tiistai 5. heinäkuuta 2011

Seppo Turunen: Lemmikkielämää


Joistakin kirjoista on vahva mielipide jo ennen niiden lukemista. Seppo Turusen Lemmikkielämää oli provosoinut minut vastustavalle kannalle jo ennen kuin olin pitänyt kirjaa kertaakaan hyppysissäni. Luin Helsingin Sanomien sivuilta Turusen, eläinfysiologin ja Korkeasaaren entisen johtajan, haastattelun ja kimmastuin. Artikkeli loppuu näin:

Lemmikkiharrastus elää Turusen mukaan pitkälti mainonnan myötävaikutuksella. "Eräässä mielessä se on samanlainen markkinoinnin muoti-ihanteiden tuote kuin vaikkapa anoreksia", hän lataa.

Lemmikkienpidon tilalle hän tarjoaa muun muassa luonnoneläinten tarkkailua ja niiden hyvinvoinnin lisäämistä. Hänestä eläinsuhdettamme tervehdyttää ja avartaa se, ettemme omista luonnoneläintä.


Turusen kirja oli saatava.

Odotin siis lukevani kirjan kiukusta kihisten, ärsyyntymisestä tuhisten ja silmiäni pyöritellen, kuten kahden kissan – ja vielä paheellisesti rotukissan! – omistajalta sopiikin. Lukeminen lähti kuitenkin liikkeelle varsin maltillisesti.

En voi kuin yhtyä Turuseen siinä, että lemmikkibisnes on osin karannut käsistä. Eläimien salakuljetusta tapahtuu pöyristyttävän paljon, ja monien lemmikkien jalostaminen on mennyt järkyttäväksi. Turunen kirjoittaa esimerkiksi viime aikoina onneksi paljon esillä olleesta tärkeästä asiasta, rotukoirien jalostamisesta. Oman lemmikkielämäni aikana olen kauhistuneena havahtunut, että maailmassa on nykyisin koiria ja kissojakin, joista ei suurin piirtein ensivilkaisulla tiedä, mikä eläin on kyseessä. Tai vaikka tietäisi, niin koiralla saattaa olla jatkuva päänsärky, kun aivot eivät mahdu kunnolla pääkoppaan – siksi, että pääkoppa on ihmisen kauneusihanteiden mukaisesti pieneksi jalostettu. Vähän aikaan sitten näin tv-ohjelman lyhytjalkaisista kissoista. Siis töpöjalkaisista, vaikka kissan toinen nimi on loikka! Kuten tiedätte, luetteloa ihmisten oikkujen vuoksi omituisista eläimistä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi. Liian pitkäksi.

Turunen on mielestäni oikeassa myös siinä, että ihmisten pitäisi miettiä nykyistä tarkemmin paitsi yleisiä lemmikinpitomotiivejaan myös sitä, mikä eläin sopii juuri minulle. Tai ylipäätään Suomeen: kaikkein eksoottisin eläin ei välttämättä viihdy talvisen Suomen kuivassa, keinotekoisesti lämmitetyssä huoneilmassa. Ja esimerkiksi tiikeri ei viihdy kenenkään kotona, eikä muukaan villieläin.

Yhdynpä Turuseen vielä siinäkin, että ihmisten ei pitäisi hakea luontokokemuksia ja eläinnautintoja vain niistä omista karvakavereista, vaan eläimiä on ulkonakin. Suomessa ei ole keino eikä mikään lähteä luontoretkelle. Ja vielä: jos luontoretkelle haluaa, voi pysyä kotikulmilla. Turunen huomauttaa, että esimerkiksi Galapagossaarilla käy 180 000 ”luonnonystävää” vuodessa, mikä ei voi olla häiritsemättä saarien ainutlaatuista ekosysteemiä.

Kirja on osin siis hyvää asiaa, sellaista, jonka soisin mahdollisimman monien tietävän ja ymmärtävän. Lopulta pääsin kuitenkin ärähtelemäänkin.

Turunen esittää suorasukaisesti, että koska lemmikit ovat mm. epäekologisia, (hän vertaa hieman erikoisesti isoa koiraa ja citymaasturia, ilmastotuholaisia kumpikin), niitä ei pitäisi olla ollenkaan. Lemmikit häiritsevät ihmisten normaalia luontosuhdetta, kun pyrimme inhimillistämään lemmikkejä. Lisäksi ne levittävät zoonooseja eli eläintauteja. Jos eläimiä kuitenkin on, niiden pitäisi olla mahdollisimman monen ihmisen yhteisiä – esim. yksi koira yhdessä kylässä – tai sellaisia, että ne voidaan lopulta syödä:

Pelkästään seuraeläimiksi jalostetut eläimet kuluttavat ehtyviä, ihmisellekin tarpeellisia ravintovaroja ja lääkintäresursseja.

Tulevaisuudessa ihmisten ravinto painottuu tehokkuussyistä nykyistä selvemmin kasveihin, mutta pienikokoiset eläimet sopivat pidettäviksi kotipiirissä omatoimisuutta harrastavan omakotiasujan ravintolisänä. Ruuanvalmistuksen alkeet on helppo omaksua. Tämä olisi paluuta vanhoihin käytäntöihin. Lemmikkilajien valikoima olisi kutistunut nykyisistä sadoista vain muutamaan hyötyeläimeen. Talon eläin olisi yhä useammin paitsi omistajiensa seuraa myös tulevaa ruokaa. (s. 182)

Minusta se, että ihmisellä on lihaa syövä lemmikki, ei vielä tee ihmisestä suurta maapallontuhoajaa. Päinvastoin: moni tietämäni lemmikinomistaja matkustaa vähän ja viihtyy muutenkin enemmän kotona, koska ei halua olla erossa lemmikistään. Itsekin olen muuttunut kotikissaksi kissojen myötä. Moni koiranomistaja harrastaa varsin ekologisesti esim. lähimetsässä ulkoilua sen sijaan, että vaikkapa hyppäisi siihen citymaasturiin ja ajaisi esim. keinotekoisesti jäädytetylle luistinradalle pelaamaan jääkiekkoa. Monille lemmikkien omistajille luonto eläimineen on myös todella tärkeä osa elämää. En ymmärrä, miten lemmikin omistaminen saisi ihmisen unohtamaan ”oikean luonnon”. Kirjassa ei myöskään käsitellä juuri lemmikkien terveysvaikutuksia: lemmikeistä on hyötyä niin mielenterveydelle kuin esim. verenpaineelle.

