perjantai 1. lokakuuta 2010

Kun kirja pelottaa


Millaisista kirjoista teillä menee yöunet, jos menee? Tai päiväsaikaankin ajatukset sekaisin? Siis: onko kirjoja, joita ei voi lukea ollenkaan tai voi lukea vain tietyissä olosuhteissa?

Minä olen yleensä hyväuninen, ja harva kirja tai muukaan asia vainoaa minua öisin. Tv-ohjelmat ja leffat voivat kiusata, mutta niinpä en katsokaan mitään hurjaa iltaisin (tai muutenkaan).

Tällä viikolla törmäsin pitkästä aikaa vainoavaan kirjaan. Aloin lukea illalla sängyssä  Carol Ann Leen uutta Anne Frank -elämäkertaa. Kirja ei edennytkään aikajärjestyksessä, vaan vei heti ensiluvussa suoraan keskitysleirille ja Annen ja hänen isosiskonsa kuolemaan. Teksti oli vähän liiankin elävää ja oikein näin, tunsin ja haistoin kauheat kuvaukset. Ja koska minäkin olen lukenut Anne Frankin päiväkirjan nuorena, samoin kuin muita sotakuvauksia, nekin aktivoituivat mielessäni.

Jotain oli tehtävä. Halusin jatkaa lukemista, sillä kirja vaikutti heti todella kiinnostavalta, hyvältä ja tärkeältä, mutta tiesin, että valvoisin koko yön, ensin kirjan kanssa ja sitten ilman. Onneksi äiti oli antanut minulle pari Kotiliettä. Sadonkorjuuruokaohjeet saattelivat turvallisesti höyhensaarille.

Kuristava, ahdistava tunne oli niin poikkeuksellinen, että seuraavana päivänä päätin pitää Anne Frankin vain työmatka- ja päiväsaikalukemisena. Iltalukemisiksi valitsin kirjan äärilaidasta: Kate Jakobsin hyväntuulisen hömpän Pieni lankakauppa. Töissä ja muutenkin on ollut aikamoista härdelliä viime aikoina, joten levottomat aivoni kehittivät viime yönä myös jonkinlaisen lankaunen, mutta se ei haitannut, en herännyt painajaisiin.

Lapsena kirjaunet olivat minulle yleisiä. Esim. Elsa-leijona (Joy Adamson: Perheeseemme kuuluu leijona) seikkaili usein häiritsemässä nukkumistani. Viime vuosina en oikeastaan muista häiriintyneeni kuin Stieg Larssonin Millennium-trilogiasta, mikä ärsytti minua suuresti – en tajua, miksi luin kirjat, joista en edes pitänyt, ja sitten ne tulivat vielä uniinkin!

Tietenkin elämäntilannekin vaikuttaa. Toisinaan on altis sekaville unille, toisinaan taas onneksi ei. Ja vaikka en halua lukea "turvallisesti", niin suojelen itseäni tietyiltä kirjoilta ja teemoilta, jos en juuri ko. hetkellä halua lukea ja kokea niitä. Nyt minulla on ehkä muutenkin vähän helpomman lukemisen hetki: kerroin jo, että naisen elämää ruotiva Hullu akka ahdisti minua. Työpöydälläni on myös lojunut jo muutaman viikon työkaverilta lainassa oleva Siiri Enorannan Nukkuu lapsi viallinen, mutta en voi lukea sitä, koska sen nimi on niin surullinen. Olen kääntänyt jopa kirjan etukannen pois näkyvistä vain nimen takia.

Tulipa tilitys. Mutta jo helpotti! Ja lupaan kyllä kertoa noista järkyttävistäkin kirjoista, kunhan saan ne luettua. Toivottavasti joku tunnustaa jotain vastaavaa, niin en tunne itseäni ainoaksi pelkurilukutoukaksi.

19 kommenttia:

  1. Eilen itse itkin vähän aikaa sängyssä Viinakortin yhden kohtauksen takia. Aion lukea nyt viikonloppuna Hullun akan, katsotaan ahdistaako se myös minua.

    Tein muuten blogauksen siitä vadelmavenepakolaisesta kun pyysit. :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava kirjoitus! Mä nimittäin näin juuri pari yötä sitten unta jossa olin Ants Semperin oikeudenkäynnissä ja huone oli täynnä ankaria neuvostosotilaita - yllätys yllätys, uni perustui suoraan Kaksi kaupunkia -kirjan lukemiseen...

