lauantai 27. marraskuuta 2010

L. M. Montgomery: Annan jäähyväiset

Toinen kirja, jota olen viime aikoina hämmästellyt, on L. M. Montgomeryn Annan jäähyväiset. Luin kirjan heti kun se ilmestyi syksyllä suomeksi, mutta en jotenkin saanut puettua fiiliksiäni sanoiksi, joten kirjoittaminen viivästyi.

Montgomery-fanina, niin Anna-kirjojen kuin Montgomeryn muidenkin romaanien ystävänä, sekä pidin että en pitänyt tästä kirjasta.

Pidin hauskasta kielenkäytöstä, arkisen elämän kuvauksista ja nostalgisesta, aina viehättävästä Prinssi Edwardin saaren tunnelmasta. Pidin siitäkin, että vaikka kirja on novelli- ja runokokoelma, eri tekstit linkittyivät toisiinsa niin että niitä saattoi tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Ylipäätään pidän aina kaikesta, mitä L. M. Montgomery on kirjoittanut. Hän on elämää ja ihmisiä ymmärtävä, oivaltava ja huumorintajuinen kirjoittaja.

Jokin kuitenkin tökki. Se ei ollut kirjan väitetty synkkyys. Mielestäni tämä "synkkä-Anna" ei ollut erityisen synkkä, mutta paikoin kyllä katkeran tai kyynisen oloinen. Novellikokoelman jokaisessa kertomuksessa, kertoivatpa ne itse Blythen perheestä vai jostain muista heidän kotikylänsä ihmisistä, puhuttiin herrasväki Blythestä ja heidän Susan Baker -kotiapulaisestaan, enkä pitänyt tuosta sävystä. Aina kun kyläläiset keskustelivat Annasta, mainittiin, että hän oli jotenkin erilainen ja ymmärtävämpi kuin muut naiset - viisas ja jopa kaunis punatukkaisuudestaan huolimatta. Gilbert-tohtoria pidettiin taitavana mutta jotenkin outona ja kotiapulaisesta todettiin usein, että hän luulee olevansa parempi ihminen, kun saa olla herrasväki Blythen luona, luulotteleepa jopa lähes kuuluvansa heidän perheeseensä. Blythen lapsista puhuttiin ihannoivaan sävyyn, joskin runoilijapoika Walter oli monien mielestä kummallinen.

Näiden samojen asioiden toistelu alkoi ärsyttää kirjan edetessä. Ihmettelin myös sitä, että Blythen perheestä kertovissa kertomuksissa Anna oli aina Anna, mutta Gilbert Tohtori Blythe. Mistä moinen suhtautumisero? Muutenkin kertomuksista sai minusta vaikutelman, että Montgomery oli hieman kyllästynyt kirjallisiin hahmoihinsa ja suhtautui heihin paitsi aiemmista kirjoista tuttuun tapaan rakastavasti, nyt myös hieman ivallisesti. Kirja ei ollut yhtä sympaattinen kuin varhaisemmat Annat tai muu Montgomeryn tuotanto. En muista, että Susan Baker olisi aiemmissa kirjoissa toistuvasti huomautellut olevansa vanhapiika ja kouluttamaton, niin ettei hän oikeastaan edes ymmärrä ihmissuhteita tai runoutta tai mitään muutakaan vaativaa.

Jokaisen Montgomery-fanin kannattaa kuitenkin lukea tämä kirja, sillä tämä on todella Anna-tarinan päätös: ainakaan minulle ei jäänyt oloa, että tämän jälkeen pitäisi olla vielä lisää Annasta tai hänen perheestään kertovia teoksia. Minusta oli myös äärimmäisen mielenkiintoista tutustua näin kummalliseen kirjaan. Tarinan mukaan Montgomery jätti käsikirjoituksen kustantajalle vain päivää ennen itsemurhaansa. Jostain syystä käsikirjoitus jäi julkaisematta tuolloin, vuonna 1942, ja myöhemmin, 1970-luvulla, se julkaistiin muokattuna laitoksena. Vasta tämän nyt ilmestyneen version sanotaan vastaavan alkuperäistä. Peräti merkillistä, että kirja oli piilossa vuosikymmenien ajan - miksi?

