perjantai 17. heinäkuuta 2009

Emmanuel Carrère: Valhe – Huviretki painajaisiin – Viikset

Kiitos Reeta Karoliinalta ja Marjikselta saamieni vinkkien, olen viettänyt tämän viikon illat ranskalaisen Emmanuel Carrèren seurassa. Luettuani hänen koko tällä hetkellä suomennetun tuotantonsa, kolme kirjaa, voin sanoa, että hänen kirjansa ovat erikoisia, ahdistavia ja kauheita mutta silti helppolukuisia.

Aloitin kenties rankimmasta teoksesta, tositapahtumiin perustuvasta kirjasta Valheet. Siinä pienen ranskalaiskylän nuhteettomana ja menestyvänä, kaikin puolin kunnollisena pidetty lääkärimies tappaa lapsensa, vaimonsa ja vanhempansa; hänen oma itsemurhansa epäonnistuu. Paljastuu, ettei mies olekaan lääkäri, vaan hän on elännyt todellista kulissielämää, valehdellut läheisilleen jo lähes parinkymmenen vuoden ajan. Edes miehen parhaalla ystävällä tai rakastajattarella ei ole ollut aavistusta huijauksesta.

Kirjan aihe on siis kammottava, mutta rakenne oli kiinnostava. Välillä liikutaan lääkärin tarinassa ja teksti etenee kuten romaanit yleensäkin. Toisinaan kirjailija taas pohtii, millaisia ongelmia hänellä oli kirjoittaa tällaisesta aiheesta – arvatenkin hänellä oli perustelemista itselleen jo siinä, että näin sairas tapahtuma edes kiehtoo häntä. Kirjailija myös kertoo dokumentin omaisesti, miten hän käytännössä teki kirjaansa: millaisessa kirjeenvaihdossa hän oli valelääkärin kanssa, millaisia tämän oikeudenkäynnit olivat jne. Teos on mielenkiintoinen mutta hyvin ahdistava, etenkin kun tietää sen perustuvan tositapahtumiin ja kun tietää, millaisia uutisia laajennetuista itsemurhista suomalaisessakin mediassa ikävän usein on.

Huviretki painajaisiin oli aiheeltaan varsin vastenmielinen sekin, mutta mielestäni kirja oli näistä kolmesta lukemastani Carrèresta tavanomaisin. Huviretkessä arka, estynyt koulupoika lähtee luokkansa mukana kahdeksi viikoksi leirikouluun, jossa kaikki menee pieleen. Aluksi kuvataan pelokkaan pojan tavanomaisia pelkoja, kuten huolta yökastelusta. Sitten poika sairastuu ja lopulta tarina muuttuu pelottavaksi, kun lähiseudulla katoaa pieni poika; samaan aikaan myös päähenkilöpojan isä on kateissa. Tarina ei toivoakseni ole niin yleinen että se olisi uskottava, mutta koululaispojan mielenliikkeitä Carrère kuvaa mielestäni tarkasti ja osaavasti. Ken on pienenä ollut epävarma tai ylipäätään jännittänyt joskus koulutoverien joukossa, pystyy varmasti samastumaan yhtäältä pojan huoleen ja toisaalta hänen haluunsa vaikka valehdella, kunhan hänen asemansa koulutoverien joukossa pysyisi hyvänä tai edes siedettävänä.

Mieleenjäävin Carrère oli mielestäni viimeisimpänä lukemani Viikset. Se oli varsin absurdi kuvaus miehestä, joka ajaa pois viiksensä ja joutuu sen jälkeen painajaiseen, jossa hänen arkielämänsä tukipilarit romahtavat yksi kerrallaan, mikään ei ole enää niin kuin mies muistaa. Lopulta mies – tai kirjan lukija – ei tiedä, kenen todellisuus on kirjassa se oikea, miehen vai hänen vaimonsa. Carrère kuljettaa päähenkilömiestä tilanteesta toiseen ja saa lukijankin epäluuloiseksi ja tämän olon epävarmaksi: noinko epävarmaa on todellisuus, noinko helppo on seota, onko meidän kaikkien mieli noin hauras? Kirjasta jäi sekava ja epämiellyttävä olo, eikä loppu – kauhea loppu, jota en viitsi tässä paljastaa – tuonut lopullista selvyyttä asioihin.