    VastaaPoista
  3. Ehkä kaikista voimakkain tunne syntyi Drakulic Slavenkan "Aivan kuin minua ei olisi". Se kertoo raiskausleireistä Belkanin sodan aikaan ja sitä lukiessa tuli ihan fyysisesti paha olo. Se kirja ei myöskään ole jäänyt mielestä, vaikka vuosia on kulunut. Jollain tapaa jopa toivon, että en olisi sitä koskaan lukenut.

    Toinen erittäin vaikuttava oli Lioner Shriverin "Poikani Kevin", joka ei pelottanut, mutta on vaivannut mieltäni säännöllisesti lukemisesta lähtien.

    Hienoja ja tärkeitä kirjoja molemmat, mutta varsinkin tuo eka jäi painamaan vähän liikaa.

    VastaaPoista
  4. ^Sama täällä, Reeta. Olen lukenut molemmat ja niitä tuskin unohdan koskaan, vaikken varsinaista pelkoa tuntenutkaan niitä lukiessani.

    On aika kuvaavaa, että Drakulicin kirja on piirtynyt pientäkin juonikuviota myöten päähäni... Muistan siitä loputtomiin kohtauksia, vaikka luin kirjan joskus talvella! Tämä ei ole kovin yleistä, varsinkin kun lukee niin paljon.

    VastaaPoista
  5. Yhteensattuma, että juuri luin Anne Frank -sarjakuvakirjasta (en tiedä, onko se uusi), ja linkkasin Annin blogiin (linkki tässä: http://us.macmillan.com/annefrank-2).

    Minulla eivät kirjat tule konkreettisesti uniin, mutta jotkut jäävät kummittelemaan mieleen. Esimerkiksi jo mainittu Poikani Kevin. Varmaan yleensäkin sellaiset, joissa viattomat joutuvat kärsimään. Vaikken erityisesti lue mitään "karmaisevia tosielämän kohtaloita".

    Karoliina

    VastaaPoista
  6. Oates jäi pyörimään viimeisimpänä. Sitä ennen kummittelikin Oksasen Puhdistus. Muistan myös, että Poikani Kevin tunki uniini. Jotunin Huojuvan talon kanssa on kuitenkin käynyt niin, että luulin Eeron soittelevan, kun puhelin soi kesken lukemisen ja unen. Oli aikamoinen herätys ja vastasin puhelimeen ärjyen...

    VastaaPoista
  7. 'Joskus aikanaan luin 'Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho' kirjoja, joissa oli oikeuspöytäkirjoja siitä millaisia lääketieteellisiä kokeita keskitysleirivangeille tehtiin. Piti jättää lukematta loppuun, kun asiat tulivat uniin ja sotkivat päiväsaikaankin ajatuksia. Ehkä ihan kaikkea ei todellakaan tarvitsisi tietää.

    VastaaPoista
  8. Minusta taas Slavenkan "Aivan kuin minua ei olisi" on kirja, jota suosittelisin lähes kaikille ihmisille. Siinä muutkin ihmiset saavat tietää, miltä tuntuu raiskauksen ja pahoinpitelyn jälkeen. Itselle se teki siinä mielessä hyvää, että havaitsin, että joku muu on kokenut täsmälleen samat tunteet kuin minä joskus.

    Teatteriin en kyllä tuota menisi koskaan katsomaan ja suoraan sanottuna ihmettelen miten siitä edes tehtiin näytelmä! Että joutuisi illasta toiseen esittämään tuollaista tarinaa saati sitten mennä katsomaan...

    VastaaPoista
  9. Hmm, suoranaisesti en nyt muista yhtään kirjaa joka olisi tullut pyörimään uniin. Sen sijaan leffoista tulen niin kauhistuneeksi -ihan hereillä ollessanikin- että en katso enää minkään sortin kauhua. Pelottaa vaan liikaa. Pitää varmaan myöntää, että mitään erityisen pelottavaa en ole lukenutkaan, ihan perusdekkareita vaan.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille kommenteista! Jostain ihmeen syystä Blogger ei ole nyt muutamana viikonloppuna päästänyt minua kommentoimaan blogeja kotikoneelta käsin. Niinpä olen kyllä lukenut kaikki kommentit, mutta en ole voinut vastata. Yritän nyt kommentoida omia ja muiden blogeja töistä, minkä työtehtäviltä ennätän.

