maanantai 15. marraskuuta 2010

Matti Larjavaara: Ketunmorsian


Taannoisessa kirjabloggaritapaamisessa oli puhetta, että huonoista kirjoista ei yleensä tee mieli kirjoittaa, ei ainakaan kotimaisista. Niistä ei ole juurikaan sanottavaa eikä suomalaisia kirjailijoita ole kiva haukkua.

Minun on kuitenkin pakko avautua (ja pitkästi!) Matti Larjavaaran tämänsyksyisestä uutuudesta Ketunmorsian. Se oli kirja, jota luin myötähäpeän hiki otsalla ja kiusaantuneisuudesta kiemurrellen. Teki mieli kirkua, että tämä ei voi olla totta. Minun on pakko tehdä myös hieman juonipaljastuksia, että kirjan kökköys paljastuisi.

En tiedä, onko Larjavaara tarkoittanut kirjansa parodiaksi esim. Virpi Hämeen-Anttilan ensimmäisille romaaneille. Melkein toivon, että hän ei ole kirjoittanut aivan tosissaan tätä "kujeilevaa rakkaustarinaa, sukellusta kirjallisuudentutkimuksen kiehtovaan maailmaan ja kirjallisen luomisen ihmeeseen" (lainaus takakannesta). En ymmärrä, miten aikuinen mies kirjoittaisi tällaista ja miksi tällä on niin pitkät lainausjonot kirjastossa.

Kirja kertoo viisikymppisestä kirjallisuudenprofessorimiehestä ja puolta nuoremmasta opiskelijaneidosta. Opettaja ja oppilas alkavat kehitellä yhteistä rakkausromaania ja "leikkivät" rakkautta. Yllättäen he rakastuvat oikeasti ja vaikka nuori siveä neitokainen kuinka pistää hanttiin, hän alkaakin odottaa kaksosia. Ensimmäisen vihan jälkeen professorin molemmat ex-vaimot tukevat ihanasti nuorikkoa, vaikka kumpikin lemmiskelee tahollaan professorin kanssa. Professori ja exät saavat yhteisen sukupuolitaudinkin, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Vaikka uusin vaimoke saa tietää kaiken miehensä sekavista suhteista, hän antaa anteeksi. Ja mikä parasta, tuo lemmekäs häntäheikki, professori Kimmo Yövaara (huom. sukunimi) menee itseensä, katuu ja ymmärtää, eheytyy ja parantuu. Lopuksi nuorikko uumoilee jälleen olevansa siunatussa tilassa, eihän proffalla vasta ollutkaan kuin viisi lasta kolmen naisen kanssa.

Aaargh! Jospa tuossa olisi vielä ollut kaikki, niin kirja olisi ehkä mennyt kehnosta vanhemman miehen fantasiarakkauskertomuksesta. Mutta ei, tekstin sekaan oli tungettu kieli- ja kirjallisuustieteellistä terminologiaa ja paljon tietoa Maria Jotunista ja etenkin Aino Kallaksesta! Kallas-parka. Eikö hienoista kirjailijoista voisi kirjoittaa vakavammissa romaaneissa, miksi heidän avullaan pitää yrittää tehdä tavisromaanista hienompi ja sivistyneempi? Ja Kallaksen ja Eino Leinon suhde – mikä vimma kirjailijoilla on tehdä siitä vertauskuvallinen rakkaussuhde? Olen ennenkin törmännyt kirjoihin, joissa kirjan hahmot keskustelevat Ainosta ja Einosta kuin tuttavista ikään. Tosielämässä en ole tällaista havainnut, vaikka olen kuinka humanistisessa tiedekunnassa haahuillut.

Kun nyt haukkumaan päästiin, niin moititaan vielä kielenkäyttöäkin. Välillä siis dialogia käytiin akateemisen tieteellisesti, mutta useimmiten kuin teinit. Esimerkkinä olkoon kirjan etukanteen nostettu sitaatti: Mä oon ajatellu kirjoittaa kirjan, älä nyt pelästy, tavallaan susta... ja musta. Se nostatti karvani pystyyn, kun näin kirjan kannen ensikertaa, ja pystyssä ne pysyivät koko lukemisen ajan. Luin tämän kuitenkin, koska kirjan kirjoittaja on ystäväni opettaja. Jos olisin tuo ystäväni, joutuisin ehkä vaihtamaan tiedekuntaa.

