keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Dekkareita - miksi?

Hercule Poirot'n esittäjä David Suchet.

Dekkarit, nuo kesäkirjoista stereotyyppisimmät, tuntuvat jakavan ihmisiä kahteen lajiin: ihminen joko lukee niitä tai ei lue. Tuttavapiirissäni ei ole juurikaan välimuotoihmisiä, vaan on dekkarien ystäviä ja vihamiehiä. No, karttajia ainakin.

Itse kuulun epäilyksettä karttajiin. Juttelin juuri dekkareista toisen karttajan kanssa ja hän luonnehti dekkareita osuvasti: "Ne on sellaisia, että joku on kuollut ja sitä sitten ihmetellään." Kummallakaan ei ollut tämän syvällisempää määritelmää dekkareista eikä tarkkoja perusteita, miksi niiden lukeminen ei vain kiinnosta, ei sitten yhtään. Minulla oli aiemmin tapana vedota siihen, että luin ala-asteella (ainakin silloisen tietoni mukaan) kaikki Agatha Christiet ja pidin Christiestä esitelmän ja siinä tuli mitta täyteen. Näin 35-vuotiaana tuo tuntuu hieman jääräpäiseltä ja jämähtäneeltä selitykseltä.

Mutta miksi dekkareita pitäisi lukea, miksi kaikki lukevat niitä? Ja mitä minun kannattaisi kokeilla, jos haluaisin yrittää varovaisesti dekkarin lukemista? Myönnettäköön, että olen kyllä lukenut Leena Lehtolaisia - ensimmäiset Maria Kalliot ovat kivoja, koska Kallio asuu niissä aivan meidän kotinurkilla - ja pari Outi Pakkasta, jotka ovat saaneet minut kiemurtelemaan tuskasta ja myötähäpeästä. Ainakin niissä aina joku kuolee ja sitten ihmetellään. Mutta mitään uusia, suosittuja, kansainvälisiä dekkareita en ole lukenut. Niitä, joista kaikki aina puhuvat, mutta joiden nimiä tai tekijöitä minä en edes muista.

Lukupiirimme yhdeksi kesäkirjaksi on ehdotettu Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa, vai mikä sen poliittisesti korrekti nimi onkaan. Ehkä se vie minut suuren dekkariymmärryksen pariin.

16 kommenttia:

  1. Minun käsitykseni mukaan dekkareissa, ainakin huonoissa sellaisissa, on usein samaa kaavaa noudattava juoni.

    Yritin kerran lukea kahta Mary Higgins Clarkin kirjaa, mutten voinut. Se ensimmäinen meni ihan ok, mutta toinen oli kuin sama kirja, johon oli vaan yksityiskohdat vaihdettu.

    VastaaPoista
  2. Tuollainen käsitys minullakin on ainakin heppoisista perusdekkareista. Vähän kuin jotkut viihdekirjat, ennalta arvattavia. Eikä minua lähtökohtaisesti kiinnosta sekään, että joku kuolee ja sitä sitten tutkitaan, vaikka on dekkareissa varmaan muitakin tarinoita. :)
    Joitain jännityskirjoja, lähinnä Remestä, olen lukenut, lähinnä koska sitä ilmestyy minusta riippumattomista syistä kirjahyllymme...

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen melko epäileväinen dekkarien suhteen, koska monet niistä ovat tosi huonoja. Mutta hyvät sellaiset ovat oikeasti hyvää viihdettä. En oikein tiedä mitä viihteellistä siinä kuolemassa oikein on, kai se mysteeri, että kuka valehtelee ja kehen voi luottaa. (Toisaalta tykkään kyllä kauhuelokuvistakin, vaikka en oikein tiedä miksi. Ehkä siinä pääsee miettimään niitä elämän peruskysymyksiä: mitä tekisit jos kirvesmurhaaja juoksee perässäsi?)

    Mutta dekkareiden suhteen olen sellainen, että jos kirjailijan yhdestä teoksesta tykkään niin sitten usein luen ne kaikki. Itselleni on kolahtanut myös Christie (silloin lapsena) ja uudemmista Liza Marklund ja Jo Nesbø. Mutta esim. Anne Holt oli tylsä eikä se Mannkellkaan ihan vakuuttanut.

    Kyllä ilman dekkareita voi ihan hyvin elää, mutta hyvät sellaiset on nimenomaan hyvää viihdettä, jännitystä ja lepoa aivoille.

    Toisaalta joku sanoi, että nykyisin dekkaristit on melkein ainoita, jotka uskaltaa kirjoittaa yhteiskunnallisista asioista, uusissa dekkareissa on usein hyvin moraalinen perusvire. Marklundin dekkarit ovat hyvin feministisiä, siis käsittelevät naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai vaikka naisten asemaa työpaikalla. Nesbø taas puhuu usein esim. narkkareiden puolesta.

