tiistai 9. elokuuta 2011

Helmi Kekkonen: Valinta


Voi että. Joskus sitä on lukijana ihan maansa myynyt, kun ensin odottaa jotakin kirjaa ja sitten se ei täytäkään odotuksia. Ja aina ei edes tiedä, johtuuko tuo tunne kirjasta vai niistä omista suurista odotuksista. Tällä kertaa ehkä molemmista.

Kävin keväällä kuuntelemassa Helmi Kekkosen ja Claudie Gallayn yhteishaastattelua. Olin aiemmin ihastunut Kekkosen esikoisnovellikokoelmaan Kotiin ja ilahduin suuresti, kun kuulin, että Helmi kirjoitti romaania, vieläpä suureen taloon ja meren äärelle sijoittuvaa.

Aloin siis odottaa tuon romaanin, Valinnan,  julkaisupäivää. Jostain syystä olin kuvitellut, että kirja on todella paksu ja että siitä merestä puhutaan alituiseen. Kirja on ohut eikä merestä puhuta erityisen paljon, joskin meri, kuten luonto ja säätilakin, ovat vahvasti läsnä koko tarinan ajan. Ja se talo. Tästä kaikesta pidin kovasti.

Pidin kyllä kirjastakin. Helmi Kekkonen kertoo omaan pienieleiseen, tarkasti hiottuun tyyliinsä erään perheen tarinan. Kun perheen isä kuolee yllättäen – siellä suuressa talossa – alkaa perheen äidistä ja kolmesta aikuisesta lapsesta paljastua yllättäviä seikkoja. En nyt kerro, mitä, mutta sellaista, joista monet muutkin tarinat kertovat. Ihmissuhteet eivätkä ihmiset itsekään ole aina sitä miltä näyttävät. Ihmiset eivät ole aina rehellisiä itselleen eivätkä toisilleen.

Tämä kaikki on tietenkin totta tosielämässäkin, mutta juuri tuo ”tästä muutkin kirjat kertovat” –tunne teki tästä lukukokemustani hieman lattean. Valinta on kirjoittajansa nimen mukaisesti kuin kaunis helmi, hiottu, hieno, tunnelmallinen ja melankolisuudessaan jotenkin rauhoittava. Se ja sen tunnelma jää mieleen. Teoksessa ei kuitenkaan ollut samanlaista raikkautta ja yllätyksellisyyttä, jota löysin Kotiin-novellikokoelmasta; siinä vasta olikin pari todellista helmeä. Lisäksi minusta tuntui, että luen taas Riikka Pulkkisen Totta-kirjaa, kerronnassa oli jotain niin samaa, samoin tarinassa. Ja jos en pitänyt liian tarkasta tunne- ja havaintoanalyysista Totassa, niin ei se tässäkään saa minulta varauksettomia kehuja.

Aivan kirjan alussa meinasin hermostua siihen, että yksi kirjan pääkertojista, Aava, toteaa pitkästä aikaa vanhempiensa luokse kylään mennessään: Katsoin isän kasvoja ja silmien ympärille ilmestyneitä uusia uurteita, ja ajattelin miten isän sanomana äidin nimi kuulosti ihan erilaiselta kuin kenenkään muun. Ja sitten: Istuin alas, katselin äidin kapean jäntevää selkää, askelten ja liikkeiden tuttuja ratoja. (esimerkit sivulta 8)

Olin saman tuskastumisen edessä kuin Totta-kirjan kanssa. Joo, varmasti on noin, mutta minusta on jotenkin epäuskottavaa tai makeilevaa antaa ihmisistä sellainen kuva, että he tarkkailevat jatkuvasti toisten ihmisten joka liikettä ja hengähdystä ja ajattelevat niistä syvällisesti. Tai mikäs siinä jos joku tekee niin, mutta tässä kirjassa kaikki hahmot olivat kovin henkeviä ja etenkin Ruut-äiti ja Aava-tytär kertojanääniltään liian samanlaisia. Se teki Valinnasta kauniin ja kelvollisen kirjan, muttei elämänmakuista, todella lukijaa koskettavaa tarinaa.

