sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Laura Honkasalo: Eropaperit

Joopa joo. Ensin vaikutti ilahduttavasti siltä, että Laura Honkasalon uusin romaani Eropaperit on yhtä taitava kuin esikoinen Sinun lapsesi eivät ole sinun. Sitten tarina muuttui venytetyksi ja epäuskottavaksi, eikä lopputulos ollut sen mieleenjäävempi kuin Honkasalon Tyttökerho. Onneksi tämä uusin ei ollut sentään yhtä hömppäinen.

Eropaperit kertoo nimensä mukaisesti avioerosta ja siitä, miten se vaikuttaa perheen lapsiin ja aikuisiin, uusiin ja menneisiin ihmissuhteisiin. Plussaa siitä, että tässä tarinassa, vaikka lapset jäävät äidilleen, he eivät menetä isänsä puolen isovanhempia, vaan ex-anopin ja ex-miniän suhde kestää yli vuosikymmenten. Kiitosta myös siitä - tätä ovat muutkin tässä teoksessa kehuneet - että aikuisten riitoja ja koko aikuisten maailman käsittämättömyyttä kuvataan myös lasten silmin, ei vain aikuisten kautta.

Aluksi siis pidin kirjasta, erityisesti sen kieli viehätti. Ihailen Honkasalon tarkkaa ja elämänmakuista kirjoitustapaa, jossa kertomus tehdään eläväksi pienten, konkreettisten tapahtumien ja havaintojen kautta. Tosiaan, kesäkalliolla istuskellessa polvet tuoksuvat auringolta. Honkasalon tekstiin on helppo hypätä mukaan.

Jossain vaiheessa tarina vain jotenkin tuntui karkaavan käsistä. Tiedän, että erossa aikuiset ovat idiootteja ja lapset saavat kärsiä siitä. Mutta moniko isä pakottaa lapsensa kutsumaan isän uutta puolisoa heti kättelyssä "äidiksi"? Moniko äitipuoli alkaa heti kutsua uuden kumppaninsa lapsia omiksi lapsikseen ja siekailematta haukkua pienille lapsille näiden oikeaa äitiä? Ainakin toivon vilpittömästi, että se, että lasten biologista äitiä päätetään kutsua isän perheessä Paskikseksi, on juuri niin absurdi juttu kuin miltä se kuulostaakin.

Jäi sellainen jälkimaku, että eikö erokoukeroista ja eron traumoista olisi voinut kirjoittaa ilman ylilyöntejäkin. Ja toisaalta, onko ero niin absoluuttisen kauhea asia, että se sotkee vääjäämättä koko perheen ja suvun vuosikymmeniksi, rikkoo kaikkien mielen? Tässä kirjassa kaikki ihmiset olivat jotenkin ongelmallisia ja ahdistuneita, paikoilleen jumittuvia. Ja vaikka heitä saattoi sääliä, heistä kenestäkään ei saattanut pitää.

Ei siis mikään kevyt kirja, vaikka nopealukuinen olikin. Teos sopinee niille, jotka haluavat märehtiä ihmissuhteiden katkeruutta. Niille, jotka uskovat toiveikkaasti, että vaikeidenkin aikojen jälkeen voi kokea vielä onnea, tämä kirja aiheuttanee vain turhautumista ja ärtymistä.

Tekstinäyte s. 226:
"Raisa on sulle parempi äiti", isä sanoi. "Mä haluan että sä sanot Raisaa äidiksi."
"Mutta mä sanon äitiä - " Sara yritti ja rapsutti housunpaikkaa. Valkeita pikkukukkia ruskealla pohjalla.
"Kahta äitiä ei voi ihmisellä olla, siinä sä olet oikeassa", isä sanoi. Hän virnuili ja katseli Raisaa. He olivat kaksi tuhmaa lasta. Sellaisia jotka sulkivat pienempiä pyöräkellariin niin että talonmies suuttui, koska pyörävarasto ei ollut mikään leikkipaikka. "Miksihän sä voisit kutsua Sinikkaa?"
Raisa hihitti. "Sinikka on liian nätti nimi. Sen nimi pitäisi olla ruskeakki, koska se on täynnä paskaa."
"Paskis", isä sanoi. "Tästä lähtien sä sanot Sinikkaa Paskikseksi."


