keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Kirjallisuuslehti(kö)



Viime aikoina silmiini on sattunut usein kaupan lehtitelineestä LukuNaiset-lehti. En sano tätä hyvällä, vaan elitistisesti, feministisesti ja ilkeästi. En siis ole katsellut kyseistä julkaisua kovinkaan hyvällä silmällä, vaan lähinnä hämmentyneenä: mihin tuollaista hömppälehteä tarvitaan? Millaisina lukevia naisia oikein pidetään? Kansi ei ole ainakaan kovin kaunokirjallisen oloinen.


Nopea tutkimus osoitti, että kyseessä ei ole uusi julkaisu, vaan lehti lanseerattiin jo pari vuotta sitten. Kyseessä on "uusi tapa lukea" (tuon linkin takaa löytyy myös lukunäyte). Ilmeisesti tavalla on kannattajansa, kun meitä lukunaisia on hemmoteltu jo kaksi vuotta omalla lehdellä.


En oikein hahmota, mikä on tuon lehden markkinarako. Meillä on jo naistenlehdet jatkokertomuksineen - naistenlehtiä luen itsekin, vaikka yleensä skippaankin jatkokertomukset. Joka kioskista saa nykyisin halpoja pokkareita, ja Harlekiinejakin on yhä tarjolla, jos keveämpi ja romanttisempi tarjonta kiinnostaa. Mielenkiintoista, että viihdekirjallisuutta voi kaiken tämän lisäksi myydä näemmä myös aikakauslehden muodossa (mutta mitä tapahtui bookazinelle, ilmestyikö Härkösen keittokirjan jälkeen enää muuta?).


Sen hahmotan, ettei Suomessa ole juurikaan - tai ainakaan minun tietääkseni - kirjallisuuslehtiä, ei ainakaan keveitä sellaisia. Ryhdyinkin pohtimaan, millainen olisi naistenlehtimäinen, helposti lähestyttävä kirjallisuuslehti. Mielestäni sen ei pitäisi olla yhtä pitkää kertomusta, vaan maallikkotasoisia artikkeleja kirjailijoista ja kustantajista, uusista ja vanhoista kirjoista, lukijoista, kirjakaupoista, lukupiireistä ja vaikka kirjahyllyistä, siis samoista aiheista, joissa lukemisen harrastajien blogeissakin puhutaan. Mitä mieltä olette, lukisiko sellaista kukaan nainen? Tai peräti mies? Vai pitääkö kirjallisuudesta kertoa tieteellisesti ja hienosti, akateemisesti?

18 kommenttia:

  1. Enpä ole aiemmin osannut kaivata kuvailemaasi kirjallisuuslehteä, mutta nyt kun tuli puheeksi.. Eihän noiden naistenlehtien ääreen osaa enää palata!

    VastaaPoista
  2. Perustetaan kokeeksi sellainen maallikkojen kiva kirjallisuusverkkolehti ja katsotaan miten käy? :)

    En ole ikinä nöhnyt tuota lukunainen-lehteä, mutta voisin tämän jälkeen kuvitella ostavani tollaisen esim. junamatkalle ja jättäväni sen myös sinne. Mun mielestä ihan kiinnostava formaatti.

    VastaaPoista
  3. Kyllähän tuo lehti voisi olla hyväkin, mutta vähän epäilen, että siinä olisi minun mielestäni hyviä novelleja... Esim. novellikirja matkalla on usein paikallaan, jos ei keskittymiskyky, aika ym. riitä muuhun eikä jaksa lukea asia- tai naistenlehtiä.

    Naistenlehdistä (Menaisissa niitä kai lähinnä on) en jatkokertomuksia ole lukenut sitten teini-iän, koska jo silmäilyllä teksti ei vain vaikuta hyvältä ja eikö tuo Lukunaiset ole Menaisten lehti? Parhaimmat rakkaustarinat olen löytänyt jostain ihan muualta...

    VastaaPoista
  4. Lehti onkin varmaan tarkoitettu juuri junamatkoille ja se on tosiaan Me naisten "kirjallisuusversio". Se selittää lehden nimeä, mutta nimi on silti mielestäni ehkä eniten tökkivä asia tuossa lehdessä. Jos se olisi Regina tms., niin olkoon, mutta jotenkin LukuNaiset-nimi ärsyttää minua kovasti, vaikka sen pitäisi varmaan olla vain hauska. Minulle "lukemisesta" ei tule mieleen mitään jatkokertomusmaista.

    Oma kirjallisuus-verkkolehti olisi kyllä kiva. :) Taitaa vaan tulla aika, raha ja tekniikka vastaan... Mutta laitetaan mieleen, jos se lottovoitto joskus osuu kohdalle, niin voihan sitä perustaa kirjakaupan lisäksi myös kirjallisuuslehden! Ideoita siihen kyllä piisaisi...

