tiistai 27. syyskuuta 2011

André Pieyre de Mandiargues: Tyttö ja moottoripyörä

Kuva Wikipedian artikkelista.
Tarkkanäköisen, napakan selkeäkielisen realistin Maria Jotunin jälkeen siirryin ranskalaisen surrealistin André Pieyre de Mandiarguesin seuraan. Tyyliero ei juuri voisi olla suurempi! Tyttö ja moottoripyörä oli yllättävä mutta erinomainen kirjavinkki Penjamilta. Kannattaa mainostaa lähtevänsä mopomatkalle, niin voi saada kirjasuosituksia. En ollut aiemmin edes kuullut tästä teoksesta, mutta sen nimi oli niin hauska, että laitoin kirjan heti kirjastoon varaukseen.

Mitäs tästä nyt sanoisi? Nautin kirjasta kovasti, mutta en osaa kertoa siitä mitään täsmällistä. Ehkei se ole tarkoituskaan surrealismin kohdalla; ehkä tarkoitus onkin se, että lukukokemus jää hahmottomaksi.

Lyhyesti sanottuna Tyttö ja moottoripyörä kertoo 19-vuotiaasta Rebekasta, uunituoreesta aviovaimosta, joka karkaa moottoripyörällä rakastajansa luokse. Pyörä on musta ja maskuliininen Harley Davidson, ja se on häälahja rakastajalta. Pyörä on ilmiselvästi upea. Pyöräänsä rakastuneen miehen vaimona minun oli helppo ymmärtää, että... eikä Rebekka ollut aina vieläkään uskoa silmiään käydessään tallillaan ihailemassa ratsuaan.  -- Hän oli oppinut lemmikkinsä erikoispiirteet, hän saattoi jopa luetella niitä itsekseen. (s. 22)

Tuon perusidean jälkeen tarina meneekin moniselitteisemmäksi. Kirja ei tunnu johtavan mihinkään, sillä sama tarina kerrotaan useasti; lopulta kirjan päättyminen tietyllä tavalla oli minusta arvattavaa, sillä muuta vaihtoehtoa ei enää ollut. Ei ole väliä, ovatko Rebekan karkumatkat totta vai kuvittelua. Aina hän kuitenkin lähtee aamuvarhain kotoaan Ranskasta ja ajaa kohti Saksaa, sinne missä teillä ei ole nopeusrajoituksia. Mieleeni jäivät aamuauringon ja nukkuvien kylien ja kaupunkien kuvaukset, Rebekan androgyyni olento, röyhkeät tullimiehet ja ihmeelliset kohtaamiset rakastajan kanssa. Vähä vähältä myös Rebekan taustasta ja hänen avioliitostaan saadaan enemmän selville, mutta ihmiset jäävät silti jotenkin kuvitteellisiksi, tai sanoisinko elokuvamaisiksi.

Totesin ystävälle, että tämä on kirja, jonka saattoi lukea vain joko nopeasti tunnelmaan heittäytyen tai sitten sana sanalta tankaten, ymmärrystä yrittäen. Minä luin pikaisesti fiilistellen ja nautin Rebekan mukana vauhdin ja vaaran hurmasta. Vaikka kirja oli kokonaisuutena melko eriskummallinen, siinä oli hyvin uskottavan tuntuisia kohtauksia Rebakan ajatuksista ja etenkin maisemasta ja siitä moottoripyöräilystä. Jo kirjan ensimmäiset rivit imaisivat mukaansa:

Nyt kun lintujen laulu on vaiennut, liikenne on vielä hiljainen ja luottavainen polkupyöräilijä saattaa millä hetkensä hyvänsä ilmestyä päättömästi suoraan moottoripyörän eteen, satulassa istuva Rebekka Nolla tuntee vähitellen heräävänsä. Hänen lähtönsä sulautuu vasta nähtyyn uneen vielä niin kiinteästi, että se tuskin erottuu yöstä.

Hienoa tekstiä. Avainsana on ehkä tuo uni. Koko tämä kirja oli unenomainen, ja myös intohimoinen, eroottinen, kapinallinen, merkillinen, myös inhimillinen. Luulen, että tästä kirjasta ja tällaisesta tyylistä joko pitää tai sitä melkein vihaa. Minä pidän - ranskalaiset bizarret kirjat ovat alkaneet viime vuosina kiinnostaa, suorastaan houkutella minua (sen jotumaisen täsmäankeuden ohella). Tässä kirjassa oli myös kiinnostava esipuhe, jossa kerrottiin mm., ettei moottoripyörä ollut kirjan kirjoittamisen aikana ollenkaan sellainen vapauden symboli kuin nykyisin. Aikanaan kirjan aihe oli siis erikoisempi eikä niin ilmiselvä kuin nyt. Esipuhe oli hyvää taustoitusta, mutta olin iloinen, että luin sen vasta varsinaisen tarinan jälkeen. Niin saatoin rauhassa kiitää Rebekan matkassa.