Tai ainakaan tätä lukijaa. Uskon ja totisesti toivonkin, että tälle kirjalle kuitenkin löytyy lukijoita, sillä Helmi Kekkonen on kiinnostava kirjailija. Tavallaan minua myös viehättää juuri tuo pienimuotoisuus ja tarinoiden tavanomaisuus: ei hyvän kirjan tarvitse motkotuksestani huolimatta olla hurja. Toivottavasti joku Totta-kirjaan ihastunut lukisi tämän, olisi kiva kuulla mielipiteitä! Tai lukekaa tuo Kotiin-kokoelma, siitä on ollut harmillisen vähän juttua blogeissa.

Minua muuten viehätti myös kirjan takakansi, etenkin juuri Hannan blogissa olleen takakansikeskustelun jälkeen. Kannessa kysytään yksinkertaisesti: Mitä jos muistammekin juuri sen minkä haluamme unohtaa. Ei muuta, tyylikäs ja kirjaa hyvin kuvaava valinta.

Tekstinäyte, s. 85, kertojana äiti Ruut:

OVI AUKEAA. Aava jää kynnykselle seisomaan. Ilmeistä ja eleistä näkee että tässä on niin paljon muutakin, ettei kaikki liity vain Eliakseen tai minuun, tähän taloon. Tyttäreni sisällä on kokonainen maailma jonka rajoja en tunne, katseeseen jo kauan sitten kiinnittynyt surun aavistus. Mikko ei ole ollut täällä pitkään aikaan, Aava ei ole maininnut häntä kertaakaan. Jotain on tapahtunut. Minun pitäisi kysyä, huolehtia Aavasta, antaa hänen puhua.
–Jäin tuohon käytävälle istumaan, hän sanoo, kuin olisi pahoillaan.
–Mihin? Tuonne lattialle, puhelimen viereen. Väsyttää ihan kamalasti koko ajan. Niin kuin olisin kipeä vaikken ole. Sitten vain istuin siinä.

Helmi Kekkonen: Valinta. Avain, 2011.
Kannen suunnittelu Satu Ketola

30 kommenttia:

  1. No, minä ihastuin Tottaan ja aion lukea tämänkin jossain vaiheessa. Olen ainakin kovin kiinnostunut Kekkosen romaanista. :)

    VastaaPoista
  2. Minulla odottelee tuo Kotiin kirjahyllyssä, ajattelin lukea sen pian. Jos, miten saattaapi käydä, pidän niin laitan tämänkin lukulistalle.

    Minulla on Pulkkiset vielä lukematta, joten en osaa sanoa suhtautumistani Tottaan mutta sekin kyllä odottelee tuolla lainahyllyssä.. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos arviosta! En ollut aiemmin kuullutkaan tästä kirjailijasta, mutta nyt kiinnostuin.

    VastaaPoista
  4. Kirja-arviosi ovat ihanan virkistäviä, kun uskallat olla myös kriittinen! Jos jotain kaipaisin (kirja)blogimaailmaan, niin juuri vähän kriittisempää otetta. Pelkkien hehkutusten lukeminen on vähän tylsää.

    Parasta kaikessa: vaikka olitkin kriittinen, sait minut silti kiinnostumaan tästä kirjasta ja varsinkin kirjailijasta. Ehkä lainaan tämän kirjastosta, tai sitten tuon kehumasi novellikokelman.

    VastaaPoista
  5. Olen myös tämän kirjan lukemisesta kiinnostunut ja oli hyvä lukea arviosi, joka säilytti kiinnostukseni edelleen kriittisyydestä huolimatta. Esittelit kirjan sopivasti kuitenkaan mitään liikaa paljastamatta. Pulkkisen kirjoja en ole minäkään lukenut, mutta yksi odottaa hyllyssä.

    VastaaPoista
  6. Minä pidin Pulkkisen molemmista kirjoista ja odotankin jo tämänkin lukemista kovasti.

    Minusta kirjoissa ei kaiken tarvitse aina niin realistista ollakaan. Harva varmaan tosiaan koko ajan analysoi ympäristöään ja ihmisiä noin kuin esim Pulkkinen ja Kekkonen tuntuvat tekevän kirjoissaan, mutta jotenkin juuri siksi on ihana kirjassa olla itsekin tarkkasilmäisempi :)

    VastaaPoista
  7. Ymmärrän täydellisesti, mitä tarkoitat, Jenni! :) Joskus kaipaan taitaviin kirjoihin vähän enemmän rosoa.

