sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Volter Kilpi: Alastalon salissa

Niin, olen nyt ihan oikeasti lukenut Alastalon salissa, kuten olen ehtinyt jo blogissa ylpeänä kertoakin. Yritän nyt ruotia lukukokemusta järjen fingeporillani.

Kirja oli aluksi ihana ja sitten vähemmän ihana, mutta olen ehdottoman tyytyväinen, että luin sen. Alastaloon viitataan eri yhteyksissä usein, joten on hyvä tietää, mistä puhutaan. Nyt myös tiedän, että mahdottomaltakin tuntuvan kirjan voi lukea, jopa ihan omaksi ilokseen eikä tenttiin. Ja myös, kumma kyllä pidin ihan oikeasti tästä kirjasta!
Alastalon salissa (A. S.) on oikeastaan kaksi kirjaa, A.S. osa 1 ja 2. Pääidea on nopeasti kerrottu: kustavilaisen Alastalon kotiin kokoontuu joukko miehiä parkkikokoukseen eli tehdäkseen paperit tulevan parkkilaivan omistuksesta. Miehet saapuvat Alastaloon ja allekirjoittavat laivanomistuspaperin kukin vuorollaan. Miesten puheiden ja ajatusten mukana tarinaan tulee sivukertomuksia, mutta varsinaisesti kirjoissa ei tapahdu muuta kuin laivapaperien kirjoittamiseen valmistautuminen ja itse kirjoittaminen.

Osa 1 oli mielestäni sympaattinen ja kiehtova. Ei haitannut, ettei kirjassa oikeastaan tapahtunut mitään, sillä erikoinen, yhtä aikaa viipyilevä ja hyvin tarkka kielenkäyttö vei minut mennessään. Ihastelin hauskoja ilmauksia, kuten em. järjen fingerporia ja osuvia ihmisten kuvauksia. Kirja tuntui hyvin mukavalta ja ihmistyyppien kuvaukset todella taitavilta ja harkituilta, kaikki oli elävästi ja lempeän huumorintajuisesti kerrottu. Tässä esitellään Alastalon herran tytär ja vaimo, jotka esiintyvät kertomuksessa ruoan tarjoilijoina:

On vaelto neitova ja sorja silmänviete, kun talon kukoistava kantaa talon varaa, nilkka kepevin nousee ja povi liehtovin huokuu, uuman norja taipuu ja kukkurakantaman yltä vierasta hyvää nuorien silmien hymy ja tuoreen poskipään lymyvä kuoppa, viehkivä neito umpuvarinnoin, tytär ja Alastalon Siviä! On kepsava antura emännän ja kiepsava hameen helma, kun on nopsakas nopea ja vanha vikkelä, lieve vauhdissa ja kori kokolla, kieli kantimilla ja silmäpari akkunavahtina, sana kierimässä pavun poikkimiin, huomio harpalla kirpun hyppimin, hyrrä ja kerä, kärppä hameissa ja sukkula jalkaterillä, emäntä ja Alastalon Eevastiina!

Rajansa kaikella. En tiedä, oliko osa 2 oikeasti mutkikkaampaa kieltä vai alkoiko keskittymiskykyni muuten vain herpaantua siinä kohdin, mutta osan 2 luku-urakka ei todellakaan ollut nopsakas nopea. Siinä missä osan 1 kielenkäyttö oli vain kiehtovan erilaista, osassa 2 se alkoi olla paikoin jo liian erikoista. Vaikkei tapahtumien vauhti kiihtynyt lainkaan, olin kompastua kiemuraiseen kieleen. Esimerkiksi näin monimutkaisesti voidaan kuvata kahvin kaatamista, tarjoilijana edellä esitelty Siviä:

Posliinia oli, ja säälintietoa vailla se kaarekas kannuntorokin, jonka tunnoton kuro nyt valkumiltaan syöksi suun täydeltä suitsuvaa kihaa ja kiehuvaa kimmeltä kuumiensa viluja virviville hopeavarsille laseissa, ylväs yllä nöyrän alamaisparven oli korkea kannukin vaeollollansa vaiheella vartoovien lasien, kun kupumahtava hohtavin kyljin ja holhoomana kukoistan immen kaateli kallistumiltaan täytensä armoja tyhjien pyytöön, ja ane pöydällä vaihtui jäljiltä lahjivan jakajan välkyksi helmivöin maljain; ja saavuttamaton kuin leijillä ilmojen lintu liukumillaan, tai meren kalteilla haaksi henkivä purjein levitetyin tuulen entimillä, olisi ollut enää tavoittaa katse neitosenkaan, Alastalon ylpeän Siviän, tointansa tavoin ja tiedoin, nuorin neuvoin ja tyttären taidoin, valppain ja varovin hoitelevan, ellei olisi korean povessa sykkinyt sydänkin uumantaipumaa ylemmällä ja ellei olisi kaulan keno kantanut kasvojen korun ja palmikkoihmeiden ohella tyttösen pääkerän odottamatonta mieltäkin ja sitä silmien hilpaa, jota viisaankin tyttölapsen ripsiparit saattava salahymyiltänsä tuhlaten välkytellä, kun eksyvät tutuilla erheteille ja lähitienoilla joku saa, vaikkei omaa tomppeliuttensa ansiopalkoiksi hyvänhyvyyden sulalta armosuomalta sydämenmannaa kimpuiltansa semmoisen suloisen liehdon, että surku tulee saajan itseänsä, ja sydämen poltto omien rintaluiden ahtauden vuoksi, kun yhden hengenvedon huokasemilta ja samoillla palkeiden levittymillä on korjattava enemmän onnen paisua talteen kuin kehiin kunnolleen mahtuu ja saumat napisematta kestävät!

