keskiviikko 10. marraskuuta 2010

L niin kuin Lindgren

Kukapa ei tuntisi Astrid Lindgrenin klassikkoja? Päätin valita aakkoshaasteen L-kirjaimeksi Lindgrenin, koska olen lukenut useita hänen teoksiaan uudestaan aikuisena – paitsi Marikin, joten luin sen nyt.

Marikki ja Kesäkummun Tuikku ei kyllä tehnyt aikuiseen yhtä suurta vaikutusta kuin Ronja Ryövärintytär, joka on mielestäni ihastuttava ystävyyden ja luonnon kuvaus, ja Veljeni Leijonamieli, joka on hieman arveluttava. Minua kiinnosti Marikissa ennen kaikkea se, että se oli niin tuttu. Kaikki kuvatkin olivat säilyneet jossain perimmäisessä mielensopukassani, sillä heti kun näin sisäsivulla tämän logon, koin ahaa-elämyksen ja muistin kaikki kirjan kuvat ja tarinat. Alkoi ihan hymyilyttää.

Ja vaikka en niin supervaikuttunut lukuelämyksestä ollutkaan, oli Marikin maailmaan erittäin sympaattista palata. Tosiaan, heti kirjan alussa sannikas (sandaali) saa kyytiä vappuhumussa ja myöhemmin kiipeillään kilpaa koulun katolla! Hauskoja tarinoita.



Nyt löysin kirjoista myös yhteiskunnallista ulottuvuutta. En muistanut enää, että Marikin isä oli toimittaja ja hän kertoili näkemyksiään tyttärilleenkin. Lapsena en osannut nähdä erityisemmin sanomaa siinäkään, että kiusankappale-Miian perhe oli niin köyhä, että lapsilla oli täitä. Eikä naapurintätikään ihan hyväosainen ollut, kun joutui myymään ruumiinsa lääkärille – jolta Marikki sen sitten lunasti takaisin, siinäkin tarina välittämisestä ja oikeudentunnosta.   

Nyt kirjahyllyssäni ei taida olla enää yhtään vanhaa lastenkirjaa, jonka ainakaan lähiaikoina haluaisin lukea. Klassikkosadut kyllä kiinnostaisivat. Veikkaan, että niissäkin kävisi samoin kuin monien muidenkin lapsuuden aarteiden kohdalla: taika ja lukemisen ilo olisivat jäljellä, mutta ne olisivat muuttaneet muotoaan.

4 kommenttia:

  1. Voi, Marikki oli minulle lapsuuteni suurin ja vavahduttavin kirjaelämys ja samalla suuri samaistumiskohde.

    Minä muistin hyvin Marikin yhteiskunnalliset aspektit. Niiden ansiosta Marikki nousee mielestäni erääksi Lindgrenin merkittävimmäksi kirjaksi, koska vaikka Marikin omalla perheellä asiat ovat paremmin kuin hyvin, ei kirjassa kaunistella mitään. Naapurissa asuva Nilssonin setä on juoppo, kaupungin nokikolari katselee muita naisia sillä silmällä ja Pyykki-Ida pelottelee lapsia helvetillä ja viinavirtaan joutumisella. Ja silti Marikin elämä on huoletonta, retkiä perheen kanssa ja kalossin kadottaminen taitaa olla isoimpia ongelmia.

    Olen iloinen, että oma pian viisivuotias tyttäreni on alkanut kuunnella Marikkia ja Peppiä. Ja aikanaan tulen hänelle lukemaan myös Ronjaa, Saariston lapsia ja monia muita. Katto-Kassiseen en aio tarttua ;)

    Oli mukava nostalgisoida ja pohtia niitä tuntemuksia, joita lapsuudesta tuttu kirja herätti aikuisessa lukijassa.

    VastaaPoista
  2. Mä en tiedä, kuinka nuorena tai tyhmänä olen Marikin lukenut, koska muistin etukäteen parhaiten kohdan, jossa Liisa tunkee herneen nenäänsä - eikä se edes ollut tässä kirjassa. :)
    Kyllä ne kaikki "yhteiskunnalliset kohdatkin" olivat tuttuja, kun luin ne nyt, mutta en muista kauheasti analysoineeni niitä lapsena. Sen muistan, että monissa muissakin lastenkirjoissa oli köyhiä, ja heitä piti auttaa ja heidän kanssaan saattoi olla ystävä. Se teema taisi toistua useissa lukemissani kirjoissa.

    VastaaPoista
  3. Marikki oli minunkin lapsuuteni susoikkeja ja toivoin aina olevani vähän enemmän Marikki. Minä kun olin ujo ja varovainen niin jotenkin rempseä ja vilkas Marikki oli sellainen ideaaliminä;D

    VastaaPoista
  4. Oj, Marikki-kirjat ovat minusta ehkä parasta Lindgreniä, ja se on paljon sanottu, koska rakastan oikeastaan kaikkea kyseisen naisen kynästä lähtenyttä aivan intohimoisesti.

    Minä samastuin (tai minut samastettiin) Liisaan. Isosiskoni sai olla Marikki, vaikka oikeasti hän ei ollut yhtä rämäpäinen. Meillä oli samanlaiset mekotkin, kuin tytöillä tv-sarjassa. :)

    Olen lukenut Marikkia aikuisenakin. Joskus luin kirjat ruotsiksi, se oli ihan erityisen mukavaa.

    Karoliina

    VastaaPoista