perjantai 9. syyskuuta 2011

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Tämä kirja pääsi lukulistalleni jo siksi, että aika harvoin tulee tilaisuus lukea meksikolaista nykykirjallisuutta - tai vanhempaakaan meksikolaista, sen puoleen. Myös kirjan teemat kiinnostivat sekä yksittäin että etenkin yhdessä: halusin tietää, millainen on kirja, jossa puhutaan autismista ja merien pelastamisesta, yhdistävänä tekijänään vielä yritystoiminta.

No, se on hyvä kirja. Sellainen, joka pitää otteessaan lukiessa ja jota huomaa ajattelevansa silloinkin, kun ei lue sitä. Kirja, josta paikoin nautin yhtä paljon kuin eräästä lempielokuvastani, kauniinkummallisesta Suuresta sinisestä. Ja kirja, joka sai pohtimaan mm. ihmisten erilaisuuden kunnioittamista, eläinten oikeuksia, ruokailutottumuksia ja kulutuskäyttäytymistä. Jouduin panttaaamaan tästä kirjasta kirjoittamista pari viikkoa, kun en tiennyt, miten jäsentäisin kaikki kirjan minussa nostattamat ajatukset. En tiedä oikein vieläkään, mutta kirjoitan silti.

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen kertoo erikoisen tarinan Karenista, autistisesta ja kaikin puolin toistaitoisesta "susilapsesta", jonka elämä muuttuu, kun hänen äitinsä kuolee ja täti ottaa vastuun Karenista. Tädin määrätietoisella koulutuksella Karenista kasvaa lähes tavallinen ihminen, tai ainakin sellainen, joka tiedostaa oman erikoislaatunsa ja oppii toimimaan muiden ihmisten säännöillä. Minua vaivasi hieman lukiessa, voisiko puhetaidoton villilapsi oikeasti oppia kielen kouluikäisenä - ainakin minun aikoinani lukion psykantunneilla opetettiin, että ei. Entä voisiko huippulahjakkuus todella taata menestyksen koulussa ja työelämässä, jos ihminen olisi kuitenkin niin erikoinen, että ripustaisi opiskelijakämppänsä kattoon valjaat ja roikkuisi niissä sukelluspuku päällä? Tahdon uskoa, että voisi, vaikka realisti minussa epäileekin. Joka tapauksessa kirjassa on siis erikoisia teemoja ja tapahtumia.

Karenilla on aina ollut hyvin läheinen luontosuhde, ja hän saa jo nuorena suuren vastuun tätinsä tonnikalabisneksessä. Koska Karen ei erottele ihmisiä ja eläimiä eriarvoisiksi, tai edes erilaisiksi, ja toisaalta ajattelee matemaattisen neron tavoin hyvin loogisesti, hänen onnistuu kehittää uusia tonnikalanpyynti- ja kasvatusmenetelmiä. Karenin menestys vie hänet matkoille mm. Ranskaan ja Japaniin, jossa hän kokee tapaavansa lähes itsensä kaltaisia ihmisiä.

Sen sijaan minusta, ja taisin sen jo kertoakin, japanilaiset ovat planeettamme sympaattisimpia ihmisiä, syistä jotka jo mainitsin ja joihin lisään vielä muutaman, jotka oivalsin Tokiossa viettämämme vuodena aikana.
       He eivät kättele. He pysyvät aina yli puolen metrin päässä toisista ihmisistä. He eivät katso silmiin. He eivät koskaan kutsu sinua kotiinsa syömään päivällistä eivätkä he koskaan kysy mitään keskustelukumppaninen henkilökohtaisesta elämästä. 99 % heistä on lyhyempiä kuin Minä. On kyllä totta, että he puhuvat paljon, kuten kaikki ihmiset, ja vieläpä todella kimeällä äänellä joka saattaa sattua korviin todella ikävästi, siis jos kuuntelee tarkasti. Mutta onneksi he puhuvat japania ---  (s. 195)

Minua askarrutti tässä kirjassa ylipäätään se, miten autistinen ihminen näkee toiset ihmiset ja itsensä. Paikoin Karenin ajatukset tuntuivat todella oudoilta, toisinaan taas siltä, että eipä tässä ihan normaalitapauksia olla itsekään. Taas tulivat oppivuodet mieleen: sosiologian luennoilla painotettiin, että kun määrittelee jonkun poikkeavaksi, tulee samalla kuvanneeksi normaaliuden rajat. Tämä kirja pani ainakin minut miettimään, mikä on ihmisen normaalia, luontaista käytöstä ja mikä ei.