Laura Honkasalo: Eropaperit. Otava, 2009. 2. painos.

23 kommenttia:

  1. En voisi olla enempää samaa mieltä. Ilman ylilyöntejä kirja olisi ollut uskottavampi - voi olla, että monissa eroissa totuus on juuri näin kammottava tai vielä hirveämpi, mutta jostain syystä kirjan mustavalkoisuus vei potkua itse asialta...

    VastaaPoista
  2. Joo, jossain vaiheessa kirjalta katosi lähes kokonaan uskottavuus. Sääli, aiheesta olisi saanut tärkeän kannanottokirjan miesvihaisen liioittelevan tragikomedian sijasta. Marttyyriäiti, hullu äitipuoli, kauhea isä, sukuriidat, syömishäiriöt, aateristiriidat - miksi ne kaikki piti laittaa samaan kirjaan?! Voihan paskis.

    VastaaPoista
  3. Minäkin pidin aikoinani "Sinun lapsesi eivät ole sinun"-kirjasta, mutta "Tyttökerho" jäi kesken. Tähän kirjaan en usko edes tarttuvani. Olen kuullut Honkasalolta sen verran omituisia kommentteja eri haastatteluissa, etta kiinnostus tätä kirjaa kohtaan on kadonnut jo niiden myötä kokonaan.

    Sitä paitsi itse avioerolapsena en ollenkaan usko, että avioero on aina ja vain pahasta.

    VastaaPoista
  4. Samoin, minäkin olen lukenut joitain aika erikoisia ja ehdottomia haastattelukommentteja, on tullut vähän tympeä kuva kirjailijasta. En pidä asioiden silottelusta, mutta en myöskään jyrkästä mustavalkoisuudesta.

    VastaaPoista
  5. Pahimmassa tapauksessa avioero voi olla tuollainen tai vielä pahempi; juurihan eräs isä tappoi ex-anoppinsa ja tähtäimessä varmaan oli ex- vaimokin.

    Luulen, että Honkasalon ehdottomuus kumpuaa omista kokemuksista, sillä eikö hänkin ole avioerolapsi? Toisaalta omia kokemuksia ei KOSKAAN pitäisi yleistää!

    Itse olisin kirjoittanut samanlaisen arvion ko. kirjasta. Aluksi helppolukuinen ja hyvää kieltä, sitten epäuskottava ja taisin alkaa hiukan hyppimään tylsiä kohtia. Honkasalon esikoisesta minäkin pidin ainakin silloin joskus ;)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, hyvä kommentti! Toki vaikka mitä kauheuksia voi sattua, mutta se ei silti poista sitä, että tässä kirjassa niistä kauheuksista ei ollut kerrottu uskottavasti. Ja sitten vielä se, että kirja oli kirjoitettu ja sitä on markkinoitu jotenkin "totuutena avioerosta" eikä yhtenä kertomuksena aiheesta, se ärsytti. Ei kai ne kaikki tällaisia ole kuitenkaan? Minäkin olen ymmärtänyt, että Honkasalo on itse avioerolapsi ja kovin kriittinen tai jopa katkera sellainen, mutta olisi sitten kirjoittanut avoimen subjektiivisesti eikä tällaisen oudon tarinan kautta.

    VastaaPoista
  7. Samaa mieltä! Käsittääkseni se eka teos pohjautui myös omiin kokemuksiin, mutta oli kuitenkin kirjana aivan erilainen ja uskottava (tosin olen lukenut sen silloin kun se ilmestyi, joten nyt kun olen jo "näin" vanha, voisin olla eri mieltäkin...).

    Toisaalta tuossa Eropapereissa tuli aika hyvin esille se, että 70-luvulla naisten urahaaveet ym. oli aika hankalia toteuttaa, jos halusi myös avioliiton ja lapsia - ja perhe oli kuitenkin se naisen päätavoite. Samaa asennetta huomaan omissa vanhemmissani, jotka ovat perustaneet perheen juuri 70-80- luvulla ja he ovat vähän ihmeissään (eikä vain hyvällä tavalla...) esim. minun ja mieheni elämästä, jossa roolit ovat vähän erilaiset kuin heillä - ja meille molemmille tämä on ihan luontevaa, eikä mies suinkaan ole tossun alla ja minä jotenkin häiriintynyt ;)