Matti Larjavaara: Ketunmorsian. Gummerus, 2010.

P.S. Kustantajan kirjaesittely.

32 kommenttia:

  1. Kiitos. Minusta kirjabloggarien pitää ymmärtää varoittaa toisiaan. Tämän perusteella en koske edes pitkällä tikulla. Ja pakko muuten laittaa mitä kustantajan kirjailijaesittelystä löysin:

    "Romaania hän ryhtyi kirjoittamaan tosimielellä, kun huomasi, että kuvitteelliset henkilöt alkoivat väkisin karata pöytälaatikosta."

    Toivon kyllä silti, että tuo on parodia.

    VastaaPoista
  2. Hih, sellainen olo minulle tulikin, että tästä on varoitettava! :) Voihan tämän lainata kirjastosta ja lukea hömppäkirjana (raivostuttavana sellaisena tosin), mutta omaksi en todellakaan neuvoisi ostamaan.

    Tuo tosimieli-kommentti oli kirjan etuliepeessäkin. :D Silti minäkin toivon, että olen vain liian tiukkapipoinen ja tämän kirjan olikin tarkoitus olla parodia.

    VastaaPoista
  3. Hahhah, tämä oli vallan oivallisen hauska kirja-arvostelu. Minun on pakko lukea tämä kauheus, teit tästä niin herkullisen kammottavan arvion!!

    Vaikka olen nyt lukenut paljon kirjoja satiirin, ironian ja parodian kautta, niin tämän aion lukea sitten ihan huonona hömppänä. :D

    Pluslisäys, inhosin myös Hämeen-Anttilan kirjaa, sillä sekin tuntui minusta teennäiseltä ja aika kaukaiselle omista yliopistokokemuksista katsottuna.

    VastaaPoista
  4. En ole koskaan aiemmin kirjoittanut näin ilkeästi mistään kirjasta, mutta tässä oli ainesta... Ja kyllähän tämä silti VOI olla jonkun mielestä hyvä, vaikka minusta ei. Pidän kyllä satiirista, ironiasta jne., mutta onnistuakseen sen pitää olla yliampuvaa ja taidokasta, ei tällaista.

    Mä taas pidin ekasta ja kai tokastakin H-Anttilasta, opiskeluajoista oli kai jo tarpeeksi aikaa (Ketunmorsiamen suhteen ei kuitenkaan ollut). Ja vaikka H-Anttilan kirjat vähän hassuja ovatkin, niin näkee, että niihin on nähty paljon vaivaa ja toisaalta ne eivät minusta yritäkään olla muuta kuin viihdettä. Uusin saattaa olla poikkeus, ainakin se kuulostaa siltä, mutta en ole lukenut sitä. H-Anttila pistää välillä vähän hymähdyttämään, mutta mitään kiemurtelua tai myötähäpeää en ole kokenut häntä lukiessani.

    VastaaPoista
  5. Tuosta Suden vuodesta sen verran vielä, että ehkä minua ärsytti teoksen päähenkilö, opiskelijatyttö. Hän tuntui olevan niin täydellisen huoliteltu muuten, mutta ainoa "vika" olisi ollut hänen sairautensa. Voisin samaistua luennoitsijaan ihastumiseen, mutta en pikkuvanhaan täydellisyyteen.

    Muita H-Anttiloita en olekaan sitten lukenut, vaikka niitä löytyy hyllystäkin.

    VastaaPoista
  6. Minä en kiinnittänyt Suden vuodessa niin paljon huomiota niihin henkilöhahmoihin - muistan kyllä, etteivät ne olleet kovin uskottavia - vaan kiinnosti se yliopistomaailman ja tutkimustyön kuvaus. En ollut silloin lukenut mitään opiskelujuttuja aikoihin - nyt olen lukenut muitakin, en tiedä, vetoaisiko se yhä. Muistan ilahtuneeni ekasta H-Anttilasta sikäli, etten yleensä lue ainakaan mitään kotimaista viihdettä ja se oli mielestäni ihan laadukasta viihteeksi. Ja kirjailija on jotenkin symppis, se auttaa ajattelemaan positiivisemmin hänen kirjoistaankin. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa. Pakko lukea - yrittää ainakin - kirja, jossa selvästi on noin paljon ihanan ÄRSYTTÄVÄÄ sisältöä!

