sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Vastaus haasteeseen: 7 asiaa minusta


Hyvää ystävänpäivän iltaa! Ystävänpäivän kunniaksi päätin vihdoin ja viimein ja uskomatonta kyllä lopultakin vastata Ofelialta nolostuttavan kauan sitten tulleeseen haasteeseen, jossa sääntöinä on yksinkertaisesti kertoa seitsemän asiaa itsestään. Koska en ole varma, kiinnostaako ketään esimerkiksi tietää, että minulla on silmälasit, rajaan vastaukset koskemaan tämän blogin aihepiiriä eli kirjoja, lukemista ja kirjoittamista.


Lihavointi

1. En muista, milloin ja miten opin lukemaan, mutta tiedän, että olen aina pitänyt kirjoista. Jokin kuukausi sitten vanhempieni kätköistä löytynyt lastenkirja Mattilan isännän karjatarha oli äitini mukaan aiheuttanut isässäni voihketta ja tuskallisia muistoja. En osannut kuulemma vielä edes puhua, kun vaadin isääni lukemaan kyseistä loisto-opusta kerran toisensa jälkeen ja suutuin hirmuisesti, jos isä luki väärin tai yritti anteeksiantamattomasti oikaista tarinassa. En muista tästä itse mitään, mutta voin hyvin uskoa tarinan.


2. Sen muistan, että osasin kirjoittaa ainakin omasta mielestäni tosi hyvin jo ekalla luokalla. Sain silloin lahjaksi kovakantisen, sidotun tyhjäsivuisen kirjan, jonka kanteen oli painettu nimeni. Katsokaa yläkuvasta, miten sen täytin. Eläinsadut ja prinsessatarinat olivat kova juttu, ja näemmä peikostakin olen pitänyt. Eläimet ja peikot ovat kivoja edelleenkin.


3. Jatkoin kirjoittamista koko kouluajan. Ala-asteella kirjoitin Onneli ja Anneli -tyyppisen 100-sivuisen romaanikäsikirjoituksen, hakkasin sitä koko kesän kirjoituskoneella. Aikuisena olen kirjoittanut pöytälaatikkoon sitä sun tätä. Jokin vuosi sitten kuitenkin tiesin, että kaunokirjoittaminen ei olekaan minun juttuni. Olen mieluummin lukija kuin kirjoittaja, eikä minun edes tee enää mieli kirjoittaa fiktiota.


4. Blogia kirjoittaisin vaikka kuusi kertaa päivässä, jos voisin omistautua vain kirjoille ja bloggaamiselle! Kirjoista kirjoittaminen ja keskusteleminen tekee lukemisesta vielä antoisampaa kuin pelkkä sohvalla kirjan kanssa köllöttely, vaikka sekin on hyvin nautinnollista.


5. Käyn aina kylässä tarkastamassa kirjahyllyt, vaikka minua ei kehotettaisikaan tai edes kannustettaisi moiseen. En voi sille mitään, kirjat vetävät minua puoleensa.


6. Kirjahyllyt eivät vedä puoleensa kirjoja meillä kotona. Vaikka meillä on kolme isoa kirjahyllyä, yksittäisiä kirjoja sekä varsinkin kirjapinoja löytyy kaikilta pöydiltä ja hyllyiltä, usein myös lattialta. Otan usein 1-3 kirjaa mukaan, kun vaihdan oleskelupaikkaa kotona huoneesta toiseen. Eihän sitä voi ikinä olla ihan varma, mitä haluaa lukea! Tai jos yksi kirja loppuu kesken, olisi ajanhukkaa nousta ja kävellä hakemaan toinen kirja. (Kyllä, luen kirjoja ristiin rastiin ja vaihdan kirjaa lennossa: aloitan samalla sekunnilla uuden, kun yksi loppuu.)


7. Jos saan lottovoiton, perustan maailman sympaattisimman kirjakauppa-antikvariaatti-kahvila-taidegallerian. Konsepti on jo valmis, vain rahoitus puuttuu.


Sellaisia höpinöitä tänään. En haasta ketään - paitsi kommentoimaan kaikki tämän lukijat, kirjan ystävät. Kertokaa jotain teihin ja kirjoihin liittyvää! Millaisia varhaisia lukumuistoja teillä on?Onko joku ryhtynyt lukutoukaksi vasta aikuisena? Tätä kirjoittaessani ajattelin, että lukutoukkaisuus tuntuu olevan minussa ja monessa muussakin ihan lapsuudesta asti ollut ominaisuus. Ehkä se tosiaan kulkee geeneissä. Mummini diagnosoi minut jo pienenä isäni ja vaarini suvun edustajaksi, koska siinä suvussa oli paljon ihmisiä, jotka vain "lukkee ja makkaa".