    VastaaPoista
  8. Joo, Eropapereissa oli varmasti ihan osuvaa ajankuvaa , mutta ne ärsyttävät ja epäuskottavat henkilöhahmot piilottivat sen alleen... Tuli mieleen, että pitäisikö lukea uudelleen Sinun lapsesi eivät ole sinun, kun kaikkien mielestä se on ollut hyvä mutta esim. tämä uusin kökkö. Että pitäisikö "tarkistaa", millainen se Sinun lapsesi olikaan? Toisaalta haluan ehkä pitää mielessäni hyvän käsityksen siitä, se antaa toivoa, että Honkasalo kirjoittaa taas joskus jotain hyvää ja uskottavaa.

    VastaaPoista
  9. Pidän tosi kovasti Laura Honkasalosta, ja Eropaperit on myös hyvä kirja, vaikka ihmettelinkin kovasti isän ja äitipuolen motiiveja. Millainen mies antaa uuden vaimonsa kohdalla lapsiaan noin julmasti ja pakottaa käyttämään äitipuolesta nimeä äiti? Ja millainen nainen alkaa omia toisen naisen lapsia?

    Taitaa Honkasalo kirjoittaa omista kokemuksistaan, sillä hänen esikoiskirjassaan Metsästä tuli syöjätär (nuortenkirja) on tismalleen samanlainen perhekuvio, missä äitipuoli yrittää käännyttää miehensä lapsia omaa äitiään vastaan. Henkilöhahmot ovat molemmissa kirjoissa (Eropaperit & Metsästä tuli syöjätär)ehkä vähän luonnottomia, mutta kuten joku jo aiemmin totesi, erotilanteissa sattuu usein yhtä ja toista kamalaa. Mistäs sitä tietää, vaikka tämäkin olisi täyttä totta!

    VastaaPoista
  10. Susa, mielenkiintoinen tieto Honkasalon esikoiskirjasta! En ollut edes kuullut ko. kirjasta. Alkaa vaikuttaa siltä, ettei Honkasalolla ole hyviä kokemuksia äitipuolista, tai ainakaan ei halua antaa heistä hyvää kuvaa. Pitääpä selailla tuota esikoista, jos tulee joskus vastaan.

    VastaaPoista
  11. Pidän kovasti Laura Honkasalosta kirjailijana ja ymmärtääkseni Eropaperit pohjaavat omakohtaiseen kokemukseen. Kaiken kirjassa pitäisi siis olla täyttä totta.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi, kiitos kommentista. Jos ja kun Eropaperit taitaa ainakin pitkälti perustua todellisuuteen, olisi kiva kuulla myös jonkin muun tarinan osapuolen näkemys, esim. isän tai sen kauhean äitipuolen. Ja toivon mukaan, jos Honkasalo on kirjoittanut Eropaperit ikään kuin terapiakirjana, se edes auttoi häntä ja auttaa ehkä muitakin avioerosta tavalla tai toisella katkeria purkamaan tuskaansa.

    Kiva muuten, Anonyymi, että kommentoit näinkin vanhaan kirjoitukseen! Mukavaa, että vanhojakin postauksia luetaan. Saan kaikista kommenteista tiedon sähköpostiini, niin huomaan varmasti vanhempiinkin teksteihin tulleet kommentit.

    VastaaPoista
  13. Kiva kun kommentti huomattiin. Luin juuri kirjan (taas yksi näitä listalla "lue kun ehdit") ja löysin tämän foorumin. Enköhän saa jonkun profiilinkin pian aikaiseksi. :)

    Ja totta. Olisi tavallaan kiva kuulla virallisesti tarinan toinenkin puoli. Tosin sain siitä kyllä kuvan kirjankin kautta. Tämähän oli lapsen näkökulma. Ei siis puolesta eikä vastaan. Ja ymmärtääkseni Honkasalo on omaksunut paljon ajatuksia myös isänsä ja tämän uuden puolison puolelta.

    Osa kirjan viehätystähän toki on se että se on totta mutta ehkä ainoastaan siksi, että ei tarvitse pohtia sitä, onko jokin tarinassa uskottavasti kirjoitettu vai ei. Lähinnä itseäni kiehtoi ajan ja ihmisten kuvauksen raadollisuus, kuten Honkasalon aiemmissakin kirjoissa.

