Muistutus Lilystä

Kuukausi sitten uutisoin, että siirryn toistaiseksi pitämään kirjapalstaa A-lehtien verkkomediaan Lilyyn. En ihmetellyt, että tästä blogista lähti saman tien lukijoita, mutta sittemmin on liittynyt myös uusia. Tervetuloa! Tiedoksi kuitenkin teille ja muistutukseksi muille, että tämä blogi ei päivity noin vuoteen, mutta voit seurata kirjajuttujani osoitteessa http://www.lily.fi/palsta/koko-lailla-kirjallisesti.

Kirjoitin tänään Koko lailla kirjallisesti -palstalleni yhteenvedon marraskuun lukemisista. Palstalla käydään nyt myös keskustelua mm. noloista kirjakokemuksista. Lisäksi palstan sivupalkissa näkyy uutuutena Twitter-viestejäni. Olen löytänyt Twitterin pari viikkoa sitten ja pyrin nostamaan Twitter-viesteissäni esiin kirja-asioita myös muulta kuin Suomesta.

Minun lisäkseni Lilyssä kirjoittavat kirjoista esimerkiksi Estella ja Kati. Lisää tietoa Lilystä ja sen seuraamisesta saat alla olevasta tietoiskusta.

Hyvää joulunalusaikaa ja tavataan Lilyssä! :)

Blogini on nyt Lilyssä

Siinäpä se: tästä päivästä lähtien K-blogi - koko lailla kirjallisesti löytyy Lilystä, osoitteesta http://www.lily.fi/palsta/koko-lailla-kirjallisesti, täältä. 


Inahduksen Ina jää äitiyslomalle ja minä siirryn Lilyn kirjapalstan pitäjäksi. Kirjoitin asiasta ensin pidemmän kirjoituksen, mutta eiköhän ole muutenkin selvää, että oloni on nyt yllättynyt, iloinen ja jännittynyt. :)

Mikä muuttuu? Osoite - kyllä. Blogin nimi - ei. Blogin sisältö - ei. Vaikka tunnenkin pientä aika suurta rimakauhua, yritän pitää blogin pääpiirteittäin ennallaan uudessa osoitteessa. Aion siis edelleenkin poukkoilla uutuuskirjoista 1930-luvun mökkipäiväkirjoihin, kirjoittaa runoista vaikken osaakaan sanoa niistä mitään ja pohtia lukemista ja kirjoittamista yleiselläkin tasolla. Ainoa suurempi muutos, jota tosin olin ajatellut jo ennen Lilyä, on se, että saatan toisinaan haastatella kirja-alan ihmisiä. Joka tapauksessa lupaan kirjoitella kaikenlaisesta koko lailla kirjallisesta ainakin muutaman kerran viikossa.

Tämä blogi jää nettiin arkistoksi. En päivitä tätä enää, mutta vastailen toki kommentteihin. Tarvittaessa minut tavoittaa myös sähköpostiosoitteesta, joka löytyy tuolta sivupalkista.

Joskus yksi sähköpostiviesti voi tuoda mukanaan ison muutoksen. Olen ollut viime päivinä niin kiihtynyt, etten ole oikein voinut keskittyä lukemiseenkaan. Kiitän teitä kaikkia lukijoita näistä kolmesta hienosta ja mielenkiintoisesta Blogger-vuodesta. Sydämellisesti tervetuloa jatkamaan kirjakeskusteluja Lilyyn!

Tietoisku: Mikä on Lily ja miten sitä seurataan?


Lily on A-lehtien v. 2011 perustama verkkomedia, joka yhdistää bloggaamisen ja toimitetun sisällön. Kuka tahansa voi perustaa Lilyyn oman palstan (blogin) tai käydä lukemassa ja kommentoimassa muiden palstoja. Lilyn aihepiirejä ovat mm. muoti, kauneus, kirjallisuus, musiikki, sisustus, ihmissuhteet ja hyvinvointi. Lily on käyttäjille ilmainen, rekisteröitymispakkoa ei ole, lisäksi Lilyä voi käyttää myös iPhone-sovelluksena.

Voit seurata Lilyn palstoja esim.:


a) Rekisteröitymällä Lilyyn. Rekisteröityminen vaatii sähköpostiosoitteen. Lisätietoja täältä.

b) Lisäämällä Lilyn palstan RSS-syötteen Bloggerin seurantalistaan. Koko lailla kirjallisesti -palstan syöte on http://www.lily.fi/palsta_rss/22234. Palstakohtainen RSS-syöte löytyy jokaisen Lilyn palstan  vasemmasta sivupalkista. Voit myös kopioida Bloggerin seurantajärjestelmään palstan osoitteen: http://www.lily.fi/palsta/koko-lailla-kirjallisesti.

c) Blogilistan ja Bloglovinin kautta.


