maanantai 19. syyskuuta 2011

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

Olin erittäin ilahtunut, kun Pieni esikoiskirjakerho PEKK valitsi Pekka Hiltusen trillerin Vilpittömästi sinun kuukauden kirjaksi. Teos oli kiinnostanut minua jo jonkin aikaa, täysin ulkokirjallisista syistä: toimittaja, toimituspäällikkö Hiltunen otti töistä vuoden vapaata, kiersi maailman ja kirjoitti esikoisromaaninsa. Arvatkaa, kuinka moni on kysynyt, aionko matkustaa ja/tai kirjoittaa, kun olen vuorotteluvapaalla. Ja aionhan minä: kävin jo Ahvenanmaalla ja kirjoitan blogia! Minun sapattisuunnitelmani eivät siis ole ihan yhtä erikoiset kuin Hiltusella, mutta jotain samaakin niissä on. Lisäksi minäkin olen tehnyt toimittajan töitä ja nyt kun olen vähän yritellyt kirjoittaa esim. novelleja, olen huomannut, että niistä toimittajan maneereista, etenkin liian taustoittavasta ja auki selittävästä tyylistä, on vaikea vapautua. Pekka Hiltunen toimii Imagessa ja on saanut vuoden 2010 kirjoittava toimittaja -palkinnon, joten häneltä uskalsin odottaa vähemmän toimittajamaista tyyliä.

En pettynyt. Vaikkei Vilpittömästi sinun edusta sellaista kirjallisuutta, jota haluaisin lukea jatkuvasti jos jokin genre olisi valittava, se oli minusta lajissaan onnistunut. Trillerimäinen kerronta vei mukanaan niin, että luin kirjaa oikeastaan viikonlopun jokaisen vapaan hetken. Toimittajuus - tai ainakin sujuva kynä - näkyi siinä, että teksti oli huolellista, tarina hyvin rakennettu ja kohtauksesta toiseen siirryttiin jouhevasti: tällaista tekstiä on helppo ja nopea lukea. Huomasin kirjassa vain yhden kömmähdyksen, se liittyi päähenkilön puhutteluun. Muuten vain luin ja luin ja halusin tietää, miten kirja päättyy. Hiltunen taitaa siis lukijan koukuttamisen.

Vilpittömästi sinun ei ole lähtöasetelmaltaan eikä kokonaisuutenakaan aivan uskottava, kuten ei trillerin kai pidäkään. Todelliset paikat ja ilmiöt tekivät siitä kuitenkin kiinnostavan ja tärkeänkin.

Kirja kertoo suomalaisesta kolmikymppisestä Liasta, graafisesta suunnittelijasta, joka on lähtenyt nuorena Lontooseen hankalaa ihmissuhdetta karkuun. Lia työskentelee laatulehden graafikkona ja tapaa syntymäpäivillään Marin, toisen Lontoossa asuvan suomalaiserakon. Mitä paremmin naiset tutustuvat, sitä erikoisempia seikkoja Marista ilmenee. Tarinassa ei ole sinänsä yliluonnollisia aineksia, mutta Marin ihmistuntemus on sitä luokkaa, että hän osaa melkeinpä lukea ajatuksia. Ja Marin salaperäinen firma se vasta erikoinen onkin: Mari ei säästä aikaa eikä rahaa - jota hänellä on jostain syystä kasapäin - paljastaakseen yhteiskunnan epäkohtia ja muuttaakseen maailmaa.

Tässä tarinassa muutettavia asioita ovat erityisesti baltialaisten prostituoitujen huono, tarkemmin sanottuna julma ja epäinhimillinen kohtelu, perheväkivalta sekä poliittisten populismin ja äärioikeiston nousu niin Britanniassa kuin muuallakin Euroopassa. Varsinkaan poliittinen teema ei tuntunut kovin kaukaa haetulta, ja perussuomalaiset mainitaankin kirjassa suoraan kerran tai pari. Lisäksi kirjassa kuvataan brittilehdistön ja nykymedian toimintaa kiinnostavasti.

Kaikki saa alkunsa, kun Lia näkee hirmuisen rikoksen keskellä lontoolaista ruuhkaa. Sitten hän tutustuu Mariin ja kuten hyvässä tarinassa ainakin, lopulta kaikki kirjan alatarinat kietoutuvat tavalla tai toisella toisiinsa. Kirjan loppu oli mielestäni samaan aikaan kutkuttava ja ärsyttävä. Jossain vaiheessa luulin tietäväni, miten kirja loppuu, vaan en sitten tiennytkään. Loppu jäi sen verran auki, että minulle jäi mieleeni sama kysymys kuin kirjan päähenkilölle Lialle: missä menevät moraalin rajat, kun tarkoitus on auttaa? Saako valehdella tai huijata, jos on tarkoitus paljastaa vielä suurempi huijaus tai epäkohta?