    VastaaPoista
  8. Larjavaara menetti tämän kirjan myötä uskottavuutensa kielentutkijana (ainakin minulle). Kun jossain viitataankin Larjavaaraan, minua alkaa hihityttää. Kirja oli kyllä melkoisen naurettava, se on pakko myöntää.

    VastaaPoista
  9. Hihii! En ole lukenut kirjaa, mutta mielipidettäsi oli hauska lukea. Ja kiitos, säästit minulta vaivan, en taida yrittääkään lukea tätä.

    VastaaPoista
  10. Ihana arvostelu! Ehkä sun pitäisi haukkua kirjoja useamminkin, toisinaan tällaisen lukeminen on hyvin piristävää! ;-)

    Mietin tässä just vähän aikaa sitten, että onkohan musta tullut jotenkin ilkeämpi ihminen kuin ennen, kun joistain kirjoista haluaisin kirjoittaa niin rumasti. Mutta kyse on varmaan vaan siitä, että sitä yrittää edes vähän sensuroida itseään täällä netissä. Livenä voin ystävilleni haukkua kirjoja hyvinkin julmasti, mutta ei sitä netissä kehtaa, jos kirjailija vaikka sattuisikin lukemaan. Yritän sitten vähän kierrellen kertoa, että kuraa oli, kun en halua olla kamalan ilkeä.

    Mutta kuten sanoit: joskus on vaan pakko varoittaa muita ;-)

    VastaaPoista
  11. Ei tämä sitten turha lukukokemus ollutkaan, sillä kirja oli tosiaan herkullisen ärsyttävä ja siitä oli siksi tavallaan hauska kirjoittaa. Ja oli aika hauskaa olla ilkeäkin. ;) Lisäksi olen naureskellut näille teidän kommenteille koko illan. Onneksi joku sentään aikoo lukea kirjan vain siksi, että haukuin sitä, niin ettei Larjavaaran kaikki toivo ole mennyttä. Ei se tietysti minun blogini takia olisikaan, mutta kuten Reeta Karoliina sanoi, sitä ajattelee kuitenkin, että hui, mitäs jos kirjailija näkee moitteeni...

    Oikeasti olen kyllä sitä mieltä, että haukkuakin saa, kunhan perustelee mielipiteensä, ja itse yritin irvailun ohessa perustellakin. :)

    Toi Susa P:n kommentti naurattaa erityisesti. Onneksi en enää itse opiskele suomen laitoksella, voisi mennä hihittelyksi minullakin...

    VastaaPoista
  12. Nyt minun on pakko lukea tämä kirja ainakin yrittää) koska kirjoitit siitä niin hyvin! Ja ehdottomasti haukkuakin saa, kunhan perustelee mielipiteensä niin kuin sinä teit. Loistava arvostelu, kiitos:)

    VastaaPoista
  13. Mahtava juonikuvaus! Hekottelin lukiessani kirjoitustasi ja olen sitä mieltä, että sinulla oli hyvät perustelut jokaiselle mielipiteellesi. Joiden perusteella on melkein pakko ainakin vilkaista kirjaa kirjastossa ja ehkä lukaista pari valittua sivua ;)

    VastaaPoista
  14. Hahaa, taidan tästä lähtien aina irvailla kaikille kirjoille, niin tulee paljon keskustelua ja kumma kyllä kirja saa uusia lukijoitakin. :D Mainiota!

    Löysin Ketunmorsiamen myös Kiiltomadosta: http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+proosa&rid=2048
    Ensin katsoin, että oho, tuollahan se kirja on otettu ihan vakavasti vastaan, mutta ei, kyllä tuonkin arvion loppupuolella päästään haukkumaan kirjaa, ja vielä samoista syistä kuin minäkin haukuin. Kiiltomato on vain sen verran arvokkaampi nettijulkaisu kuin minun blogini, että siellä haukkuminen - anteeksi, arvostelu - tapahtuu akateemisen kohteliaasti. Olen kyllä varma, että jos Larjavaara ei olisi lingvisti ja ei kirjoittaisi Kallaksesta ja kirjallisuudentutkimuksesta, ei hänen tekeleensä olisi koskaan päätynyt Kiiltomatoon asti.

    VastaaPoista
  15. Ja minut kutsuttiin illanviettoon, jonka päätähtenä olisi ollut Yövaara, eikun siis Larjavaara;-)

    Otin kirjan tyypillisenä keski-ikäisen miehen naurettavana kukkoiluna. Todella, todella raivostutti kieli ja sitten ne paapovat naiset. Voitte olla varmoja, että miehet lukevat tätä ihan tosissaan!