Olisin odottanut entiseltä eläintarhan johtajalta myös hieman itsetutkiskelua. Surkeimmat näkemäni eläimet ovat olleet ulkomaisessa eläintarhassa, eivät ihmisten kotona. Toisaalta eräs hyvin hoidettu, suuri ja luonnonmukainen eläintarha sekä ammattitaitoisesti ylläpidetty kilpikonnanhoitokeskus ovat eräitä mieleen jäävimpiä matkamuistojani.

Turunen käsittelee eläintarhoja kuitenkin hyvin lyhyesti, lähinnä vain kirjansa loppupuolella. Hän myöntää, etteivät eläintarhat ole ongelmattomia eikä niiden olemassaolo yksiselitteistä. Aika ympäripyöreäksi kuitenkin jää:

Suomalaisista eläintarhoista Korkeasaari sekä Ähtärin ja Ranuan eläinpuistot kuuluvat Euroopan eläintarhojen ja akvaarioiden liittoon (EAZA). Tällaisten tarhojen toiminta on säädeltyä, ja niiden tilojen ja hoidon tason voidaan sanoa olevan eläimelle monin verroin parempia kuin kodissa pidetyille eläinlajeille.

On myös eläintarhoja, joiden taustat ovat muunlaisia ja jotka voivat olla avoimia yleisölle. Osa tällaisista on huonoja. Taannoinen uutinen Kiinasta kuvaa sekä paikallisen väestön eläinsuhdetta että yhden sikäläisen tarhan oloja: yhdentoista sen amurintiikereistä kerrottiin kuolleen nälkään. (s. 172)

Kirjasta tulee vähän sellainen olo, että jaahas, lemmikkiä ei saisi ottaa eikä villieläimiä mennä katsomaan kotikorttelia kauemmas. Mikä siis avuksi? Turusen vastaus on nykyteknologia ja eläintarhat:

Vaikka lemmikkieläimistä lopulta luovuttaisiin, eksoottiset ja kotimaiset villieläimet luultavasti kiinnostavat ihmisiä tulevaisuudessakin. Niitä katsellaan silloin kirjoista, näyttöpäätteiltä, luontodokumenteissa, kotimaassa tai pihapiirissä, tuskin lainkaan enää kaukomatkoilla ekoturisteina. – – Eläintarhassa sadat tuhannet ihmiset pääsevät nauttimaan samasta eläimestä, toisin kuin kodeissa, joissa lemmikki viihdyttää vain muutamaa omistajaansa. Lemmikeistä luopumisen jälkeen ihmiset alkaisivat uudelleen arvostaa ja tuntea luonnonvaraisia eläimiä ja pyrkiä kaikin tavoin edistämään niiden menestymistä omassa lähiympäristössä ja muualla luonnossa. (s. 183)

Avaran luonnon vakikatsojana kannatan luontodokumenttimielipidettä. Sen sijaan epäilen, onko tarhaeläimelle vastavuoroista iloa sadoista tuhansista ihmisystävistään. Enkä kirjan luettuanikaan aio luopua kissoistani, vaan päinvastoin, haluaisin niitä joskus lisääkin, vieläpä rotunsa edustajia.

Tästä kirjoituksesta tuli nyt hyvin pitkä ja Turusen kirjan sijasta lähinnä omia mielipiteitäni esittelevä. Kirja toimi kuten arvelinkin: se provosoi minut. Suosittelen muillekin provosoitumista sen parissa!

Seppo Turunen: Lemmikkielämää. Ihmisen eläinsuhde ja eläinten hyödyntäminen. Gaudeamus, 2011

27 kommenttia:

  1. Ai niin, minäkin luin hesarista sen haastattelun, ja ärähtelin. Vaikka oli siinä asiaakin, painavaa asiaa, juuri tuota, mitä kirjoitat eläinten salakuljetuksesta, älyttömistä eläinhankinnoista ja itsetutkiskelun tarpeesta siinä, miksi eläimen haluaa ja voiko sille taata eläimellisen elämän.
    Kiinnostavalta vaikuttaa. Hyviä pointteja ja mielipiteitä, joista ei välttämättä voi olla samaa mieltä - mutta kuten sitten haastattelun aiheuttamasta kimpaantumisesta toivuttuanikin ajattelin, on hänelläkin oikeus ilmaista mielipiteensä. Sillä sitähän tuo on, ei kaikkipätevä totuus. Tai toivottavasti hän ei ainakaan niin paasaavasti ole kirjaa kirjoittanut - olettaisin, että kyseessä on älykäs mies, toivottavasti.

    VastaaPoista
  2. Todella mielenkiintoinen teksti ja mielenkiintoiselta vaikuttava kirja!

    Olen kyllä itsekin kauhistellut näitä jalostettuja eläimiä ja esimerkiksi eräällä tuttavallani on koiria, jotka jalostuksen takia eivät voi lainkaan synnyttää luonnollisesti vaan ne leikataan aina. Kyseessä siis bullterrieri. Lisäksi pentutehtailuja on aivan järkyttävää. Enkä minä kyllä ihan ymmärrä sitäkään, että ottaa lemmikiksi käärmeen tai kuten eräs toinen tuttavani, jotain sirkkoja?! :D

    Itselläni on kaksi kissaa, otettu sukulaisten navetasta. Ei mitään rotukissoja, mutta lihansyöjiä. Minä itse olen kasvissyöjä ja poikaystäväni, kenen kanssa asun, vegaani. Tuntuuhan se oudolta välillä ostaa lihaa kaupasta, kun kumpikaan meistä ei sitä syö, mutta mikäli me molemmat söisimme lihaa, eikä meillä olisi kissoja, joutuisimme varmasti ostamaan enemmän lihaa kuin nyt.

    Pakko kyllä sanoa sekin, että välissä tuntuu, että lemmikki on jollain tietyllä tapaa ihmeellinen asia, eikä välttämättä tajuta eläimen ottamishetkellä sen vaatimaa työtä.

    Esimerkiksi me heräilemme öisin kun kissat päättävät pitää ravikisat kesken yön, tai aamulla kun heräämme löydämme näkyville unohtuneet kuulokkeet, joiden johto on poikki ja että se kissankarvojen määrä! Ja aamulla ei vessaan pääse, ellei ole ensin ruokkinut kahta jaloissa pyörivää, juoksevaa ja maukuvaa kattia. Lisäksi kissoja ei saa alistumaan ihan noin vaan omaan tahtoonsa ja minusta se on vaan hyvä. Itse en ikinä voisi ottaa koiraa, en minä jaksaisi lenkille lähteä joka aamu ja päivä ja ilta. HUH.