    VastaaPoista
  8. Katja, olisikin kiinnostavaa kuulla, mitä sinä Totta-kirjan ystävänä olet mieltä tästä kirjasta! Kirjailijoiden vertailu toisiinsa tuntuu hieman epäreilulta, mutta en voinut sille mitään, kun Valinta toi Pulkkisen kirjan niin vahvasti mieleen.

    ***
    Linnea, lukemaan siis, hylly pullistelee kirjoja! Kotiin-kokoelman lukee hetkessä, siitä on hyvä aloittaa. :)

    ***
    Maria, kivaa! Vaikka tässä kirjaa vähän arvostelinkin, olen siis sitä mieltä, että Helmi Kekkonen on kiinnostava kirjailija ja ansaitsisi enemmänkin huomiota. Mukava siis kuulla, jos kiinnostuksesi heräsi.

    ***
    Lumikko, samat sanat, kiva että sinäkin kiinnostuit. Ja hyvä, että kritisoiminenkin katsotaan hyväksi asiaksi. :) Etenkin blogin alkuaikoina koin, ettei muista kuin hyvistä kirjoista ole kiva kirjoittaa ja ettei ainakaan kotimaisia teoksia saa haukkua. Mutta eihän se olisi ollut kovin todenmukainen kuva lukemisestani. Vaikka harvoin tulee vastaan (tai ainakaan luettua loppuun) todella kauheita kirjoja, niin eivät ne mieluisatkaan lukukokemukset ole kaikki samalla viivalla. Kunhan perustelee mielipiteensä, niin kirjoista (ja monesta muustakin) asiasta saa olla mielestäni ihan mitä mieltä tahansa. Ja itsekin luen mielelläni myös kriittisiä mielipiteitä kirjoista; tietenkään kriittisyys vain kritiikin vuoksi ei ole sen järkevämpää kuin se, että hehkuttaisi kaikkea lukemaansa.

    Ja se, mikä on minulle huono tai häiritsevä juttu jossain kirjassa, voi juuri olla se asia, jonka takia joku muu ko. kirjasta kiinnostuu. Itse asiassa olen saanut eniten "nyt kyllä haluan lukea" -kommentteja juuri niistä kirjoista, joita olen eniten moittinut. :D Pitäsi vissiin siis lukea huonompia kirjoja, niin saisi kiinnostavampi blogijuttuja aikaiseksi. ;)

    ***
    Sara, kiitos! Pulkkisen kirjojahan sanotaan joskus aikuisten naisten tyttökirjoiksi. Olisikin mielenkiintoista tietää, mitä mieltä sinä olet niistä tyttökirja-asiantuntijana.

    ***
    Susa, olen samaa mieltä, ettei kirjan pidä olla realistinen/uskottava kuin omassa maailmassaan. Näemmä minua alkaa kuitenkin tökkiä tällaisissa kirjoissa, joissa ei tapahdu niin kauheasti, se, että keskitytään kauheasti pieniin yksityiskohtiin. Siitä tulee usein liian siloiteltu vaikutelma ja myös sellainen olo, että teksti on kovin tietoista hienoista yksityiskohdistaan. Vaikka esim. Rasi-Koskisen Katariina oli täynnä hienoja yksityiskohtia sekin, siinä oli sellaista elämäntuntua, etten lukiessa alkanut pohtia, onko tuo nyt noin vai noin ja voiko noin ajatella tai tehdä.

    ***
    Marjis, niin juuri, särö, roso ja vinksahdus puuttuivat, teksti ei saa olla liian varman päälle tehdyn oloista. En vain halunnut taas kirjoittaa tuosta mystisen särön puutteesta. :)

    Kuten sanoin, kirjan ei pidä olla ollenkaan hurja, mutta jotain rytmiä ja fiilistä siinä on oltava. (Puhun nyt yleisellä tasolla, en juuri tästä kirjasta) Se joku, joka nostaa kirjan merkitykselliseksi, hyvästä paremmaksi, voi oikeastaan tulla mistä vain, yllätyksellisestä rakenteesta, kielenkäytöstä, juonenkäänteestä tai vaikka huumorista. Hyvässä tekstissä on rosoa, johon tarttua.

    VastaaPoista
  9. Minulle tuli mieleen tuosta kirjablogien kritiikittömyydestä, että onkohan asianlaita oikeastaan niin?