    Näitä miehiä riittää...Yövaaroja etc. Tietyssä iässä heille alkaa päässä soida vain Joutsenlaulu ja silloin aletaan yrittää hampaat irvessä mitä vain. Eivätkä he tajua omaa tilaansa. Tätä kirjaa kannattaa verrata muuten Jussi Siirilän teokseen Historia on minut vapauttava. Ei voi edes puhua samana päivänä.

    (Sivupalkissa näkyy Samarkand...!)

    VastaaPoista
  16. Leena, kyllä näitä miehiä ja naisiakin valitettavasti on, mutta kuka niistä haluaa lukea? Tai kirjoittaa ihan pokkana? Jos kirja olisi kirjoitettu Miina Supisen tyyliin ylilyöntinä, se voisi olla mielipuolisuudessaan hauska ja samalla paljastaa tosiasioita, mutta nyt se oli vain nolo. Niin nolo, että tikahtuisin, jos joutuisin illanviettoon minkä tahansa Vaara-miehen kanssa. Huh.

    Lukeekohan joku mieskin tämän kirjan? Olisi kiva kuulla miehinen kommentti.

    VastaaPoista
  17. Virkistävää kuulla välillä siitäkin, että kirja ei ole ollut arvostelijan mieleen. Ajattelin ensin, että nyt kukaan ei enää ikinä lue kirjaa ja anna sille mahdollisuutta, mutta hyvinhän se on kerännyt kiinnostusta.

    VastaaPoista
  18. Joo, haukkuminen on kerännyt enemmän kommentteja ja kiinnostusta kuin kehuva lähestymistapa!

    Ei minulla ole mitään "sääntöä", ettei kirjoja saisi haukkua, mutta harvemmin niin tulee tehtyä, koska yleensä jätän huonot/muuten epäkiinnostavat tai lukuajankohtaan sopimattomat kirjat kesken. Eipä niistä sitten ole kerrottavaakaan, ei hyvää eikä pahaa. Ja harva kirja on kuitenkaan tällainen innoittavan huono, yleensä huonous on vain tylsyyttä.

    Joistakin kirjoista olen todennut, että olisin halunnut pitää niistä. Esim. Kjell Westön uusin oli pettymys, koska odotin sitä kovasti ja ihailen Westötä kirjoittajana. Sitten se uusin ei kuitenkaan vanginnut minua yhtä hypnoottisesti kuin aiemmat.

    VastaaPoista
  19. Luin itse Ketunmorsiamen äskettäin, enkä oikeastaan ylläty löytäessäni näin vihaisen palautetekstin. Mielestäni monilla on kuitenkin mennyt tästä kirjasta aika paljon ohi. Larjavaara on ehkä liian korostetetusti valinnut hyvin suoraviivaisen "hömppätyylin", jolloin romaanin pintakerrosta alemmat tasot jäävät huomaamatta (kuten se, kuka Ketunmorsiamen itse asiassa "kirjoittaa"). Etenkin naislukijat ärsyyntynevät Kimmo Yövaara -hahmosta, jolloin he eivät huomaa koko kirjan olevan vain yhtä suurta pilkkaa koko Kimmoa kohtaan. Mielestäni Ketunmorsian on hyvin naamioitu feministinen kannanotto, ja sellaisena aika uudenlainen. Tätä on toki vihasta pinkeänä vaikea havaita. Katsokaa rohkeasti syvemmälle!

    VastaaPoista
  20. Anonyymi, ymmärrän, mitä tarkoitat, mutta mielestäni kirja ei ollut tarpeeksi tasokkaasti toteutettu, että siitä olisi välittynyt noin syvällisiä asioita tai eri tasoja tms. Ehkä pahinta oli se teinikieli, se viimeistään vei kaiken uskottavuuden ja sai kaikki ihmiset, niin naiset kuin surkimus-Kimmonkin vaikuttamaan varsinaisilta pölkkypäiltä. Lainaan Kiiltomadon arviota, johon laitoin jo edellä linkin, siinä asia on mielestäni kiteytetty hyvin. Anna Vasala kirjoittaa:

    "Jos Ketunmorsian olisi tyyliltään johdonmukaisesti naiiviuteen taipuvainen, se toimisi viihdetekstinä tai huvittavana parodiana "Kauniit ja rohkeat" -tyylisestä juonittelusta. Jos taas sen tyyli olisi kauttaaltaan huoliteltu, se olisi kaunokirjallisuutta, joka haastaa uppoutumaan kirjallisuuden kiehtovaan maailmaan ja pohtimaan viettien merkitystä tai moraalikysymyksiä."