Kirjan toinen pääteema, tonnikalabisnes ja kalanjalostus, ei kiinnostanut minua erityisemmin sinällään, mutta autisti vs. bisnesmies -asetelma oli erikoinen ja pohdituttava sekin, samoin luonnonsuojelusanoma kiinnosti. Minua suututtaa aina lukea netistä uutisia, joissa kerrotaan eläinten oikeuksien polkemisesta - ihan aina ensimmäinen kommentti on jotain tyyliin "laitetaan ensin ihmisten asiat kuntoon ja kitistään sitten eläimistä". Miksi ihmisen pitäisi olla eläimien yläpuolella tai eläinten hyvinvointi olisi ihmisiltä pois? Jos tällaiset tasa-arvoteemat ja luonnonsuojelu kiinnostavat, suosittelen tätä kirjaa.

Suosittelen tätä kyllä ihan kirjallisena elämyksenäkin. "Meksikolainen kirjallisuus" tuo ainakin minulle ensiksi mieleen jotain runsasta ja ehkä hieman maagista; kun olin joskus Meksikoa kiertelemässä ja tutustuin sikäläiseen kirjallisuuteen, kirjoissa kuvattiin suuria sukuja, taikauskoa ja uskonnollisuutta. Tässä kirjassa ei. Kieli on selkeää ja napakkaa, Karenin lähipiiri on hyvin suppea, ja jos autisti jotenkin eroaa nk. tavallisista ihmisistä, niin siinä, ettei hän ole taipuvainen luulottelemaan ja uskottelemaan mitään. En osaa valehdella. Minulla ei ole mielikuvistus. Ja tiedän, että tiedän vain sen minkä tiedän, ja siitä mitä en tiedä, olen varma etten tiedä, siteerataan Karenia kirjan takakannessa.

Tästä pääsenkin vielä kommentoimaan hieman kirjan kantta. Olin ensin pettynyt etukanteen: eikö näitä "tukkakuvia" ole tänä vuonna nähty jo runsaasti? Tässä kirjassa kuva oli kuitenkin perusteltu, sillä se sai selityksen jo tarinan alkupuolella. Olisin silti kaivannut kirjaan hieman aikuisempaa kantta, sillä lapsen kuva sai minut ajattelemaan, että kirja kertoo enemmän Karenin lapsuudesta; kuitenkin Karen on kirjan lopussa nelikymppinen. Lisäksi tyttölapsen kuva saattaa karkottaa kirjalta "ihmissuhdekirjojen" välttäjiä, eikä tämä ole ihmissuhdekirja, vaan laajemmin ihmisyyskirja.


Tekstinäyte:

Kaikki alkaa avomerellä, kun maston märssykorissa vahdissa oleva mies havaitsee kiikareillaan, että alusta lähestyy pystysuuntaisia vesisuihkuja.
     Ne ovat delfiinejä, harmaita, auringon alla kiilteleviä. Ne uivat aina lähellä pintaa ja hengittävät päänsä aukoista. Metrejä alempana, näkymättömissä, kulkevat tonnikalat. Hopeanhohtoiset ja nopeat.
     Sen jälkeen kun havainto on tehty, kaikki aluksessa tapahtuu nopeasti.
      - - -
      Delfiinit uivat pyydykseen ja samoin tekee alempana tonnikalaparvi: se on järjestäytynyt joukko, ensimmäisinä uivat kypsään ikään ehtineet eli yli 7-vuotiaat kalat, sitten tulevat vanhukset, yli 10-vuotiaat, ja lopuksi nuoret kalat ja niiden lomassa poikaset.
     Kun kaikki ovat pyydyksessä, kapteeni antaa tappokäskyn kilistämällä kelloa laivan kannella. (s. 56-57)

Kirjan on lukenut myös Laura Lukuisa-blogista.