    En siis ole ainoa, jota kirja voi jäädä vainoamaan. Jäin miettimään Hesarin nettisivuilta löytyvää Paul Austerin haastattelua, jossa hän sanoi, että hyvä kirja menee aina mukavuusalueen yli, väärälle puolelle tms. En nyt tiedä, onko se niinkään. Kyllä kirja voi olla mielestäni hyvä, tärkeä ja vaikuttava ilman pelottavuus-järkyttävyysaspektiakin. Aika pessimistinen näkemys, että vain jollain tavalla negatiivisella tekstillä tai rankalla aiheella voisi vaikuttaa!

    Nyt en ole nähnyt unia lukemistani kirjoista, mutta mitäs sanotte tästä: näin unta, että sain kustantamon salaisen tulevan katalogin ja tietooni Tuomas Vimman (joka ei ole ollenkaan suosikkikirjailijoitani!) tulevan romaanin nimen ja aiheen. Romaani oli hyvin hempeäkantinen, muuta en siitä muista. Unessa yritin myös kirjoittaa aiheesta blogiin otsikolla Vimmaisia ajatuksia, mutta Blogger ei toiminut. :D

    t. Seonnut lukutoukka

    VastaaPoista
  11. Hei, kiva löytää joku muukin, joka ei yhtään lämmennyt Stig Larssonille! Luin ekan kirjan, kun siitä niin kohkattiin, mutta sehän oli tylsä ja täysin samanlainen kuin kaikki muukin dekkarikirjallisuus. Eli en tuhlannut aikaani enää jatko-osiin ja leffoja en katsoisi edes maksusta.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi, blogistani löytyy jostain vuoden takaa enemmänkin Larsson-jupinaa. En ole dekkarien ystävä muutenkaan, mutta altistin Larssoneilla itseni dekkarikokeeseen - niidenhään tosiaan piti olla jotain ihan muuta. No, en tunne dekkarigenreä juurikaan, mutta ei kyllä kolahtanut. Puolet lukuajasta olin tuskissani, toisen puolen raivoissani. ;)

    Ja kyllä, minuakin aina ilahduttaa jos joku EI pidä Millennium-trilogiasta. :D

    VastaaPoista
  13. Tuolle yhdelle anonyymille haluaisin vielä kommentoida tuosta "Aivan kuin minua ei olisi"-kirjasta, että minun mielestäni kaikkien ei tarvitse kyseistä kirjaa lukea. Olen kirjoittanut teemasta blogissani täällä:

    http://kirjani.vuodatus.net/blog/2113185/ei-enaa-lemmikkikaupan-tyttoja/

    Eli lyhyesti: minä en ole koskaan raiskannut ketään, en häiriköinyt ketään seksuaalisesti tai tukenut pornoteollisuutta. Silti olen lukenut aivan liian monta kirjaa aiheesta. Jotenkin tuntuu, että he joiden pitäisi teemasta lukea ja järkyttyä eivät lue ja he joiden ei enää tarvitsisi lukea, lukevat kuitenkin. Minä tiedän, että maailma on monella tapaa paha ja ruma ja minä yritän omalta osaltani tehdä tästä maailmasta paremman. Siksi en koe, että velvollisuuteni on lukea enää yhtään tällaista kirjaa. Totta kai seksuaalista väkivaltaa käsittelevät kirjat ovat tärkeitä, mutta eivät ne tuo minulle enää mitään uutta tietoa tai viisautta aiheesta, vain surua ja ahdistusta.

    VastaaPoista
  14. pitäisi tuo uusi Anne Frankin kirja lukea, ilman sessuuria.

    VastaaPoista
  15. En ole lukenut tuota Reeta Karoliinan mainitsemaa kirjaa, mutta tajuan RK:n pointin ja samaan viittasin omassa viimeisessä kommentissanikin. Minusta ajatus, että hyvä kirja jotenkin epämiellyttävällä tavalla ravisteleva, on kestämätön. Esimerkiksi suuren suosikkini Tove Janssonin kirjoja ei voi sanoa kovinkaan epämiellyttäviksi tai shokeeraaviksi, mutta silti niistä voi oppia paljon, ne ovat täynnä viisautta. Ja tämä on vain yksi esimerkki.