Seuraaminen onnistuu myös rekisteröitymättä ja suoraan Lilyyn tulemalla. Päivitä siis K-blogin uusi osoite koneellesi - nähdään Lilyssä, tervetuloa!

Lokakuun luetut

Tämän postauksen otsikkona oli ensin Repalainen lokakuu. En nimittäin muista, milloin olen lukenut yhtä epämääräisesti kuin viimeisten viikkojen aikana. Sen sijaan olen alkanut ymmärtää nuorempaa itseäni, joka ei saanut opiskeluaikoina luettua juuri mitään. Nyt kun olen pitkästä aikaa yrittänyt hieman opiskella, huomaan, että olen seilannut miten sattuu opiskelu- ja tavallisten kirjojen välillä ja lukenut sivun sieltä, toisen täältä.

Yritän nyt kuitenkin koostaa repalekuukauden lukuraportin.

Heti alkukuusta ahmaisin kauan odottamani käännösuutuuden, Lionel Shriverin Jonnekin pois. Vaikka Shriverin kirjat ovat aina jotenkin vinksallaan ja suorastaan epämiellyttäviä, pidin tästäkin taas kovasti. Vaadin lisää Shriver-suomennoksia!

Sitten tein löydön Akateemisessa ja tutustuin Kirjaston kissat -sarjakuvaan. Pidin. Haluaisin kerätä kaikki sarjan albumit.

Lokakuussa luin myös runoja. Risto Rasaa, totta kai, sekä uusia tuttavuuksia Pertti Niemistä ja Agneta Araa. Kuukauden kiinnostavin runoilija oli kuitenkin palkittu haikutaiteilija Riitta Rossilahti.

Tähän kuukauteen mahtui kaksi kokonaan luettua tietokirjaa: Madonnan veljen kirjoittama kiinnostava Siskoni on Madonna sekä Anna Kortelaisen ikikiinnostava ja -viehättävä Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina.

Kuukauden nostalgia-aarre oli Venny Soldan-Brofeldtin Merimajamme ja me, joka on jotain tieto- ja päiväkirjan väliltä. Ehdoton kesäkirja, jota yritin etsiä omakseni kirjamessuiltakin, ikävä kyllä turhaan.

Luin, mutten vielä blogannut -osastoa edustavat lokakuussa Johanna Sinisalon uutuus Enkelten verta sekä  ruotsalaisen Marianne Fredrikssonin Muuttolinnut, jonka luin, koska ihastuin keväällä Fredrikssonin Annaan, Hannaan ja Johannaan syvästi. Muuttolinnutkin kosketti, etenkin aluksi, mutta huomaan muistikuvien jo haalistuneen, joten se ei ollut yhtä intensiivinen kokemus kuin A, H ja J.

Kirjoja, joita luin miten sattuu ovat ainakin Francoise Saganin Myrskyn silmässä (kesken), Virpi Hämeen-Anttilan Railo (luettu yksi sivu, keskeytetty toistaiseksi), Janica Branderin Lihakuu (kesken), Väinö Kirstinän Kirjarovioiden valot (selailtu) sekä Luonnollinen tanssi (selailtu). Olen hakenut kirjoittamisen opettajan kehotuksesta kirjastosta Yasushi Inouen Metsästyskivääri-romaanin sekä Olof Lagercrantzin Lukemisen ja kirjoittamisen taidosta -tietokirjan, mutta en ole vielä lukenut niitä. Sen sijaan olen lukenut sieltä täältä Claes Anderssonin Luovaa mieltä sekä tutustunut joihinkin Eeva-Liisa Mannerin ja Pentti Saarikosken runoihin.

Kun teen loppuvuodesta yhteenvetoa lukemisistani, lienee parasta jakaa kokonaan luetut ja hieman silmäillyt rehellisesti eri kategorioihin.

Kirjamessuiltakin raahasin melkein itseni korkuisen pinon luettavaa... Meidän kotona jääkaappi on toisinaan aivan tyhjä, mutta hengenravintoa olisi tarjolla ähkyksi asti!

Paras kirjaelokuva?

Iik. Ihailen Kjell Westötä ja hänen kirjaansa Missä kuljimme kerran. Ja nyt kirjasta tehty elokuva saa ensi-iltansa.