Olen ollut kirjan suhteen siis hämmentynyt noista "tökkineistä" seikoista, jotka antoivat muuten mukavasta kirjasta tympeän vaikutelman. Olen myös ihmetellyt sitä, kuinka vähän tämä kirja on ollut esillä blogeissa, vaikka moni kirjabloggarikin tuntuu pitävän Montgomerystä. Juuri kun aloitin tämän jutun kirjoittamisen, Salla kuitenkin julkaisin pitkän ja perusteellisen, minun arviotani suopeamman kirjoituksen tästä teoksesta.

L. M. Montgomery: Annan jäähyväiset (The Blythes are Quoted). Wsoy, 2010. Suom. Marja Helanen-Ahtola.

8 kommenttia:

  1. Kommentoinpa samaa kuin Sallalle: Olen parhaillaan lukemassa tätä :) Ostin kirjan kirjamessuilta ja jotenkin en ole päässyt siihen (vielä, toivon) sisälle, vaikka aloitin jo yli viikko sitten. Olen tässä välissä lukenut muuta. Mutta viimeistään ensi viikolla koetan saada Annan jäähyväisistä juttua ja palaan sitten kommentoimaan.

    Montgomery on minulle siinä määrin merkittävä, että keskeneräistäkin pitää edes näin kommentoida. :)

    VastaaPoista
  2. Tulin Sallan blogista tänne lukemaan oman arviosi tästä Annasta. Juttusi luettuani olen entitä vakuuttuneempi siitä, että kirja on hankittava, ehkäpä jopa omaksi. Kirjan taustat ovat kieltämättä mielenkiintoiset ja sisältökin kuulostaa erilaiselta mitä olin ajatellut.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisia asioita olet bongannut! Mä luulen, että yksi syy siihen miksi henkilöt toistelevat "tohtori ja rouva Blytheä" joka käänteessä, on tuo Montgomeryn oma editointityö. Ehkä toistoa on tullut vähän liikaa, kun hän on pyrkinyt hakemaan sitä yhdistävää sidettä Blythen perheestä.

    Tohtorin ja tohtorinnan sosiaalinen arvostus ei ole ihme, sillä pienen maalaiskylän keskinäinen hierarkiahan on yksi Montgomeryn toistuvista perusteemoista. Ennen vanhaan - ja miksei monessa paikassa vielä nykyäänkin - pappi, opettaja ja lääkäri olivat hienointa mitä kuvitella saattaa.

    Ja koska toinen toistuva Montgomeryn teema on tekopyhyyden ja keskinäisten ristiriitojen paljastaminen, selittyvät ne kitkerämmätkin kommentit Blythen perhettä kohtaan.

    Minä muistelen, että kyllä Susan Baker sarjaan mukaan tulostaan asti on sivulauseissa heitellyt sarkastisia kommentteja omasta vanhanapiikana olostaan. Ainakin sellainen fiilis on.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista!

    Lumiomena, jään siis odottamaan sinun arviotasi. Toivottavasti pääset pian kirjaan sisälle!

    Petriina, kyllä tämä on mielestäni kirja, joka on suorastaan velvollisuus lukea, jos on lukenut muut Annat. Ehkei tämä tuntuisi niin merkittävältä, jos tämä olisi ilmestynyt heti muiden jatkoksi, mutta nyt tuo kummallinen vuosikymmenien viive tekee kirjasta kiinnostavan. Lisäksi kirjassa on mielenkiintoista faktatietoa Annan jäähyväisistä ja Montgomeryn tuotannosta ylipäätään.