    VastaaPoista
  14. Minulla on nyt niin kauan aikaa sekä Sinun lapsesi eivät ole sinun- että Eropaperit-teosten lukemisesta, että puhun pikemminkin mielikuvista enkä "lukemisfaktoista". Minulle on jäänyt kuitenkin fiilis, että Sinun lapsesi oli juuri tuollaista tarkkaa ajan ja ihmisten kuvausta, kun taas Eropaperit meni vähän yli ja siinä oli katkera yleissävy, ei pysynyt vain "kuvauksena". Tiedä häntä, ehkä pitäisi lukea molemmat kirjat uudelleen... En ole lukenut Peter Frazenin esikoisromaania, mutta keskustelun siitä juuri eilen sen lukeneen ystäväni kanssa. Sehän on kirja, jossa myös kuvataan rankkoja asioita lapsen näkökulmasta. Franzen kuulemma onnistuu tässä hyvin: lukiessa ei tule olo, että (katkeroitunut ja tulkitseva) aikuinen muistelee, millaista kaikki oli lapsen silmin, vaan näkökulma pysyy oikeasti pienen pojan havaintojen tasolla. Minulla se kirja menee sinne Sitten joskus -listalle...

    VastaaPoista
  15. Mulle Sinun lapsesi eivät ole sinun oli iso lukuelämys. Olen hypistellyt sitä aika ajoin kirjastossa, mutta vielä ei ole tullut tartuttua uudestaan. Olen lukenut myös Lumen saartaman kahvilan ja viimeksi tämän Eropaperit, josta tein arvion lehteen enkä blogiin. Blogista löytyy mielipiteeni Tyttökerhosta.

    Eropaperit oli hyvä, mutta ei yhtä hyvä kuin Sinun lapsesi eivät ole sinun, joka on minulle ollut kaikkein voimakkain lukuelämys Honkasalon kerhosta. Mutta vaikka Eropapereissa joitakin asioita kärjistettiin ja tyyliteltiin liikaa, oli se lapsen näkökulmasta kuvattu kaoottinen ero jotain niin puhuttelevaa, että mieleen se jäi.

    VastaaPoista
  16. Kyllä, Eropaperit jäi tosiaan mieleen, ja silloin kirja on jo aika merkittävä. Kun lukee paljon, unohtaa myös paljon.

    Minullekin Sinun lapsesi eivät ole sinun on ihan eri tason elämys kuin muut Honkasalot - ikävä kyllä, koska mielelläni lukisi lisää niin elämyksellistä kirjallisuutta!

    VastaaPoista
  17. Vielä en ole lukenut muita Laura Honkasalon kirjoja, ja Eropapereihin tartuin ilman mitään ennakko-olettamuksia tai markkinointitietoja.

    Omasta mielestäni kirja imi vahvasti omaan maailmaansa ja oli vahva elämys. Itse koin kirjassa kuvatut absurdeimmat eroasiat niin, että sellaisia todellakin saattaa sattua tässä muutenkin absurdissa maailmassa. Oikeastaan pidin myös siitä, että "pahaa äitipuolta" tai isän näkökulmaa ei yritettykään tulkita, vaan vastuu siitä jäi lukijalle. Näin lukija pystyy ottamaan kirjan kertomuksen lasten näkökulmasta ja eron toisen osapuolen (ja läheisten ihmisten) näkökulmasta. Mielestäni kirja nimenomaan herätti pohtimaan isän ja äitipuolen motiiveja. Miksi tapahtumat kirjassa etenivät niin kuin etenivät? Mikä kunkin henkilön omassa henkilöhistoriassa (Leea, Sinikka, Sara, Raisa, Jouko) teki heistä tällaisia ja näin käyttäytyviä?

    Pidin siis kirjasta kokonaisuudessaan, joten en ihan ymmärrä monien täällä kirjoittaneiden kommentteja siitä, että Eropaperit olisi ollut jotenkin kökkö tai epäuskottava. Enemmän kuin avioerosta kertovana kirjana, luin kirjaa vanhemman ja lapsen, etenkin äidin ja lapsen välisistä suhteista ja lapsuuskokemuksista kertovana kirjana. Tämä lukijanäkökulma kai riippuu siitä, onko lukijalla itsellään vahvoja kokemuksia tai näkemyksiä avioerosta - lapsen tai aikuisen näkökulmasta. Kirjallisesti kuitenkin vahva teos vaikuttavuudessaan ja ajankuvassaankin.