    Nyt tämä tyylien sekamelska ei siis mielestäni toiminut. Kuten aiemmin totesin, ronskimpi tai muuten erikoisempi kirjoitustapa olisi ehkä saanut tarinasta vetävän ja näyttänyt sitten noita "piilotasojakin", mutta nyt tässä ei ollut minusta syvyyttä siihen asti, jäi vain hassuksi viihde(?)romaaniksi.

    En ollut kyllä mielestäni vihainen kirjalle enkä ainakaan sen teemalle, vaan kielelle ja toteutustavalle!

    VastaaPoista
  21. Tykkää, tykkää kovasti kirjoittamastasi arvioinnista. Itse olin täsmälleen samoilla linjoilla. Eli harlekiinitkin on monesti todellisemman tuntuisia ja paremmin kirjoitettuja kuin tuo. huoh.

    VastaaPoista
  22. Harlekiineissa ei taida ainakaan tekstin tyyli poukkoilla noin paljon. :)

    VastaaPoista
  23. Jenni, todella hyvin perustelit tuon, miksi tätä on vaikea lukea parodiana. Olen naureskellut Auervaaran kielellä ja fantasioinnille. Tämä on huvittava kirja.

    VastaaPoista
  24. Tomomi, ymmärrän naureskelun ja huvittuneisuuden! :) Odotan analyysiasi tästä syksyn taidepläjäyksestä...

    VastaaPoista
  25. Huh! Pakko kommentoida kun vihdoinkin löytyi järjellinen arvostelu tästä Larjavaaran väkerryksestä. Eniten tässä pelottaa että tuo tulee jossain yliopiston käytävällä vastaan, en tiedä pysynkö pokkana :D Myötähäpeä oli liian hirveää, en pystynyt lukemaan kokonaisuudessaan. Puoli tuntia etsin kirjasta jotain "hyvää lausetta", mutta en valitettavasti löytänyt. Melkein pyörryin kun tulin johonkin eroottiseen kohtaan loppuvaiheilla, jossa hölistiin jotain käsittämätöntä anaerobisesta tulehduksesta... Naurut tuli, mutta täysin vääristä syistä. Miten voi suomen kielen proffa kirjoittaa tällaista kieltä?

    VastaaPoista
  26. Anonyymi, kiitos hauskasta kommentista! Minuakin yhä ihmetyttää, a) olisiko tämä julkaistu ainakaan tällaisenaan, jos kirjoittaja ei olisi suomen kielen professori ja b) jos tämän olisi kirjoittanut kuka tahansa tuntematon, olisiko teosta arvioitu yhtä sivistyneen akateemisesti kuin nyt on (osin) tehty? Veikkaan, ettei kirja olisi akateemisesta kontekstistaan ja kirjallisuusviitteistän huolimatta päässyt lainkaan esim. Parnasson tai Kiiltomadon arvioihin. Tai sitten en vain ymmärrä tätä - ehkä kaiken hutun takana on jotain hienoa? Epäilen kyllä vahvasti. ;)

    VastaaPoista
  27. En minäkään oikein usko että tätä olisi jonkun taviksen kirjoittamana julkaistu. Jos olisi mulle tullut editoitavaksi, olisin kyllä nostanut kädet pystyyn - jos alusta loppuun asti on noin onnetonta tekstiä, niin ei auta muuta kuin jättää julkaisematta, kirjoittaa kokonaan uudestaan tai niin kuin tässä tapauksessa on käynyt, julkaista vaan sellaisenaan ja toivoa parasta (että jotkut myötätuntoiset kirjalliset sielut tulkitsevat teoksen parodiana).... Ei paljon sanottavaa :D

    VastaaPoista
  28. Luin juuri yhdeltä istumalta, lähinnä siksi että jostain kummasta mielenkiinnosta halusin lukea loppuun asti mutta toisaalta päästä kirjasta mahdollisimman nopeasti eroon. Kaikki itsellä heränneet tunteet täällä varmaan jo kuvattukin, yhtä kaikki olen samoilla linjoilla, ja oli se parodiaksi aivan liian huonosti kirjoitettu. Tyylilajit vaihtelivat yhtä sekavasti kuin sitä olisi oikeasti kirjoittanut neljä eri ihmistä, joista yksi vieläpä toteutti välillä fantasioitaan (ja kuvasi varsin naiiveja käsityksiä naisen sielunmaailmasta) ja toisinaan todisteli tieteellista erinomaisuuttaan. Huh mitä kuraa. Enpä ole aikoihin lukiessani puuskahdellut ääneen yhtä paljon.. No kokemus tämäkin.