    RK:n kommentin perusteella en haluaisi lukea tuota Aivan kuin minua ei olisi -kirjaa. Vaikuttaa samalta kuin Lilja Forever -elokuva, jonka kävin joskus naisporukassa katsomassa. Olimme aivan mykistyneitä järkytyksestä. Seuraavana päivänä kykenimme jo analysoimaan kokemaammme sen verran, että kuitenkaan juuri me emme olleet sitä yleisöä, jonka olisi ollut hyvä nähdä elokuva. Ja keitä siellä yleisössä olikaan? Ei ainakaan naisten salakuljettia ja prostituutiopalvelujen käyttäjiä, vaan tavallisia kilttejä naisia.

    Ja Hannele, uusi Anne Frank -elämäkerta kannattaa kyllä lukea!

    VastaaPoista
  16. Hmm, olen vähän kiikun-kaakun nyt nousseen keskustelun kanssa (Anonyymi, Reeta Karoliina, Jenni). Ei minusta kenenkään täydy ja ole pakko lukea ahdistavista aiheista, mutta omalla kohdallani voin sanoa, että vaikka joku tuntuu pahalta ja vaikealta, haluan silti tietää maailmassa tapahtuvista kauheuksista ja vääryyksistä. Ignorance is bliss sometimes, mutta maailma ei hirveästi muuttuisi, jos kukaan ei haluaisi koskaan kuulla mistään ikävästä, joka ei suoranaisesti itseään kosketa.

    Lilja 4-ever oli minulle järkyttävä kokemus, joka yhä ahdistaa, mutta samalla se on parhaita näkemiäni elokuvia. Se myös avasi silmiäni, vaikkei naiskauppa tietenkään täysin tuntematon ilmiö minulle ennen sitäkään ollut.

    Tänään minua ahdistaa yhä pari päivää sitten läpilukemani Kuukausiliite, jossa oli hyvät mutta minua järkyttäneet artikkelit pääkaupunkiseudun huumekaupasta sekä Sierra Leonen sisällis-/timanttisodasta.

    Rakastan kuitenkin myös lempeän viisaita ja ns. hyvän mielen kirjoja ja elokuvia. En siis todellakaan ole sitä mieltä, että taiteen pitäisi aina järkyttää.

    Karoliina

    VastaaPoista
  17. Hyvä kommentti, Karoliina, kiitos! Luulen, että avainsana on tuo kommenttisi lopussa oleva AINA. Kaikenlaisia kirjoja tarvitaan, mutta sellaiset mielipiteet (ei tässä keskustelussa vaan yleensä), että pitäisi lukea vain vakavia kirjoja tai jopa peräti vain faktakirjallisuutta, ärsyttävät lyhytnäköisyydellään.

    VastaaPoista
  18. Silloin kun kirjoitit tämän entryn ei minulla ollut oikein mitään sanottavaa tähän aiheeseen sillä ei minua ole koskaan kirjat pelottaneet tai tulleet uniin tai ylipäätään mitenkään jääneet ahdistavalla tavalla mieleen. No nyt sekin asia on muuttunut! Luen juuri tällä hetkellä (hieman yli puolivälin) John Ajvide Lindqvistin kirjaa Ihmissatama ja minä pelkään! Viime yönä se kirja tuli jopa uniinkin. Kamalaa vaikka siis kirja on todella hyvä ja pidän Lindqvististä niin paljon. Varaukseen on tullut kirjastoon myös uusin kirja tältä kirjailijalta, saapas nähdä millainen se on.

    Mitkään dekkarit eivät ole liiemmin aiheuttaneet mitään tuntemuksia (tai lähinnä ärsyyntyneitä, ääks) eikä tämäkään ole siis dekkari vaan tämä on puhdasta kauhua ja draamaa. Ihmisten tarinat ovat niin surullisia sekä ne kauhistuttavat asiat jotenkin erityisen kauhistuttavia ja ahdistavia. Hui!
    Mutta silti mä taidan rakastaa tätä kirjaa enkä halua, että se koskaan loppuu.

    VastaaPoista
  19. Voi Naakku, mutta saitpa aihetta osallistua tähän keskusteluun! ;) Minä en ole lukenut Ihmissatamaa, mutta olen lukenut siitä kehuvia arvioita - ja se kuulostaa pelottavalta/ahdistavalta, en tiedä, haluanko lukea sitä. Hyvä huomio tuo, että järkyttävää kirjaa voi kuitenkin rakastaa!

    Mullekin tulee dekkareista yleensä jännityksen sijasta ärtymystä, siksi en niitä melkein koskaan luekaan.

    VastaaPoista