keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Catherine Sanderson: Petite Anglaise

"Löysin netistä ohjeet, joiden mukaan kuka tahansa saattoi muutamalla klikkauksella luoda oman pienen Intenet-tukikohtansa. Ehkä minäkin voisin perustaa blogin, ajattelin itsekseni. Jouduin usein istumaan tietokoneen ääressä ilman sen kummempaa tekemistä. Se voisi olla hauskaa. Miksikäs ei?" (s. 47)


Aloitin helmikuun todellisella hömpällä, mutta bloginpitäjän mielestä mielenkiintoisella hömpällä. Catherine Sandersonin kirja Petite Anglaise on tosipohjainen kertomus siitä, millaista on blogittaa ja mihin kaikkeen blogi voi johtaa.


Englantilainen, Pariisissa asuva nainen on tylsistynyt elämäänsä ja päättää ajatuksiaan selvittääkseen ja ehkä uusiin ihmisiin tutustuakseen perustaa blogin. Se saa nimekseen Petite Anglaise eli pieni englantilainen; sillä nimellä ranskalaiset kutsuvat nuoria englantilaistyttöjä.


Aluksi "Petite", niin kuin kaikki blogittajat, ihmettelee, mihin hän on ryhtynyt ja mitä blogiin voi kirjoittaa - ja kenelle, kuka niitä tekstejä oikein lukee? Ja voiko tai pitääkö blogista kertoa ystäville ja läheisille? Hämmästyksekseen Petite saa pian paljon lukijoita ja kommentoijia, jotkut lähettävät hänelle sähköpostiakin.


Pian blogi alkaa kuin elää omaa elämänsä. Petite kertoo yhä henkilökohtaisempia juttuja. Hän paljastaa, että suhde poikaystävään ja lapsen isään "Sammakkoon" on väljähtänyt, eikä mies tahdo naimisiin. Petiten lukijat valpastuvat, blogin suosio kasvaa. Petite Anglaisesta tulee henkireikä, sillä siellä on ihmisiä, joille voi kertoa mitä vain. Toisaalta Petite huomaa, että hän on verkossa rohkeampi, nokkelampi ja kiinnostavampi kuin oikeassa elämässä, eikä todellakaan oikeasti kerro nettiystävilleen mitä vain. Hän on hämmentynyt verkko- ja oikean elämänsä erojen ja yhtäläisyyksien keskellä. Sotku kasvaa yhä suuremmaksi, kun Petite alkaa kirjeenvaihtoon erään miespuolisen lukijansa kanssa ja ajautuu lopulta suhteeseen tämän kanssa. Mullistuksien keskellä blogin merkitys kasvaa: sieltä Petite saa tukea (myös haukkuja) ja siellä hänen blogiminänsä voi esittää asiat fiksusti, vaikka pää olisikin oikeasti sekaisin.


Kirja oli sujuvasti kirjoitettu, mutta hieman liian pitkä. Rakkaustarinaa kiinnostavampaa oli seurata Petiten blogiminän kehittymistä ja miettiä samalla omaa suhdettaan blogikirjoittamiseen. Vaikka omat blogini ovat harrastepohjaisia eivätkä henkilökohtaisia tilityksiä, tunnistin Petiten ajatuksista ja kokemuksista myös omiani, sekä blogin kirjoittajana että blogien lukijana ja toisten bloggaajien "blogiystävänä". Bloggaaninen antaa paljon, mutta aina välillä pitää miettiä, voiko jostain jutusta kirjoittaa tai haluaako kertoa blogista "oikeille" ihmisille; joskus olen myös perustellut, että miksi ihmeessä pidän edes tällaista neutraalia blogia.


Teos on siis tosipohjainen ja sikäli tarina jäi harmittavasti kesken. Kirjassa Petite blogitteli ahkerasti myös työaikaan, kuten minäkin paraikaa, mutta kirjan aikana hän ei vielä saanut blogin takia potkuja. Tosielämässä näin kävi, ja Petite Anglaise sai yhä enemmän lukijoita ja siitä tehtiin tämsä kirjakin. Tosielämässä Petite näyttää myös saaneen juuri lapsen, mutta siitäkään ei kirja kerro mitään. Pitänee tutkia Petite Anglaise -blogin arkistoa.


Tekstinäyte, s. 139:

"Mitä uutisia? Tarkoitatko, että he tietävät jo... meistä?" Sammakko istahti hetkeksi sängyn laidalle epäuskoinen ilme kasvoillaan. "Mitä hemmettiä oikein olet kirjoittanut?"

"Älä ole huolissasi", ehätin sanomaan ja ymmärsin samalla, kuinka käsittämättömältä päätökseni hänen silmissään varmasti vaikutti. "Kirjoitin hyvin kunnioittavasti. Itse asiassa toivon että pidät siitä, mitä kirjoitin, kun pystyt lukemaan sen. Kirjoitin sen sinulle...."

"Olet tehnyt meidän elämästämme jonkinlaisen saippuaoopperan ja minun pitäisi vielä hyväksyä se, niinkö? - - Mutta mieti toki pitkään ja hartaasti ennen kuin kirjoitat lisää."


Catherine Sanderson: Petite Anglaise. (Petite Anglaise). Tammi, 2008. Suom. Turun yliopiston suomentajaseminaari.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti