maanantai 4. heinäkuuta 2011

Onko lukeminen syntiä?

Pinollinen laiskuutta.


Tiedän. Sitä tikulla silmään ja toisellakin, joka puhuu lukemisesta pahaa ja vielä kyseenalaistaa laiskottelemisen, vaikka on keskikesä. Mutta kysynpä silti: onko lukemisharrastuksesta tullut joskus ymmärtämätöntä tai peräti tuomitsevaa palautetta? Tai ylipäätään palautetta?

Lukemisen syntisyys tuli mieleeni, kun Salla taannoin kirjoitti lukemisen ja lukumaun periytymisestä (ja viittasi minun blogiini, kyllä me kirjabloggarit ollaan verkostoituneita). Sallan kirjoitusta seuranneessa keskustelussa kävi ilmi, ettei kaikkien lukutoukkien kotona ole luettu eikä edes ymmärretty lukemista.

Minun lapsuudenkodissani kaikki ymmärsivät – ja onneksi ymmärtävät yhä – kirjojen päälle, vaikkakin muistan joskus kuulleeni etenkin suvun mökillä hieman epäileviä kommentteja siitä, että pieni lapsi vain lukee ja makaa. Millainen aikuinen sellaisesta kasvaa? No sellainen, joka edelleenkin lukee ja makaa aina kuin voi ja on kirjan kanssa lojuessaan hyvin onnellinen.


Nyt aikuisena olen ymmärtänyt, että vaikka lukemista sinänsä pidettiin kunnollisena ja monin tavoin hyvänä asiana, ei kokopäiväinen lukeminen ollut vielä vanhempienikaan sukupolvelle ihan yksiselitteinen juttu, vaan lukemisajankohdalla on yhä väliä.

Äiti sanoi vuosi, pari sitten, että on vasta nyt eläkkeellä oppinut lukemaan päivisin lehtiä, mutta kirjoja luetaan vain iltaisin (Huom! Äiti, jos luet tätä, niin kiinni jäit: viime viikolla soitin sinulle loppuiltapäivästä ja kerroit lukevasi Wuolijokea, siis kirjaa!). Kun puhuin tästä paljon lukevan anoppini kanssa ja sanoin, että näemmä vanhempi sukupolvi voi kuitenkin lähettää sähköpostia ja lukea blogeja päiväsaikaan, mikä on minun mielestäni yleisesti ottaen kirjan lukemista turhanpäiväisempää, anopilla oli heti selitys. Ennen vanhaan ei tosiaankaan saanut lukea päivisin, joten siitä voi tulla epämääräisen huono omatunto tai laiska olo yhä. Sen sijaan kukaan ei varoittanut nykyeläkeläisiä heidän lapsuudessaan siitä, ettei netissä saa roikkua jatkuvasti, joten nettailua ei lasketa synniksi.


Tällä hetkellä en usko tuntevani yhtään ihmistä, joka pitäisi lukemista syntinä tai edes huonona harrastuksena. Täytyy kuitenkin myöntää, etten kailota ihan kaikille, että luen yli sata kirjaa vuodessa ja lempiharrastuksiani on kirjoista kirjoittaminen. Jotkut ihmiset ajattelevat, ettei lukutoukkaparalla ole oikeaa elämää ollenkaan, toiset taas kauhistuvat kirjaviisautta ja kolmannet mieltävät tuollaisen kirjamäärän jo itsekehuksi. Kerran sain kuulla toiselta lukijalta, ettei hän voi lukea tuollaista kirjamäärää vuodessa, koska hän lukee niin viisaita kirjoja, että niihin menee aikaan. Mitäpä siihen sitten lisäämään, täältä höttökirjojeni keskeltä.


Muutenkin elämänhallintani kanssa tai olla vähän niin tai näin. Minä en lue lomalla koskaan lehteä aamulla, vaan aamukirjaa. Sitten tulee päiväkirja ja sen jälkeen iltakirja, hyvässä tapauksessa yökirjakin. Välillä roikun netissä. Millainen eläkeläinen minusta kasvaa?

38 kommenttia:

  1. Meillä äiti ei pahemmin lukenut, isä sitten sitäkin enemmän. Lukugeeni kenties jakautui, veljeni ei juuri koskaan lue, minä sitäkin enemmän... Pahana meillä ei koskaan tätä pidetty, kannustettiin vaan. Isovanhempien kesken lukemista pidettiin hyvänä harrastuksena, minusta tuli se fiksu lapsenlapsi, olinhan nenä kirjassa koko ajan. Muut olivat sitten liikunnallisia, lahjakkaita piirtäjiä sun muuta. (Näin jälkeen päin, luulen että lukuinnostukseni oli pieni pettymys mummille, joka oli kaavaillut minusta uutta Marja-Liisa Kirvesniemeä. Vaan aika väkisin lähdin aamuisin ladulle Tiina-kirjojeni parista...)

    Isäni kanssa siis jaamme tämän lukemisen ja makaamisen -käsitteen hienouden. Näin kesäisin isä raportoi lähes päivittäin pihatuolissaan lukemistaan kirjoista ja toimistossa raatava tytär vain kadehtien kuuntelee...

    VastaaPoista
  2. Olen meidän perheessä ainoa joka lukee. Äitini oli lukutoukka nuorempana, isäni ei koskaan. Mummini kanssa olemme aina olleet kovia lukemaan ja keskustelemme usein kirjoista.

    Sain pienenä kuulla vinoilua lukemisestani ja vanhemmiten olen jättänyt toisinaan kertomatta lukuharrastuksestani, sillä tuntuu siltä että ihmiset yhä edelleen tuomitsevat lukevat laiskoiksi. En kuitenkaan koe olevani laiska, harrastin lapsena erittäin aktiivisesti urheilua ja kävin urheiluleireillä. Myöhemmin olin urheilupainotteisessa lukiossa, mutta aina kun ehdin, luin.

    Kaveripiirissäni olen katoava luonnonvara mitä tulee lukemiseen, kaikkien mielestä se on vähintäänkin tylsää, mitä en koskaan ole pystynyt ymmärtämään =)

    Tämän kesän suunnitelmissa on pyörälenkkien ohessa nimenomaan makaa auringossa viltillä ja LUKEA <3

    VastaaPoista
  3. Minun vanhempani eivät harrastaneet lukemista, mutta en onneksi kuitenkaan koskaan joutunut tuntemaan syyllisyyttä lukemisesta, päinvastoin.

    En oikein tiedä, mistä olen oppinut sen asenteen, että lukeminen, musiikin kuuntelu, kaikenlainen taiteiden harrastaminen yms. on ihmiselle pelkästään hyväksi, mutta olen aina ollut siitä täysin vakuuttunut!

    VastaaPoista
  4. Kysymykseesi millainen eläkeläinen sinusta kasvaa vastaisin, että makuullaan lukeva :) Lukeminen on ihanaa ja näin lomalla ollessa annan itseni lukea myös päivisin. Eipä kukaan minua muutenkaan estäisi, eikä kotona lukemistani toppuuteltu, mutta jostain syystä päivällä lukeminen on jäänyt vähemmälle. Nukkumaan en osaisi edes mennä lukematta. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirjoitus!

    VastaaPoista
  5. Hei, en ollut edes koskaan ajatellut, että tuo tiettyyn vuorokaudenaikaan lukeminen on tosiaan ihan jonkinlainen sukupolvikuvio :) Meillä äiti ja isä eivät kumpikaan ole koskaan olleet mitään himolukijoita, mutta minulle luettiin lapsena paljon ja lukemiseen kannustettiin (ilmeisesti taka-ajatuksena, että "onpahan pois pahanteosta" :D ).

    Minä luenkin koska vain ja missä sattuu, mutta äitini lukee tuoreena eläkeläisenä edelleen lähinnä iltaisin. Päivisin se kyllä täyttää sanaristikoita tai lukee lehtiä. Isäni lukutottumuksista nykyään en osaa sanoa.

    Iso osa kavereistani on ainakin jossain määrin kirjoista kiinnostunutta, ja puolisokin on kirja-alalla, joten en pahemmin salaile harrastustani silläkään taholla, päinvastoin. Kodistamme on itseasiassa salavihkaa muodostunut eräänlainen sivukirjasto kaveripiirille, kirjojen mukana saa suosituksia (ja kahvia tai kaljaa) ja lainat merkitään erilliseen lainavihkoon. Näppärää, sillä siten kaikki kirjat eivät ole suotta hyllyntäytteenä, kaverit saavat lukemista ilman tiukkoja laina-aikoja, ja jälkeenpäin voi jutella lukukokemuksista.

    VastaaPoista
  6. Muistankin tuon keskustelun Sallan blogissa :) (Muistin jopa vastanneeni siihen, mutta muisti tekikin näemmä tepposet!)

    Minuakin, paljon lukevaa, on pidetty lapsesta saakkana laiskana. Asiaa ei suinkaan parantanut lihavuuteni.
    Sisarukseni taas eivät lukeneet, he olivat sporttisia ja hoikkia.
    Yhteenlasku suvussamme ja lähipiirissä tuntui olevan heti selvää...
    Pakko kuitenkin sanoa näin vuosia myöhemmin, että HÄHHÄÄ!! Minä olenkin nyt sisarusparvestamme ainoa koulutettu. Siis joka jatkoi opiskelua peruskoulun jälkeen.
    Ja sanoisin, että elämäntilanteita verrattaessa vedän pidemmän korren, vaikka olenkin edelleen lihava ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommenteista!

    Norkku, ihanaa, että olit suvun fiksu lapsenlapsi, koska luit. :) Ja mahtavaa kirjavertailua isän kanssa, tosin kyllä minäkin tulisin tuollaisesta raportoinnista kateelliseksi.

    Kirppu, no niin, olet todiste, että ihminen voi sekä lukea että urheilla. ;) Minäkin luulen, että jotkut pitävät lukemista tylsänä tai hitaana harrastuksena, jotenkin vaivalloisena, kun on olemassa esim. musaa ja leffoja. Eivät tiedä, mistä jäävät paitsi!

    Erja, olen ehdottoman samaa mieltä taiteen tärkeydestä! Ja onhan siitä tehty tutkimuksiakin, että taiteella on suuri merkitys ihmisen elämänlaadulle ja sekä henkiselle että fyysiselle terveydelle. Kuorolaulu taisi jonkun tutkimuksen mukaan olla kaikkein parasta, mutta kannatan kyllä lukemista. :)

    Naukulan Mamma, taidat veikata tulevaisuuteni oikein! Minäkään en osaa mennä nukkumaan ilman lukemista, vähintäänkin joku lehti on oltava, mutta useimmiten kirja.

    Miia, oi miten ihanalta oma sivukirjastonne kuulostaakaan! Teillä on varmasti tyytyväisiä kavereita. :) Minullakin on tapana lainata ja lahjoittaa kirjoja satunnaisesti tuttaville, mutta varsinaisesti kotihyllylläni käyvät vain perheenjäseneni sekä lukupiiriläiset. Hyvä sekin.

    VastaaPoista
  8. On tullut, juu, lapsena.

    Isäni ei kauheasti lukenut ja kotona kirjahyllyssä oli äitini toimesta aivan helvetisti höttöä: Cooksonia ja muita Harlekiiniksi laskettavaa lässynlässyniä. Kun minä siis pidin lukemista muunakin kuin ajan kuluna, sain siitä negatiivista kommenttia.

    Nimenomaan äitini mielestä lukemiseni oli negatiivista, sillä muutenkin epäsosiaalisena se teki minusta -ainakin sen mielestä- vielä epäsosiaalisemman. En ole vieläkään kyennyt antamaan anteeksi hänelle sitä, että eräs talvi ala-asteella hän uhkasi ottaa pois kirjani jos en menisi siskoni ja tämän kavereiden kanssa ala-asteen kentälle luistelemaan. Julmaa.

    VastaaPoista
  9. Morre, kommenttisi tuli tähän väliin! Onpa ikävää, että sait tuollaista kohtelua lapsena... Vaan onneksi nyt olet sitten viisas ja menestynyt. Lukeminen kannattaa aina! :D

    Mullekin muuten käy noin, että olen ihan varmasti mielestäni osallistunut johonkin blogikeskusteluun, mutten sitten olekaan. Ehkä lukeminen tekee myös hajamieliseksi, suuren viisauden ohella? ;)

    Hreathemus, nyt sain sinunkin kommenttisi. Ikävä kyllä monen varmasti ajatellaan lukevan kun epäsosiaalinen ei muutakaan osaa - eikä lukevana koskaan sosiaaliseksi muutukaan. Mutta haloo, lukeminen on tosiaan muutakin kuin ajankulua ja toisaalta, ei kaikkien pidä olla supersosiaalisia! (Ja kuinka sosiaalisia me nettiajan lukutoukat blogeinemme olemmekaan!)

    Luistelu-uhkaus on kamala! Ei ihme, että muistat. Ja veikkaan, ettet heti noussut kirjojesi keskeltä ja saanut suurta urheilu-sosiaalisuusherätystä... Jos minulla olisi lapsia, saisivat lukea rauhassa! Kaikkien lasten pitäisi saada.

    Tästä olikin joskus jo puhetta, mutta kun monille "kirjallisuus" on juuri tuota lässynlässyniä, niin siksikin he ehkä ajattelevat, että kirjoihin uppoaminen on ajanhaaskausta.

    VastaaPoista
  10. Minä olen saanut isältäni pysyvän lempinimen "satutäti", joka juontaa juurensa innostuksestani lukea ja kirjoittaa. Joskus hän vitsailee, että kun luen niin paljon, niin en pysy enää tosielämässä kärryillä.

    Itse lukijana en tietenkään pidä lukemista huonona harrastuksena ja mielestäni se kehittää ainakin lapsilla mielikuvitusta, sanavarastoa ja toivottavasti myös avarakatseisuutta. Kirjojen lisäksi kun helposti tulee luettua myös sanomalehtiä jne.

    Kuitenkin itsekin ajattelen niin, että lukemisen ohella olisi hyvä olla muitakin harrastuksia. Itse jumitan herkästi monta tuntiakin lukien tai tietokoneella ollen, vastapainoksi täytyisi kyllä pyrähtää vaikka lenkille tai uimaan.

    Joskus saattaa lukea koko päivän, mutta ei se varmaan fyysisesti kovin terveellistä ole :D Ehkä pieni kävelylenkki lukemisen ohella olisi välillä paikallaan, ainakin tällä suunnalla.

    VastaaPoista
  11. Heh, meillä kotona kyllä ymmärettiin lukemista, koska muutkin lukivat. Lukemisen perusteella ei kyllä saanut vapautusta kotitöistä, mutta eipä kyllä joutilaampana hetkenä katsottu vinoon päivällä lukemistakaan :)

    Sivullisilta saan aika paljon kuulla kommenttia "en ymmärrä, miten sinä ehdit lukea niin paljon!". Suurin osa näistä kommenteista on varmaan positiivisessa mielessä lausuttuja, mutta joskus äänensävystä jää sellainen mielikuva, että en sitten varmaan teekään mitään muuta hyödyllistä.

    Ja jostakinhan se tietysti on pois, 24 tuntia sitä on minunkin vuorokaudessani. Mutta samaa voisi sanoa mistä tahansa aikaa vievästä harrastuksesta, tai vaikkapa television katsomisesta, kyse on siitä, miten haluaa aikansa käyttää.

    Yleensä ottaen saamani palaute lukemisesta on kuitenkin positiivista, ne ketkä kenties muuta ajattelevat, ovat ymmärtäneet pitää mielipiteensä ominaan.

    VastaaPoista
  12. Meilläkin ymmärrettiin lukemista kotona ja kaikki muutkin lukivat, mutta minä kyllä kaikkein eniten. Kyllä sille joskus naureskeltiin, etenkin jos mieluummin jäin lukemaan sisälle kuin lähdin ulos tekemään jotakin hauskaa (tykkäsin kyllä ulkoleikeistäkin, mutta välillä hyvä kirja vei voiton), muttei pahalla.

    Nykyisin mieheni on joskus ikään kuin vähän mustasukkainen kirjoilleni - ja joskus tietokoneellekin. Ei hän missään nimessä lukemista pahana pidä, ja tietää että se kuuluu myös työnkuvaan, mutta aina välillä pudistelee päätään sille, miten kirja seuraa minua kaikkialle ja luen vaikka minuutinkin pätkän, jos jossain sellainen väli aukeaa. :)

    VastaaPoista
  13. Minä(kin) olen lukija lapsuudesta saakka, ja sekä isä että äiti ovat lukeneet paljon. Äiti nykyään kai vähemmän, mutta hänen kirjahyllynsä on minun toinen vakikirjastoni. Isän kanssa vaihtelemme edelleen kirjavinkkejä ja lainailemme kirjoja toisillemme. Esimerkiksi tutustumiseni Paul Austeriin on isäni ansiota.

    Toisaalta kyllä minua kotona vähän "omituisena" pidettiin silloin teininä. Yleensä eivät olleet varmoja olinko kotona lainkaan kun luin huoneessani hiljaa. Mutta eipä sitä taidettu niin paheksuakaan. :)

    Nyt olen onneksi löytänyt miehen, joka myös lukee paljon eikä katso minua ainakaan kovin pahasti kun raijaan kotiin uusia kirjoja. Minä luen nykyään yleensä lähinnä bussissa kun kotona vuorovaikutetaan mutta jos on jotain todella hyvää kesken niin käperryn tyytyväisenä sohvannurkkaan. Lukeminen kunniaan!

    Ja kiitos taas, Jenni, mielenkiintoisen keskustelun aloittamisesta!

