torstai 29. syyskuuta 2011

Elo- ja syyskuun luetut

Syksyn aikana olen tehnyt myös kirjataidetta.


Lähdimme viime kuunvaihteen tienoilla matkalle, ja niin jäivät elokuun luetut listaamatta. Nyt tulee siis kooste kahden kuukauden lukukokemuksista. Elokuun alku tuntuu kyllä kovin kaukaiselta, silloinhan oli vielä aivan hellekesä!

Aloitin elokuun tietokirjalla, Tiina Raevaaran koiran historiaa käsittelevällä teoksella Koiraksi ihmiselle. Sitä seurasi kiinnostava esikoisromaani, Marisha Rasi-Koskisen Katariina. Katariinan jännittävän kiehtovista, osin dekkarimaisistakin tunnelmista siirryin runojen pariin. Heidi Liehun Luumupuu kukkii, se muistelee sinua on kaunis ja haikea teos, mielestäni monenlaisille lukijoille ja monenlaisiin lukufiiliksiin sopiva.

Helmi Kekkosen esikoisromaani Valinta oli erittäin kaunis ja haikea sekin. Olin kirjaan hieman pettynyt, koska kaihomielisyytensä vastapainoksi se olisi mielestäni tarvinnut hieman särmää. Sittemmin olen lukenut tosin alkua Bo Carpelanin postuumisti julkaissusta uutuudesta Lehtiä syksyn arkistosta, ja Carpelanin taidokas, hiottu teksti toi mieleeni Helmi Kekkosen. Kyllä kuka tahansa, joka vertautuu Bo Carpelaniin, on todella lahjakas kirjoittaja! Palaan tähän asiaan vielä kun saan Carpelanin luettua. Se ei kuitenkaan tapahdu pian, sillä maistelen Carpelania hitaasi luku kerrallaan.

Siiri Enorannan Gisellen kuolema on ensisijaisesti nuortenromaani, mutta suosittelen sitä aikuisillekin. Kirjan ansiot ovat erityisesti kielenkäytössä. Totesin arviossani ja toistan yhä: Enorannasta kuullaan vielä!

Elokuun puolivälin tienoilla minulla oli Astrid Lindgren -teemaviikonloppu. Luin uudelleen lapsuuteni ja nuoruuteni suosikin, kirjeromaanin Riitta-Maija keventää sydäntään sekä Lindgrenin kuvaelämäkerran. Elämäkerrasta sain tietoa siitä, mitä Lindgren ajatteli itse Veljeni Leijonamielestä, joka oli minulle aikuisena ristiriitainen lukukokemus. Kirjoitin Lindgrenin kirjoista yhteisen jutun.

Seuraavaksi toteutin pitkäaikaisen suunnitelmani ja aloin tutustua Pentti Saarikosken runoihin. Ihastuin ja kiinnostuin todella, mutta sittemmin menin ja hukkasin kirjan matkalla, joten kirja jäi kesken.

Kauhu-genreen tutustuminen ei onnistunut yhtä luontevasti, sillä Mia Wänskän Saattaja ei onnistunut pelottamaan minua. Elias Lönnrotin matkapäiväkirjaa Vaeltaja sen sijaan olisin lukenut mielelläni enemmänkin, ja toivonkin palaavani joskus tämän kirjan pariin.


Luin jo elokuun puolella Sabine Bermanin autismista ja merien suojelusta kertovan teoksen Nainen joka sukelsi maailman sydämeen. Kirja oli niin vaikuttava, etten saanut kirjoitettua siitä ennen kuin syyskuussa. Harvoin käy niin, että pitää sulatella lukukokemusta parikin viikkoa, ennen kuin tietää, mitä siitä sanoisi!

Bermanin tonnikalamaailmasta siirryin kissojen pariin. Sain kissakaunokirjallisuuskokoelmaani arvokkaan lisän, kun löysin T. S. Eliotin Old Possum's Book of Practical Cats -teoksen ihan Akateemisen kirjakaupan nettikaupasta. Andrew Lloyd Webberin Cats-musikaali perustuu tämän kirjan kissarunoihin.

Jarkko Tontin uutuus, Sali, taas vei aivan toisenlaiseen maailmaan: eduskunta-avustajan työhön, viikonloppuisän elämään, salitreenaukseen. Toisin sanoen tähän päivään. Tontti on taitava ajankuvaaja, kannattaa tutustua!

