sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kirjallinen kulttuuri keskiajan Suomessa

Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!

Tänään on oiva hetki esitellä uunituore tietokirja, Tuomas Heikkilän toimittama Kirjallinen kulttuuri keskiajan Suomessa. En ole ehtinyt sitä vielä kuin selailemaan, mutta ainakin aihepiiri on sellainen, joka iskee jokaisen vähänkin kirja- ja muustakin historiasta kiiinnostuneen sydämeen: kirjassa kerrotaan, miten kirjaimet ja sitä kautta kirjat rantautuivat Suomeen ja oikeastaan synnyttivät Suomen. Kirjoitustaidon ja tekstin merkitys ihmiselle ja yhteiskunnalle on tavallaan itsestäänselvä asia, mutta silti se hätkähdyttää, kun sitä ryhtyy oikein miettimään. Tämän kirjan lehdistötiedotteessa todetaan: "Kirjainmerkit ja tekstit tulivat osaksi suomalaisten elämää, ja niiden tulkinnalla rakennettiin uusi identiteetti ja historiakuva." Ja vielä: "Nyt julkaistun uuden tutkimuksen myötä ajatus pimestä keskiajasta saa väistyä."

Kirjallisen kulttuurin kehittymistä tarkastellaan eri näkökulmista ja useiden kirjoittajien voimin. Minua kiinnostaa erityisesti se, ettei tästä aiheesta ole aiemmin julkaista näin kattavaa teosta, mutta teos on silti kirjoitettu niin, että se sopii maallikoillekin (mielestäni monet tietokirjat ovat muuten alkaneet olla "luettavampia" kuin ennen, hyvä!). Lisäksi aineistona on käytetty tunnetumpien materiaalien lisäksi myös tavallisen kansan tuotoksia, kuten kirjoittajat luonnehtivat, syrjäseutujen vaatimattomia tekstejä. Se on aina kiinnostavaa.

Luulen, että tämä on kirja, jota lueskelen aina silloin tällöin - palaan asiaan, kunhan olen saanut luettua vähän enemmän kuin nyt. Ainakin tämä on kirja, joka viehättää jo visuaalisuudellaan. Teoksessa on paljon kiinnostavia, kauniita kuvia. Ja ajatelkaa, millaisen vaikutuksen tällainen opus kahvipöydällä tekee lukutoukan kotona käyviin vieraisiin!

Kustantanjan, SKS:n, sivuilta löytyy muuten normaalin kirjaesittelyn lisäksi myös kirjan yhteenvetoluku.

Tuomas Heikkilä (toim.): Kirjallinen kulttuuri keskiajan Suomessa. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2010.

2 kommenttia:

  1. Tapasin sattumalta Turun kirjamessuilla Hannele Klemettilän, jonka "Keskiajan keittiö" vaikuttaa myös todella mielenkiintoiselta! Tuli heti mieleen, kkun huomasin blogipostauksesi.

    http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=&kirja_id=172

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Olenkin törmännyt tuohon kirjaan joskus, mutta ehtinyt jo unohtaa... Vaikuttaa kyllä tosi kiinnostavalta tuokin, ehkä se nyt pysyy mielessä!

    VastaaPoista