    VastaaPoista
  14. Minä olen myös niitä perheen ainoita lukijoita. Äiti lukee jonkin verran harlekiinityyppisiä juttuja, mutta siinä se. En kuitenkaan muista kuulleeni lapsena yhtään negatiivista kommenttia asiasta, onneksi!

    Sen sijaan samastun kyllä Karoliinan mainintaan mustasukkaisesta ja päätään pudistelevasta miehestä... :)

    VastaaPoista
  15. Minäkin sain kuulla lapsena viittauksia laiskuuteen jos lueskelin kirjaa. No, nyt aikuisena myönnän, että olen laiska mitä tulee mm. kotitöihin, mutta en syyttäisi asiasta kirjoja. :) En ole aiemmin miettinytkään mistä lukuharrastukseni on saanut kipinän, en muista vanhempieni lukeneen kovinkaan paljon. Ehkäpä jo lapsena kirjojen tarjoama eskapismi tuppukylän ahtaasta ilmapiiristä viehätti?
    Olen vasta muutaman viime vuoden aikana ollut jotenkin ylpeä harrastuksestani ja siitä että tiedän keskivertokansalaista enemmän kirjallisuudesta. Aiemmin muiden asenne lukemista kohtaan (nortähtävää, tylsää) on vaikuttanut siihen että en ole siitä kummemmin huudellut. Mielestäni on kyllä omituista että elokuvien katselu ja keräily on jotenkin 'hyväksyttävämpää', lukiessa sentään käyttää omia aivojaan eikä vain katsele jonkun muun näkemystä asiasta..

    VastaaPoista
  16. Äitini on innostunut taas lukemaan enemmän, joka on suuri ilo myös minulle, koska on niin ihana keskustella kirjoista. Hän ehtii lukea tosin vain iltaisin, joten en tiedä, että kokeeko hän sen ainoaksi sopivaksi vuorokauden ajaksi.

    Hänen työkaverinsa kokee lukemisen ajanhukaksi, äiti puolestaan sanoo, että kävisi useammin kylästelemässä, mutta etukäteen tulee semmoinen olo, että meneeköhän siinä aika hukkaan.

    Mie olen aina saanut lukea paljon, mutta kunnon ahmimisiässä olen vasta nyt.

    VastaaPoista
  17. Meillä on kotona luettu aina paljon. Lukemista on pidetty hyvänä harrastuksena, ei vähiten siksi että kirjaston ansiosta se on ilmaista. Olisipa siinä kyllä vuosien saatossa kulunut rutkasti aikaa, vaivaa ja polttoainetta jos vanhempien olisi pitänyt kuskata viittä lasta kirkonkylälle harrastuksiin. (Eipä sillä, kyllä me saatiin ihan rauhassa kokeilla kuoroa, suunnistusta, pianonsoittoa, kuvataidekursseja jne.) Lukea sai niin paljon kuin jaksoi, kunhan hoiti oman osuutensa kotitöistä ja kouluhommat oli tehtynä.

    Mutta kodin ulkopuolella olen kyllä saanut kuulla lukemisen "omituisuudesta". Nimenomaan ihmetellään, miten minulla on aikaa lukea. No, kuten Ammakin totesi aiemmin, kyse on enempi siitä, mihin sen aikansa haluaa käyttää. Jos minun pitää valita käynkö pelaamassa sählyä kahdesti viikossa vai luenko, niin ihan varmasti luen. Vuoden verran olen käynyt salilla, mutta sinnekin otan helposti kirjan mukaan. Omille lapsille luen paljon ja toivon todella, että heihinkin lukukipinä tarttuisi. Aika näyttää mistä pojat kiinnostuvat :)

    VastaaPoista
  18. Kun innostuin kirjoista ja lukeminen vei mukanaan, en kertonut ihan tarkkaa määrää kenellekään. En perheelle enkä ystäville. Kirjablogi kerkesi olla vuoden päivät ennen kuin siitäkään puhuin. Tiedä sitten oliko siinä mulla joku ennakko-oletus miksi en sitten kertonut. Nyt perheeni ja lähes tulkoon kaikki ystäväni tietävät blogista ja lukemisesta, samoin työkaverit. Pelkästään positiivisia juttuja olen heiltä kuullut. Juuri viikonloppuna eräissä tupareissa yksi hieman etäisesti minulle tuttu ihminen kertoi, että lukee blogiani ja sieltä saa loistavia lukuvinkkejä. Kiitteli kovasti ja sai minut hymyilemään :)

    Olen myös orastavassa parisuhteessa, ja kerroin jo aika alkuvaiheessa lukemisesta ja kirjajutuista. Vastauksena oli, että "Tule tänne vaan sohvalle pötköttelemään ja lukemaan! Kirjastoautokin pysähtyy tien toisella puolella, voit siitä hakea kirjoja tänne." Samoin hän kyseli teinkö hyviä hankintoja Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa viikonloppuna. Pelkästään siis positiivisia kokemuksia minulla ;)

    Mutta saapa nähdä tuleeko vielä joskus vastaan ikäviäkin kommentteja.

    VastaaPoista
  19. Kuulun ikäluokkaan, jonka lukemisharrastusta ei pidetty syntisenä, mutta minun pelättiin 1.pilaavan silmäni paljolla lukemisella 2. sekoavan päästäni koska luin niin huolestuttavia kirjoja, 3. veltostuvan entisestään, koska sen sijaan että pelaisin ulkona kaverien kanssa reippaita pallopelejä, makasin huoneessani lukemassa. Lukeminen nähtiin oikean elämän korvikkeena.

    VastaaPoista
  20. Katri, ihana lempinimi sinulla! Minusta olisi suuri iloa ja kunnia olla tunnettu satutätinä. Ja meille lukutoukille se lukeminen on kyllä tosielämää, ei pois tosielämästä! Vaikka olen samaa mieltä tuosta liikunnasta, nimimerkillä niska melkein aina jumissa...