    -Vuokko

    VastaaPoista
  18. Hei Vuokko! Ilahduttavaa ja kiinnostavaa, että juuri tähän Eropaperit-kirjoitukseen tulee ajoittain kommentteja vieläkin, vieläpä noin harkittuja ja perusteltuja.

    Kirja tuntuu kyllä jakavan mielipiteitä niin kahtia, että tekisi mieli lukea se joskus uudestaan. Oikeasti luen kuitenkin Sinun lapsesi eivät ole sinun, jos jonkun Honkasalon uusin. Aloin kommenttiasi lukiessani miettiä, olivatko Eropaperien puutteet mielestäni ihan oikeita vai johtuivatko pettymykseni osin siitä, että Honkasalon esikoisromaani oli mielestäni niin hyvä, sitä on vaikea päihittää.

    Ainakin on käynyt ilmi, että Eropaperit on merkittävämpi kirja kuin aluksi luulin, muuten se ei kai puhuttaisi vieläkin. Joka tapauksessa Honkasalo on kiinnostava ja fiksu kirjailija ja tulen varmasti lukemaan hänen mahdolliset seuraavatkin romaaninsa.

    VastaaPoista
  19. Eropaperit on upea kirja! Tosin, minua vain häiritsi se, että kirjan luettuani sain netistä tietää, että se on kaiketi 100%sti omaelämänkerrallinen teos, ja silti sitä myydään romaanina, eli oikeastaan fiktiona. Honkasalo kuvaa varsin hyvin niitä niin oleellisia tekijöitä kirjan henkilöiden henkilöhistoriassa, jotka vaikuttavat siihen, että kaikki lopulta menee pieleen - lapsuuden työstämättä jätetyt henkiset vammat. Vaikkakin Jouko ja Raisa ja heidän kieroutuneisuuksien liittonsa jättää todella paljon kysymyksiä avoimiksi, kuten joku muukin jo edellä kommentoi. Arvokasta tekstiä tosielämästä, opiksi ja pohdittavaksi siitä olisi monille.

    VastaaPoista
  20. Anonyymi, hauskaa että kommentoit Honkasalon kirjaa. Ajattelin nimittäin juuri eilen taas kerran, että josko kaikki Honkasalon romaanit pitäisi lukea uudelleen, kun ne tuntuvat puhuttavan niin monia. Harmillisesti en löytänyt Sinun lapsesi eivät ole sinun -teosta mistään, vaikka etenkin sen haluaisin lukea ja joskus vielä luenkin uudestaan.

    Minustakin teoksia, jotka ovat voimakkaasti omaelämäkerrallisia, pitäisi markkinoidakin sitten omaelämäkerrallisina. Honkasalon puolesta toivon kyllä, että hän on vähän pistänyt omiaan Eropapereihin, koska Jouko ja Raisa ovat todellakin kieroutuneita hahmoja.

    VastaaPoista
  21. Luin Eropaperit heti sen ilmestyttyä ja kirja jäi mieleeni rajuna kokemuksena: järkyttävää jos on tosikertomus ja toisaalta erittäin surullista jos näin kävisi itselleen. Henkilöiden kohtalot mietityttivät. Tykkäsin siis kirjasta. Honkasalon esikoinen oli myös mielenkiintoinen ajankuva menneestä Suomesta. Lisänä on kiinnostavaa kirjailijan oman yksityiselämän epäonni: oma mies jätti tekstiviestillä.

    VastaaPoista
  22. Anonyymi, kiitos kommentista! Oli teos kyllä vaikuttava ja jäi mieleen. Eikä ole kauan, kun keskustelin Eropapereista ystäväni kanssa: vaikkei itse täysin hehkuttaisikaan jotain kirjaa, on hyvän ja kiinnostavan, tärkeänkin, kirjan merkki, että siitä nousee aina aika ajoin keskustelua, vaikkei kirja ole enää upouusi. Kaikkea Honkasalon tuotantoa leimaa luullakseni ainakin jonkun tason omakohtaisuus, ja ikävä kyllä julkisuudesta on saanut sen käsityksen, että kirjojen tarinat saattavat muuttua todeksi...