Huomaan tehneeni tänä syksynä hieman genre-kokeiluja, sillä luin myös todella pitkästä aikaa sarjakuva-albumin. Cyril Pedrosan Ekoloogiset oli minusta onnistunut sekä kuvien että tekstin puolesta - kumpi nyt kuuluukaan sarjiksissa huomioida ensimmäisenä? Itse huomasin, että painotin melkein liikaakin tekstejä ja välillä piti melkein muistuttaa itseä, että hei, tämä on sarjakuva. Pitää siis treenata sarjakuvien lukemista. Sarjiskiinnostus on joka tapauksessa syttynyt ja siitä olen iloinen.

Olin iloinen saadessani käsiini myös Pekka Hiltusen esikoisromaanin Vilpittömästi sinun. Vilpittömästivbiihdyin tämän Lontooseen sijoittuvan trillerin äärellä! Sittemmin huomasin olleeni suunnilleen täysin päinvastaista mieltä kirjasta kuin Hesarin kriitikko, mutta en peru puheitani. :)

Entä sitten runot! Liehu ja Saarikoski aloittivat, ja Aulikki Oksanen jatkoi. Tutustuin jokin aika sitten satunnaisella selailumenetelmällä Oksasen runo- ja lyhytproosateoksiin. Muita runoilijoita, joita olen tänä syksynä lukenut, ovat esim. Mirkka Rekola ja Kai Nieminen. Olen vähän kirjoitellutkin runoja, joten tämä on virallinen runosyksy.

Ihan nyt loppukuusta ihastuin kahteen tyystin erilaiseen kirjaan. Maria Jotunin Huojuva talo on realistinen klassikko, joka ei esittelyjä kaipaa. Olin lukenut teoksen ennenkin, ja lukiessa tapahtumat palautuivat mieleen, mutta se ei haitannut: ajattomat ja psykologisesti jopa pelottavan tarkkanäköiset tekstit kestävät lukemista, Huojuva talo on siitä hyvä esimerkki. Sen jälkeen oli kuitenkin miellyttävä lukea jotain aivan erilaista. Ranskalaisen surrealistin de Mardiarguesin Tyttö ja moottoripyörä houkutteli vauhdin hurmalla, rakkaudella ja erotiikalla, erikoisella kerronnalla ja rakenteella.


Nyt on kesken vaikka mitä! Huomaan pitkästä aikaa luisuneeni todella monen kirjan loukkuun. On satuja, historia-aiheinen tietokirja, Merete Mazzarellan lukemisesta kertova teos ja kaksi uunituoretta, kutkuttavaa houkutusta: Lionel Shriverin romaani Jonnekin pois, jota olen odottanut kauan, sekä Madonnan elämäkerta. Lisäksi kesken on yksi ranskalainen romaani, Sagania, ja kaksi ruotsalaista, Ekmania ja Fredrikssonia. Ai niin, myös Panu Rajalan Aho-elämäkertaa olen aloitellut.


Lukemisesta ei siis ole pulaa, päinvastoin. Koska en aio aloittaa yhtään uutta kirjaa enkä toisaalta varmaan lopettaakaan yhtään keskeneräistä ennen lokakuun ensimmäistä, julkaisen tämän yhteenvedon jo nyt. Huomaan muuten, että olen lukenut tavanomaista enemmän miesten kirjoittamia kirjoja, mikä on mielestäni tervetullutta vaihtelua lukemistooni.

6 kommenttia:

  1. Kirjasyksyn saapuessa ovelle huomaan taas, että ne lukemattomat kirjat ovat parhaita, kaikkein jännittävimpiä. Hain juuri "puuhapussin" kirjastosta: Risto Isomäen Con Rit, Leonie Swannin Ihmissutta ken pelkäisi, Joni Pyysalon Ja muita novelleja, John Ajvide Lindqvistin Kultatukka tähtönen, Jyrki Vainosen Swiftin ovella, Paul Austerin Sunset Park (jonka olenkin tainnut lukea jo englanniksi, tajusin juuri), Harry Salmenniemen uuden runokokoelman ja muutaman vanhemman kirjan muistin virkistykseksi sekalaisilta kirjailijoilta sekä tietysti taas kerran upean Umberto Econ Kauneuden historian (joka pitäisi kyllä ostaa omaksi).