Kilpi ei siis säästele sanoja, mutta pisteiden suhteen hän on kovin kitsas. Täytyy tunnustaa, että välillä lukeminen meni aikamoiseksi harppomiseksi ja ajatukseni harhailivat, sillä en vain saanut otetta tuollaisesta kielenkäytöstä.

Tästä huolimatta lukukokemus oli kuitenkin ehdottoman positiivinen ja innostava. Kilven huumorintaju viehätti: kertomuksessa oli hauskoja yksityiskohtia ja lisäksi minua huvitti mm. se, että erään luvun esittelytekstissä kertoja itsekin toteaa, ettei luvussa tule tapahtumaan sen enempää kuin aiemmissakaan luvuissa. Myös jotkut yksittäiset sanat ja ilmaukset olivat todella hienoja, niitä oli suorastaan nautinnollista lukea. Ikävä kyllä en kirjoittanut niitä ylös, joten nyt en osaa viitata sanaston kohdalla kuin minua koko A.S.:n ajan kiusanneeseen sanaan – mikä kumma puu on pantteri? Kirjassa puhuttiin sekä panttereista että pantterivääristä.

Olen varma, etten lue Alastaloa heti uudelleen. En kuitenkaan pidä aivan mahdottomana, etten joskus lukisi taas: Kilven kielenkäytössä ja lauserakenteissa riittäisi tutkimista. Tällä hetkellä minua kiinnostavat kuitenkin enemmän Volter Kilpi -tutkimukset kuin hänen omat tekstinsä, ja olenkin haalinut pari tutkimusta omaan hyllyynikin. Turusen ym. toimittamassa esseekokoelmassa Vaihtuva muoto – tutkielmia suomalaisen romaanin historiasta (SKS, 1992) puhutaan mm. Volter Kilvestä. Pirjo Lyytikäinen taas on omistanut A.S.:lle koko väitöskirjansa Mielen meri, elämän pidot Volter Kilven Alastalon salissa (SKS, 1992).

Alastalon salia on sanottu Suomen hienoimmaksi romaaniksi. Ainakin se on epäilemättä erikoisimpia, joten kannattaa tutustua siihen jo teoksen omintakeisuuden vuoksi!

Volter Kilpi: Alastalon salissa. Otava, 2008. Kolmas painos.

12 kommenttia:

  1. Onnittelut lukusaavutuksesta! Täytyy myöntää että itseltäni moiset koukerot olisivat tainneet jäädä kesken viimeistään ensimmäisen sivun puolivälissä. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! :) Kyllä vähän itseäkin hämmästyttää, että se tuli oikeasti luettua. Huomattavasti apua oli siitä, että luin kaverin kanssa enkä yksi. Ryhmäpainetta ja vertaistukea. :)

    VastaaPoista
  3. No huh! Olenkin aina miettinyt, että mikä siinä kirjassa on niin erikoista, mutta onhan tuo nyt melkoisen ytimekkäästi kuvailtu kahvi kupin kaatuminen! En kyllä tiedä jaksaisinko itse lukea koko kirjaa...

    VastaaPoista
  4. Hih, kirjan ERIKOISUUS tulee kyllä melko pikaisesti esille. Sen sijaan luettavuus ja erinomaisuus ovatkin asia sikseen...

    Kyllähän tuon luki "normaalikirjana", mutta jos pitäisi lukea tarkasti esim. tenttiin tai vaikka tehdä tuosta jokin tutkielma, niin aika tuskaista voisi olla. Mutta oli kirjassa siis hyvätkin puolensa, muutakin kuin se, että nyt voi järkyttää ihmisiä kertomalla, että A. S. on luettu!

