torstai 4. helmikuuta 2010

Minä, Mauri Kunnas



Lisää tällaisia tietokirjoja, kiitos. Tämä oli kaikin puolin helposti lähestyttävä, mukava ja helppolukuinen mutta silti monipuolinen opus. Mauri Kunnaksen elämäkerta on hyvä siinäkin mielessä, että se sopii niin lapsille kuin aikuisille, eikä kirjasta iloitakseen tarvitse tuntea Kunnaksen piirrostaidetta tai kirjoja ollenkaan etukäteen. Lisäksi tämä on siitä hyvä kirja, että se sopii niillekin, jotka eivät niin lukemisesta välitä. Kirjassa on runsaasti kuvia, sekä piirroksia että valokuvia.

Tuliko tarpeeksi kehuja? Yksi vika kirjassa oli: se sai ainakin minut kiinnostumaan Kunnaksen teoksista niin, että nyt harmittaa, etten ole lukenut niistä kuin pienen murto-osan enkä voi kaikkia varmaan koskaan lukeakaan, sillä monet ovat jo keräilyharvinaisuuksia. Ja vaikka kirja ei annakaan piirtäjä-kirjailijan ammatista helppoa kuvaa, saa se silti nk. positiivisesti kadehtimaan, että tuollaisiakin elämäntapoja ja -uria on.

Sain lukiessani Mauri Kunnaksesta sympaattisen ja huumorintajuisen, kaikesta menestyksestä huolimatta hyvällä tavalla tavallisen ja vaatimattoman kuvan. Ammatillisten seikkojen lisäksi jäi erityisesti mieleen Kunnaksen kiinnostus sukunsa ja kotipaikkansa historiaan. Kirjaan olikin tallentunut hauskoja anekdootteja suvun henkilöistä. Esimerkiksi Yrjö-enosta kerrottiin, että "hauska ja leppoisa Yrjö Lastunen oli pohjimmiltaan kapinallinen: hän eli puolisonsa kanssa vuosikymmeniä vihkimättä ja toi jouluksi tupaan kuusen sijasta männyn". Monet sukulaiset ovat myös siirtyneet enemmän tai vähemmän omaa itseään muistuttavina Kunnaksen kirjojen hahmoihin.

Suosittelen! Vaikkei Mauri Kunnaksen piirustuksista pitäisikään - onko muka sellaisia? - niin kannattaa lukea jo siltäkin kannalta, että kyseessä on mielenkiintoinen tietoteos kirjoittajan ja piirtäjän työmenetelmistä. Kunnaksella on valtava yleissivistys, muuten ei voisikaan kirjoittaa kirjoissaan historiaa osin tahallisesti uusiksi. Minä en tiennyt joistakin asioista edes sitä alkuperäistä oikeakaan versiota, joten sikälikin opettava teos.

Tekstinäyte, Koiramäen talossa -teoksen synty, s. 92:
Kun Suomalaisen Tonttukirjan kuvat lähtivät kustantajalle, ei Mauri enää ollut tietämätön kaupunkilaispoika, vaan hänen päässään oli valtavasti tietoa 1800-luvun talonpoikaiskulttuurista. Hän oli ehtinyt huomata kuvakirjanteon olevan mukavaa puuhaa ja päätti tehdä samasta aihepiiristä heti perään toisen lastenkirjan pila-, piirros- ja sarjakuvatöidensä ohella. - - "En jaksanut miettiä kauaa, jotain piti piirtää - päätin, että olkoon vaikka koira. Olisi se voinut olla sarvipää tai kissakin." Jälkeenpäin Mauri huomasi, että koira on yleishahmona ylivoimainen, koska niitä on niin monennäköisiä ja -kokoisia. "Koirien imagogin on hyvä", Mauri hymähtää. "Vähän tylsä mutta hyvä."

Lotta Sonninen (toim.): Minä, Mauri Kunnas. Otava, 2009.
Kustantajan esittely

3 kommenttia:

  1. Komppaan täysin kommenttejasi tästä kirjasta. Etenkin tuota ahdistusta siitä, ettei hyllyssä ole tarpeeksi Kunnaksia :) En ole koko kirjaa vielä lukenut, lähinnä selaillut sieltä sun täältä. Tuli myös hirmuinen tarve kaivaa omat vanhat Riku, Roope ja Ringo kirjat esiin. Yllättävän hyväkuntoisia olivat vielä. Pizzantekokirja on suosikkini edelleen :)

    VastaaPoista
  2. Kirjan hyviin puoliin kuuluikin vielä sekin, että sitä saattaa myös vain selailla - ja luulen, että siihen tuleekin palattua juuri selailemalla ja kuvia katselemalla.

    Minä en ole lukenut mitään "poikkeavaa tai tuntematona Kunnasta", ainoastaan Tonttukirjan, Koiramäen, 7 veljestä ym. tunnetuimpia. Haluan nyt ehdottomasti paikata tilanteen!

    VastaaPoista
  3. Mä sain tämän kirjan myös joululahjaksi. En ole sitä kokonaan lukenut, mutta olen nautiskellut paloja sieltä täältä - ja katsonut tietysti kuvat. Erittäin sympaattinen kirja!

    VastaaPoista