keskiviikko 3. elokuuta 2011

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina


"Vanhemmat eivät tajua mitään, jos niitä ei välillä vähän muistuteta. Kun niitä säikäyttää, ne ovat mielin kielin, ainakin hetken."
"Ja sitten?"
"Sitten niitä voi säikäyttää uudestaan."
"Ai?"
"Niitä pitää vähän varoittaa." (s. 29)


Marisha Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina kuuluu kirjasyksyn ensimmäisiin kotimaisiin uutuuksiin. Se onkin hyvä avausteos sekä Rasi-Koskisen kirjailijan uralle että kirjasyksylle. Katariina on kauttaaltaan valmista, vakaata, hienoa kerrontaa. Se on satumainen, merkillinen, realistinen ja humoristinen samanaikaisesti, aika omalaatuinen siis. Kirjan tärkein sanoma on se, että lapsista pitää huolehtia. Jos lapsi säikäyttää vanhempansa, se on otettava tosissaan. Valitettavasti tässä kirjassa aikuiset eivät aina ota.

Muuta valitettavaa en sitten oikein tästä kirjasta löydäkään. Myönnettäköön, etten selkeiden tarinoiden ystävänä ollut ensin aivan intoutunut kirjasta, joka kustantajan mukaan koostuu "episodeista, jotka vievät piiloleikkiin todellisuuden ja kuvitelmien rajamailla. Teksti kietoo lukijan arvoituksellisiin verkkoihinsa." Vielä kun kirja vaikutti kertovan monta tarinaa kummallisesta Katariinasta, josta ei kuitenkaan paljasteta kaikkea tai ei oikeastaan ainakaan alussa juuri mitään, ajattelin, ettei tämä ole minun kirjani. Onneksi se tupsahti luettavakseni hieman sattuman kautta, sillä heti kun aloin selailla kirjaa, se vei minut mukanani. Kirjasta kertoo jotain se, että luin sitä eräänä arkiaamuna viisikymmentä sivua ennen töihin lähtöä – yleensä en lue aamuisin edes sanomalehteä.

Koska Katariinan tarina on jätetty niin kustantajan esittelyssä kuin takakannessakin epämääräiseksi, tai sitä on kuvattu suorastaan mystisen salaperäisesti, en minäkään tee tässä nyt paljastuksia. Kerroin vain sen, että kirjan rakenne oli sen sisältöä mystisempi. Rakenne toi teokseen sadun tunnun, mutta erilliset Katariinasta kertovat tarinat olivat mielestäni mystisen sijasta pikemminkin realistisia niin kerrontatyyliltään kuin asiasisällöltäänkin. Lasten lisäksi tässä kirjassa kannetaan huolta esim. päihteidenkäyttäjien ja ylipäätään ongelmallisten, joskus itseltäänkin kadoksissa olevien, ihmisten puolesta. Psykologina Rasi-Koskinen osaa kirjoittaa tarkkanäköistä ja uskottavaa tekstiä.

Mielenkiintoisen rakenteen ja tärkeän sisällön lisäksi minua kiinnostikin tuo teksti. Tai no, sanon suoraan, minua kiinnosti tarinaa ja sisältöä enemmän Rasi-Koskisen tapa kertoa. En tiedä, kauanko tätä kirjaa on kirjoitettu ja moneenko otteeseen hiottu, mutta lopputulos on todella valmiin ja silti luonnollisen tuntuinen. Kaikella kunnioituksella esikoiskirjailijoita kohtaan, mutta tämä teos ei ole ollenkaan esikoismainen. Itse asiassa ajattelin jo alkusivuilla muita vahvoja suomalaisia kirjoittajanaisia, kuten Eeva Kilpeä, Tuula-Liina Varista ja Tove Janssonia; ulkomaisista mieleeni tuli ilmaisun kirkkaudessa suosikkini Claudie Gallay. Näillä kaikilla kirjailijoilla on jotenkin vankkumaton, selkeä ja elämää ymmärtävä kertomisen tapa ja silti oma äänensä. Niin on Marisha Rasi-Koskisellakin.