    VastaaPoista
  5. Huoh, mulla on edelleen 200 sivua lukematta. Kohta kuukauteen en ole saanut tartuttua kirjaan. Mutta aion KOHTA yrittää. ;)

    VastaaPoista
  6. Marjis, tsemppiä! Ajattele ryhmäpainetta ja vertaistukea ja sitä, että voit sitten kehua kaikille lukeneesi kirjan (ja saada hullun leiman). Mullakin meni se loppu aika pintapuolisella lukemisella, kun jotenkin se kahvinkaatelu alkoi vähän hyydyttää. :)

    VastaaPoista
  7. Olin just päättänyt erinäisten kesäkeskustelujen kannustamana (tai painostamana) ryhtyä vielä kerran Alastalon saliin, mutta kiitos tästä perusteellisesta lukukuvauksesta: palasi elävä tuntuma siihen, miksi en pitänyt siitä opiskeluaikoina enkä varmaan ole riittävästi kypsynyt ja kehittynyt pitääkseni edelleenkään...

    Mulla on sellainen haaste, että pidän kimurantista kielestä ja kielellä leikkimisestä vain runoissa, romaaneissa menee hermo. Jaksan keskittyä kielihaasteisiin just yhden runon tai runokokoelman verran, mutta romaanissa en pääse itse kirjaan kiinni kun kieli vie koko huomion. Sen takia pidin Kanterelettaresta, mutta jaksoin sitäkin lukea aina vain pätkän kerrallaan.

    Mutta onnittelut merkittävästä suorituksesta! :)Ehkä vielä joku päivä haen sen kirjastosta ja kokeilen ennakkoluulottomasti sivu kerrallaan.

    En ollenkaan epäile, etteikö kyseessä olisi yksi hienoimpia suomalaisia romaaneja, ainoastaan sitä, että se olis mun juttu... ;)

    VastaaPoista
  8. Ina, ymmärrän hyvin perustelusi. :) Minäkin olen yleensä selkeän ja ytimekkään ilmaisun puolella, liian kikkaileva kieli alkaa yleensä ärsyttää niin romaaneissa kuin pidemmissä runoissakin.

    Hämmästyksekseni Alastalo tuli kuitenkin luettua. Ehkä se on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Itselleni on jäänyt opiskeluajoilta paha trauma Kilven Antinouksesta, jonka lukeminen oli yhtä tuskaa, vaikka kyseessä oli vain ohut vihkonen. Jouduin vielä tekemään siitä tutkielman! Muistaakseni päädyin analysoimaan adjektiiveja, kun itse tarina jäi hahmottumatta...

    VastaaPoista
  9. Olipahan kokemus etten sanoisi koettelemus. Kaksi kuukautta siihen meni. 84-v. äitini kertoi lukeneensa sen kahdesti, mutta minulta, 63-v. pojalta jää kyllä tähän kertaan. Ihastelin ja kauhistelin lauserakenteita ja adjektiiveja, moneen kertaan kerrontaa, iterointia, ja tuskailuani niistä adjektiiveista, joita en ollut koskaan kuullutkaan.
    Ostan paidan, ilman muuta.
    ..kerran elämässä..

    VastaaPoista
  10. Anonyymi, voin erittäin hyvin eläytyä lukukokemukseesi! Mutta onnea upeasta urakasta, olet ansainnut paidan. :) Minulla on paita edelleen hankkimatta, koska haaveilen (!) pääseväni joskus Volter Kilpi -viikoille Kustaviin ja ostavani paidan paikan päältä.

    VastaaPoista
  11. Onhan kieli kimuranttia ja välistä huomaa hyppelevänsä suoraan seuraavaan virkkeeseen, mutta kun juoni on jännittävä se pitää imussaan. Nyt menossa kolmas lukukerta noin 32km kohdalla (suhteutettuna maratonmatkaan). Noin 10 vuoden välein tämä näköjään tulee luettua. Sitten päälle Pitäjän pienempiä, josta selviää että on niitä muitakin kuin nämä isännät ja mahtimiehet, miehet joilla on manttaalia ja lompakontäytettä. Lopuksi Kirkolle, siunatuksi lopuksi tälle trilogialle. Mutta kierros ei olisi täydellinen, jos se siihen jäisi, vaan viimeiseksi on solmittava kimppu kiinni lukemalla vielä uudestaan Alastalon salissa -kirjan alku ja käytävä kirkkomaalla. Luulenpa että monen matka tyssää jo tänne ensisivuille, etteivät se pääse itse salia lähellekään. Aloittelijoille ja lukemisen toimessa tahmeille uskaltaudunkin suosittelemaan rohkeaa hyppäystä näiden ensimmäisten sivujen yli suoraan tapahtumiin itse Alastalon salissa, palaa näihin sivuisin sitten kun tyyli on tullut muuten tutuksi.

    VastaaPoista
  12. No niin, Saaristosarja kokonaisuudessaan taas luettu ja päivitetty blogiini (voiko tätä nimittää bloggaamiseksi, kun edelliskerrasta on kaksi vuotta)
    http://juhaerkki.blogspot.fi/2012/12/volter-kilpi-saaristosarja-alastalon.html

    VastaaPoista