    VastaaPoista
  29. Anonyymi, kiitos kommentista! Tai Anonyymit, ilmeisesti olen jättänyt myös toiseksi viimeiseen kommenttiin vastaamatta, pahoitteluni.

    No, joka tapauksessa, olemme enemmän tai vähemmän yhtä mieltä siitä, että tämä kirja ei ollut taidenautinto parhaimmasta päästä. Mielenkiintoista nähdä, kirjoittaako Larjavaara vielä romaanin ja jos, niin millaisen. Tosiaan naisen (ja miehenkin) sielunmaisemaan voisi seuraavalla kerralla perehtyä vähän paremmin... Luulen, että tämäntyyppistä kirjallisuutta voidaan myydä yhden romaanin verran sillä mielenkiinnolla, että yliopiston professori on kirjoittanut kirjallisuudesta kertovan rakkauskertomuksen, mutta toisella kerralla sen kertomuksen olisi oltava jo tasokkaampi.

    VastaaPoista
  30. Kääks! Vasta tänään löysin Sallan blogista tähän mainioon tekstiin linkin! Onneksi. En ole koskaan kuullutkaan -latteus nyt tähän väliin: en ole koskaan kuullutkaan suomen kielen proffasta nimeltä Larjavaara saati sitten hänen selvästikin kököstä kirjastaan. Kiinnostuin kyllä tästä! Nimillä mies ainakin pelaa ihan häikäilemättä, Larjavaara-Yövaara-Auervaara, Ketunmorsian-Sudenmorsian-Suden vuosi nyt etunenässä, kun en ole kirjaa kerran lukenut, niin en osaa sanoa muista ;))

    Huumori ja parodia nyt ainakin ovat vaikeita lajeja, joten ei ehkä kannattaisi niillä lähteä pelaamaan, jos ei ole aivan varma taidoistaan, se tästä nyt ainakin tulee mieleen. Hämeen-Anttilan kirjailijanurasta olin ensin aika tohkeissani, mutta se on osoittautunut vuosi vuodelta yhä enemmän pettymykseksi, niin sympaattinen kuin kirjailija itse sekä hänen miehensä varsinkin ovatkin. Suden vuosi nyt vielä sai esikoisena anteeksi kaiken naiivin tyttökirjamaisuutensa, mutta esim. viimeisimmistä vaikkapa Railo, huoh. Mutta ei Hämeen-Anttila silti ansaitse oikein parodiointiakaan, ainakaan huonoa sellaista. Jospa tämä Larjavaara vain on huono tai ainakin tämä Ketunmorsian? Onkohan mies kirjoittanut sittemmin lisää?

    VastaaPoista
  31. En tiedä, jääkö näin myöhäinen kommentti huomaamatta, mutta arviosi Ketunmorsiammesta osuu yksiin oman vaikutelmani kanssa. Olen nyt urakoinut tätä puoleen väliin saakka ja pohtinut samoja asioita kuin näissäkin kommenteissa mainittu: onko tämä tosiaan vain huono Hämeen-Anttila -parodia vai pitääkö tämä ottaa tosissaan? Kirjoittaako joku yli kuusikymppinen mies todellakin chick litiä ja vieläpä kehnosti?

    Oma ärsyyntyminen on jopa huvittavaa. En muista milloin viimeksi huonona pitämääni kirjaa lukiessani olisin halunnut ottaa jutun, ravistella sitä kunnolla ja kirjoittaa itse paremman version!

    VastaaPoista
  32. Eksyin tänne etsiessäni Larjavaaran artikkelia suomen kielen opintoja varten, ja taitaapi nyt olla niin, että pitää etsiä myös tämä Ketunmorsian luettavaksi. Taidan kuitenkin lukea tämän vasta artikkelin jälkeen... ;)

    Kiitos hauskasta tekstistä! (On se jännä miten negaation kautta voi saada immeiset innostumaan kirjasta!)

    VastaaPoista