sunnuntai 28. elokuuta 2011

Muffinssin arvoiset kirjat





Ensinnäkin kiitos kaikille runohaasteeseen jo osallistuneille! En ole millään saanut kommentoitua kaikkiin runohaastevastauksiin, mutta olen havainnut vastauksia jo ilahduttavan määrän. Vastauksista on myös löytynyt innostava määrä minulle ennestään aivan tuntemattomia runoja ja runoilijoita. Ja ennen kaikkea, runohaastevastauksia lukiessa on tullut sellainen olo, että eihän se runous niin marginaalista olekaan: kyllä lukutoukat lukevat selvästi runojakin!

Kiitos myös Erjalle jo jokin aika sitten tulleesta Sweetest blog -tunnustuksesta. Sain saman tunnustuksen jo jokin aika sitten ja silloin linkkasin lukemaan vastauksia kissablogin puolelle. Nyt ajattelin vastata kysymyksiin, mutta kirjoihin liittyen.

Aloitetaanpa siis.


Kuva kirjasta Annie Sloan, Sisustajan värikirja.




1. Mikä on lempivärisi?
En keksinyt yhtään väreihin liittyvää kirjannimeä, vaikka joillakin kirjoilla onkin mielestäni omat sävynsä (esimerkiksi Claudie Gallayn Tyrskyt on myrskyisen siniharmaa, kun taas Tove Janssonin Kesäkirja on kirkkaamman, voimakkaan merensininen). Sen sijaan tiedän, mikä on paras tietämäni väreistä kertova kirja, Sisustajan värikirja. Kirjoitin siitä kotiblogin puolelle juuri hiljattain, syksyn akryylimaalauskurssia odotellessa.






2. Mikä on lempiruokasi?
Ei, se ei ole Muumimamman pannukakut... Paras ruoasta(kin) kertova kirja on mielestäni Oi ihana toukokuu, jossa syödään runsaasti ja jatkuvasti. Pidin myös Kulinaristin kuolemasta, ja toivon, että joku muu esilukisi Lankakauppa-kirjailijan uuden teoksen Lohturuokaa ja kertoisi sitten, onko se hyvä.

Keväällä löysin Rakkaus on saari -kirjasta täydellisen kuuloisen viikunajälkiruoan ohjeen ja olen harmissani, etten ole vieläkään muistanut kokeilla sitä oikeasti. En ymmärrä, miten tästä ei voisi syntyä maailman paras jälkiruoka:

Hän sulattaa voita pannulla ja lisää hedelmät kuumaan voihin. Toisella pannulla hän lämmittää hunajaa ja sitruunaa, lisää sitten viikunat. Muutama minuutti riittää. Kaksi palloa vaniljajäätelöä, yksi kummallekin. (s. 145)

Kauhein tietämäni kirjallinen ruoka on muuten ankerias. Ken on lukenut Peltirummun, tietää, mitä tarkoitan.






3. Minne haluaisit matkustaa?


Jos suunnitelmat toteutuvat, matkustan viikon päästä Turun saaristoon, saariston rengastielle. Se on ollut haaveeni jo ties kuinka kauan.

Sitä ennen ajattelin matkailla Elias Lönnrotin seurassa. Ostin juuri hänen kirjansa Vaeltaja - Muistelmia jalkamatkalta Hämeestä, Savosta ja Karjalasta 1928, ja se vaikuttaa hyvin kiinnostavalta ja viihdyttävältä. Ensimmäisellä sivulla Lönnrot on vielä epäröivä: "Olet kaiketi itse kokenut, miten arkaillaan kun lähtee kotoa matkalle." Jo muutamaa sivua myöhemmin ote on jo kuitenkin toinen: "Kuljet kuin kotiseudullasi. Kaikkialla sinua kohdellaan ystävällisesti ja tuttavallisesti, ikään kuin olisit kauan oleskellut paikkakunnalla."

Tekisin mielelläni kirjallisia (meri)matkoja myös Göran Schildtin ja Kyllikki Villlan kanssa. Aion lähiaikoina käydä myös Matkalla Kerouacin kanssa.

***
Aion lähiaikoina kirjoittaa myös kirja-arvioita ja muutenkin asiallisempia juttuja ja vastata kommentteihin. Nyt en kykene. Ensin olin pari päivää melkoisen ohjelmoitu, tänään on sitten vähän kuumettakin. Mutta eiköhän se tästä. On ainakin hyvä syy vain lojua lukemassa. :)

Muffinssin voi napata tästä itselleen kuka tahansa makeannälkäinen!

8 kommenttia:

  1. Hauskasti yhdistetty kirjoihin tämä tunnustus! :-)

    Olen huomioinut runohaasteesi ja ajatellut ottaa siihen myös jossakin vaiheessa osaa. Muiden vastauksia on ollut kiva lueskella, joten kiitos hyvästä haasteesta!

    VastaaPoista
  2. Ja pitihän minunkin sitten haastua ja jatkaa omaa omalaatuista runoblogiani...

    Toivottavasti sinäkin sen Eliotin kissakirjan jostain löydät :)

    VastaaPoista
  3. Kivan "erilaisesti" vastasit tähän haasteeseen:)

    VastaaPoista
  4. Mukava oma versio, mie en ole vielä tehnyt tätä muffinsia, joten ehkä nappaan sulta tämän version. :)

    Kiitos kun olit kuuntelemassa perjantaina. Huomisesta vastaan pian!

    VastaaPoista
  5. Ihana haastevariointi ja ihanat kirjaesittelyt. Kesäkirja nousee nyt jatkuvasti esille, himottaa! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana vastaus, Jenni! Varsinkin tuo, että kirjojen tunnelmaa voi kuvata värisävylläkin, aloin heti miettiä vastikään lukemiani! Ihan oikeasti, vaikka aika huvittavasti yksi vasta lukemistani on Arto Salmisen Paskateoria...

    Sain vihdoin valittua runon haasteeseesi. Otin sen yhdeltä uudemmista suosikeistani, Kristiina Wallinilta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista! Olisikin hauska lukea muidenkin kirjallisia värejä yms. pohdintoja.

    Hdcanis, hienoa että blogisi aktivoitui! Ja kyllä, löysin kuin löysinkin Eliotin kirjan ihan Akateemisesta, tosin englanniksi ja parin viikon toimitusajalla, mutta silti. Aarre on jo matkalla luokseni. :)

    Erja, kävinkin katsomassa sinunkin runohaastevastauksesi, mutta en vielä kommentoinut. Hienon runon olit kuitenkin löytänyt ja minulle aivan tuntemattomalta runoilijalta!

    VastaaPoista