    Kaikkia eläimiä ei lemmikeiksi pitäisi ottaa ja jos jonkun ottaa, siitä pitää huolehtia. Tunnen hirveän huonoa omaatuntoa kun muuton myötä kissanikin joutuvat nyt asumaan kerrostalossa kaksiossa. Mutta olemme pyrkineet tekemään tästä mahdollisimman viihtyivän kissojen kannalta, annamme heidän seikkailla missä tahansa (vaikka joskus tuntuu joltain kissamummolta, kun kissa kävelee keittöin pöydällä.... ei tosin ruokailun aikana) ja kesäisin olemme nyt vieneet kissoja ulos lähellä oleviin isoihin ulkoilupuistoihin, koska molemmat tykkäävät seikkailla ulkona.

    Pitkä kommentti, jonka punainen lanka taisi hukkua. Mutta olen siis pitkälti samaa mieltä kuin sinä ja minusta tästä aiheesta on hyvä keskustella! Ja pohtia eri näkökulmia. Minulle kissat ovat vähän kuin lapsia, joita en ole ajatellut tehdä :D

    VastaaPoista
  3. Saila, Turusella on toki oikeus ilmaista mielipiteensä ja luulen, että hän on hieman kärjistänytkin sitä, jotta saisi ihmiset lukemaan kirjan ja pohtimaan sen teemoja. Minut sai ainakin! Monista asioista olen tosiaan samaa mieltä ja kyllä niissä erimielisyyksissäkin tavallaan ymmärrän, mitä hän ajaa takaa, mutta en vain itse ole noin jyrkällä linjalla. Jos pitäisi valita, luopuako lihansyönnistä (olen viime aikoina jotenkin puolivahingossa melkein luopunutkin), matkustamisesta vai lemmikeistä, luopuisin kuitenkin viimeiseksi lemmikeistä. Olen minäkin huolestunut maailman tilasta ja eläinten oikeuksista enkä usko siihen, että koko ajan pitäisi saada kaikkea lisää ja lisää... Mutta jos nykyisin tottelee kaikkia "älä tee tätä -suosituksia", ei jää mitään jäljelle. Enkä nyt vaan suostu ajattelemaan, että meidän kissat olisivat paha juttu!

    Enemmän kuin kissoja, Turunen vastustaakin kyllä liian isoja koiria ja muutenkin ääri-ilmiöitä, eksoottisia ja ylijalostettuja eläimiä. Niitä on syytäkin vastustaa.

    Katri, kiitos - ja kiitos ihanan pitkästä ja sanoisinko kissamaisesta kommentista! :) Kuulostaa aivan kissanelämältä. Silti yöriekkumisista ja karvaamisesta (tosin meillä nukutaan yllättävän rauhallsiesti eikä karvaakaan juuri lähde, pääsen helpolla) ja kaikesta kissojen tuomista velvollisuuksista huolimatta en vaihtaisi kissoja siistiin ja hiljaiseen kotiin enää ikinä.

    Meilläkin saavat kissat mennä pöydälle ja muuallekin, kun kuitenkin menisivät heti kun ihmisen silmä välttää.

    Ihana kuulla, että teidän kissat pääsevät ulos, yhdessä ulkoilu on hauskaa sekä kissalle että ihmiselle! Sen sijaan ei ole ollenkaan kiva kuulla juuri tuollaisista eläimistä, jotka eivät voi synnyttää normaalisti jne. Ja pentutehtailu - en voi käsittää! :(

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jenni ajatuksia herättävästä tekstistäsi!

    Lemmikkieläin- ja eläintarhakysymykset ovat ajankohtaisia. Itse olen läheisesti kytköksissä Korkeasaareen, koska kuuluun Korkeasaaren teatteriin. Siellä on eläintenhoitajien kanssa keskustellessaan ymmärtänyt jotain siitä, miksi hyvinhoidetuissa eläintarhoissa on pointteja vaikka ongelmiakin tietysti on. Minusta on myös hienoa, että eläintarhat tekevät tiedotus- ja varojenkeruutyötä mutta "huvipuistomeininkiä" en ymmärrä. Eläimillä on oikeus omaan rauhaansa, tai tulisi olla.

    Kannustan myös luontodokumentteja ja luontoretkeilyä, mutta kyllä minäkin haluan vielä koiran. Sitten kun minulla on piha. Eikä sillä rodullakaan ole niin väliä. Muistan vain, että olisin voinut viimeisenä lukiovuotenani ja ensimmäisenä yliopistovuotenani paljon huonommin ilman rakasta koiraani. Nyt kuitenkin tilan puutteen vuoksi olen tyytynyt tuttavien koiriin, jotka saan välillä hoitoon. Onneksi.

    Tulipas tekstiä.. Mutta siis kiitos ja terveisiä sinun tassullisille ystävillesi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista, Linnea! Sinulla onkin opintojesi ja harrastuksesi takia ihan erilainen näkökulma eläin- ja ympäristöasioihin, mielenkiintoista.

    Eläintarhoja on tosiaan moneen lähtöön, niin ettei niistä voi sanoa mitään yksiselitteistä. Kuitenkin olisi tärkeää, että tarhat olisivat juuri ELÄINtarhoja eikä ihmisiä varten. Korkeasaaressa on minusta hauska käydä, vaikkei eläimillä olekaan kovin isot tilat, mutta tosiaan ulkomailla (etenkin Kiinassa, yllätys) olen todella ahdistunut eläintarhassa.

    Olen joskus miettinyt, että eläintarhojen pitäisi kertoa vielä enemmän eläin- ja luontoasioista, ne voisivat kasvattaa monesta lapsesta oikean luonnonystävän muullakin tavalla kuin että on kiva mennä katsomaan paviaaneja ja samalla syödä retkiherkkuja. Meinasin kerran ottaa Korkeasaareen yhteyttä ja tarjoutua eläintarhabloggariksi, heh.

    Ymmärrän kyllä, että haluat koiran, mutta hienoa että odotat sitä pihaa. Tai eihän juuri piha ole pakollinen, mutta usein kuulee tavattoman ahtaasti asuvista eläimistä tai esim. näkee Helsingin keskustassa koiran, joka ei kuulu ollenkaan kaupunkiin. Silloin vain toivoo, että ne koirat pääsevät usein ulos luontoon. Sama pätee tietenkin muihin eläimiin: valitettavasti pelkkä rakkaus ja hyvä tahto eivät riitä, vaan olosuhteiden on oltava kunnossa, että eläin on perusteltua ottaa.