    VastaaPoista
  4. Haa: ehkä tämä selittää, en tykkää kauhuelokuvista enkä -kirjoista, kartan ehkä kaikkea kauheaa. (Vaikka romaaneissa on kyllä usein paljon dekkareita traagisempia asioita, uskallan väittää.)

    Tunnistan kyllä tuon tarpeen lukea aivoja lepuuttavaa mosk... viihdettä, teen sitä paljon itsekin, vaan en dekkareilla. Olen yrittänyt lukea Marklundia, mutta en ole onnistunut, sama Mannkellnin kohdalla. Puuh. Ehkä yritän vaikka Nesbøa. Ehkä. Joskus. Ja Christietä voisi kyllä olla nostalgista lukea.

    Jossain (mieheni) jännäreissä on ollut muuten hyvinkin ajankohtaisia tai uutismaisia teemoja, esim. ekokatastrofi tai terrorismia tms. Samaan aikaan viihdyttävää ja ajattelemaan pistävää luettavaa, vaikka juoni on usein kökkö ja henkilöhahmot ohuita; ihan hyvää luettavaa kuitenkin silloin tällöin, pieninä annoksina.

    VastaaPoista
  5. Minä myös olen ihmetellyt, mikä dekkareissa viehättää ja miksi oletetaan, että kaikki lukevat dekkareita. Samoin kuin oletetaan, että kaikki suomalaiset haluavat rock-festareilla kuunnella heviä:)

    Ainut poikkeus on Agatha Christie. Luin ne, kuten moni muukin, joskus lapsuuden ja nuoruuden väliajassa. Viime keväänä näin ohjelman Agatha Christien koodi ja se oli niin kiehtova, että päätin lukea kaikki Christiet uudelleen.

    Olen yllättynyt positiivisesti. Kirjat ovat yllätyksellisiä, henkilöhahmot hyvin kuvattuja ja perusteltuja ja aina niissä on jokin yhteiskunnallinen teema. Useasti Christie kirjoittaa vieraudesta, joka on minulle hyvin tärkeä teema.

    Mutta Kymmentä pientä neekeripoikaa en suosittele esimerkiksi dekkareista. Loistava teos, kyllä, mutta ei oikeastaan dekkari.Pikemminkin mysteeri. Ehdottaisin Christieltä Idän pikajunaa.

    VastaaPoista
  6. Samoin myös oletetaan, että kaikki katsovat koko ajan televisiota. Ja usein ilmenee, että ihmiset, jotka "harrastavat lukemista", lukevatkin vain dekkareita ja heille saa selittää, miksei lue niitä, kaikkihan lukevat. Dekkareilla on kummallinen asema kirjallisuudessa: ihan kuin niitä pitäisi lukea, ainakin nyt kesällä.

    Koska olen saanut dekkarikommentteja vain toisilta epäluuloisilta lukijoilta, en usko, että pistän lukulistaani uusiksi tämän keskustelun perusteella. ;) Agatha Christietä pitää kyllä jossain vaiheessa kokeilla. Hienoa, jos kirjat ovat yllättäneet sinut noinkin positiivisesti, Päivi!

    VastaaPoista
  7. Minäkin tunnustan, etten juuri dekkareita lue. Ruotsalaisen Stieg Larssonin Millennium-sarjaa (Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella sekä vielä lukematta oleva Pilvilinna joka romahti) luin kuitenkin antaumuksella.

    Siskoni oli suositellut kirjoja minulle jo aiemmin, mutta ohitin suosituksen sujuvasti ajatellen, etten sittenkään innostu dekkareista. Sitten luin Hesarista jutun kyseisistä kirjoista ja kiinnostuin. Satuin mainitsemaan asiasta siskolleni, joka hieman närkästyneenä ilmoitti kertoneensa niistä minulle jo aikapäiviä sitten. Aavistuksen nolona sitten marssin lainaamaan siskolta sarjan kaksi ensimmäistä osaa... :)

    Mutta siis. Kirjat ovat varsin vetäviä ja vaikeita laskea käsistä, ennen kuin viimeinen sivu oli käännetty. Kyseessä ei ole pelkkä "selvitetään, kuka murhasi x:n" -juoni, vaan tarina kietoutuu monimutkaisemmaksi (yhteiskunnalliseksi) ilmiöiden tarkasteluksi ja draaman kaari myös jatkuu sarjan edetessä. Jokainen kirja siis sisältää oman tarinansa, mutta myös juonenkehittelyä koko trilogian mittakaavassa. Nämä kirjat on siis luettava järjestyksessä.

