tiistai 2. marraskuuta 2010

Seija Vilén: Mangopuun alla

Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa. Monet ovat jo siitä jo kirjoittaneet ja lisäksi olen tavannut kirjailijan. Aloin lukea Mangopuuta heti tuon tapaamisen jälkeen ja minun oli etenkin alussa vaikea pitää kirja ja kirjailija erillään. Ja kaikkihan tietävät, mikä ylitulkinnan vaara lukiessa vaanii, jos tulkitsee teosta sen kirjoittajaa ajatellen.

Tämä on kuitenkin niin hyvä, taitava ja tärkeä kirja, että siitä on pakko kirjoittaa! Ensinnä: älkää luulko, että tämä on entisen uskovaisen terapeuttinen tilitys, sillä tämä ei ole tilitys- eikä paljastuskirja, vaikka kertookin 17 vuodesta Hare Krishna -yhteisön jäsenenä ja siitä, miltä tuntuu erota yhteisöstä. Tämä on paljon enemmän: ei vain elämäkerta, vaan hyvin valmis ja kaunokirjallinen teos mm. aikuiseksi kasvamisesta, itsensä etsimisestä, naiseudesta ja ystävyydestä. Ja perheväkivallasta ja siitä selviämisestä, mutta ei ollenkaan niin selkeäsanaisesti tai missään tapauksessa mässäilevästi kuin "omaelämäkerrallinen selviytymistarina" taas antaisi aiheen olettaa. Kirja vie Suomen lisäksi Intiaan, Tanskaan ja Kanadaan, sekin oli mielenkiintoista.

Parasta oli kuitenkin kerronta. Seija Vilénin teksti on kuin runoa, jossa yksi runo saattaa kertoa monia runoja - teos on siis monitasoinen ja siinä on paljon pieniä kertomuksia. Erityisesti minua yllätti kirjan huumori, sitä en osannut ennakkotietojeni mukaan ollenkaan odottaa. Mutta katsokaa tekstinäyte nro 2, mm. tuollaisia hauskoja vertauskuvia on kirjassa tuon tuosta.

Iloitsin kirjassa myös siitä, ettei minäkertoja syyttele itseään eikä muita, vaikka rankan matkan tekeekin. Siitä tulee lukijallekin levollinen olo: vaikka kirjassa on rankkoja teemoja, minäkertoja selviää, ja vielä ehjänä, aikuisena ja onnellisena. Seija Vilén totesi itse blogissaan, että hän ajattelee nyt menneisyttään lempeän ironisesti: Tällaista tuli nähtyä ja tehtyä, mutta minkäs voit.

Neuvon muutenkin tutustumaan Viléniin ja Mangopuuhun Seijan blogissa. Ja lukekaa Kirjapedon arvio tästä kirjasta. Se kuvaa täysin minunkin lukukokemustani, en vain itse osannut kaikelta hämmästykseltäni sitä pukea noin hyvin sanoiksi. Kustantaja taas esittelee Mangopuun alla -teosta näin.

Tekstinäytteet. Uskonnosta s. 56:
Opinkappaleiden ulkopuolella uskonto oli suloista riippulentoa ja rakastetun humalaa. Se oli keikkuva maailma täynnä yksityisiä salaisuuksia, fantasioita ja haaveita letittää jumalan tukka kahdeksalle pikku palmikolle. Antaa hiusten valua sormien välitse, sitoa ne ne samettikukista punotulla nauhalla, hengittää myskin ja kamferin tuoksua.

Selibaatista, s. 78:
Selibaattipylväästä tuli tolppa kadunkulmaan. Siihen minut sidottiin siksi aikaa, kun isäntäni kävi pankissa laskemassa kolikoita, räknäämässä vekseleitä tai huvikseen siirtelemässä rahoja tililtä toiselle. Minä haukahtelin hänen peräänsä ja heilutin häntää ihmisille, jotka pysähtyivät rapsuttamaan korvantaustaani. Mietin pankin sisään kadonnutta omistajaani ja sitä, millaisen herkkupalan hän heittäisi minulle palattuaan. Unohdin hänet vain silloin kun ohitseni kulki toinen koira. Jos se oli pieni ja terävähampainen, murisin niskakarvat pörhöllä. Mutta lempeitä spanieleita lähestyin nuuhkien ja kiehnäten. Heittäydyin selälleni, pitkin pituuttani, tassut taivasta kohti.