Haluaisin nähdä elokuvan heti - ja toisaalta en ollenkaan. Sama on kirjan kanssa, se vetää puoleensa ja kauhistuttaa minua. Olen lukenut sen kerran ja lukukokemus oli niin suuri, että vaikka olen vuosia ajatellut kirjan lukemista uudelleen, en ole toteuttanut aikeitani. Entäs jos kirja ei olekaan niin hieno kuin luulin? Toisaalta minun pitäisi lukea se uudestaan, että tietäisin, mitä siinä oikeasti tapahtuu. Olin lukiessani hämmentynyt, että joku osaa kirjoittaa tällaisen kirjan, ja luulen, että minulta meni moni asia ohi. Muutenkin hyvien kirjojen kanssa käy usein niin, että lumolta on vaikea nähdä kirjan tarkempia yksityiskohtia.

Missä kuljimme kerran sai ajattelemaan kirjaelokuvia yleisemminkin. Antakaa vinkkejä hyvistä kirjaelokuvista!

Yleensähän sanotaan, että leffa on aina kirjaa huonompi, etenkin jos on jo lukenut kirjan aiemmin ja muodostanut mielikuvansa tarinasta. Minusta hyviä, mielikuviani vastaavia elokuvia ovat kuitenkin olleet ainakin Taru Sormusten Herrasta, Miestä ei voi raiskata ja Ronja Ryövärintytär. Leijat Helsingin yllä on minusta hyvä sekä kirjana että leffana, mutta teokset ovat tunnelmaltaan aika erilaisia. Katsomisesta ja lukemisesta on jo aikaa, mutta muistikuvani on, että kirjassa oli paljon enemmän empatiaa. Etenkin Pirkka-Pekka Peteliuksen leffassa esittämä isähahmo oli kirjassa paljon inhimillisempi ja monipuolisempi kuin elokuvassa.

Yksi suosikkielokuvani on Tuulen viemää. Olin eilen kirjamessuilla kuulemassa nuorisokirjailija Terhi Rannelan haastattelua, jossa hän puhui Tuulen viemään tarinaa uudella tavalla kertovasta kirjastaan Scarlettin puvussa. Tuulen viemää on kuulemma kirjailijan lempielokuva. Juttelimme pari sanaa haastattelun jälkeen ja täytyi todeta, että en ole varma, olenko lukenut Tuulen viemää koskaan kirjana. Olen nähnyt elokuvan niin monta kertaa, etten enää tiedä, mistä Tuulen viemää -tietouteni on peräisin. Luulen ainakin lukeneeni kirjankin, olenhan kuitenkin kirjojen suurkuluttaja ja leffojen satunnaiskäyttäjä.

Rakkaudesta kirjamessuihin

Rakkaudesta kirjamessuihin, rakkaudesta kirjoihin ja rakkaudesta kirjabloggaamiseen.

Tänään oli onnellinen päivä. Olin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa Helsingin kirjamessujen avajaisia ja sinne sattui vielä ohjelmanumero, joka ilahdutti bloggarinsydäntäni suuresti. Tiedätte varmaan, mistä puhun. :)

Tässä pieni yhteenveto tunnin kestäneestä avajaisseremoniasta kuvien kera. Kuvat on otettu ihmisten päiden yli kurottamalla, epämääräisellä pokkarinräppänällä ja screeniä kuvaamalla, kun halusin kohteiden näyttävän muiltakin kuin nuppineuloilta. Koettakaa kestää.

Ensimmäisen puheenvuoron käytti Suomen Messujen puheenjohtaja Christer Haglund. Hän kertoi olevansa taustaltaan kirjallisuustieteilijä, muttei uskonut, että juuri oppiala on syynä siihen, miksi hänet on valittu suuren messuorganisaation johtoon (miksi ihmeessä?). Sen sijaan hän kertoi jotain, minkä jokainen kirjanystävä allekirjoittanee: kirjat ovat avanneet hänelle ovia uusiin maailmoihin.

Sitten puhui Viron, kirjamessujen teemamaan, presidentti Toomas Hendrik Ilves. Hän puhui kirjoitetun kielen ja kirjallisuuden merkityksestä kielelle ja kansalle: jos kansa ei kirjoita, se tekee hidasta itsemurhaa. Ilves arvioi, että Itämeren molemmille rannoille sopii ajatus "Kirjoita tai kuole" sen korostajana, kuinka tärkeää kirjallisuus meille on. Ilves puhui myös hieman Kalevalasta ja etenkin Viron Kalevipoegista ja tietenkin iloitsi virolaisen nykykirjallisuuden rantautumisesta Suomeen. Tänä vuonna on käännetty yli 20 vironkielistä kirjaa suomeksi. 