    Amma, tuo ehtimiskommentti on varmaan kaikille enemmän tai vähemmän tuttu. Ihmettelen, miksi, sillä en minä ainakaan ole koskaan kysynyt keneltäkään, miten hän ehtii harrastaa jotain tai vaikka katsoa siltä telkkaria. Ja lukeahan vielä voi melkein missä tahansa! Tosiaan, kyllä minäkin haluaisin tehdö kaikenlaista, mutta elämässä pitää priorisoida ja minä usein suosin sitä lukemista. Ja silti minulla on mielestäni muutakin elämää, ihme ja kumma! :)

    Karoliina, onneksi minun mieheni on tietokonenörtti-yrittäjä, niin hän ei voi paljon moittia paikoillaan kököttämisestä ja muulta maailmalta eristäytymistä. :D Lähinnä minä motkotan, eikö hän voisi lukea enemmän... Olen joskus kirjoittanutkin aiheesta, muistaakseni otsikolla Pitääkö muidenkin lukea. Mielestäni pitää: vaikken ole sellaista rajanvetoa tietoisesti tehnyt, niin minulla ei taida olla yhtään oikeasti läheistä ystävää, joka ei vähintään ymmärtäisi kirjojen päälle. Kaikki eivät tosin ole lainkaan yhtä kirjahulluja kuin minä.

    Linnea, hiljainen ja kotona viihtyvä teinihän on varmasti vanhempien unelma. :D Minä olen usein kiinnostuneempi lukemisesta kuin siitä vuorovaikutuksesta, hah. Onneksi olen hyvä lukemaan JA keskustelemaan samaan aikaan.

    Satu, onneksi olet saanut lukea rauhassa, vaikka ainoa lukija olitkin! Pään pudistelu voitaneen jättää omaan arvoonsa. :)

    Réa, sama vika mitä kotitöihin tulee, mutta luulen, että olisin ollut (ja olisin, totta puhuen) laiska makoilija, vaikka en olisikaan löytänyt kirjoja. Minäkin olen miettinyt, miksei elokuvaharrastusta ajatella jotenkin sellaisena nyhverömäisenä (epä)toimintana kuten lukemista. Minusta lukeminen on paljon aktiivisempaa kuin leffojen katselu, juuri mainitsemastasi syystä. Toki on myös vaikeita elokuvia.

    Hanna, ihanaa että äitisi on löytänyt kirjat uudelleen! Ja hauskaa, että joku muukin kokee olevansa ahmimisiässä aikuisena. Minä olen lukenut aina paljon ainakin keskivertoikätovereihin nähden, mutta tuntuu, että vasta viime vuosina olen lukenut paljon myös oman mittapuuni mukaan.

    Maija, toivotaan, että saat lukukipinän siirettyä eteenpäin! En osaa kuvitella lasta, joka ei olisi innostunut kirjoista, mutta ehkä sellaisiakin on. Kyllä kai ainakin ennen kaikki lapset "altistuivat kirjoille" jonkin verran, muttei kaikista kasvanut isona lukijoita. Ja kirja kuntosalilla on hyvä juttu, oikein monipuolista lukea ja liikkua samaan aikaan!

    Naakku, ihania kirjapaljastuksia! Hyvä, että lukeminen ja bloggaaminen otettiin hyvin vastaan. Ja parisuhteesi kuulostaa lupaavalta. Aika moni lukutoukka olisi myyty tuollaisista kirjarepliikeistä. :)

    VastaaPoista
  21. Kirsti, vakuuttava lista! Ja julma, huh. Toivottavasti enää ei ajatella noin, missään!

    Minä kyllä usein ajattelen vieläkin jossain ei-niin-mieluisassa-tilanteessa, että oikea elämäni on kotona kirjojen parissa, pääsisipä sinne pian.

    Ja reippaita pallopelejä olen aina inhonnut.

    VastaaPoista
  22. Hih, loistavasti nää aiheet kiertää. :)

    Meillä kotona sai lukea mihin aikaan vaan, mutta muistan että tätini, maatalon emäntä, oli sitä mieltä että päivällä ei saa maata lukemassa. Heilläkin oli paljon kirjoja joita mieluusti olisin lukenut. Olisinko ollut ala-asteikäinen tuon kommentin aikoihin, muistan kuinka epäreilulta se tuntui. :)

    Just mietin varmaan eilen tai toissapäivänä, että mun kesälomatekemiseksi sopii nykyään paljon paremmin se, että saa olla yksin (ulkona) ja lukea, sen sijaan että pitäisi vaikka olla sellaisten ihmisten seurassa jotka eivät ole aivan lähiystäviä. Joskus nuorena opiskelijana tilanne oli toinen, olin aina valmis lähtemään vaikka minne reissuihin ja pileisiin. (Luin toki tuolloinkin.) Mutta nykyään kun on "pakkososiaalinen" työ, niin vapaa-aikana hiljaisuus, rauha ja omien asioiden pohtiminen ovat aika tärkeitä. Paljon mieluummin luen ja mietiskelen kuin kärvistelisin vaikka tylsien ihmisten tylsissä juhlissa. (Ja juu, kyllä mä käyn ihmisten ilmoilla nykyäänkin...)

    Minäkin tunnistan tuon ajatuksen/ennakkoluulon, että paljon lukevalla ei ole mitään elämää. Mutta kyllä minäkin käyn liikkumassa, reissaan, tapaan ihmisiä ja harrastan muitakin asioista, vaikka luenkin 1 - 1,5 kirjaa viikossa.

    VastaaPoista
  23. Joo, Salla, voit pian keksiä aihetta sivuavan postauksen ja linkittää sen takaisin tänne. :D

    Kauheaa kärvistelyä kyläillä houkuttelevan kirjahyllyn luona ja kuulla, ettei päivällä saa lukea. Mutta sen sijaan ilahduttavaa kuulla, että muutkin ovat mieluummin vapaaehtoisesti epäsosiaalisia kuin puolipakolla sosiaalisia vapaa-aikanaan. Ja onhan tämä bloggailukin sosiaalisuutta, minusta ainakin! Enkä nyt tarkoita sitä, että jotkut virtuaali-ihmiset ovat muuttuneet ihan tosielämän tuttaviksi, vaan näitä keskusteluja ja ajatuksenvaihtoja, minulle ne ovat ainakin tärkeä juttu ja iso ilo.