Huviretki painajaisiin -teoksen takakannessa sanotaan, että Emmanuel Carrère ”luotaa ainutlaatuisella tyylillään ihmismielen synkimpiä ja arimpia puolia”. Se on hyvin luonnehdittu. Rankoista ja suoraan sanottuna inhottavista aiheistaan huolimatta kirjat olivat kuitenkin nopea- ja helppolukuisia, ohuudessaan ja tarkassa sujuvakielisyydessään suorastaan mukavia. Jos ei jäänyt liikaa pohtimaan kauheuksia, kirjat saattoi lukea lähes yhdeltä istumalta. Kuten Reeta Karoliina sanoi, näitä voi kuitenkin suositella kesäkirjoiksi, siis helpoksi ja mukaansa tempaavaksi luettavaksi.

Kirjailija on itse ohjannut elokuvan Viikset-teoksesta. Myös Valheesta on elokuvaversio.

Tekstinäyte teoksesta Viikset:
”Vauhti kiihtyi: Serge ja Véronique, Jaavan lomamatka, jonka Agnès vielä toissapäivänä muisti, olivat kadonneet vuorokaudessa. Nyt muutama minuutti riitti tuhoamaan hänen isänsä ilman että hän ehti edes kääntää selkänsä, ilman että edes yksi yö ehti tulla sen väliin, kun Agnès sanoi ”vanhempasi” – hän oli aivan varma, että tämä oli kysynyt: ”haluatko, että soitan vanhemmillesi?” – ja sen, kun hänen isänsä hävisi maailmasta. Koko kauheus oli tapahtunut hänen silmiensä edessä, ilman että hän mahtoi sille mitään, ja samanlaisia tulisi lisää. - - Nyt ei saanut kysyä enää mitään, oli varottava sortumasta sellaisiin leikkeihin ennen psykiatrin tuloa.”

Emmanuel Carrère: Valhe (Like, 2002), Huviretki painajaisiin (Like 2005), Viikset (Like 2002).

Emmanuel Carrère Wikipediassa.

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti ei ahdistanut liikaa! Aika rankkaa lukea kaikki kolme putkeen. Siitä on jo kauan kun itse luin kirjat, mutta ne ovat tosiaan jääneet mieleen hyvin vaikuttavina.

    Ja niissä on kaikissa tosiaan tuo ihmeellinen yhdistelmä: helppolukuisia mutta todella ahdistavia kirjoja.

    Itse kirjoitin Carreresta aikoinaan bogissani täällä:
    http://kirjani.vuodatus.net/blog/274776/valhe/

    VastaaPoista
  2. Ahdistavia kyllä olivat. Toisaalta halusin kuitenkin lukea kaikki kolme putkeen, menivät ikään kuin saman ahdistuksen ja kammotuksen piikkiin. Kirjat tosiaan jäivät mieleen, etenkin Viiksien kauhea ja kummallinen, epäselvä loppu. Periaatteessa kiinnostaisi nähdä kirjoista tehdyt elokuvatkin, mutta käytännössä ehkä kuitenkaan ei, sen verran inhottavia tarinoita olivat. Ehdottoman tutustumisen arvoinen kirjailija kyllä, kiitos vinkistä!

    Kävin nyt lukemassa sinunkin juttusi Carrèresta, se oli mielenkiintoinen! Huomasin jutun jo aiemmin, mutta en halunnut lukea, ettei se "häiritse" omaa lukemistani ja kirjoittamistani. :)

    VastaaPoista
  3. Luin juuri Viikset, oli mielenkiintoista lukea täältä muistakin Carrèren kirjoista! Tutustuin Viiksiin ensin elokuvana monta vuotta sitten ja sen kieronkummallinen idea jäi kaihertamaan mieltä. Carrère kirjoittaa tosiaan hienosti, yhtä aikaa yksinkertaisesti ja mieltäkääntävästi.

    VastaaPoista
  4. Luru, huomasinkin että olit lukenut Viikset, mutta en vielä ehtinyt lukea kirjoitustasi. Hurja tarina kyllä! En tiedä, haluasinko nähdä leffaa... Mutta Carrèrea voisin ehdottomasti lukea lisää (en edes tiedä, onko häntä käännetty tai onko kirjoittanut muuta.) Välillä kauhea ja vinksahtanut kirjallisuus on parasta!

    VastaaPoista