    Onneksi sinulla on sentään omaa koiraa odotellessa hoitokoiria. <3

    VastaaPoista
  6. Tosi mielenkiintoinen juttu - ja varmasti kirjakin. Tämä on aika vaikea aihe minullekin, sillä ymmärrän kyllä hyvin Turusen pointit ja periaatteessa olen sitä mieltä, ettei ihmisten tarvitsisi lemmikkejä hankkia ja pitää. Silti olen suuri kissojen ystävä ja haluaisin taas kovasti elää kissan/kissojen kanssa. Minähän olen aiemmin omistanut ja kasvattanutkin rotukissoja, mutta nykyisin olen vähän sitä mieltä, että jos kissoja vielä hankin, ne saisivat tulla esim. Hesyltä - niin paljon kuin rotukissaharrastuksesta nautinkin ja varmasti nauttisin vieläkin. Kissat välttämättä eivät niinkään.

    VastaaPoista
  7. Karoliina, kiitos kommentista, taas erilainen näkökulma! Minä kyllä luulen, että joillakin ihmisillä lähestulkoon pitää olla lemmikki, kunhan siitä vain huolehditaan hyvin. Esim. monelle vanhalle tai sairaalle ihmisille eläin voi todellakin olla ihmisen paras ystävä ja tärkeä kumppani. Kuuleehan välillä, että vanhus menehtyy koiransa menehtymisen jälkeen - samoin kuin kuulee ihmispuolisojen lähtevän peräjälkeen. Ja kun itse taannoin kerroin allergiahoitajalleni, että meille on tullut kissa, hän ei suinkaan hermostunut, ainko romuttaa vuosien hoidot vaan sanoi, että ihan liian vähän puhutaan eläinten terveyshyödyistä, aina vaan muistetaan ne allergiat ja kaikki riesa. Ei toki niitäkään sovi sivuuttaa.

    Mitä rotukissaharrastukseen tulee, niin olin ensin itse sitä mieltä, etten edes ikinä mene kissanäyttelyyn, koska ne ovat varmasti kauheita paikkoja kissoille. Nyt olen käynyt ja tietenkin ollut ihastuksissani, kun kerralla näkee niin paljon ihania kissoja. Kissatkaan eivät ole näyttäneet kärsivän ollenkaan, joskaan eivät ne ole varmaan nauttineetkaan. Ymmärrän näyttelyt niin, että kasvattajien pitää verkostoitua ja tehdä rotuja tunnetuksi jne., mutta itse en silti koe mitään tarvetta enkä näe syytä, miksi tavallisten lemmikkien pitäisi "päästä" näyttelyihin.Ja toivon sydämestäni, ettei kissojen tai minkään muunkaan eläimen kohdalla koskaan tule koskaan "koiranäyttelyilmiötä" eli että eläimiä jalostettaisiin yhä kummallisemman näköisiksi ja kokoisiksi. Valitettavasti tätä on nähtävissä vähän jo kissapuolellakin. Minusta, otti minkä rotueläimen tahansa, kannattaa valita mahdollisimman "normaali" rotu ja hyvä kasvattaja.

    Silti, arvostan todella paljon löytöeläinten ottajia ja voisin itsekin ottaa löytöeläinkodista. (Meille on kyllä tullut rotupuoleltakin kaksi kissaa, jotka kumpikin olivat enemmän tai vähemmän kodittomia, eivät kyllä tosiaankaan löytöeläinkotiuhan alla.)

    Tämä eläinaihe on tosiaan mielenkiintoinen ja hyvin monitahoinen. Hienoa, että tästä kirjasta ja aiheesta on tullut keskustelua! Kuten huomaatte, aihea kiinnostaa ja koskettaa ainakin minua kovasti. :)

    VastaaPoista
  8. Olet Jenni ihan oikeassa. Aina ei se rakkaus ja hyvä tahtokaan riitä. Minä olin ysiluokalla kaksi viikkoa Hesyssä töissä työelämäjaksolla ja se oli todella mielenkiintoista. Toisaalta oli kauheaa nähdä kaltoinkohdeltujen kissojen tulevan taloon ja toisaalta se kun näki kissojen alkavan taas luottaa ihmisiin, se oli mahtavaa. Siltä ajalta on paljon hyviä muistoja. :)

    VastaaPoista
  9. Linnea, joskus tuntuu, ettei kaikilla on sitä rakkautta ja hyvää tahtoakaan, mikä panee tosiaan miettimään, miksi sitten pitää olla eläimiä. :( Haluan kuitenkin uskoa, että suurin osa lemmikinomistajista haluaa tehdä parhaansa lemmikkinsä eteen, vaikkei se aina ihan parasta oikeasti lemmikin kannalta olisikaan.

    Tuo Hesy-jakso kuulostaa todella kiinnostavalta ja antoisalta kokemukselta! Lohdullista kuulla, että jo parissa viikossa ehdit nähdä, miten luottamus syntyi ja sait (myös) hyviä muistoja.

    VastaaPoista
  10. Minäkin muuten halusin nuorena mennä Hesyyn vapaaehtoistöihin, mutta se jäi lopulta yhteen kertaan kolmesta syystä: Ensimmäinen oli se, että tunsin itseni siellä tosi ulkopuoliseksi, kun kaikki muut tuntuivat tuntevat toisensa ja olivat hyvää pataa keskenään (tämä menee nyt ajateltuna todennnäköisesti oman epävarmuuteni piikkiin - ei minulle kukaan ilkeä ollut). Toinen syy oli se, että työntekijöitä tuntui olevan melkein liikaakin, ja minullekin piti suorastaan keksimällä keksiä tekemistä (hienoa toki sinällään, että näin oli). Ja kolmas syy oli se, että meiltä Töölööstä Pakilaan oli tosi vaikea päästä julkisilla. Piti mennä kahdella suht harvoin kulkevalla bussilla ja yrittää sumplia niiden aikataulut jotenkin vastaamaan toisiaan. Matka myös kesti kauan.

    Mutta tosi hienoa, että tuollaisia paikkoja on ja ne saadaan jotenkin pyörimäänkin. Sittemmin ollaan vain lahjoitettu sinne esimerkiksi vanhoja petivaatteita ja pyyhkeitä jne.

    VastaaPoista
  11. Voi Karoliina, ja juuri kun mä aloin haaveilla, että ehkä pääsisin sinne joskus vapaaehtoistöihin! :) No, ehkä minäkin kokeilen ainakin sen yhden kerran joskus.