    Kyllä aika monissa blogeissa, muun muassa juuri täällä, osin omassani ja monissa muissakin, kirjojen huonojakin puolia nostetaan esille. Itse olen huomannut sen, että luen pääasiassa niitä kirjoja, joista ennakkoon oletan pitäväni (koska kaunokirjallisuuden lukeminen on minulle harrastus ja haluan nauttia siitä) ja pidänkin suurimmasta osasta lukemiani kirjoja. Silti uskallan kyllä kirjoittaa, jos kieli on huonoa, henkilöt kliseisiä tai joku asia epäuskottavaa.

    Hyvässäkin kirjassa on onneksi monta puolta, kuten tässä Kekkosen kirjassakin taitaa olla. :)

    VastaaPoista
  10. Katja, ei minustakaan kirjablogimaailma ole sellainen, ettei missään arvosteltaisi mitään, mutta vaikea sanoa, mikä on yleisvaikutelma, itse sitä tuntee vain oman bloginsa läpikotaisin ja toisaalta katsoo asioita ehkä erilailla kuin joku ei-kirjabloggari.

    Minäkin valitsen suurimman osan kirjoista niin, että oletankin pitäväni kirjasta (kuten oletin tästä Kekkosen uusimmasta). Joitain luen siksi, että ovat esim. klassikkoja ja joitain, etenkin tietokirjoja, aiheen vuoksi. Mitään aivan kauheita floppeja ei tule mieleen (tai no yksi tältä vuodelta, mutta luin sitä niin vähän etten ruvennut ruotimaan sitä blogissa, enkä rupeakaan), mutta sitten on näitä pettymyksiä, jos ennestään tuttu kirjailija ei ihan ylläkään siihen, mitä häneltä oletin. Eihän tietty niin voi aina ollakaan, mutta kaikki lukutoukat tunnistanevat tunteen.

    VastaaPoista
  11. Minäkin olen nyt miettinyt tätä kriittisyys asiaa pitkin päivää. Kun moni tuntuu sitä kaipaavan blogeihin ja tuntuu, että myös arvostelevan epäsuoraan osaa siksi, että arvostelut ovat aina vain niin ylistäviä tai positiivisia, kehuvia.

    Voin puhua vain omasta puolestani, mutta luen itse viihtyäkseni ja koska lukeminen on minulle rakkain harrastus. Jaan lukukokemukseni blogin kautta muille. Koen, että koska luen kuitenkin ensi sijaisesti itseäni varten, voin valita kirjat puhtaasti oman kiinnostuksen pohjalta. Ja paljon lukeneena on kehittynyt jo vainu, että mistä kirjasta pitää. Siksi minunkin blogissa on pääasiassa kirjoja, joista olen pitänyt ja arviot sen mukaisia. En ole kriitikko, joten en koe tarvetta lähteä etsimällä etsimään kriittisyyden aihetta, ellei sitä lukiessa synny.

    Ymmärrän kyllä, että moni ajattelee tuon kritiikittömyyden ehkä johtuvan siitä, että blogistit uskalla kertoa rehellisesti, mitä mieltä ovat. Itse kuitenkin väitän, että kyse on ennemminkin tuosta ilmiöstä, josta omakohtaisesti kerroin.

    Ja onpa minunkin blogissani tänäkin vuonna ollut muutama kirja, jotka eivät ole hehkutuksiani saaneet ;)

    VastaaPoista
  12. Tuo on niin totta. Kun Totasta (!) aikaisemmin oli puhetta, niin minä olin esimerkiksi aika lailla pettynyt Rajaan. Kirjoitinkin siitä blogissani. Pidin kyllä siitäkin kirjasta ja ymmärrän, että se oli Pulkkisen esikoinen, mutta pieni pettymys kirja minulle oli. Ja niitä, pieniä kirjapettymyksiä riittää. Toisaalta niitä vasten monet muut peilautuvat sitäkin hienompana.