Sabine Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen. (La mujeur que buceó dentro del corazón del mundo). Suom. Taina Helkamo. Otava, 2011.
Kansi: Ann-Marie ja Jan Thunell, K2AB/Image Source
Kustantajan kirjaesittely

7 kommenttia:

  1. Jenni, hukkasin koko juonen, kun tultiin eläimiin. Siis ni´menomaan: "Mitä se on pois ihmisiltä, jos hoidetaan eläinten asiat kuntoon." Minusta on tullut melkein anarkisti ja kettutyttö, sillä pistää kiukuksi ainainen eläimen asettaminen ihmisen alapuolelle. Sanon kaikille kerääjille, että annan vain eläintenhyvinvointiin ja eläintensuojeluun sekä turkistarhauksen lopettamiseen. Sen lisäksi on kyllä kummityttö Afrikassa.

    Siis mitä minun piti sanoa...

    Tämä kirja vain on tulossa..Kun luin mitä kerroit ei kauheasti tuntunut minun kirjaltani. Minulle tuli outo ja raskas olo. Se ei ole sinun syysi, vaan se jokin tässä. Annan tekstille kuitenkin mahdollisuuden...ehkä.

    VastaaPoista
  2. Minulla tämä odottaa jo lukuvuoroa tuossa pinossa...aihe ja kirjan teemat kiinnostavat kovasti. palailen tarkemmin arviosi pariin kunhan itse ehdin lukea tämän ensin:)

    VastaaPoista
  3. Tämä kirja onkin vähän outo ja raskas, vaikka se onkin selkeä ja nopealukuinen. Minulle sen teemat jäivät siis pitkäksi aikaa ajatuksiin pyörimäään, ja kirja oli jotenkin lumoava, vaikka siinä oli epämiellyttäviä asioita ja paikoin tylsiäkin (yritysmaailma)kohtia. Merkillinen kirja! En sanoisi sitä takakannen mukaan "lämpöä hehkuvaksi", vaan minulle kirjan merkitys oli erityisesti, edelleen takakantta lainaten, sen sanomassa: "Ihmiset luulevat että kaikkea sitä, mikä ei ajattele, ei ole edes olemassa. Puita, meriä, kaloja, aurinkoa, kuuta. Sen vuoksi niitä on oikeus pitää kauppatavarana tai ravintona tai maisemana."

    VastaaPoista
  4. Sanna, sinun kommenttisi tuli tähän väliin. Hienoa, että sinäkin olet lukemassa tämän, odotan arviotasi!

    VastaaPoista
  5. Tämä kuulostaa ihan minun kirjaltani ja varmasti monien muiden tavoin minäkin aion lukea tämän. :) Sinun arviosi sai minut kiinnostumaan tästä entisestään.

    Katja / Lumiomena pikaterveisin Savosta

    VastaaPoista
  6. Katja, kivaa! En ole huomannut tästä juurikaan blogi- tai muitakaan juttuja, mutta toivon mukaan niitä on tulossa. Minulle tämä jäi mieleen jo siksi, että se poikkesi kiinnostavasti normaalilukemistostani.

    Kiitos pikaterveisistä!:)

    VastaaPoista
  7. Minua tässä kirjassa eniten kiehtoi juuri tuo mistä sinäkin kirjoitit: "miten autistinen ihminen näkee toiset ihmiset ja itsensä". En henkilökohtaisesti tunne ketään autistista ihmistä, joten oli hyvin mielenkiintoista lukea sellaisen ihmisen ajatusmaailmasta.

    Ja sama juttu, minäkään en ole kovin ihastunut kirjan kanteen. Tonnikala toki liittyy kirjaan vahvasti, mutta se vain näyttää rumalta kannessa. Lisäksi tekstien värit ovat minusta oudosti valittu.

    Mutta eipä sillä kannella ole ainakaan enää niin paljoa väliä, koska sisältö oli niin hyvä!

    VastaaPoista