    VastaaPoista
  12. Kannattaa tietenkin kokeilla! Sitä paitsi asiat voivat olla muuttuneet 15 vuodessa ;) ja tosiaan, jos olisin ollut vanhempi ja reippaampi, olisin varmasti löytänyt paremmin paikkani sielläkin. :)

    VastaaPoista
  13. Karoliina, minun pitää joskus testata, olenko vanha ja reipas. :) Tai yritin jokin aika sitten selvittää, onko jossain meiltä Hesyä lähempänä löytöeläinkotia, mutta ei ollut. Jonnekin tekisi joskus mieli tarjoutua auttamaan - vaikka tosiaan, auttaahan voi monella tavalla, vaikka niitä peittoja viemällä.

    VastaaPoista
  14. Kaupungeissa - varsinkaan kerrostaloissa - ei saisi pitää kissoja eikä koiria. Kotieläinten pidolle pitäisi laatia säännöt ja se pitäisi tehdä luvanvaraiseksi ja paremmin valvotuksi. Nykyinen hyväksytty eläinrääkkäys varsinkin nuorten keskuudessa on käsittämätöntä. Eivät eläimet pidä meistä, koira ja kissa vain hyväksyvät meidät pakosta, koska meiltä saa ruokaa ja eräänlaista turvaa. Sekin on usein kyseenalaista.
    Itse olen kokenut koirien kanssa - vaikka asunkin maalla - sen, että niiden luontaiset taipumukset eivät pääse esiin, vaikka kuinka huolehtisi ulkoilusta ja vaikka vastoin lainsäädäntöä annoin koirien silloin tällöin juosta vapaana väärään aikaan. Aina oli paha mieli. Otin myös hoitooni kaksi lopettamisuhan alalla ollutta kissanpoikasta. Olemme nyt tunteneet toisemme 7 vuotta. Jäljellä voi olla vielä 2x7 vuotta. Maksan omakotitalon vuokraa, koska ei tulisi mieleenkään viedä kissoja kerrostaloon tai tiheästi rakennettuun ympäristöön. Ovat leikattuja, mutta vasta ensimmäisen kiiman jälkeen, jolloin voidaan katsoa, että kaikki paikat ovat kehittyneet. Ovat itsenäisiä, voivat kulkea ulos ja sisään mielensä mukaan, eivät viihdy sylissä, mutta silloin tällöin kerjäävät rapsutusta. Eivät katoa vuorokausiksi ja alue on noin 150 metriä kantiinsa jossa saalistavat.
    Helppohoitoisia siksi, että saavat touhuta rauhassa omiaan. Ruokaa pitää antaa ja sitä menee varsinkin talvella. Käyvät ulkona tarpeella jopa 25 asteen pakkasessa (asumme Lapissa). Hiekkalaatikko on aina käytettävissä, mutta vain sydäntalvella sinne tehdään tarpeita. En hyväksy eläinnäyttelyitä, kenneleitä yms.ihmisen itsekkyyden ilmenemismuotoja. Kauhistus ovat trimmatut ja puetut kissat ja koirat. Niiden kärsimykset ylittyvät vain tuotantoeläinten tehokasvatussa. Lisäksi Lapissa suhtautuminen kaikkiin eläimiin on omaa luokkaansa kovuudessa ja julmuudessa poikkeuksena hyvän metsästyskoiran kohtelu - aina parempi kuin akan.
    Seppo Turunen eduskuntaan!

    VastaaPoista
  15. Anonyymi, kiitos pitkästä ja perusteellisesta kommentistasi. Haluan uskoa, että kaupungeissakin asuu onnellisia lemmikkejä, mutta joskus tulee kyllä sellainen olo, kun vaikka näkee oikein maalaiskoiran kaupungissa, että tukee mieli kysyä, että kai tuo koira pääsee myös luontoon. Ja ylipäätään toivoisin minäkin, että ihmiset harkitsisivat eläimien ottamista todella tarkkaan. Jossain elämäntilanteessa voi olla eläinrakkautta sekin, että ei hanki eläintä.

    Meidän kissat eivät ulkoile itsenäisesti, mutta kuitenkin päivittäin ihmisten kanssa, kesäisin moniakin kertoja ja tuntikausia päivässä, alue on hyvin rauhallinen ja luonnonläheinen. Kahdella kissalla on suurehko omakotitalo hallittavanaan ja ainakin uskon, että ne ovat onnellisia ja elävät tarpeeksi kissamaista elämää. Ainakin minä olen paljon onnellisempi, kun on noita kissamaisia kämppiksiä. Mutta en minkään voisi viedä noita kerrostaloon, kun ovat tottuneet luonnonläheiseen elämään.

    En tiedä juuri Lapin eläinasenteesta, mutta olipa kyse mistä tahansa alueesta, eläimistä piittaamattomuus on raivostuttavaa. Kenenkään ei ole pakko ottaa eläintä, joten jos sellaisen ottaa, pitää kantaa vastuu lemmikistään.

    VastaaPoista
  16. Seppo Turunen on taas saanut palstatilaa, tällä kertaa Iltalehdessä ja hyvin provosoivaan tyyliin. Ärsyyntymisen sijasta tekisi mieli miltei sääliä häntä, sillä hänen kommenttinsa (toimittajan kärjistämät tai hänen omat lausuntonsa) ovat niin näkyvässä yhteydessä hänen kirjansa myynnin vauhdittamiseen. Hän on oikea lausuntoautomaatti koirarotujen terveydestä ja kaikkeen muuhunkin lemmikkieläimiin liittyvästä - Korkeasaaren ex-johtajana?

    Eläinten terveys on tärkeä asia, mutta uskottavampaa olisi, jos niitä lausuntoja antaisivat eläinlääkärit jotka ovat työnsä puolesta asian kanssa tekemisissä ja joilla on tietotaitoa siihen.

    Turusen kommentit ovat lähinnä surkuhupaisia: "Sekarotuiset koirat ovat terveempiä." Hmm. Miten kahden tai useamman sairaan rotukoiran jälkeläinen olisi automaattisesti terveempi?

    VastaaPoista
  17. Sanna, ahaa, en ole onneksi itse törmännyt tuohon haastatteluun tai muuhunkaan Turusen haastetteluun viime aikoina.

    Tahtoisin ajatella, että hän yrittää saada provosoinnilla ihmiset ajattelemaan. Mutta. En ole varma. Osa noista lausunnoista on niin pöyristyttäviä, etteivät ne pistä oikeasti ajatttelemaan, ne vain suututtavat. Ja provosoinnissakin pitäisi olla rajat: entä jos joku ottaa kaiken kirjaimellisesti ja esim. ryhtyy parittamaan mitä tahansa koiria, kun sekarotuiset ovat automaattisesti niin oivallisia? Suututtavaa ja surullista.