Kirjamessujen avajaispuhe oli tilattu sarjakuvataiteilija Juba Tuomolalta, koska hän on tunnetuin sarjakuvapiirtäjämme ja suomalainen sarjakuva täyttää tänä vuonna sata vuotta.

Olen vuosia sitten ollut parin Viivin ja Wagnerin julkkarissa, enkä hämmästynyt, kun Juba ilmoitti, ettei vaivautunut opettelemaan puhettaan ulkoa, kun ei siitä maksetakaan. Minusta hän on on juuri sellainen, että voisin kuvitella hänen vihaavan kaikkea julkisuutta; ainakin noissa julkkareissa hän on vaikuttanut melkein liikuttavan kiusaantuneelta. (Mitä Juba mahtaisi sanoakaan tiedosta, että vuosia sitten näin jotenkin hyvin herkkätunnelmaista unta, että olin hänen kustannustoimittajansa ja yhdessä yritimme kohdata julkisuuden kirot ja deadlinejen karikot?!)

Juba kertoi ironisesti, että sarjakuvapiirtäjän työ on helppoa. Hän ei käytä herätyskelloa, koskaan ei tarvitse lähteä töihin, työmoraalinkin on voinut unohtaa ajat sitten. Oikeasti hänellä on kuulemma deadline kuusi kertaa viikossa ympäri vuoden ja ainakin viikon sarjissatsi aina työn alla. Jottei aivan puutuisi, taiteilija piirtää ensin strippiensä hauskimmat kuvat.

Ja sitten! Suomen Kustannusyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja Anne Valsta jakoi Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon viidelle kirjabloggarille: Jessica Andersinille, Salla Brunoulle, Penjami Lehdolle, Hanna Matilaiselle ja Hanna Pudakselle. Olin niin ylpeä ja onnellinen heidän (ja vähän meidänkin) puolestaan! Onnea vielä teille kaikille!

Sitten virolaiset laulajat ja kitaristit musisoivat ja minä aloin lukea kiivaasti messulehteä. Vanhat messuperinteet pääsivät heti pinnalle: sen sijaan, että olisin kuunnellut lukuisia esityksiä, kuuntelin vain yhden ja muun ajan istuin tuttujen kanssa syömässä tai kolusin etenkin antikkapuolta. Vaikka olin messuilla melkein koko päivän, en ehtinyt juuri muualla kuin käytettyjen kirjojen puolelle! Onneksi sentään viime hetkillä käväisin ystävän kanssa SKS:n osastolla. Se on perinteisesti ollut messukompastuskiveni, joten en edes pistänyt kovasti itselleni hanttiin, kun huomasin haalivani kasan kirjoja ja pyytäväni kassalla kaksi muovipussia, että jaksan kantaa nämä kotiin. Hmmm. No niin. Onneksi on vielä jäljellä kolme messupäivää, jolloin saatan kuunnella esityksiä ostamisen sijaan. Ehkä.

Talvikirjat livessä

No eipä onneksi ole vielä talvi, mutta eilen näkemäni lintujen ruokinta-automaatti muistutti, että aika lähellä se on. Siispä päivitin tuohon ylle välilehden, joka siitä oli vielä puuttunut, talvikirjat. Tunnustan, että listasta tuli aika lyhyt. Listojen pituuksia vertailemalla voi varmaan päätellä, mikä tai mitkä ovat lempivuodenaikojani... Ja toisaalta syksystä oli vaikea keksiä kirjoja ihan aiheen takia. Vieläkin ihmettelen, miten harvassa kirjassa tuntuu olevan syksy.

Ja huomenna sitten kirjamessuille! Olen käynyt Helsingin kirjamessuilla niin monta kertaa, että messukäynti ihan jaksottaa vuottani. Aluksi kävin siellä töiden puolesta kerran tai pari kääntymässä, sitten muistaakseni kerran tai pari yksin. Seuraavat vuodet kuluivat lukupiiriystävieni kanssa, mutta viime vuonna olin yhtenä päivänä lukupiiriporukan kanssa, toisena tapasin muita bloggareita. Tänä vuonna ohjelmassa on kaikkea tuota ja sen lisäksi vielä kaksi messupäivää kummitädin seurassa. Mukavia hetkiä on siis edessä! Vakaa tarkoitukseni on kuunnella esityksiä ja tehdä niistä muistiinpanoja eikä haalia kilokaupalla kirjoja, mutta niinhän se on aina ollut  - eikä se ole koskaan toteutunut.