    Kiitos siis kaikille tähänkin keskusteluun osallistuneille! Toivottavasti kukaan ei tule kommentoimaan, että tuonkin ajan te olisitte voineet käyttää järkevämmin. ;) No, lukien ehkä, mutta muuta järkevämpää en keksi.

    VastaaPoista
  24. Täydennän vielä, että tunnistan itsessäni myös sen, että tähän ikään (33 v.) mennessä on jo ehtinyt kertyä niitä tärkeitä ihmissuhteita, ja koska töissä on pakko olla sosiaalinen joka tapauksessa, ei kallisarvoisella vapaa-ajalla välttämättä halua tai jaksa olla äärisosiaalinen esimerkiksi miehen rasittavien kavereiden seurassa. (No suurin osa miehen kavereista on kyllä oikein mukavia, terkkuja tutuille jos joku lukee.) Joten jonkinlaista rajanvetoa on alkanut tulla - on niitä ihmisiä joita haluan nähdä, ja sitten on niitä, joiden seuran vaihtaisin koska tahansa yksinoloon hyvän kirjan kanssa.

    VastaaPoista
  25. Sallan blogissa jo kerroin, että meillä kotona ollaan luettu minä ja ennen mua siskoni. Lapsena urehilin seitsemänä päivänä viikossa ja luin siihen päälle. Lukioikäisenä löysin lukutoukkaystävän ja sitä myöten paljon uutta luettavaa...

    Joten pahallahan sitä lukemista ollaan aina katsottu, kun ei mitään hyödyllistä ole tehnyt. Urheilla sentään sai ilman mutinoita, joten se varmaan kompensoi tuota toista intressiäni.... Välillä menen salaa lukemaan toiseen huoneeseen, kun lapset leikkivät keskenään - ja kyllähän siitä vähän syntinen olo tulee, kun joutuu piiloutumaan lukemaan ;D

    Lasten myötä lukuhetket rajoittuvat iltaseen tai muuuhun hiljaisempaan hetkeen. Puistoissa nörtteilen mieluummin kuin keskustelen äitikeskusteluja...

    VastaaPoista
  26. Äitini kertoi, että hänen lapsuudenkodissaan pidettiin lukemista laiskuuden merkkinä ("kun ei tuo mitään työtäkään tee, lukee vaan"). Hän halusi kasvattaa meidät toisin, joten meillä luettiin aina paljon.

    Nykyään moiseen asenteeseen törmää harvoin. Paitsi silloin, kun joku sanoo tekopyhän kuuloisesti: "Voi, kyllähän minäkin lukisin mielelläni, mutta kun ei ole AIKAA. On aina niin kiire. Voi-voi, kyllähän minäKIN mielelläni lukisin."

    VastaaPoista
  27. Minäkin kommentoin tätä jo tuonne Sallan blogiin, eli vaikka lähipiirissä oli ja on edelleen paljonkin lukevia ja vaikka lukemista periaatteessa pidettiin ihan hyvänä asiana, siihen liittyi myös jonkinlainen paheksuttava laiskotteluaspekti. Ulkoilua pidettiin paljon terveellisempänä kuin sisällä lukemista. Onneksi kirjan voi myös viedä ulos ;)

    Mainitsit tuossa, että et aina mainosta harrastavasi lukemista. Olen pannut merkille, että ainakaan nuoret eivät enää laske lukemista harrastukseksi, kuten ennen tehtiin. Ystäväkirjoihin kirjoitettiin harrastuksien kohdalle: lukeminen, musiikin kuuntelu. Nykynuorille harrastus on sellainen toiminta, jota tehdään mieluiten joukolla ohjatusti jossain muualla kuin kotona.

    VastaaPoista
  28. Meillä lapsuudenkodissani ei ole koskaan erityisesti kannustettu lukemaan, mutta ei myöskään koskaan kielletty lukemasta mihinkään aikaan päivästä. Meillä ei myöskään ole koskaan ollut mitään kiellettyä lukemista aiheensa vuoksi. Itse olen lukenut hyvin varhain isosiskoni kirjastolainana esim. Huumeasema Zoon (ja vinon pinin Nykyposteja :-D). Isäni on lukenut aika paljon, äitini vähän vähemmän.

    Seija kirjoitti ajan riittämättömyyden esiin tuomisesta, kun lukemisesta on kyse. Sama perustelu pätee myös liikuntaan, käsitöihin, ruoan laittamiseen itse ja ziljoonaan muuhun asiaan. Nykyihmisen on hyväksyttävää ja helppoa perustella tai vastustaa jotakin ajan riittämättömyydellä.

    VastaaPoista
  29. Lapsuudenkodissani lukeminen oli hyvä juttu; mummilassa ja mökillä ei. Selvä sukupolviero, sodan kokeneet torpparin lapset eivät lukemisesta perustaneet vaan pitivät sitä laiskuutena :-) Tai ei se ero oikeastaan noin tiukka ollut, mutta selvästikin lukeminen oli mummilassa jotain mitä tehdään sitten kun mitään muuta tekemistä ei ole. Perunat kuorittu, vedet kannettu, tiskit tiskattu jne...

    Muistelen myös, että korttipelistä kieltäytyminen siksi että on hyvä romaani kesken, katsottiin aika huonotapaiseksi; pitäähän sitä seurustella kun on seuraa. :D

    Tuo vuorokausirytmijuttu on muuten hyvä pointti: nyt kun sitä mietin, en kai koskaan nähnyt isoäitini lukevan muuten kuin illalla sängyssä tai ruokalevolla päivällisen jälkeen. Kiinnostavaa! Kaipa jokainen sukupolvi - ja ehkä jokainen perhekin - kehittää omat sosiaaliset norminsa.