    En ole muuten huomannut kenenkään eläinlääkärin tai muun tahon ottavan kantaa Turusen väitteisiin. Onko joku muu huomannut?

    t. Nimim. Taas provosoitunut, lopettaa urputtamisen ja menee silittämään ROTUkissojaan

    VastaaPoista
  18. Luin aamulla ensimmäiseksi Turusen lehtiartikkelin Iltalehdestä ja "päivä pilalla" - olen edelleenkin aivan liian tuohtunut. Suomessa tietenkin on sananvapaus, mutta silti: miksi artikkeli on kuin maatalouslomittajan mielipide asioista, eikä opiskelleen alan ammattilaisen - ehkä siksi, että näin provosoidaan ihmisiä keskustelemaan ja puuttumaan asioihin!

    Haluan kuitenkin ottaa kantaa vain yhteen lauseeseen, koska sitä on jo vuosikymmen joutunut selittämään ihmisille. Sekarotuiset koirat eivät ole enää nykyisin maalla irti kulkevien koiralaumojen jälkeläisiä, vaan rotukoirien vahinkopentuja tai ns pentutehtailijoiden huolimattomuudesta johtuvien erirotuisten koirien jälkeläisiä. Ja jos niiden leveä geenipohja tekee niistä terveempiä - sitä ihmettelen - eikö asia voisi olla niin, että ne saavat molemmista vanhemmistaan eri perinnölliset sairaudet ja ovatkin näin puolet sairaampia kuin kahden samanrotuisen koiran jälkeläiset.Mielestäni tälläisillä "sekarotuiset terveempiä" jutuilla vain edistetään pentutehtailijoiden toimintaa.

    VastaaPoista
  19. Anonyymi, tämä kirja-arvioni on saanut tänään niin paljon klikkauksia, että epäilen, että aika monen päivä on pilalla.

    Tuo ajatus sekarotuisten koirien (tai muiden eläinten) terveydestä juontanee juurensa ajatuksesta, että aidot, luonnollisesti syntyneet rodut ovat usein "luotettavia" ja ainakin joillakin mittareilla terveempiä kuin uudet, joskus melko kummalliset rodut. On hyvä, että rotujen luonnollisuuteen tai luonnottomuuteen kiinnitetään huomiota, mutta tosiaan, ei pitäisi hokea, että sekarotuiset ovat terveitä - ja muutenkin väitteillä pitäisi olla perusteet, etenkin jos niitä esittää eläinasioiden ammattilainen.

    Nämä eläinasiat ovat usein samaan aikaan ihan sydäntä särkeviä ja raivostuttavia!

    VastaaPoista
  20. Tervehdys. Sattumalta osuin tänne kun googletin turusen kirjaa.

    Ei varmaankaan ole koiralaumojen jäkeläisiä nuo maalaismaisemien pentueet, vaan irti livahtaneiden/vapaana pidettävien koirien.

    Jos rodulla on vain muutamia kantaisiä ja risteytetään lähisukulaisia, on todennäköisempää saada perinnöllisiä sairauksia tai alttius niille. Samalla lailla kuin vaikkapa turkin tietty väri. Ajattelepa vaikka ihmisiä, tottakai sairaudet yleistyvät jos jatkuvasti serkukset hankkivat jälkeläisiä. Wikipediasta löytyy esim. suomalaisesta tautiperinnöstä, näitä tauteja on tullut seurauksena ihmisten entisaikojen eristäytyneisyydestä tässä pitkien matkojen maassa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_tautiperintö
    Jos siis risteytetään erirotuisia tai sekarotuisia koiria (jotka eivät ole sukua), on todennäköisempää että saadaan terveempiä pentuja. Samaten jos risteytetään sekarotuisen pentueen yksilöitä keskenään ja lähisukulaisiensa kanssa saadaan ennen pitkää aikaiseksi sairaita jälkeläisiä.

    En ole lukenut turusen kirjaa. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Minustakin eksoottisten eläinten pito voitaisiin kieltää tai pistää jonkinlaisen luvan taakse jotta joku voisi käydä tarkastamassa eläinten elinolot, ja opastamassa tarpeen mukaan. Jotkut kun eivät vaivaudu etukäteen ottamaan asioista selvää.

    Sitä kyllä ihmettelin, että miten turunen aikoo saada kaikki kissan ja koiranomistajat ajokorttikokeeseensa, ja millainen tuo koe sitten olisi. Ja vielä mitä hyötyä sillä kortilla oikeasti olis? Itse ajattelisin että olisi tärkeämpää että eläinten oikeuksien rikkomisesta annettaisiin kunnon tuomiot,ja eläintenpitokiellot ei mitään tyyliin "voih, olit sairas no sittenhän on ihan ok että kidutit eläimiäsi"

    Lemmikkejä ei kuitenkaan voi kieltää kokonaisuudessaan, ne tuovat selkeitä terveysvaikutuksia ja piristävät etenkin yksinäisen ja työttömän ihmisen mieltä. Vastuu eläimen hyvinvoinnista tuo rytmiä päivään, ehkäisee masennusta ja ehkäpä myös itsemurhia.

    Koirat sopeutuvat kerrostaloon, kunhan niillä on tarpeeksi aktiviteetteja ja lenkkeilyä järjestetty ja asunto ei ole ihan minikokoinen. Omistajan vain tarvitsee olla aktiivisempi. Tosin tietty kannattais vähän ajatella, ettei ota työkoiraa jos ei viitsi nähdä vaivaa. Kissatkin kerrostalossa mielestäni pärjäävät hyvin kun saavat toteuttaa itseään(kiipeillä hyllyjen päällä ja on piilo- ja raapimapaikkoja ym). Itselläni on 3 maatiaiskissaa, joten heillä on leikkiseuraa aina. En kyllä toisi maalla asunutta aikuista koiraa tai kissaa kerrostaloon, se ei olisi reilua.

    En todellakaan usko väitettä että kissa kiintyy paikkaan tai ruokaan eikä ihmisiin tai eläimiin. Muuttaessani ei ollut mitään merkkiä vanhanpaikan kaipuusta. Nuorin kissa nukkui aina koiran kanssa(koirasta tuli vähänkuin sijaisemo, kun joutui kisu luopumaan omastaan jo 6 viikkoisena). Kun koira joutui muuttamaan pois, pikkuinen on hakenut seuraa minusta öisin. Parhaimmillaan on kaikki kolme kissaa tulevat viereen nukkumaan, pidän melkoisena kunnianosoituksena että luottavat minuun niin paljon. Käymme koiraa aina välillä katsomassa ja pikkuinen on aina ihan innoissaan ja heti nukkumassa koiran vieressä, selkeästi on heillä kiintymyssuhde, samoin myös tutut ihmiset heti ollaan tervehtimässä. Kuten myös jostain palatessani kotiin, lähes aina oventakana jo ollaan että missäs olit. Vieraampia ihmisiä yleensä aristavat.