    Eikä edellisiäkään kirjoja ole ehtinyt kaikkia lukea ...

    Ja sitten odottaisi kassissa 90 lukematonta yläkoululaisen ainekirjoitelmaa + muutama koenippu. Voi olla, että saavat taas odottaa niitä parikin viikkoa, sillä onhan opettajan hankittava ammattitaidoistaan tärkeintä, kirjallista sivistystä ...

    VastaaPoista
  2. Ensin on pakko ihmetellä sitä, miten Penjami on onnistunut saamaan kirjastosta noin ison kasan uutuuksia! :O Hämmästyttävää!

    Sitten on pakko ihailla, Jenni, sun lukemiasi kirjoja. Mahtavan monipuolista ja jotenkin kauhean sivistynyttä. :D Miksi mä luen niin paljon kaikkea hömmppää? :D

    VastaaPoista
  3. marjis:

    Aika yksinkertaista: varaa jo heti alkusyksystä (heti kun se on tietokannassa mahdollista) kaikki 30-40 sellaista kirjaa, jotka luultavasti tulevat olemaan suosittuja ja haluttuja. Jos ei kehtaa omalla kortilla tehdä kaikkia varauksia, niin voi käyttää muiden perheenjäsenten kortteja. Jyväskylässä varausmaksu ei ole kuin 50 senttiä. Eli yhden kirjan hinnalla (25 euroa - uutuudet maksavat joskus enemmänkin) voi varata 50 kirjaa.

    25 euroa varauksista kuulostaa paljolta, mutta kun sen suhteuttaa tuohon kirjamäärään, niin ei noilla euroilla tuossa ole enää mitään merkitystä.

    Tietysti varaaminen vaatii viitseliäisyyttä - ja toki hommaa kovasti helpottaa, jos on onnistunut hankkimaan puolisokseen kirjastolaisen ;)

    VastaaPoista
  4. Ihan hengästyin Jennin listausta lukiessani, onneksi sentään muistin että kyse oli kahden kuukauden kirjoista :). Paljon uutuuksia ja muutama klassikko, vaikuttava lukusaalis!

    Nauratti tuo Penjamin kommentti perheenjäsenten korttien hyödyntämisestä: kun vielä asuimme Helmet-alueella, jolla sai olla lainassa max. 40 kirjaa kerrallaan, hankin tyttärelleen oman kirjastokortin heti kun hän täytti viisi. Nykyisin asumme sellaisen kirjastojärjestelmän vaikutuspiirissä, missä lainoja saa olla 100, joten ei ole ollut kiirettä hankkia lisää kortteja ;).

    VastaaPoista
  5. Mukava postaus sinulla :)

    Mirkka Rekolan runot minuakin kiinnostavat, kuullostaa modernilta vaikka tietääkseni on syntynyt 1930-luvulla.

    Onko Tontti sama henkilö, joka kävi debattia tämä rouva Mikkosen kanssa?

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista kaikille! Penjamin uutuussaalis on tosiaan mahtava. Toivottavasti myös kirjoitat noista kirjoista. :) En ollut tajunnutkaan, että kirjoja voisi varata muidenkin korteilla, hmmm... No, onneksi oma kirjastokortti on toistaiseksi riittänyt, mutta hyvä tietää,jos oikein kirjastomania iskee. :)

    Minusta on muuten alkanut vaikuttaa, että muualla Suomessa on helpompi saada uutuuksia kirjastosta kuin pk-seudulla. Ilmeisesti ainakin joillakin paikkakunnilla kirjoja voi varata jo ennen kuin ne ovat lainattavissa, meillä se taas ei ole mahdollista, vaan pitää kärkkyä, milloin kirja ilmestyy lainattavien tietokantaan.Sitten jonoa syntyy helposti heti ainakin kymmenien varausten verran.

    Jokke, en tiedä, onko kyseessä sama Tontti! Mielenkiintoista, pitää varmaan yrittää selvittää... Ja Mirkka Rekolasta yritän kirjoittaa lokakuun aikana, kunhan saan kokoomateoksen luettua. Runot ovat tosiaan moderneja, ne vanhimmatkin. Suosittelen!

    VastaaPoista