    VastaaPoista
  5. Tämä sattuu olemaan mun lemppariaihe. ;) Ilmoittaudun välittömästi mukaan uuden ajan (verkko)kirjallisuuslehteen, jos joku hullu uskaltaa sellasta lähteä perustamaan!

    Ootko Jenni lukenut koskaan KirjaIN-lehteä? Sehän on esim. Parnassoa kevyepi ja viihteellisempi, musta siellä on usein hyviä kirjailijahaastatteluja, vähän juoruja ja arvioitakin. Mutta olen ymmärtänyt, että kirjallisuuslehden pyörittäminen Suomen kokoisilla markkinoilla on kyllä tosi haastavaa.

    Toimiskohan se verkossa? Blogeja on jo niin paljon, että sisällön pitäisi erottautua niistä selkeästi. Mutta en nyt avaudu tästä aiheesta enempää - joku iso mediayhtiö perustaa kuitenkin meidän konseptoimalla idealla sen lehden ilman, että me päästään mukaan. ;)

    VastaaPoista
  6. Iik! Nyt mullekin tulee kauheasti (verkko)kirjallisuuslehti-ideoita mieleen, mutta tosiaan, joku voi viedä meidän loistoideat! Ois kyllä mahtavaa... Mutta kallista. Ja hankalaa ja mahdotonta ja työlästä ja kaikkea. Entinen verkkotoimittaja minussa on kyllä nyt kovin kiihtynyt. (Ja jos joku muu perustaa lehden, niin vinkki, yhteystietoni ovat tuolla blogin sivupalkissa.)

    Olen lukenut joskus KirjaIN-lehteä ja tykkäsin kyllä. En ole lukenut niin paljon, että osaisin sanoa mitään tarkempaa (vaikka huom! LukuNaiset osasin kyllä haukkua lukematta sitä ollenkaan). Uskon kyllä, että kirja-aiheista lehteä on vaikea julkaista Suomessa, kun lukijoita ei kuitenkaan ole niin kauheasti ja toisaalta on esim. blogeja, joiden kautta ainakin itse seuraan kirjallisuusasioita varmaan eniten kaikista kanavista.

    Mutta joo - kiinnostava aihe!

    VastaaPoista
  7. nonnih, tässähän meitä on kolme jo koossa, tuumasta toimeen :)

    VastaaPoista
  8. Mä tulen mukaan! :-) Ja ainakin lukisin tuollaista lenteä mielelläni. Tykkään sekä Parnassosta että KirjaIN-lehdestä (Miten se taipuu? KirjaINmesta?) mutta hyvin mahtuisi joukkoon jotenkin kevyempi versio. Monista naistenlehdistä löytyy jo hyviä kirja-arvosteluja tai kirjailijoiden haastatteluja ja onhan esim. Oprahillakin joku (muistaakseni suunnilleen maailman suosituin) kirjakerho, joten lukijoita saattaisi hyvinkin löytyä. Hyviä ja samalla "naismaisempia" kirjoja on paljonkin, (esim. tyyliin Anne Tylor), mutta ei niistä kirjoiteta Parnassossa.

    VastaaPoista
  9. Kannatan ideaasi. Se on loistava.

    VastaaPoista
  10. Mahtavaa, toimituskunta on koossa ja pari lukijaakin jo valmiina! :) Tietäisikö joku jonkun bisnesenkelin yhteystiedot, voisin lähettää hänelle linkin tähän keskusteluun ja laittaa tilitietoni oheen?

    VastaaPoista
  11. Äh, vain bisnesenkeli puuttuu! Kulttuurimyönteisiä bisnesenkeleitä tuntuu olevan aika vähän jostain kumman syystä. Ei tule mieleen kuin Niklas Herlin ja silläkin on jo oma kustantamo, joka syö ymmärtääkseni kulttuuriharraste-rahoja aika lailla.

    Toihan oli Jenni ihan "Ohessa tilinumeroni" -tyyppinen kommentti! ;D Hyvä kysymys tietysti on, miksi kukaan maksaisi meille tästä, kun pidetään blogeja ihan ilmaseks. Mutta ei sitä koskaan tiedä, jos jostain kaivautuu esiin mesenaatti!

    VastaaPoista
  12. Hyvä kysymys, miksi kukaan maksaisi, kun me jo tehdään ilmaiseksi kirja-arvioita! :) Silti mieltäni lämmittää kovasti kuvitelma, että joku kirjanystävämesenaatti huomaisi meidän tavoin, että Suomesta puuttuu tällainen kirjallisuuslehti - ja kuka olisikaan luontevampi kevyen kirjallisuuslehden toimittaja kuin kirjabloggari? Hmmm... Haaveilu on innostavaa!