    En ole penniäkään maksanut eläinteni kasvattajille("vahinkolapsia" kaikki), siitä huolimatta ovat arvokkain omaisuuteni.

    VastaaPoista
  21. Anonyymi, kiitos kommentista! Huomasinkin, että Hesarissa oli taas ollut juttua Turusesta. Ihmettelen, miten HS on nyt julkaissut ainakin kaksi suurin piirtein samanlaista artikkelia, iltapäivälehtikin yhden. Viimekesäinen toivoni siitä, että anokreksia-muoti-ilmiövertaus olisi Turusen provosoiva keskustelunavaus, on murtunut, koska näemmä nk. keskustelu on edelleen ihan samanlaista. Minäkin haluaisin jo kuulla, miten eläinten salakuljetus estettäisiin tai eksoottiset eläimet kiellettäisiin, entä miten se kissa-koira-ajokortti suoritettaisiin? Tai, tärkeintä, miten ihmisten päähän saataisiin oikeaa tietoa lemmikeistä ja niiden mukanaan tuomasta vastuusta?

    Olen samaa mieltä kaikesta kanssasi. Mikä tahansa sekarotuinen eläin ei ole automaattisesti terve, eläimiin kohdistuvista rikoksista pitäisi rangaista kunnolla (kenenkään ei ole pakko ottaa lemmikkiä, joten jos ottaa, kantakoon vastuunsa), tunnen hyvinvoivia ja valppaita kerrostaloeläimiä. Mutta en minäkään siirtäisi eläintä maalta kaupunkiin, toisin päin kylläkin. Ja minäkin kannatan, että eläimellä on eläinkaveri, joskin jotkut yksilöt tuntuvat olevan mieluummin ainoita lemmikkejä.

    Niin ikään olen samaa mieltä, että kissat kiintyvät ihmisiin ja toisiin eläimiin varsin lujasti. Meidän kissat viihtyvät kotiväen kanssa melkein missä vain, ja toisaalta, vaikka ovat kotonaan mutta jos toinen kotiväestä puuttuu, saattavat olla huolestuneita. Kun mieheni oli jokin aika sitten myöhään ulkona ja olin jo menossa nukkumaan, toinen kissa tuli jatkuvasti istumaan päälleni sänkyyn ja naukui ja yritti johdattaa minut eteiseen. Se ei ole kotona, et voi nukkua! Onneksi kissat ovat varttuessaan oppineet luottamaan paremmin, että heitä ei ole hylätty, vaikka kaikki eivät olisi koko ajan kotona. Ja samoin meilläkin tullaan ovelle vastaan, ilahdutaan tutuista ihmisistä, nukutaan vieressä jne.

    Mutta: parasta kommentissasi oli tuo lopetus. Niin kauniisti ja aidosti sanottu. :)

    VastaaPoista
  22. Todella hyvä teksti, linkitän tämän oman blogini linkkilistaan!

    Olisi kyllä ollut kiinnostavaa lukea, mitä tulevaisuudessakin rotukissoja hankkia aikova ajatteli rotujen sisäsiittoisuutta käsittelevästä osuudesta kirjassa. Ulkomuotojalostushan on kissojen kohdalla toistaiseksi vielä kovin marginaalinen ongelma, vaikka pahempaan suuntaan ollaan kyllä senkin suhteen menossa.

    Itse luin tämän kirjan myös ensimmäisten joukossa. Pääosin kirja oli tiukkaa asiaa, mutta loppuosassa mennään aika överiksi, kun kehutaan eläintarhat pilviin ja niputetaan luonnonsuojelijat, eläinsuojelijat ja eläinoikeusväki samaksi joukoksi ja haukutaan lyttyyn.

    Sekä eläintarhoissa, että lemmikeissä on sekä hyviä, että huonoja puolia. Tuo oli tosi osuvasti sanottu sinulta, etteivät ne eläintarhojen eläimet saa vastavuoroisesti ihmissuhteestaan mitään hyvää. Toisin kuin lemmikit, joista moni varmasti nauttii sosiaalisesta kontaktista ihmiseen - esim. omat koirani ja oma kissani osoittavat silmin nähden nauttivansa niin minun kuin muidenkin ihmisten seurasta. Jopa enemmän kuin lajikumppaniensa.

    Lemmikkieläimiä toki kohdellaan myös huonosti - näitähän näkee otsikoissa vähän väliä. Nyt oli nälkiintymisen partaalla ollut nuori tanskandoggi otettu omistajiltaan, sitä ennen joku "kokenut mettämies" lopettanut koirat ampumalla kylkeen ja teräaseella... Näitä on.

    Se, mikä Turusen tavassa käsitellä aihetta häiritsee, on tuon liian yksipuolisuuden lisäksi (ei anna turhan älykästä kuvaa) myös eläimen käsittely silkkana ihmisen hyötyvälineenä. Esim. tuo eläinten pitäminen ruuaksi tuntui suorastaan irvokkaalta, kun ajattelee vaikka koiraa, jonka on paras olla nimenomaa ihmisen luona.. Minä ja moni muu lemmikinomistaja varmasti ajattelee asioita myös siltä kannalta, mitä sinäkin sanoit: mitä se eläin saa irti suhteestaan ihmiseen.

    Tosi hyvä kirjoitus tämä joka tapauksessa! :) Ja kritiikistäni huolimatta suosittelen minäkin Turusen kirjan lukemista, herättää varmasti uusia ajatuksia!

    VastaaPoista
  23. Hanna, kiitos pitkästä kommentista!

    Kuten kirjoituksessani totean, olen huolestunut rotukoirien ja -kissojen jalostamisesta. Toivon, että koirapuolelta olisi opittu jotain, eikä samaan mentäisi kissojen tai muidenkaan eläimien kanssa. Ja mitä tahansa rotueläintä harkitseekin, kannattaa minusta aina huomioida, voiko tarjota eläimelle sen arvoiset elinolosuhteet, millainen rotu on kyseessä ja onko sillä esim. tyypillisiä sairauksia tms. rasituksia, millainen kasvattaja on, millainen sukupuu eläimellä on. Jne. jne. Tietoa kyllä on, jos sitä haluaa. Meidän rotukissat ovat tervettä ja vanhaa rotua, mutta ainahan on muistettava, että elävillä olennoilla voi olla mitä tahansa. Toisaalta niin voi maatiaisillakin. Olen usein kuullut argumentin, että todella eläinrakas ottaa vain löytötaloeläimen, mutta sekin on aika yksioikoista, erilaisten pelastusjärjestöjen kauttakin voi tietämättään saada hyvin sisäsiittoisen yksilön tai tukea pentutehtailua.

