keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Jos pitäisi valita vain yksi kirja...

...mitä suosittelisit?

Salakuuntelin eilen kirjastossa erikoista ja hyvin jännittävää keskustelua.

Nuori, ehkä parikymppinen, tyttö kysyi kirjastonhoitajamieheltä, mitä hän voisi lainata, kun haluaisi "lukea yhden kirjan, ihan minkä tahansa". Mies oli ymmärrettävästi yllättynyt, mutta niin olin minäkin hänen vastauksestaan, ettei hän itse lue juuri mitään (ja kirjastossa töissä, mitä mitä?). Tyttö vain jatkoi, että ei haittaa, mutta näytä  mulle nyt joku hyvä kirja. En kuullut aivan koko keskustelua, vaikka tahallisesti lähistöllä norkoilinkin, mutta ainakin siinä puhuttiin kirjan paksuudesta, suosiosta ja siitä, saako se olla klassikko vai ei.

Tyttö päätyi lainaamaan Kjell Westön Missä kuljimme kerran.

Minulle, lukutoukalle, tilanne oli todella outo ja hyvin paljon kysymyksiä herättävä: Miten joku voi tulla kirjastoon ilman mitään ennakkosuunnitelmaa, ei edes kirjan tyylisuunnasta? Miten voi kelpuuttaa minkä tahansa kirjan, jota joku toinen suosittelee? Kuulin tytön kysyvän, onko Missä kuljimme hyvä ja eikö se ole aika suosittu, ja myönteisten vastausten jälkeen lainauspäätös olikin tehty. Ja mitä, se jäi oikein vaivaamaan, olisin itse suositellut? Millaisia kartoittavia kysymyksiä olisin kysynyt ennen tietyn kirjan ehdottamista, millaiseksi olisin kokenut ehdottajan vastuun? Sillä olihan ehdottajalla, kirjastonhoitajalla, suuri vastuu. Kuvittelin dramaattisesti, että eilen hän saattoi tehdä ei-lukijasta peruuttamattomasti ei-lukijan tai lukijan.

Melkein meinasin tarjoutua kirjavinkkaajaksi, mutta en sitten uskaltanut. Toivottavasti näen tytön vielä uudestaan kirjastossa, muuallakin kuin palautustiskillä. 

4 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen juttu. On kummallista, että ihminen, joka ei itse lue, suosittelee toiselle kirjoja. Olisi edes kysynyt sellaiselta työtoverilta, jonka tietää lukevan paljon.

    Jos minulta kysyttäisiin yhtä kirjaa, en suoraan suosittelisi mitään. Kyselisin, mitä kirjoja ja koska kysyjä on lukenut. Mikä häntä kiinnostaa, minkätyylistä tekstiä haluaa lukea. Mieluiten suosittelisin kirjaa, jonka olen itse lukenut, mutta voisin suositella kirjaa myös arvostelujen ja kuulopuheiden perusteella. Ennen kaikkea lähtökohtana olisijan kysyjän tarpeet.

    Tarkankin kartoituksen jälkeen voi käydä huonosti. Kirja ei miellytä lukijaa lainkaan, genre on väärä ja kirjoitustyyli vieras. Sellaiselle ei voi mitään, eikä siinä ole kysymys siitä, että suosituksen saanut ihminen olisi vieras. Tuttu ja läheinen ihminen voi yhtä hyvin suosittaa, ylistää kirjaa, joka tökkii pahemman kerran.

    Kirjojen suosittelu on vaikea laji, mutta siinä onnistuessa tulee todella hyvä mieli.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, mielenkiintoinen ja omituinen juttu oli. Minullakin ehti vilahdella kaikkea tuon suuntaista päässä - missään tapauksessa ei olisi voinut suositella luettavaa ihan kylmiltään, vaan tyttö olisi joutunut ihan tenttaukseen. Harmittaa hieman, etten sekaantunut tilanteeseen; olisipa mielenkiintoista tietää, mihin lopputulokseen sitten olisi päädytty. "Missä kuljimme kerran" on kyllä hyvä ja monipuolinen minun mielestäni, mutta lukemaan tottumattoman nuoren mielestä välttämättä ei. Hienoa kuitenkin, että tyttö otti oikean kirjan eikä hömppää, pitää vielä hieman elitistisesti todeta.

    Jälkikäteen alkoi kiinnostaa sekin, että mistä tytön äkillinen kirjanlainaustarve oli tullut. Oliko hän lukenut kaikki kodin kirjat vai, kuten vaikutti, yhtäkkiä vain keksinyt, että lukemistakin voisi kokeilla? Ja tapahtuukohan tällaista kirjastoissa useinkin, kysyvätköhän asiakkaat henkilökunnalta useinkin lukusuosituksia? Aion olla tästä lähin korvat höröllään kirjastossa.

    Kirjojen suositteleminen on kyllä yllättävänkin vaikeaa. Joskus menee nappiin, mutta joskus aivan pieleen, vaikka kuinka läheiselle suosittelisi. Ja hassua, toisinaan tuntuu ihan henkilökohtaiselta loukkaukselta, jos läheinen ei pidäkään samasta kirjasta kuin minä. Lukeminen on kiehtovalla tavalla samanaikaisesti yleistä ja yksityistä.

    VastaaPoista
  3. Juuri tämä on yksi syy, miksi aloin pitää julkista kirjapäiväkirjaa. Minulta on monesti kysytty suosituksia, että mitä kannattaisi lukea jne jne. Minulla on myös muutamia tuttuja ja ystäviä, jotka eivät ole samanlailla hurahtaneet lukemiseen kuin itse olen ja jotka kyselevät suosituksia hyvistä kirjoista. Ja minulle on kerran esitetty juuri tuo kysymys, että jos menen kirjastoon ja lainaan sieltä yhden kirjan, mikä se olisi; millä kirjalla olisi hyvä aloittaa lukuharrastus.

    Ensin olin tietysti otettu, että joku kysyy mielipidettäni näinkin paljon itseäni kiinnostavassa asiassa. Samalla hetkellä kuitenkin tajusin, että mistä minä voisin tietää, mitä hänen "kannattaisi" lukea. Itse esimerkiksi pidän Arturo Pérez-Reverten paria teosta elämäni hienoimpina lukukokemuksina. Yksikään ystäväni ei ole kanssani samaa mieltä :) Miten siis voisin suositella mitään kirjaa? Toki yritin taustoittaa tilannetta, mutta en ole niin varma oliko siitä mitään hyötyä.

    Ko. tapauksessa kysyjä taisi tosin olla niitä niin energisiä yksilöitä, jotka eivät voi tehdä mitään missä joutuu olemaan paikoillaa hiljaa yli viisi minuuttia. Lukeminen ei edelleenkään ole hänen ykkösharrastuksensa.. :)

    Virtuaalipäiväkirja on oikeasti ollut hyödyksi, koska voin sitten itsekin palata taaksepäin, että mitähän minä siitäkin teoksesta oikein mahdoin aikoinaan ajatella..?

    VastaaPoista
  4. Teresita, samaa mieltä. Virtuaalipäiväkirjasta on hyötyä itsellekin, minäkin usein unohdan, mitä jossain kirjassa tapahtui ja mitä mieltä siitä olin. Tai siis muistan kyllä, oliko hyvä tai huono, mutta en perusteluja kovin tarkasti. ;) Ja toisten kirjablogit + niiden keskustelut ovat hyviä paikkoja vertailla lukukokemuksia ja saada tietoa kirjoista.

    Minustakin on vaikea antaa kirjavinkkejä ainakaan vähänkään vieraammille ihmisille. Olenkin joskus sanonut, että joko blogistani tai LibraryThingistä voi etsiä kirjatietoja ja päättää sitten itse luettavan kirjan.

    VastaaPoista