Yritän raportoida messuasioista viikonlopun mittaan, mutta en lupaa mitään. ;) Lokakuun lukemisetkin ovat olleet varsinaista sillisalaattia, mutta yritän koostaa niistä jonkinlaisen yhteenvedon loppuviikon aikana.

Agneta Ara: Helsinki rakastettuni

Tämä espoolainen kömpi tänään peltojen poikki Helsinkiin asti. Kaupungilla käymisen suhteen on se sama, joka pätee melkein kaikkiin tämän syksyn puuhiini: en ole käynyt Helsingissä ollenkaan niin usein kuin kuvittelin tekeväni ennen vapaatani (ajattelin käydä mm. joka viikko taidenäyttelyssä, kai kahdesti olen käynyt, harhakuvat itsestä haihtuvat viikko viikolta).

Tänään kuitenkin ajelin ratikalla ja kävin Vallilassa asti ja muistin vähän aikaa sitten löytämäni hienon runon. Suomenruotsalaisella Agneta Aralla on hieno kaupunkikuvaus Helsinki rakastettuni:

Satoi melkein aina
Antakaa minulle takaisin räystäät, kiintotähdet
Antakaa minulle takaisin lapsuuteni, posliinikukka
kaikki auringon ja raudan tuoksut.
Satoi melkein aina
Puut puhalsivat latvansa taivasta kohti
Tuntui turvalliselta kulkea siellä
hautakivien keskellä
Ja lehdet jotka putosivat ja putosivat
rakastivat maata
Puhelinkioskin heikko valo koko yön
ja Bulevardian vahtimestari
vilkutti meille kun juoksimme ruohikon yli
maltaan ja kumin tuoksuun


Katson ympärilleni bussissa.
Kuljettajan kellon ainoa viisari
on pysähtynyt kahteentoista
ja radio toistaa itseään, niinkuin moottoritiet
räjäytetyt keskelle kukkivaa vihreää.
Keskellä metsää kohoaa kolme kerrostaloa
kahdeksankerroksisia.
Ei uskoisi
mutta niissä asuu ihmisiä.


Linnuilla ei tunnu olevan ongelmia täällä,
silti ne lentävät keskellä kaupunkia.
Helsinki rakastettuni 
lumikinoksiesi maailma ei muutu.
Näen ne lyhyiden käyntieni aikana
Kuuntelen pulssiasi
joka antaa minulle takaisin lapsuuteni, sen jäähyväiset
Otan takaisin puut sadetta ja
höyryäviä aamukatuja
Otan takaisin rakkautesi

Olen lukenut runon jo moneen kertaan ja pidän siitä yhä enemmän. Tuollaista kaupungissa on! Minulla on vankat arvaukseni, mistä hautausmaasta Ara kertoo ja mitkä kolme kerrostaloa hän näkee. Olen asunut ihan niiden lähellä, enkä minäkään oikein uskonut, että niissä asuisi ihmisiä (nykyään tunnen muutamankin ko. talojen asukkaan, ihmisiä ovat).

Lyriikkakurssillamme oli esillä Aran lyhyt runo, kaupunkilainen sekin:

Raitiovaunujen kiskojen välissä kasvaa ruohoa
ja sade tekee maahan kuplia.


Käki kukkuu, kukaan ei kuule että se on sokea.




Runo herätti aika paljon keskustelua. Miten kukaan voisikaan tietää, onko käki sokea? Miksi se on sokea? Mitä runo tarkoittaa? Runolle ominaisesti vastauksia ei löytynyt, ei oikein edes selitysyrityksiä. Osaisipa kirjoittaa noin selkeästi ja mystisesti samaan aikaan.

Molemmat runot ovat Merja-Riitta Stenroosin toimittamasta teoksesta Talvi on hiljaisuutta ja vastarintaa - Uutta suomenruotsalaista lyriikkaa  (Wsoy, 1986), jonka nimi menee mielestäni ihan kirjannimien top teniin. Kirja löytyi kirpparilta kahdella eurolla! Olen lukenut kaikki Aran runot ja selaillut muuta kirjaa sen verran, että voin allekirjoittaa kirjoittamisen opettajan kannan: suomenruotsalaiset kirjoittavat tyylikkäästi, paikoin jopa viiltävän tyylikkäästi. Millään ei mässäillä, mitään ei liioitella, ei olla liian taiteellisia - kirjoitetaan vain vakuuttavasti. Lisään taitotoivelistaani myös ruotsin kielen.