maanantai 8. helmikuuta 2010

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Joskus kannattaa lukea kirja kahteen kertaa. Olin lukenut tämän teoksen, kun se oli uusi, ja silloin se ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta. Asia jäi jotenkin vaivaamaan, kun tiesin, että kirjaa pidettiin yleisesti ottaen todella hyvänä ja se on käännetty monelle kielelle. Vuosien varrella olen lukenut Elina Hirvosen haastatteluja ja saanut hänestä fiksun kuvan. Sitten tuli vielä tieto, että häneltä ilmestyy tänä keväänä parikin mielenkiintoisen kuuloista kirjaa... Lukupiirimme päätti ottaa tämän esikoisteoksen kuukauden kirjaksi.


Onneksi päätti, sillä tällä kertaa Että hän muistaisi saman oli mielestäni hyvä, taitava ja tärkeä teos. Aina kirjan ei pidä olla pitkä tai monimutkainen, jotta se sisältäisi monta teemaa ja jäisi mieleen. Tässä on juuri hyvä esimerkki nopealukuisesta ja ohuesta kirjasta, jossa on silti paljon asioita - ja jotka kaikki kuitenkin saadaan taitavasti ja hallitusti liitettyä yhteen.


Kyseessä on yhden päivän romaani. Kirjan päähenkilö, nuori nainen Anna, haluaisi lukea kirjaa, mutta joutuukin lähtemään mielisairaalaan katsomaan siellä potilaana olevaa veljeään. Annan ajatusten mukana lukijalle esitetään monta kertomusta: Annan lapsuudenperheen tarina, muistoja Annan kouluvuosilta, veljen sairastuminen, aina isoisän sotavuosien traumaattisista kokemuksista tähän päivään yltävät varjot.

Toisenlaisen, ja toisaalta hyvin samanlaisen, näkökulman tarjoaa Annan poikaystävän, amerikkalaisen yliopiston opettaja Ianin, tarina surkeine lapsuuksineen, identiteetin etsimisineen ja syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen seurauksineen.


Kuten kirjan takakannessa sanottiin, teos kiinnittyy vahvasti omaan aikaamme, mielestäni muutenkin kuin viittaamalla tosielämän tapahtumiin. Toisaalta siinä oli jotain hyvin ajatonta ja yleisinhimillistä. Ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia, ihmismieli on yhtä haavoittuvainen kaikissa ajoissa.


Tärkeistä teemoista ja hienoista tarinoista huolimatta pidin kuitenkin eniten kirjan kielestä. Se oli todella huolellista ja harkittua, tekstissä ei tuntunut olevan mitään ylimääräistä. Siinäkin mielessä tämä oli kiinnostava ja ilahduttava kokemus: kielelläkään ei pidä kikkailla, kun tietää, mitä haluaa sanoa. Ja Elina Hirvonen selvästi tietää. Todella valmis kirja, ja vielä esikoisteos, hienoa!


Tekstinäyte, s. 40-41:

Olisiko pitänyt piirtää se kuva Ianille ja sanoa katso, tässä on meidän tarinamme, tässä on piste, josta kaikki alkoi? Niin olisin halunnut tehdä. Olisin halunnut löytää sen pisteen. Tehdä avaimenreiän, jonka läpi näkisin elämän. Isoisä, mummi, isä, äiti, Joona, minä. Meidän tarinamme alku. Mutta sellaisia asioita ei sanota muille. Ne kuvitellaan yksin, salakavalasti, unta tai bussia odottaessa. Ja seuraavassa hetkessä se kaikki kuvitellaan uusiksi.

"Miksi sinun isäsi käyttäytyi niin?"

Ian puristi minua kädestä ja olin uneksinut siitä kauan, mutta nyt vedin käteni pois.

"Mistä helvetistä minä tiedän." Astuin kaueammas ja työnsin kädet taskuun, kävelin niin nopeasti, että Ian jäi taakse.

"Anna", hän sanoi hiljaa ja tarttui liehuvasta kaulahuivistani kiinni. "Olen pahoillani."

Hän seisoi minun edessäni.

Hänen takissaan oli lunta.

Hän kiersi kätensä ympärilleni ja piponi putosi maahan.


Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman. Avain, 2007. 3. painos.



6 kommenttia:

  1. Kannatti antaa kirjalle uusi mahdollisuus. Hyvä esimerkki siitä, miten lukufiiliksellä ja ajankohdalla on suuri merkitys lukukokemukselle. :)

    Mä pidin tästä kirjasta myös todella paljon. Hienosti kirjoitettu ja koskettava kirja!

    VastaaPoista
  2. En ymmärrä, miten olen sen silloin aiemmin lukenut. Silloin se oli musta muistaakseni tylsä ja hajanainen ja nyt mielenkiintoinen ja todella tiivis. Todellakin kannatti siis lukea uudelleen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Jenni! Mäkin luin tän tuoreeltaan ja petyin. Minusta se oli aika yhdentekevä ja heppoinen. Aion nyt sinun rohkaisemanasi lukea sen uudestaan.

    VastaaPoista
  4. Mari, toivottavasti et sitten pety uudestaan. Ainakaan et joudu pettymään pitkäksi aikaa, sillä kirja on nopeasti luettu. :)

    VastaaPoista
  5. Minulle on kirjasta jäänyt mieleen voimakkaasti se kuinka surullinen se oli. Jotenkin se kosketti niitä suru-kohtia itsessäni, että itketti melkein koko ajan läpi kirjan. Tykkäsin kovasti.

    Hienoa kuulla, että Hirvoselta tulee lisää kirjoja!

    VastaaPoista
  6. Kirja oli todellakin surullinen. Siinä oli paljon surullisia kohtauksia ja yleinen tunnelmakin oli surumielinen. Siitä huolimatta minäkin pidin kovasti nyt kakkoskierroksella; hyvän kirjan ei siis todella tarvitse olla mukava tai viihdyttävä, ei mitenkään iloinen tai helppo.

    Hirvoselta on tulossa kolumnikokoelma ja romaani, molemmat käsittelevät ainakin osin Afrikkaa.

    VastaaPoista