Seija Vilén: Mangopuun alla. Avain, 2010. 2. painos.

7 kommenttia:

  1. Uskotaan uskotaan - kai se kirja on sitten luettava, kun te monet monet "kirjaviisaat" sitä kehutte.
    Mutta on sillä vaan typerä nimi. Siksi en ole itse edes noteerannut. Mangopuun alla. Ihan kuin jotain vaahtokarkkeja ja samppanjaa. Tai keltaisia sitruunoita, jalavan varjossa. Itseäni ei luonto eikä syötävät innosta kirjan nimessä, ja tässä yhdistyy molemmat. Eihän tuo nimi edes kuvaa yhtään kirjan sisältöä, mitä nyt olen siitä saanut kuulla. Vie ajatukset viihdehömppään ja romantiikkaan (ei mitään sitä vastaan sinänsä).

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että uskot! ;)

    Ja ymmärrän kyllä kirjannimikommentin. Olen nyt liian lähellä tätä kirjaa, että osaisin arvioida, sopiiko sen nimi tälle teokselle, mutta noin ylipäätään minäkään en pidä liian kosiskelevan kauniista tai imelistä kirjannimistä, liian koristeellisesta kansista tai edes siitä, että "kaikki" ovat lukeneet kirjan ja kehuvat sitä. (Kirjoitettuna tuo näyttää hyvin oudolta. Aivan kuin haluaisin lukea rumia ja rumannimisiä kirjoja, joita kukaan muu ei lue.)

    VastaaPoista
  3. Luen samaa kirjaa ja siitä on vähän vielä jäljellä. Minusta tuo nimi Mangopuun alla om osuva, tai omasta mielestäni se liittyy Intiaan niin hyvin.

    Muuten en osaa kirjasta vielä sanoa mitään, painun lukemaan sen loppuun :D

    VastaaPoista
  4. Minustakin mangoteema sopii tämän romaanin nimeen, nyt kun olen miettinyt asiaa yön yli. Mari A:n tavoin mieleeni jäivät eniten kirjan Intia-osuudet. Niissä, samoin kuin Hare Krishna -temppelikuvauksissa, oli jotenkin mangomaisen/hedelmäisen makea, mausteinen ja värikäs, ehkä hieman raskan tunnelma. Vaikea kuvailla täsmällisesti, mutta tämä kirja vetosi moniin aisteihin. Lukiessa tuli visuaalisia ja mm. tuoksumielikuvia. Vaikka en ole käynyt Intiassa, luulin aistivani, millaista siellä on.

    Hedelmäteema sopinee siihenkin, että päähenkilö kypsyy matkan aikana. Hän myös kokee kielletyn hedelmän himoa - vai meneekö tämä jo ylitulkinnaksi? Mielestäni päähenkilö oli joka tapauksessa hyvin inhimillinen tuntiessaan vetoa "pahoihin maallisiin asioihin", kuten romaanikirjallisuuteen.

    VastaaPoista
  5. Kyllä, tämä kirja on nyt jo viimeistään luettava!

    VastaaPoista
  6. hih, tuo om on ihan tahaton (vaikkakin aiheeseen sopiva) kirjoitusvirhe.

    Hieman muuten kiinnitin huomioni eri asioihin ja huumoria tosiaan kirjassa oli yllättävissäkin paikoissa: ehkä tiukkakaan yhteisö ei tee jäsenistään ihan niin orjallisia kuin me muut luulemme...

    VastaaPoista
  7. Kiitos arviosta jälleen!

    Kirja on lukulistalla minullakin. Tämän haluan lukea, kun vain käsiin sen jostakin saan. Onneksi on koko elämä aikaa!

    VastaaPoista