    Mutta alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, odotan todella tämän kirjan lukemista. :)

    VastaaPoista
  13. Susa, ehkä se johtuu siitäkin, että kaikki eivät kirjoita kaikista lukemistaan kirjoista? Kuten itsekin sanoin, kirjoitin aluksi vain hyvistä kirjoista ja varmaan myös aika kritiikittömästi (kyllä multa niitä kritiikittömiä ihastuskirjoituksia vieläkin löytyy). No, minusta kukin saa kirjoittaa tyylillään. Jos alkaa tietoisesti muuttamaan blogiaan johonkin suuntaan, joka ei tule omasta itsestä, niin se ei ole kivaa blogin pitäjälle eikä lukijoillekaan. Ja pitää myös muistaa, että lukemiseen on monia syitä, viihtymisestä oppimiseen näin karkeasti sanoen. Mitä samankaltaisempia kirjoja lukee, sen tasaisempia tullee arvioistakin. Tämä ei nyt ole siis mitään henkilökohtaista eikä kenenkään blogiin liittyvää pohdiskelua, vaan ihan yleistä!

    Katja, totta, kirjapettymyksiäkin tarvitaan, olisipa tylsää jos kaikki kirjat olisivat samanlaisia!

    Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, toivottavasti saat Valinnan pian luettavaksesi. :)

    VastaaPoista
  14. Totta! Ja monella voi jäädä se huono kirja keskenkin herkästi, kun ei halua käyttää aikaa sellaisen lukemiseen, mikä ei kiinnosta. Sellaisia kesken jääneitä ei moni varmaan tuo edes blogiin.

    VastaaPoista
  15. Hihii, olipas täällä ihana keskustelu :-) Pakko työntää omakin sorkka mukaan. Valinta ei kuulosta yhtään minun kirjaltani, zilch! (Pulkkisen Rajakin tuntuu koko ajan vajoavan alemmas pinossa... olisko tammikuusta asti odottanut?)

    Kriittisyysasiasta olen vähän kaikkien kanssa samaa mieltä :D Enemmän blogeissa kirjoitetaan kirjoista, joista on tykätty. Mutta onhan se luonnollista, harva haluaa lukea sellaista, mistä jo etukäteen tietää ettei tykkää. Yleensä siis huono lukukokemus syntyy siitä, että on ollut odotuksia, joihin kirja ei vastannut - tätähän sivuttiin blogisavukeskustelussa.

    Silti kriittiset jutut ovat tietyllä tavalla erityisen kiinnostavia ehkä... tai enpäs tiedäkään, on kiinnostavaa myös lukea juttuja, joista selviää miksi kirja oli erityisen mahtava lukukokemus.

    Marjiksen ja Jennin kanssa olen samassa rintamassa sen suhteen, että mahtavassa kirjassa pitää olla jotain "särmää" tai "rosoa" tai muuten vain täräyttävää... jotain mikä irrottaa arjesta ja saa veren kiertämään. Muuten se jää luokkaan "ihan hyvä kirja" - eikä sekään mikään huono kategoria ole!

    Mutta näin tietysti vain minun mielestäni; kuten Jenni sanoi, se mikä on yhden herkkua on toisen myrkkyä.

    Vielä loppukaneetti siitä jätetäänkö kriittisiä juttuja kirjoittamatta. Itse jätän nykyään osan lukemistani kirjoista bloggaamatta ja kuittaan ne kerran kuussa lyhyellä maininnalla, mutta kirjat eivät jää vaille omaa juttua siksi, että ne olisivat olleet erityisen huonoja vaan joko aikataulusyistä tai siksi (harvinaisempaa), että niistä ei oikein herännyt mitään/tarpeeksi sanottavaa. Sekin voi kai olla huonon kirjan merkki, mutta ainakin minun kohdallani tarkoittaa usein sitä, että kirjailija on ollut paljon esillä blogeissa, tai olen itse kirjoittanut hänestä äskettäin eivätkä uudet luetut kirjat tuoneet mitään erityistä lisättävää. Esimerkiksi Jude Deveraux'n kirjoista en osaisi kovin montaa juttua kirjoittaa peräkkäin, vaikka niitä sorruinkin taannoin lukemaan oikein putkessa :D

    (Kauhea puheripuli iskenyt.. meillä on nyt kotona liian hiljaista, selvästikin!)

    VastaaPoista
  16. Silmäilin vain juttusi ja olit kiinnittänyt ihan samoihin asioihin huomiota kuin minäkin. Minä vielä kypsyttelen aihetta, saa nähdä, ylittääkö kirja tekstikynnykseni... Palaan taas myöhemmin lukemaan koko tekstisi.

    Kiva, että kirjasyksyn sato alkaa jo hiljalleen kypsyä!