Oli kirjassa muitakin ärsyttäviä piirteitä, mutta en nyt ärtynyt niistä, koska kaipasinkin nyt juuri tällaista vetävää ja silti nokkelaa kirjaa luettavakseni. Luulen, että Hiltunen on lukenut trillerinsä, kun osaa tehdä tehdä päähenkilöistä sopivan karikatyyrimäisiä, pistää heidät harrastamaan yhden illan juttuja ja virittää selittämättömiä värinöitä henkilöhahmojen välille. Rikostarinalle ominaisesti pahikset ovat todella pahoja eikä heille heru sääliä tai ymmärrystä; ja jos tällaisia pahiksia on todellisessa elämässä, eivät he sitä kyllä tarvitsikaan.

Tämä oli siis hyvää viihdettä tärkeistä teemoista. Pidin Pekka Hiltusen selkeästä tekstistä paljon enemmän kuin Stieg Larssonin Millennium-trilogiasta. Hiltunenkin osoittaa epäkohtia, mutta ei pyri opettamaan lukijaa; ilmiö, joka on minusta etenkin "kevyessä" kirjassa hyvin rasittava.

Ja vielä: viihteellisyydestä huolimatta tässä oli sen verran yhtymäkohtia todelliseen maailmaan, että Vilpittömästi sinun oli paikoin vilpittömästi jännittävä ja pelottava, varsinkin ällöttävä. Opin juuri luovan kirjoittamisen ensimmäisellä luennolla, että pelon ja kauhun raja on siinä, että pelon kohdalla tiedetään, mitä pelätään, kauhun kohdalla ei. Tämä auttoi minua ymmärtämään, miksi kauhu ei kiinnosta eikä niin kauhistutakaan minua, mutta jännityskirjat toisinaan koukuttavat. En uskonut lukiessani Lian ja Marin todellisuuteen, mutta kylläkin siihen, että monet Hiltusen kuvaamista asioista ovat todellisia, pelottavan todellisia.

Tekstinäyte, s. 62:

Kun he joivat viimeisiä lasillisiaan tyhjiksi, Lia kysyi: "Vaikuttaako se makaaberilta, kun mietin sitä surmaa niin paljon?"
     "Ei minusta", Mari totesi. "Eikös ihmisen kannata tehdä juuri niitä asioita, jotka tuntuvat tärkeiltä?"
     Ensijärkytyksestä selvittyään Lia oli huomannut, että surman ajattelu ei enää pelottanut häntä. Se oli yhä inhottavaa, mutta päällimmäisenä oli uusi tunne: hän halusi tehdä jotain asian korjaamiseksi, tekijän rankaisemiseksi.
     "Välillä tunnen tosi voimakasta vihaa. Tekee mieli karjua, että let's nail the bastard!"
     Mari hymyili nopeasti.
     "Tiedän sen tunteen."
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun. Gummerus, 2011
Kustantajan kirjaesittely

5 kommenttia:

  1. Aion aloittaa tämän lukemisen pian. :) Kirjoitit kiinnostavasti niin Hiltusen kirjailijuudesta kuin itse kirjastakin. Koetan muistaa, että kyse on jännäristä. Britannia-aiheet kiinnostavat minua aina.

    VastaaPoista
  2. Ahaa, odotan siis arviotasi! Minulle tämä sopi nyt oikein hyvin, sillä yleisen kiinnostuksen ohella oli pitkästä aikaa jännäriolo... En halunnut mitään liian vaikeaa tai hienoa vaan sellaisen kirjan, jossa on imua, ja minulle tässä oli.

    En ole lukenut kauheasti jännäreitä/trillereitä (mikä niiden ero on vai onko sellaista edes?) mutta kyllä tämä oli minusta ansiokas lajissaan. Kerrontahan on lajille tyypillisesti hyvin elokuvamaista ja paikoin jotenkin liioiteltuja, eivätkä henkilöt ole kovin moniulotteisia, mutta viihdyin tämän parissa paremmin kuin esim. Remeksen tai Isomäen, ja hekin kirjoittavat minusta paremmin kuin monet ulkomaiset tunnetut jännityskirjailijat. Aion suositella tämä kirjaa ensin miehelleni ja sitten antaa sen Lontooseen muuttavalle sukulaiselle.:)

    VastaaPoista
  3. Hiltusen kirja odottaa minunkin huomiotani. Olen lukenut tästä teoksesta valtavan paljon hyviä kritiikkejä ja on ihana, että sinulle oudompi laji veti myös sinut puoleensa.

    Vetävää tekstiä kaipaan minäkin. Otan kirjan mukaan Lapin lomalleni. :)

    VastaaPoista
  4. Taidanpa laittaa tämä varaukseen, jotain tällaista vetävää kaipaa välillä.

    Kirjoitat, Jenni, todella mielenkiintoisesti kirjan maailmasta ja kirjailijan taustoista, kiitos! Nyt tietää vähän mitä odottaa, mikäli saan tämän jossain vaiheessa käsiini. :)

    VastaaPoista
  5. Hanna, hauskaa että kirja on sinunkin lukulistallasi! Osaatko vinkata, mistä löytyisi arvioita tästä kirjasta? Minä en ole lukenut vielä ensimmäistäkään,paitsi omani. :)

    Linnea,kiitos!:) Kannattaa lainata, koska ainahan sen voi jättää lukematta, jos kirja ei sitten houkuttelekaan. Ja kuten jo sanoin, kirja on paksuudestaan huolimatta hyvin nopealukuinen.

    VastaaPoista