André Pieyre de Mandiargues: Tyttö ja moottoripyörä. (La Motocyclette). Wsoy, 1970. Suom. Jukka Mannerkorpi

P.S. Minusta ranskalainen surrealismi tai muuten vaan vinksahtanut kerronta on siis kiehtovaa ja aina tietyllä tavalla tyylikästäki, mutta kenties se ei taivu helposti valkokankaalle. Ainakin tästä kirjasta tehtyä leffaa luonnehditaan näemmä "60-luvun harrastajia ehkä miellyttäväksi häröilyelokuvaksi"!

7 kommenttia:

  1. Kirjoitit kiinnostavasti jännittävän kuuloisesta kirjasta! Minuakin tämä ranskalainen kepeys viehättää, vaikken osaa nimetä kovinkaan paljon tyylilajin edustajia, joita olisin lukenut. Jotenkin tuo pelkkä alkuasetelmakin kuulostaa sellaiselta filmaattisen kepeältä ja vaaralliselta - 19-vuotias aviovaimo, rakastaja ja moottoripyörä. :)

    VastaaPoista
  2. Oho. Nyt pistit sellaisen tekstin että tässä vähintäänkin tulee uteliaaksi. Minä en ole niin noihin moottoripyöriin päin mutta fiilikseltään tämä kuulostaa sellaiselta, mikä voisi iskeä.

    Mm. Kyllä. Mahtava teksti, ihan makustelen. Kiitos Jenni!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että pidit!

    De Mandiargues on melko monitahoinen kirjailija. Tyttö ja moottoripyörä on unenomaisuudessaan kaunis, vapauden kaipuu ja eroottisuus yhdistyvät hyvällä tavalla.

    Fantasioinnissa de Mandiargues menee joissakin muissa teoksissaan huomattavasti pidemmälle. En ole itse lukenut muita, mutta kirjojen esittelyissä törmää siihen, että eroottista tai jopa pornografista kuvausta voi löytyä paljon.

    Tämä vain täsmennyksenä: eli suosittelin nimenomaan tätä kirjaa (saa muuten erikoisen maineen "kirjablogipiireissä", jos alkaa kaikenlaisia epäilyttäviä kirjailijoita suositella muille bloggareille ...)

    - Vaikka muuten olen kyllä henkilökohtaisesti sitä mieltä, että eroottisessa kirjallisuudessa - jopa melko hurjissakaan fantasioissa - ei sinänsä ole mitään pahaa: se on eettistä verrattuna esimerkiksi filmeihin tai lehtiin, joissa aina on olemassa hyväksikäytön vaara ja ainakin mallien/näyttelijöiden melkoista esineellistämistä.

    VastaaPoista
  4. Salla, tosiaan, alkuasetelema on kutkuttava. Ja koko kirjakin oli. En varmaan haluaisi lukea koko ajan kepeää kummaa ranskalaista, mutta aika ajoin sitä on ihan pakko saada! Ja aloittelin jo vähän seuraavaakin ransalaista, sillä ystävä yllätti Saganin kirjalla. Se ei ole surrealistinen, mutta jotain hyvin ranskalaista siinäkin, aah.

    Linnea, kiitoksia ja ole hyvä. :) Tämän kirjan sai ainakin pk-seudulla helposti kirjastosta, jos kiinnostaa tutustua.

    Penjami, en usko että tuosta suosittelusta ja esittelystä vielä saa kyseenalaista mainetta kirjablogipiireissä. :) Ja hyvä havainto tuo eettisyyspointti, ihan totta.

    Kiitos vielä tästä kirjavinkistä ja myös siitä, että tulit kertomaan M-tietosi myös tänne, kun olit jo ne kertonut oman blogisi keskustelussa. Saatan lukea joskus lisääkin Mandiarguesilta.

    VastaaPoista
  5. Ihana sana tuo täsmäankeus!!

    VastaaPoista
  6. Tästä tuli mieleen oma kotoinen Timo K. Mukka, jonka kirjan Kyyhky ja unikko luimme äidinkielen tunnille. Kukaan ei oikein osannut yrittää ymmärtää kirjailijaa, ekspressiivinen tyyli kun vaatii tunnelmien eikä juonen hahmottamista – minulle lukukokemus jäi kovin tyhjäksi.

    OIkein mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  7. E-S, kiitos! :)

    Ja Tuure, hyvä vertaus. Mitä enemmän sitä mietin, sen osuvampi tuo vertauksesi on. Molemmissa teoksissa on tosiaan sellaista selittämätöntä rumankauneutta, josta ei saa oikein kiinni. Minä pidin kyllä Kyyhkystä ja unikostakin ja ymmärsinkin siitä jotain, kun oli pakko: olen tehnyt siitä esseen kirjallisuuden kurssille.

    Kiitos samoin, hyvää syksyä!:)

    VastaaPoista