    VastaaPoista
  17. Heh, komppaan Booksya! Kuvauksesi perusteella tämä ei kuulosta kovin paljon minunkaan kirjaltani!

    Kriittisyydestä vielä: minäkin uskon, että juuri sen takia että blogiin saa itse valita lukemisensa, on iso selitys sille, että blogiarvioista löytyy vähemmän negatiivisuutta kuin lehtiarviosta. Olen muutaman lehtiarvion joskus joutunut tekemään "velvollisuudesta", ja silloin vähän harmittaa, kun ei ole kirjasta pitänyt ja tietää ihan hyvin, että iso syy on ettei se ole "minun kirjani", mutta pakko yrittää hienosti perustella miksi ei. Kyllähän niistä arvioista sitten tahtoo tulla just sellaista jukkakajavaa.

    Mutta kriittisissä blogiarvioissa on se hauska puoli, että niihin eksyy usein joku huutelemaan, että olet väärässä, et tajua mitään, etkä edes ole mikään oikea kriitikko tästä kirjoittamaan. :) Kukaan ei koskaan kommentoi siten, jos kirjaa kehuu. Oikein klassikkoesimerkki tässä kirjoituksessa, kun kirjoitin Hannu Salamasta enkä tykännyt yhtään, ja kommentoimaan eksyi joku Salama-fani neuvomaan minua, miten sitä Salamaa oikein pitää lukea.

    Veikkaan, että pientä sopulihenkeä esiintyy niissä kaikkein suosituimpien blogihittien hehkutuksessa, mutta sehän nyt on ihan inhimillistä.

    VastaaPoista
  18. Eikä kriittisyys mielestäni tarkoita vain virheiden etsimistä, vaan kirjoitukseen on voinut ottaa tietyn näkökulman, josta sitä lähestyy. Monesti huomaan lukiessani tutusta kirjasta, että onpa joku osannut nostaa taas hyvän pointin kirjasta esille. Useimmissa lukemissani blogeissa tyyli vaihtelee eri juttujen osalta, enkä koe että jostain teoksesta aidosti syntynyt ilo ja positiivisuus blogissa kieli pelkästään kriittisyyden puutteesta. Monelle meistä blogiarviot ovat myös ajatusten työalustoja ja monella tapaa ajatus saattaa myöhemmin liikkua suuntaan jos toiseen.

    Olen myös vähän hämmentyneenä nyt seurannut blogikeskusteluja, sillä tuntuu, että nyt nousee esiin kommentteja sopulihengestä, keskinkertaisuudesta, kritiikittömyydestä, väärien/samojen kirjojen arvioinneista. Okisihan se jotenkin kummallista, että blogeja pääasiallisesti kommentoivat ja niitä lukevat toiset kirjabloggaajat eivät innostuisi ikinä lukemaan samoja kirjoja. Onko se sopulihenkeä innostua toisten kirja-arviosta niin, että haluaa lukea saman kirjan? Mie luulin, että se on osaltaan blogien tarkoitus. Innostaa lukemaan.

    VastaaPoista
  19. Nyt kyllä täytyy minunkin ihmetellä tuota mainintaa sopulihengestä tiettyjen kirjojen suhteen...

    Jos joku, enemmistön mukaan, hyvä kirja tulee blogeissa esittelyyn, niin totta kai se herättää monissa intoa lukea ja kirja saa siten ehkä taas lisää "hehkutusta". Mutta että sopulihengellä??

    Kovin on mennyt kummaksi keskustelut nyt viime aikoina kirjablogistaniassa.

    VastaaPoista
  20. No jos aivan kaikki pitää jostakin kirjasta, ja joku ei pidäkään niin kovasti, niin ehkä sille jollekin nousee vähän korkeampi kynnys esittää negatiivisia mielipiteitä asiasta.

    Tämä on niin yleisinhimillinen juttu että se on minusta ihan ymmärrettävää. :)

    Onhan aika moni eri yhteyksissä todennut, että joku tai jotkut kirjailijat saattavat paljon kehumisen jälkeen muodostua sellaisiksi, ettei edes tee mieli tarttua heidän kirjoihinsa, kun kehuja "tuputetaan" joka suunnalta. Samoin muistan monen kommentoineen, että "aion lukea kirjan X vasta myöhemmin kun pöly on laskeutunut" tms.