    VastaaPoista
  8. Onna, minullekin on sisko sekä muutama muu suositellut Millenium-sarjaa. Kai niitä voisi lukea, tuo sinunkin analyysisi/esittelysi kuulostaa siltä. En ole kuullut kenenkään vielä haukkuvan ko. teoksia, niin että ehkä pitäisi antaa niille armo ja suostua lukemaan dekkari. ;)

    VastaaPoista
  9. Melko uutena K-blogin lukijana ja dekkareita suuresti rakastavana muutama sana minultakin.

    Monta vuotta luin yksinomaan vain dekkareita, mutta viime aikoina lukulistallani on alkanut olla muutakin kirjallisuutta, myös runoja. Innostajana oli Sofi Oksasen Puhdistus.

    Olen pohtinut, miksi olen niin innostunut dekkareista ja päätynyt siihen, että eniten minua viehättää niissä olevan ongelman (murhan) ratkaisu. Tykkään kaikenlaisten ongelmien ratkaisemisesta muutenkin (en kuitenkaan ihmissuhdeongelmien) ja sanaristikot ovatkin toinen intohimoni.

    Murha on niin peruuttamaton, joten vähäisemmän rikoksen ratkominen ei välttämättä jaksaisi kiinnostaa. Agatha Christien aikana murhasta syytetty oikeassa elämässä teloitettiin, joten murhatutkijalla oli todella suuri vastuu. Jos teki väärän ratkaisun ja väärä ihminen teloitettiin, ei sitäkään voinut enää peruuttaa.

    Toiseksi dekkareissa useimmiten paha saa palkkansa, mitä ei oikeassa maailmassa useinkaan tapahdu.

    VastaaPoista
  10. Raija, kiitos kommentista ja tervetuloa lukemaan ja keskustelemaan! :)

    Ilahduttavaa, että löytyi joku dekkarinystäväkin. Ja perustelutkin paikallaan, mielenkiintoista. Noilla perusteilla ymmärränkin dekkarien lukemista jo taas paremmin... Onko sinulla ehdottaa jotain tiettyä dekkaria tai dekkarityyppiä epäluuloisen lukijan "koedekkariksi"? Se saattaisi kiinnostaa paitsi minua myös mahdollisesti muita keskusteluun osallistuneita ei-dekkarinlukijoita.

    Puhdistus-esimerkki osoittaa, että lopulta eri genrejen raja on kyllä häilyvä. Puhdistus on yksi viime aikojen hienoimpia lukukokemuksiani, ja kyllä sitäkin dekkarimaiseksi tai ainakin hyvin jännittäväksi voi sanoa. Eri arvioissa ja esittelyissä "Puhdistusta" on usein luonnehdittu trillerimäiseksi.

    VastaaPoista
  11. Luen dekkareita mielelläni silloin tällöin ja voin aika pitkälti yhtyä Raijan perusteluihin. Viihdyketarkoituksessa mulle mieluisin tarina on sellainen jossa etsitään arvoitukseen ratkaisua pienten vihjeiden perusteella, ja perusdekkarin kulkuhan on juuri sellainen.

    Kieltämättä monet dekkarit ovat melkoisen kaavamaisia, mutta koska, kuten sanottu, viihdyn sellaisen tarinan parissa enkä lue niitä jatkuvasti, en oikeastaan pistä sitä pahakseni.

    On kyllä olemassa rikosromaaneja jotka eivät niinkään ole dekkareita vaan paremminkin "romaaneja, joiden aiheena on rikos". Tutustumislistallani olevaa Arnaldur Indridasonia Lukuhuone-blogin (lukuhuone.blogspot.com) Iidamari on kehunut niin vakuuttavasti että melkein uskaltaudun jo itse lukematta suosittelemaan. :)

    Mutta elleivät dekkarit kiinnosta, ei ole mitään erityistä syytä miksi niitä pitäisi lukea. Itse olen vain iloinen että on olemassa edes joitain kirjallisuuden haaroja joista en ole kiinnostunut koska niissä kiinnostavissakin riittää kyllä tarjontaa enemmän kuin ehdin lukea. Kauhistus mikä stressi jos pitäisi yrittää ehtiä lukea aivan kaikkea!! :D

    VastaaPoista
  12. Satu, kiitos kommentista ja blogi- ja kirjavinkeistä! Pitää tutustua molempiin; tuollaisesta kirjailijasta en ollut kuullutkaan.