    Salla, suurkiitokset asiantuntevasta ja mielenkiintoisesta kommentista! Voi tosiaan olla, etteivät nuo ole ainutkertaisia ja vain tähän teokseen liittyviä piirteitä, mutta pitkässä romaanissa ne eivät ehkä korostu niin kovin kuin yksittäisissä tarinoissa, joita lukiessa alkoi olla melko toisteinen olo. En oikein tiedä, miksi tässä kirjassa tyyli ei ollut mielestäni ilahduttavan sarkastinen vaan paikoin katkera tai ivallinen. En muista aiemmin ärtyneeni em. seikoista Anna-kirjoissa vaan päinvastoin ilahtuneeni, kun kirjat eivät olekaan lopulta niin herttaisia kuin olettaa saattaisi.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista! Luin Annat joskus nuorena, todella nuorena, eikä ole tullut lainkaan mieleen että niitä voisi lukea aikuisena. Juuri kävin Suomalaisessa ja siellä olikin joku Anna-kirja esillä, ehkä juuri tämä.
    Enkä yhtään muista olenko lukenut tällaista kirjaa jossa Anna ja Gilbert olivat jo perustaneet perheen, ehkä... siitä on niin pitkä aika. Ainakin muistan että he "saivat toisensa" vihdoin ja viimein.
    On totta, että toistaminen ärsyttää. Tulee sellainen olo, että JOO JOO! (Murrosikäisen reaktio äidin muistutusten edessä). Harmi.
    Minä odotan innolla että pääsen toisen nuoruusajan suosikkini, P.G. Wodehousen uuden suomennetun Jeeves-kirjan kimppuun. Sarjan eka osa (Kiitos Jeeves) oli loistavasti suomennettu, Kaisa Sivenius on tehnyt niin hyvää työtä sanaleikkien ja aikakauden sanontojen kanssa etteivät sanat edes riitä ylistämään. Kun on lukenut teokset alkuperäiskielellä ja silti suomentaja onnistuu yllättämään yli odotusten, se on juhlan paikka (olisipa skumppaa, hehe)

    VastaaPoista
  6. Annoja kannattaa ehdottomasti lukea aikuisena. Ne ovat nostalgisia ja yhtä ihanan viihdyttäviä kuin lapsena ja lisäksi vielä paljon muutakin, sellaista ihmissuhde- ja yhteisöllisyys-, jopa yhteiskunta-asiaa ja feminismiäkin, jonka aikuinen huomaa lasta paremmin. Niissä on myös hauskaa huumoria ja ironiaa ja, kuten olen kehunut blogissa ennenkin, paljon kissoja ja kissojen kiinnostavia nimiä.

    Minä en ole taas ikinä lukenut mitään Jeevestä. Pitäisi lukea, sillä kaikki muut ovat lukeneet ja ylistäneet ja minullekin on suositeltu Jeeves-kirjoja jo moneen otteeseen. Lupaan tehdä parannuksen (joskus).

    VastaaPoista
  7. Jeevesit ja muutkin Wodehousen kirjat on aika taattua hömppähuumoria, mutta minuun se puree. Kirjailija käyttää kirjasta toiseen toistuvaa teemaa (hupailee yläluokkalaisten typerille harrastuksille nimistä puhumattakaan, aina on kommelluksia naisten kanssa ja lopulta romanssi aina onnistuu - tai paljastuu että onneksi ei onnistunut kun se olisi ollut kauhea virhe). Minua niissä viehättää perienglantilaisuus, ja lukiessani hörähtelen ääneen, mitä ei useinkaan tapahdu. Mutta ei ole takeita että sinä niistä pitäisit! Voin lainata tuon mainitsemani kirjan sulle niin saat itse kokeilla.

    VastaaPoista
  8. Minulle juuri tämä saattaa olla se Salattu Sielukirja. Koin tämän todella vahvasti aina kyyenliin asti.

    Outoa: sanavahvistua alkaa bly...ja t sekä h löytyvät, mutta vasta c:n jälkeen. Melkein Blythes...

    VastaaPoista