    Minusta on kiinnostavaa jos negatiivisia mielipiteitä (kirjoista tai blogi-ilmiöistä) ei kauheasti pelätä. Ei kaiken tarvitse aina olla ah oh ihanaa.

    Ja olen edelleen sitä mieltä, että kirjabloggaajat osaavat keskustella eriävistäkin mielipiteistä harvinaisen huomaavaisesti, ottaen huomioon nettikeskustelujen yleisen tason. :)

    VastaaPoista
  21. *nostaa käpälää* Sopuli täällä! :D

    Täytyy sanoa että melkein kaikki yleiskaunokirjalliset teokset, joita olen viimeisen vuoden aikana lukenut, ovat jonkinlaisen blogitäkyn takaa tulleita (pl. PEKKn kirjat. Eipäs, löysin PEKKinkin blogeista). Enpä olisi eläissäni lukenut Montgomeryä tai Hilkka Raviloa ilman blogeja..

    Mutta haitanneeko tuo? Sitä varten minä blogeja luenkin.

    Hmmm.. tuosta keskustelun kummallisuudesta, hyvähenkistä tämä minusta on. Totta kai on erilaisia mielipiteitä, ja rakkaista asioista puhutaan (blogeista! KIRJOISTA!), joten ehkä välillä jokin laine loiskahtaa...

    VastaaPoista
  22. ohoh, oltiinpas me yhtäaikaisia :-)

    VastaaPoista
  23. On hyvä, että keskustellaan, ja saapi ne laineetkin välillä loiskua. Kirjat ja lukeminen on intohimoinen, sydämen asia monelle.

    Kummallisuudella tarkoitan sitä, että muutamissa viime päivinä käydyissä keskusteluissa on ollut sitä henkeä ilmassa, että vähän nokitellaan toisia epäsuoraan (kuka on parempi kuin toinen jne) tai vähän moititaan aiheetta tietynlaisesta käytöksestä. Toki voihan senkin ajatella mielipiteiden vaihdoksi, mutta itselle tulee vähän kurja mieli, kun tätä tekee puhtaasti tavallisena lukijana toiveena jakaa lukemisen iloa ja jos se saakin muiden silmissä ihan muita sävyjä.

    VastaaPoista
  24. Yritin laskea moniko tänä vuonna lukemani kirja on tullut blogivinkkinä, mutta niitä oli ainakin puolet. Marjikselta ainakin Routasisarukset ja Kissatyttö, Booksylta Valtaistuinpeli, ja lisäksi "vastapallona" Kirsti Ellilää ja Hilja Valtosta. Erjalta Päivi Alasalmea. Karhun kuolema ja Totta yleisen blogihehkutuksen kautta. Onhan näitä. :)

    VastaaPoista
  25. En ole lukenut Tottaa (vielä), joten en osaa sanoa, mutta ainakin pidin kovasti noista tekstinäytteistäsi. Itse olen lyyrisen ja kauniin kerronnan ystävä, en niinkään (inho)realistisen. :)

    VastaaPoista
  26. Kiitos, tiedänpä olla tarttumatta!

    Tuo ilmiö, että ei tiedä murskasiko kirjan se itse lukijan odotukset on kyllä mielenkiintoinen. Onneksi vähään aikaan ei ole tullut vastaan...

    VastaaPoista
  27. Oho, onpas täällä ollut keskustelua illan ja aamunkin aikana. Kiitos kommenteista! :)

    Ensinnäkin kirjasta. Siis se ei todellakaan ollut huono, vaan kaunis ja taidokkaasti kirjoitettu, ei vain iskenyt minun lukufiilikseeni ainakaan nyt niin paljon kuin oletin. Ehkä eniten harmitti se samanäänisyys: jos kirjassa on useita kertojia, toivoisin, että he eroaisivat selvemmin toisistaan. Nyt äiti ja nuorin tytär olivat kovin samanlaisia, vanhempi tytär sentään vähän erilainen, räväkämpi.

    Minäkin pidän lyyrisestä kielestä, muuten kai esim. Gallay ei olisi minusta niin hyvä kirjailija. Hänen kirjoissaan on kuitenkin kauneuden lisäksi myös tapahtumia ja jännitteitä, elämänmakua, vaikka pienillä yksityiskohdilla onkin suuri rooli. Todella vaikea määritellä, millainen nyt on hyvä tai minulle sopiva kirja. :) Suosittelen kuitenkin Kekkoseen tutustumisista, kirjat ovat ohuita ja helposti lähestyttäviä.