    VastaaPoista
  13. Tuntuu, että valitettavasti sellaiselle kirjallisuuslehdelle, jollaista itsekin haikailisin, ei ilmeisesti uskota löytyvän tarpeeksi lukijakuntaa. Laadukkaissa naisten-/lifestylelehdissä on hyviä kirjallisuusjuttuja, mutta niitä sivuja on niin tolkuttoman vähän! Ja vapaan kirjallisuustoimittajan hommia tehneenä tiedän, että viesti on yleensä se, että ei niitä todellakaan kaavaillakaan lisää.

    Uskon idealistina, että homma on oikeasti kiinni vain siitä, että ei osata ajatella oikeanlaista lehteä oikealle yleisölle. Kyllä se _voisi_ myydä, mutta haastavaa markkinointi varmasti olisi.

    Verkkolehti - joo, mutta jotenkin minusta blogit ajavat vähän samaa asiaa. Olisi hienoa saada ihan oikea paperilehti, joka keskittyisi kirjallisuuteen, olisi hyvännäköinen, taitavien ja/tai tunnettujen kirjoittajien toimittama, eikä liian elitistinen, muttei toisaalta myöskään liian viihteellinen.

    Ugh, olen puhunut. :)

    VastaaPoista
  14. Ugh, hyvin puhuttu, Karoliina! Noin se varmasti on, ettei kirjallisuuslehteen uskota... Mutta nyt kun kuvailit, millainen se lehti voisi olla, niin ihan näen sen edessäni ja harmittaa, ettei sellaista ole. Miksei? Kai nyt pöllömpiäkin lehti-ideoita on? Ja marginaalisemmista aiheista - kaikki suomalaisethan väittävät harrastavansa lukemista...

    Paperilehti olisi kyllä verkkolehteä houkuttelevampi. Laadukkaassa aikakauslehdessä on samaa esinearvoa kuin kirjassa, eikä pitkiä tekstejä ole kiva verkosta.

    Sitä mesenaattia odotellessa...

    VastaaPoista
  15. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Mutta, mutta... mitä tarkoitat "kevyellä"? Minusta KirjaIN on aika lähellä täydellisyyttä, epäteoritettu versio Parnassosta. Vai onko kyse nyt siitä, ettei siellä käsitellä romanttista fiktiota? Niitä käsittääkseni löytyy kyllä naisten lehdistä ja niitähän piisaa joka ikäryhmälle.

    Itse kaipaisin jotain hieman marginaalisempaa kirjallisuutta tutkiva lehti. Ei siis tiettyyn genreen erikoistunut lehti (onhan sitä Ruuminkieltä ja Tähtivaeltajaa), vaan eri genreistä ja maista poimittuja kirjoja monesta eri aiheesta.

    P.S. Tuli mieleen kirjablogeista... ehkä Kirjavinkit.fi on lähinnä tällaista kattosaittia kaikille kirjallisuuden ystäville. Ehkäpä tulisi olla tällainen kokopitkä kattosaitti, joka kerää eri kirjablogeista mielenkiintoisimmat arviot, mutta loppujen lopuksi karsinta tapahtuu sitten yksittäisten ihmisten käsissä, jolloin ei välttämättä saa sitä monimuotoisuutta genreissä, lajeissa, kirjailijoissa, maissa ja aiheissa. Hmmm... olipas monimutkaista.

    VastaaPoista
  16. Kirjablogien kattosaitti olisi mielenkiintoinen idea sekin! (Kylläpä me kirjabloggaajat olemme innovatiivisia, ideoita syntyy jatkuvasti).

    "Kevyellä" tarkoitan ehkä sitä, että tekstit eivät olisi liian akateemisia tai vaikeaselkoisia, olisipa kyseessä millainen kirja tahansa, vaikka marginaalinenkin. Ja että kirja-arvioiden ja kirjailijahaastettelujen ohessa voisi olla muutakin kirjoihin ja lukemiseen liittyvää sisältöä, vaikka kirjakauppojen, kirjallisten matkavinkkien, ihmisten kirjahyllyjen, lukupiirien, ties minkä esittelyjä. Voisi olla myös kurkistuksia kirjailijoiden elämäkertoihin ja eri kirjallisuudenlajien esittelyjä. Siis sellainen "ison yleisön helposti lähestyttävä naistenlehtimäinen lehti", johon voisivat kenties tarttua myös muutkin kuin aivan himolukijat (ja sitten heistä tulisi himolukijoita). En tiedä,onko sellaista lehteä ulkomailla, Suomessa ei ainakaan.

    Mun pitää alkaa lukea tuota KirjaIN-lehteä!

    VastaaPoista
  17. Lähelle tuota kyllä osuu kirjaIN, mutta se lehti nyt onkin törttö ja täynnä mainosta.

    VastaaPoista
  18. Mun pitää kyllä hankkia KirjaIN-lehti ja lukea se tarkasti, kun se jakaa niin mielipiteitä. Ja sittenpähän osaan varoa, ettei minun lehteni vain ole törttö ja täynnä mainoksia! ;)

    VastaaPoista