    VastaaPoista
  23. Olen nyt lukenut Eropapereista kolme neljäsosaa (ja liikun sikäli heikoilla jäillä ottaessani kantaa kirjaan, jonka loppuratkaisuista en vielä mitään tiedä). Muutamaan kertaan olen meinannut lopettaa lukemisen kesken. Tarina on tuntunut siinä määrin epäuskottavalta. Kirja taitaa nyt jäädä kesken ja siksi tämä teksti jo nyt. Vaimoni luki kirjan kaksi vuotta sitten ja piti siitä. Siksi kai nyt kirjaan tartuin. Vaimoni ei kokenut kirjaa yliampuvaksi tai epäuskottavaksi, tosin hänenkin lukupäiväkirjassaan oli maininta: ”ehkä pikkuisen mustavalkoinen”. Hieman hämilläni tästä (arvostan vaimoni tarkkanäköisyyttä ja kirjavinkkejä) ajattelin tsekata netistä onko muilla samanlaisia mietteitä epäuskottavuudesta kuin minulla ja löysin tämän blogin.

    Jokunen ajatus siitä miksi kirja minun mielestäni on epäuskottava. Jos/ kun kirja on omaelämäkerrallinen niin silloin se on yhden ihmisen subjektiivinen totuus tapahtumista eikä totta sinänsä. Niitä muita totuuksia olisi tosiaan mielenkiintoista myös kuulla kuten tässä blogissa jo aiemmin on pohdittu.

    Aiemmissa kommenteissa on todettu kirjan olevan kertomus lapsen näkökulmasta. Ei se sitä pelkästään ole. Kirjailija pyrkii eläytymään kirjassa lapsen näkökulman lisäksi aikuisista ehkä eniten äitinsä mielenmaisemaan. Äiti yritti kestää ex-miehensä käsittämättömyydet ja onnistui säilyttämään aikuisuuden suhteessa lapsiinsa. Hän ei lähtenyt mustamaalaamaan exäänsä lapsille ja pystyi ottamaan vastaan lasten kiukun heidän saavuttuaan uuden kodin aivopesulasta takaisin kotiin. Appivanhempiensa tuella äiti korjasi sen mikä korjattavissa oli. Äiti oli olosuhteet huomioon ottaen voittopuolisesti täydellinen hahmo. Jokke ja Raisa vaikuttavat täysin sokeilta lasten tarpeille. Minkäänlaista katumusta omasta toiminnastaan heidän hahmoilleen ei ole ainakaan kirjan tässä vaiheessa suotu.

    Työni puolesta näen jatkuvasti lapsuudessaan pahasti deprivoituja, hyväksikäytettyjä ja lukuisilla tavoilla kaltoin kohdeltuja aikuisia. Sellainen vaikutelma on jäänyt, että rankimmissakin tapauksissa vanhemmilla on ollut joku oivallus siitä, että heidän ei olisi pitänyt toimia niin kuin toimivat. Jonkinlaista kykyä itsereflektioon ja ainakin hetkelliseen syyllisyyden kokemiseen siis lähes aina löytyy. Psykoottiset vanhemmat voivat olla toinen juttu, mutta ei Jokke kirjan sivuilla psykoottiselta vaikuta.

    Hyvät aikuiset (Sinikka, Lea, Klaus) juttelivat illalla pöydän ääressä kuiskaillen. Päkän suuhun oli joskus laitettu hiukan ronskimpia kommentteja Jokesta. No, jos Lea ja Klaus pystyvät kirjan kuvaamalla tavalla varsin kypsään aikuisuuteen, on vaikea ajatella että heidän lapsestaan Jokesta olisi kasvanut niin totaalisen sokea lapsen tarpeille. Lean rankimpia kommentteja poikansa toilailujen äärellä olivat pohdiskelut siitä, että hän ei taida enää tuntea poikaansa. Näin maltillisen äidin pojasta kasvoi katkera lapsiaikuinen, joka kykeni näkemään vain omat tarpeensa – ei mene läpi.

    Jukka

    VastaaPoista