    Sitten blogikeskustelusta, siis blogien kriittisyydestä tai sen puuttumisesta. Sekin on varmasti asia, josta ei ole yhtä ja ainoaa totuutta, vaikka kuinka vatvottaisiin. Toistan itseni: kukin blogatkoon tyylillään, kyllä blogi sitten löytää ne lukijat, jotka siitä tyylistä (ja kirjamausta) pitävät. Muutenhan blogeista tulee toistensa kopioita, ja se vasta tylsää olisi!

    Näitä "laumailmiöitä" ei voi oikein välttää, kun jotkut kirjat vain ovat sellaisia, että "kaikki" haluavat ne lukea. Koska jokaisella ei voi olla aivan erilaista näkökulmaan yhteen ja samaan kirjaan, niin arvioistakin tulee sitten enemmän tai vähemmän samanlaisia. Mielestäni tämä on inhimillistä. Jos jotain, niin toivon, ettemme lukisi vain uutuus-bestsellereitä, niin saadaan vaihtelua jo siihen, että ei koko ajan kirjoiteta samoista kirjoista samalla lailla. :) Luen itsekin kyllä aika paljon uutuuksia, mutta onneksi välillä muutakin. Blogini kaikkien aikojen kävijäpiikki oli muuten kesällä, kun kirjoitin Pikku Pietarin pihasta ja Aino Kallaksesta peräkkäisinä päivinä. Ei ollut ainakaan uutuusteoksia! :)

    Minusta nämä kaikki "metabloggausaiheet" ovat tietenkin bloggarina kiinnostavia, mutta en enää koe kovin mielekkäänä niiden käsittelemistä blogikeskusteluissa. Ensinnäkin tulee turhaa vääntöä tai ainakin mielipahaa, silloinkin kun kukaan ei sitä oikeasti tarkoittanut. Toisekseen ajattelen, että ei-bloggaavista lukijoista nämä keskustelut ovat varmaan aika erikoisia: tuolla nuo kirjabloggarit taas höpisevät keskenään.

    Tämä ei tarkoita, etteikö tätä keskustelua saisi enää jatkaa, mutta itselläni ei ole asiaan oikein mitään lisättävää tai sanottavaa. :)

    VastaaPoista
  28. Kiinnostuin tästä Valinnasta! Tosin en tiedä mitä reaktiota itseltäni odottaa, joskus olen kaunosieluista se kaikkein pateettisin, joskus ärsyynnyn liian hiotusta ja kauniista kielestä, eli saas katsoo tämän kanssa.

    Tuo, että kriittisyyden osoittaminen pistää muitakin bloggareita pohtimaan, on minusta ilahduttavaa, en ole siis yksin. Toisaalta haluaisin aina kirjoittaa just niin kuin ajattelen, eli toisinaan aika negatiivisestikin, mutta toisaalta en haluaisi loukata ketään. Suuria maailmatähtiä uskaltaa kyllä arvostella miten vain, mutta varsinkin nuoret kotimaiset kirjailijat, huh, en millään haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä! Ja olen melko varma, että juuri he googlailevat aika ahkeraan omaa nimeään palautteen toivossa.

    Eli, pyrin kyllä olemaan rehellinen, mutta joidenkin kohdalla pidän parempana olla päästämättä ihan jokaista mieleen juolahtanutta piikkiä mukaan arvioon.

    VastaaPoista
  29. Erja, hauska luonnehdinta kaunosieluisuudesta! Noin se menee. Minun piti aloittaa Valinnan jälkeen ihan erilainen kirja jo siksi, etten halunnut enää yhtään tasaisen kaunista kirjaa. Onneksi uusi kirja alkoikin heti sillä, että rantavedessä kellui tuntematon ruumis. :D

    Mun mielestä negatiivisestikin saa kirjoittaa, kunhan perustelee mielipiteensä. Eivät kaikki voi pitää kaikesta! Toki kirjaan ihastuminenkin pitää perustella, jos ei nyt ole niin pakahtunut ettei löydä sanoja, sillä muuten muut eivät tiedä, miksi kirja on niin hyvä.

    Mutta, pitäiskös vielä vähän toistaa itseään, kukin kirjoittakoon miten huvittaa. ;)

    VastaaPoista