    VastaaPoista
  30. Meidän perheessä minä ja äiti olemme aina lukeneet paljon. Tai no minä varmaan kaikkein eniten. En usko, että äiti enää lukee niin paljon. Isä taas ei ole koskaan lukenut kirjoja, mutta päivän lehdet kyllä. Lapsuudessani meillä ei kielletty lukemasta tai sanottu sen olevan huono ja laiskojen harrastus, enemmän siihen kannustettiin. Ei muistikuvieni mukaan sanoilla, mutta teoilla (kuuluin kirjakerhoon, kävimme usein kirjastossa ja niin edelleen).

    Mitään vinoilua tai paheksuntaa en muista koskaan kuulleeni lukemisharrastuksestani. Luokkakaverit lähinnä vinoilivat koulumenestyksestäni (tosin olen sitä mieltä, että koulussa menestymiseni johtui osaltaan juurikin kirjojen lukemisesta: osasin lukea ennen peruskoulun alkua, sain kiitosta hyvistä aineista, osasin vastata hyvin koekysymyksiin, jaksoin lukea kokeisiin ahkerasti...) ja muutama silloinen paras kaverini luki kirjoja edes silloin tällöin. Nyt vanhempanakaan en ole kuullut mitään ihmettelyä lukemisistani. Vaikkei kaveripiiriini kuuluvat taida olla yhtä kirjafriikkejä kuin minä, ovat he silti ainakin sen verran fiksuja, että pitävät päänsä kiinni :--D No ei, he pitävät lukemista ihan normaalina juttuna, ei minään kummallisena, laiskojen ja yksinäisten ihmisten harrastuksena.

    Kirjablogiinikin on suhtauduttu hyväksyvästi ja mielenkiinnolla. Esimerkiksi isäni, vaikkei tosiaan itse kirjoja luekaan, oli hyvin iloinen ja kiinnostunut blogistani. Taitaapi joskus sitä salaa lueskellakin? Heh.

    VastaaPoista
  31. Hyvä blogikeskustelun aihe ja hurjasti kiinnostavia kommentteja olet saanut, Jenni! Minulla oli ajatuksissani kommentoida tätä jo päivällä, mutta koko perheen yhteinen kesäloma haittaa blogiasioita. ;)

    Luulen, että monien esiinnostama sukupolvikysymys sopii hyvin siihen, miten lukemiseen on suhtauduttu. Ts. pidetäänkö sitä turhana vaiko ei. Omassa lapsuudenkodissani lukemistani ymmärrettiin. Meillä äiti luki paljon, isä ei niinkään. Ja heidän kohdallaan sama pätee edelleen. Isäni ei oikein osaa arvostaa äitini lukemisharrastusta, mutta esimerkiksi pilkkiminen olisi paljon järkevämpää. Minun lukemistani isä sen sijaan arvosti jo siitä saakka, kun olin pikkutyttö. Sen sijaan moni lapsuudenystäväni piti lukemistani outona ja joskus luinkin heiltä salaa.

    Olen aina ihaillut nyt jo edesmennyttä mummoani, maatilan emäntää, joka osasi ottaa oman lukuaikansa ja vetäytyi iltapäiväksi yhteen kammariin lukemaan. Osa suosikkikirjoistani (tyttökirjaklassikot, englantilaiset kotoisat mysteerit) ovatkin mummoni peruja. Mummoni oli ihan kouluja käymätön maalaisnainen, mutta ukkini (joka oli samanlaisista oloista lähtöisin) kanssa hän osasi aina arvostaa lukemista, klassista musiikkia ja luonnon tarkkailua.

    Minun on pakko myöntää, että poden joskus itsekin huonoa omatuntoa siitä, että luen tai notkun blogeissa (ja joskus Facebookissa) sen sijaan, että viikkaisin pyykkiä kaappiin, kitkisin kukkapenkkejä tai pesisisin kylppäriä. Aloitankin usein kotitöitä, mutta unohdun kuitenkin lukemaan jotain. Aina ei edes ole niin väliä, mitä luen, kun teksti vaan vie mennessään. Silloin tulee sellainen olo kuin tekisi jotain "syntistä", jotain itsekästä.

    Kirjabloggaaminen on muuten lisännyt joidenkin vähemmän lukevieni tuttavieni "hyväksyvää" suhtautumista kirjatoukkailuun; Kun kirjoittaa lukemastaan, on jotenkin hyödyllisempi, vaikka tätä harrastusta kyllä monet ihmettelevät. Eivät oman alani ihmiset, mutta monet naapuri- ja äitikaverini kylläkin.

    Toivon hartaasti, että omista lapsistani kasvaisi lukutoukkia. :)

    VastaaPoista
  32. Salla, ymmärrän hyvin täydennyksesi. Samat fiilikset täälläkin. :) Taannoin eräs ihminen oli minusta todella typerä, kun hän harrastuksista puhuttaessa sanoi, että vain ihmisiä voi rakastaa. Teki mieli kiljaista, että minä ainakin rakastan kirjojani enemmän kuin monia tietämiäni ihmisiä, mutta koska se oli työtilanne, en voinut.

    Mari A, tuo lapsilta salaa lukeminen kuulosaa niin hassulta. :D Mutta ymmärrettävältä kyllä. Sen sijaan ei ole yhtään ymmärrettävää, että lukeminen ei olisi hyödyllistä - tai että urheilu olisi paljo hyödyllisempää. Pöh. Kiva kuulla, että puistossa voi nörtteillä. Olen aina ajatellut, että siellä pitää olla yltiösosiaalinen ja heittäytyä mammajuttuihin mukaan. ;)

    Seija, onneksi äitisi halusi tehdä muutoksen lukemispolitiikkaan. Hyvä! Ja joskus tuollainen ehtimiskommentointi on todella ärsyttävää: kuten jo aiemmin keskusteltiin, kylkä sitä aikaa on, jos haluaa. Eri asia, jos lukeminen tulee aina viimeisenä, niin sitten ei varmaan ehdi lukea - eikä oikeasti haluakaaan, joten silloin on turha päivitellä kiireitään.