12 kommenttia:

  1. Hmm..oman tuntuman perusteella sanoisin kanssa, että suurin osa lukutoukista on sitä koko elämänsä. En ainakaan itse tiedä ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneet lukemisesta sen laajemmin vasta aikuisena ("chick-lit höpinöitä" ei lasketa lukemiseksi..), vaan tuntemani "kirja-ihmiset" ovat olleet sitä aina. Näin myös itse. Muistan lukeneeni peiton alla taskulampun kanssa, koska muka piti mennä aina aivan liian aikaisin nukkumaan ja laittaa valot pois päältä.

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, taskulamppulukeminen! Sen olin unohtanut. Eka- ja tokaluokkalaisena harrastin myös pikalukua: luin Viisikko-kirjoja kilpaa luokkakaverin kanssa. Onneksi nykyiset yhdessälukemishaasteet eivät ole noin kilpailuhenkisiä. Voisi tulla ainakin Odysseuksen kanssa ongelmia.

    VastaaPoista
  3. Lapsena luin paljon erilaisia kirjoja, ja uskonkin, että lukutoukan puraisun saaneet ihmiset ovat kyllä yleensä saaneet sen jo lapsena. Itse luin paljon esim. Tiina-kirjoja, Neiti etsiviä ja Sweet Valley High-sarjaa. Minulla ei ollut lapsena muita lukutoukkakavereita, joten olen ihan itse ja kirjastotätien avulla tutustunut lapsuuteni kirjoihini.

    Nyt opiskeluaikana lukeminen on muodostunut melko kausittaiseksi. Luen kasoittain kirjoja lomilla, mutta kiireisimpään opiskeluaikaan saattaa yksikin kaunokirja kuluttaa yöpöytääni jopa kuukauden, kun kaikki arvokas lukuaika menee tenttikirjojen pänttäämiseen. Vaikka lukemiseni on muuttunut iän myötä, niin mikään ei silti edelleenkään voita sitä tunnetta, kun kirja vie mukanaan, ja tempaudut mukaan johonkin uskomattomaan tarinaan samalla tavoin kun lapsena.

    VastaaPoista
  4. Nähtävästi lukutoukaksi synnytään, ei tulla. :) Minullakin on ollut kyllä vähäkirjaisempia aikoja etenkin juuri opiskeluaikoihin, mutta kirjat ovat kuitenkin olleet aina tärkeitä. Harmittaa, etten ole sen kauemmin listannut lukemiani kirjoja, olisi kiva katsella listoja vuosien takaa.

    VastaaPoista
  5. Voi hyvä ihme, olenko löytänyt kirjallisen identtisen kaksoseni? :) Niin monet asiat samoja, jopa lottovoittohaave! Meillä tosin Mattilan isännän korvasi Pupu Tupunan Syntymäpäivä.

    VastaaPoista
  6. Maiku, oli minullakin Pupu Tupunan syntymäpäivä, mutta se ei kai aiheuttanut ihan samanlaisia pakkomielteitä kuin Mattilan isäntä. :)

    Olisi kyllä hienoa, jos lottovoitto osuisi jollekin lukutoukalle, joka osaisi käyttää rahat _oikein_. Tuosta kirjakauppahaaveesta voisi joskus blogittaakin, luulen, että aika monella olisi ajatuksia, millainen olisi täydellinen kirjakauppa.

    VastaaPoista
  7. Äidilläni on samantapaisia muistoja Mattilan isännästä kaikkine eri äänillä mölisevine elukkoineen.

    VastaaPoista
  8. Mattilan isäntä olisi selvästi kuulunut klassikkolistalleni! Ja joidenkin kauhulistalle... Vanhempani olivat ilmeisesti miettineet hetken, voiko Mattilan isäntää edes näyttää pienelle siskonpojalleni. Voi, sillä vaikka hänellekin tuli Mattila-kausi, se meni nopeasti ja suuremmitta rähinöittä ohi.

    VastaaPoista
  9. Tunnustaudun joukkoon taskulamppu-lukijat ja lottovoittohaaveilijat :) Tosin lisäisin kahvilan kylkeen teehuoneen, mutta muuten ajatus on kovin tuttu!

    VastaaPoista
  10. Teresita, teehuone olisi hyvä täydennys konseptiin. :) Ehkä kaupan voisi olla myös pieniä, kauniita taskulamppuja nostalgiannälkäisille?

    VastaaPoista
  11. Oi niitä aikoja! Lukeeko kukaan enää aikuisena taskunlampun valossa peiton alla? Tuskin. Ajatuskin kuulostaa täysin kaksimieliseltä.. Sääli.

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti edes lapset lukevat yhä salaa peiton alla! Tosiaan vähän tylsää, kun aikuisena voi valvoa ja lukea halutessaan vaikka koko yön.

    VastaaPoista