    Totta, onneksi ei ole pakko lukea kaikkia kirjallisuuden lajeja. Äkkiseltään vain juuri dekkarit tuntuvat olevan sellaisia, että melkein kaikki lukevat niitä, ja suorastaan ihmettelevät, jos joku muu ei lue. Kun olen joskus kysellyt esim. kesä- tai lomakirjavinkkejä, ihmiset alkavat suorastaan automaattisesti puhua dekkareista. Kummaa.

    VastaaPoista
  13. Tuntuu että dekkareiden lukeminen on lisääntynyt viime aikoina, tai ainakin niitä julkaistaan niin paljon että alkaa olla suorastaan ylitarjontaa ja valinnan vaikeutta.

    Sitä vähän ihmettelen itsekin, miksi kesällä "pitäisi" lukea dekkareita. Siksi kai että ne ovat helppoa ja viihdyttävää lukemista joka sopii lomafiilikseen. Ehkä en vaan itse ole tarpeeksi stressaantunut osatakseni kaivata kesälomalla mitään erityistä aivot narikkaan -maratonia? :D

    VastaaPoista
  14. Satu, hyvä pointti: ei kai kesällä tai lomalla ole PAKKO nollata aivoja? Entä jos on niin etevä, että nauttii fiksuista kirjoista? ;) Ei vaan, itselleni ainakin kirjat ovat ihanaa vastapainoa kaikkeen muuhun ja etenkin lomalla nautin siitä, että on aikaa lukea kaikenlaista. Luen lomalla usein sekä hyvin kevyttä että ihan tietokirjojakin. Tietokirjoihin ja muuhun "fiksuun" on hyvä syventyä, kun on kiireetön ja rento olo. Kun opiskelu tai ainakin uusiin asioihin tutustuminen/vanhan tiedon syventäminen on vapaaehtoista, siitäkin nauttii.

    VastaaPoista
  15. Olen myös ihmetellyt, miksi dekkarit pitäisi olla nimenomaan kesälukemista. Ehkä se juontuu niistä ajoista, jolloin dekkareita pidettiin toisen luokan kirjallisuutena. Lomalla sitten heittäydyttiin kevytmielisemmäksi!

    Itse luen kesällä mielellään vanhoja tyttökirjoja. Useana kesänä olen kyllä lukenut elokuussa Maria Langin dekkarin Pimeä elokuun yö. Kirjan juoni ei ole kummoinen, mutta kirjasta huokuu kesäinen elämänmeno niin vahvasti, että kirjasta nauttii usean lukemisenkin jälkeen. Puutarha- ja sisustuskirjat kuuluvat ehdottomasti kesääni!

    Minulla kirjan lukemiseen vaikuttaa ei vain kirjan sisältö vaan myös oma elämäntilanne tai lukuhetken fiilis. Sen huomaa varsinkin, jos kirjan lukee useampaan kertaan. Mutta harvoinpa sitä ehtii kirjoja lukemaan toiseen kertaan, kun lukemattomiakin on niin paljon.

    Jenni, olen vähän nihkeä suosittelemaan mitään dekkaria. Hyviä on niin paljon... vaikea valita. Mutta jos koen jonkun erityisen lukuelämyksen nyt lähiaikoina, kerron siitä!

    VastaaPoista
  16. Raija, minulle puutarhakirjat ja etenkin vanhat tyttökirjat kuuluvat kesään, sisustuskirjat koko vuoteen! Aion tänä vuonna (lomailen elokuussa) jatkaa ainakin Montgomery-kokoelman läpikäymistä. Viime vuonna luin Anni Swanin kirjoja sekä Anni Swanin elämästä kertovan teoksen Swanin tytöt ja Swan-väitöskirjan Lumometsän syli.

    Samat sanat myös siihen, että lukufiilikseen vaikuttavat monet asiat. Joskus hienokin kirja saattaa jäädä lukematta vain siksi, ettei ole juuri sille otollinen lukuolo tai elämäntilanne. Toisaalta joskus luen suunnilleen mitä tahansa, jos se on vain juuri sillä hetkellä sopivaa genreä. :) Kun lukee kirjoja uudestaan, huomaa tosiaan, kuinka paljon vaikka oma elämäntilanne vaikuttaa. Joku hirmuisen vaikuttava teos voi olla suorastaan nolostuttava eri mielentilassa ja tilanteessa.

    Vaikka en minäkään kauhean usein lue kirjoja moneen kertaan. Ei vain raaski, vaikka haluaisi, kun se on pois seuraavilta kirjoilta. Kirjariippuvaisen elämää...

    Kiva, jos kerrot dekkarivinkin jossain vaiheessa, mutta ei stressiä asiasta!

    VastaaPoista