    Kirsi, hih, ulkona lukeminen on tosiaan jo reipasta ja terveellistä. :D Luulen, että melkein kaikki tietävät minun lukevan paljon, mutta varsinaisesti keskustelen lukemisesta vain toisten paljon lukevien kanssa. Ja minä laitan lukemisen aina harrastukseksi! Tai nyttemmin jopa hienosti kirjallisuuden, kun mielestäni kirjaharrastukseni on niin paljon muutakin kuin vain lukemista.

    Paula, kommentoinkin jo sinun blogiisi kielletyistä kirjoista, kiehtova aihe! :) Ja juu, kiire on legitiimi syy kaikkeen, jota ei saa aikaiseksi. Joskus se on totta, mutta usemmiten minulla ainakin syynä on vain se, etten saa aikaiseksi eikä siihen ole mitään muuta syy kuin se saamattomuus.

    Booksy, kauheaa, korttipeli voittaa kirjan! Huh. Minä en osaa vieläkään pelata yhtään korttipeliä, koska olin aina se, joka vaan luki sinnikkäästi sitä kirjaansa kun muut pelasivat. :D

    Laura, hyvä että sinullaon viisaita ja kommentoimattomia kavereita! Luulen, että kirjablogien lukeminen muuten auttaa monen lukutoukan läheisiä tajuamaan, että kirjojen lukeminen ja kirjoista keskusteleminen on (meille) iso juttu. Lukeminen on tosiaankin muutakin kuin laiskana lojumista.

    Katja, voi ei, eikö pilkkiessä voisi samalla lukea? ;) Mummosi kuulostaa ihastuttavalta. Hän ei selvästikään vedonnut kiireeseen vaan osasi priorisoida. :)

    Minullakin on ajoittain huono omatunto koneella notkumisesta, kun saman ajan voisi vaikka lukeakin. Minullekin käy helposti niin, että unohdun nettiin ja ajuaudun siellä ties minne. Loma-aikaan en kyllä välttämättä kommentoi blogeihin, mutta tietyt blogit + muut nettisivut pitää käydä silti vähän väliä tsekkaamassa. Luulen, että jiotkut tutut voisivat ihmetellä sitä vielä enemmän kuin lukemista. Olen salaisesti kauhea nörtti! :)

    VastaaPoista
  33. On tämä varmaan sukupolvikysymys aika pitkälle. Nykyvanhemmat taitanevat joutua useammin puuttumaan lastensa pelaamiseen, playstationilla tai vastaavilla kuin lukemiseen.

    Minulle aikanaan erityisesti ne, jotka eivät perheessä lukeneet, jaksoivat huomautella miten olen "aina nenä kirjassa kiinni" ja äiti vielä tuota, että lukemisen pitäisi rajoittua iltaan, päivällä pitäisi esimerkiksi siivota tai muuta vastaavaa. Pelkäänpä, että jälkimmäisestä on jotain jäänytkin, vieläkin joskus tuntoja kolottaa, kun lukee päivällä, vaikka olisi loma.

    Mutta netissä sitten sopii roikkua, joten on tämä kumman vapaa areena. Niin sitä kuulemma uskoviltakin on kielletty televisio, vaan ei netti. Olisikohan päivittämisen aika näissä moralisoinneissa.

    VastaaPoista
  34. Heli, juu, laiskotteluhuolensa kullakin sukupolvella. Mutta kyllä lukeminen on PALJON parempi harrastus kuin playstationin pelaaminen! :) Saa tosiaan nähdä, miten nuo moralisoinnit/ohjesäännöt muuttuvat. Voisin hyvin kuvitella, että lapsia komennettaisii jo "Älä pelaa tietokoneella, lue vaikka kirjaa!" Toivottavasti ainakin. :)

    VastaaPoista
  35. Uskon, että tietokonetta suvaitaan paremmin kuin kaunokirjallisuutta, sillä katsotaan, että tietokoneen hallinnasta on tulevaisuudessa lapsille hyötyä kaikissa ammateissa. Ei tajuta, että lukeminen kehittää ajattelua, kieltä, persoonallisuutta, on kaiken pohja.

    VastaaPoista
  36. Osoite vinksahti. :) Pitää olla
    http://blogisisko.blogspot.com

    VastaaPoista
  37. Suhtautuminen lukemiseen oli paljon luontevampaa ajalla, jolloin ei ollut televisiota ja muita sähköisiä viestimiä, radio ainoastaan. Tänä päivänä kannattaa pitää matalaa profiilia siitä, että lukee kirjallisuutta. Ja jos sen lisäksi vielä kirjoittaa itse, niin siitä luonnollisesti kannattaa vaieta paitsi ihan lähimpien parin kolmen ihmisen seurassa.

    Lukeva ihminen on kummajainen. Jopa niiden keskuudessa, jotkka ovat tohtoreita ja tippainssejä ja tekevät työssään kaikkea abstraktia, mikä menee keskivertomaisterilta hilseen yli. Vapaa-aikana kuuluu katsoa Kauniita ja rohkeita ja maata taju kankaalla aurinkotuolissa.

    Kuulun niihin, joilta työ ei tyhjennä aivoja totaalisesti ja aikaa ja energiaa jää jopa kirjallisuuden lukemiseen. Vähemmistöä olen.

    VastaaPoista
  38. Blogisisko, tosiaan. Usein kuulee, että on hyvä ettää oppii jo pienenä tietokoneen käytön, mutta ei noita lukemisen hyviä puolia. Toivotaan, että ne ovat niin itsestäänselvyys, ettei niitä siksi mainita.;)

    Elina, joo, eipä ole lukenut ihminen tosiaankaan aina lukeva ihminen. Minulla käy muuten usein niin, että jonkin aikaa lomalla oltuani kaipaan vaikeampaa lukemista kuin tavallisesti. Työ ei minullakaan tyhjennä aivoja totaalisesti enkä toisaalta haluakaan tyhjentää niitä totaalisesti esim. lomalla. Täksi lomaksi en ole kyllä haalinut mitään aivoille erityisen haastavaa luettavaa...

    VastaaPoista