    Hankalaa on, monin tavoin! Siksi olen kyllä iloinen, että tärkeistä asioista puhutaan, joskin keskustelu on usein hyvin mustavalkoista ja suorastaan kummallista. Kuten jo yllä totean, Turunen on saanut anoreksiavertauksensa yllättävän monta kertaa mediassa läpi - voisiko keskustelu jo siirtyä eteenpäin, olennaisiin asioihin?

    Täällä on pohdittu hyvin Turusen mielipiteitä: http://lemmikkielaintenhyvinvointi.blogspot.com/

    VastaaPoista
  24. Moi! Minusta osa Turusen mielipiteistä on oikeansuuntaisia: lemmikkieläinbisnes on mennyt liian pitkälle, ja koirien ylijalostaminen on kauheaa. On kuitenkin aikamoinen utopia, että seuraeläimistä luovuttaisiin noin vain.

    Muun muassa koirabisnes on johtanut siihen, että 75 % maailman koirista on ei-haluttuja. Tässä luvussa ovat mukana sekä katukoirat että koiratarhoille dumpatut lemmikkikoirat. Olen itse adoptoinut entisen katukoiran, joten tunnen olevani Turusen sivallusten ulottumattomissa sikäli, että en ole tukenut valinnallani lemmikkieläinbisnestä vaan pelastanut yhden eläimen surkealta elämältä - ja se tuntuu muuten tosi hyvältä! :)

    VastaaPoista
  25. Fauna, kiitos ajat sitten tulleesta kommentista ja anteeksi, että vastaan vasta nyt. Blogini on nykyisin toisessa osoitteessa (http://www.lily.fi/palsta/koko-lailla-kirjallisesti), mutta toki tänne saa edelleen kommentoida, ja yritän jatkossa vastailla nopeammin.

    Olen siis aivan samaa mieltä ylijalostamisesta ja muutenkin lemmikkibisneksestä. Ja on hienoa, että katukoirat ja löytökissat saavat uuden kodin! Minäkin tiedän joitakin ulkomailta asti pelastettuja lemmikkejä. Toisaalta, kuten olen yllä sanonut, meidänkin molemmat kissat olivat puolikodittomia, kun ne otimme. Eivät ne toki olleet joutumassa kadulle eivätkä edes löytöeläinkotiin, mutta silti - joskus rotueläinkin voi tarvita uuden kodin. Myös sellainen eläinten auttaminen tuntuu hyvältä. :)

    VastaaPoista
  26. Näyttää siltä, etteivät kommentoijat ole sisäistäneet Turusen ajatuksia. Kuka sanoo, että lemmikit alentavat verenpainetta ym. Ei pidä paikkaansa, sen tiedän pitään hoitajana olleena. Lisäksi Amerikassa on paljon vanhuksia ja lapsia, jotka ovat vammautuneet vakavasti tai lievemmin lemmikkeihin kaatuessaan. Terveydenhoidossa hoidellaan tämän tästä lemmikinpuremia, poskiontelotulehduksia ja flunssia, jotka ilmiselvästi johtuvat eläimistä.Työnantajat joutuvat nämä kustannukset maksamaan. Lapsuuteni maalaistalossa ei suinkaan ole vahvistanut hengitysteitäni, vaan on aiheuttanut lähes astmaan johtavan sairauden ja allergisoitumiset eläimille, pariin kertaan leikatut poskiontelot ym. Eli eskimoiden sanoin, tanskalaiset ovat sikoja, koska elävät eläimien kanssa. Eniten raivostuttaa se välinpitämöttömyys, millä lemmikkieläinten omistajat likaavat kadunvarret ja uimarannat ja - vedet. Heillä ei näytä olevan toisten ihmisten arvostaminen hanskassa. Luonnossa tosiaan voi ihailla erilaisia eläimiä ja seurata niiden puuhastelua. On murheellist katsoa, miten lemmikit joutunut odottelemaan omistajiaan kotiin pitkät päivät pääksytysten, on ihan eri asia, jos eläimillä on oikeanlaiset olosuhteet. Myös sitä ei nykyään ajatella lainkaan, että jotkut eläinallergikot joutuvat työskentelemään jatkuvasti äärirajoilla työkavereiden levittäessä eläinhilsettä ymprärilleen. Tiedän henkilöitä, jotka joutuvat päivittäin kouluissa tai hoitosuhteissaan hengitysvaikeuksiin, elämänlaatua huonontavaan ja sairauksia aiheuttaviin tilanteisiin eläinpölyn takia. Ennen kouluissa edes yritettiin laittaa allergikot eri osiin luokassa. Mitä jos joku saa kenties sairaalassa leikkauksen aikana vaarallisen sairauskohtauksen altistumisen takia?
    Mitä tulee ulkomailta tuotuihin koiriin, en voi mitenkään sitä ymmärtää, kun tiedetään kamalat zoonoosit, kuten ekinokokki. Haluan edelleen poimia puhtaat marjat ja sienet Suomen metsistä pelkäämättä moisia tauteja.

    VastaaPoista
  27. Minulla on lemmikkieläimistä hyvää sanottavaa! Olen nimittäin jo kahdesti peräkkäin kulkenut naapuritalon ohitse ilman, että talon koirat olisivat haukkuneet minut pystyyn. Ne eivät ilmeisesti ole sattuneet olemaan kotona. Muulloin on minulla ollut huonompi tuuri.

    Myöskään kissat eivät viime päivinä ole käyneet kakkimassa taloni seinien viereen. En tiedä mistä se johtuu. Ehkä olen satunnaisesti jumalten suosiossa?

    Tästä huolimatta olen minäkin sitä mieltä, ettei ihmisen pitäisi pitää oikeutenaan ottaa kotiinsa asumaan lemmikkieläimiä. Eläimet kuuluvat luontoon. Eläimet eivät ole osa ihmisen perhettä. Voitaisiinkin luoda sellainen sääntö, että eläimen saa ottaa ihmisen perheeseen vasta kun eläin ihmisen sanoin ilmoittaa niin haluavansa.

    VastaaPoista