Kirjainten virran Hanna ihastui tähän kirjaan vielä minuakin enemmän! Veikkaan, että moni muukin tulee ihastumaan, sillä tässä kirjassa on monta tasoa, joihin tarttua.
 
Marisha Rasi-Koskinen: Katariina. Avain, 2011.
Kustantajan kirjaesittely

(Hienon kannen on tehnyt tietääkseni Satu Ketola, mutta en pääse tarkastamaan asiaa!)

16 kommenttia:

  1. Oi, kiva kun viittasit Claude Gallayhin, sillä olen pitänyt hänen molemmista kirjoista kovasti ja Katariina odottaakin jo yöpöydällä ;)

    VastaaPoista
  2. Sama kirja melkein samaan aikaan. :)= Minäkin pidin tästä. Pidin kirjan monitasoisesta, pidin Rasi-Koskisen tavasta kirjoittaa, pidin oikeastaan kaikesta, vaikka muutaman pikkuseikkaan olin takertua.

    Vertauksesi Claudie Gallayhin on hyvä. Minä ne (vieläkään, huoh) ole lukenut kuin Rakkaus on saaren, mutta kirjoissa on jotenkin samanlainen tunnelma.

    Minäkin povaan tälle kirjalle suurta suosiota.

    VastaaPoista
  3. Susa, joo jotain samaa tässä oli kuin Gallayn kerronnassa: kauniita ja hiottuja ilmaisuja, vaikkei puhuta kauniista asioista.

    Katja, hihii ja nyt sitten kommentoimme ristiin, sillä minä menin heti lukemaan sinun juttusi kun sain omani julkaistua. Minusta tuntui ensin, etten ihan NIIN paljon pitänyt tästä kirjasta, mutta kun aloin purkaa lukukokemusta, huomasin, että pidinkin, ja arvostin monia asioita. Mitä tästä opimme? Kannattaa kirjoittaa, se selkeyttää ajatuksia. Hustvedtin uusimmasta huomasin viimeistään kirjoittaessani, että en kauheasti pitänyt. ;)

    VastaaPoista
  4. No johan on! Ehkä pitää itsekin lukea tämä kirja joskus syksyn edetessä...

    VastaaPoista
  5. Salla, tietyllä tavalla tämä toi mieleeni myös vähän aikaa sitten lukemani Sikalat, sillä tässäkin ankeista (ja tavallisista, kirja ei ole ollenkaan niin kummallinen kuin voisi luulla) kerrotaan tuoreella tavalla, ei vain ankeavan toteavasti. Veikkaan, että jos pitää kirjan kielestä, pitää kirjastakin. Joka tapauksessa tämä oli nopealukuinen, joten kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista
  6. Hanna jo vakuutti minut ja nyt sinä lisää pökkyä pesään.. kyllä tämä on luettava!

    VastaaPoista
  7. On Satu Ketolan kansi, tosi kaunis. Kirjoittelen pidemmälti kunhan pääsen Ronjasta kotiin.

    VastaaPoista
  8. Kävin jo Katjan tykönä toteamassa, että tämä kirja pitää lukea. Sinun postauksen luettuani tulin vielä vakuuttuneemmaksi, että lukea pitää. Etenkin kun esikoiskirjan kirjoittaja kirjoittaa mielestäsi kuin kokenut kirjailija, niin kirja on itsekin koettava.

    VastaaPoista
  9. Tämä kuuluu myös minun lukulistalleni :)

    VastaaPoista
  10. Oi kun tätä nyt luetaan ja sinäkin kirjoitit tästä niin kiinnostavasti että syyhyttää.. Minulla on Gallayt vielä lukematta mutta vahvasti korvan takana. Tuntuu kyllä että pitäisin hänestäkin. Ja Janssoniinkin vertasit, eli kyllä tässä jotain on täytynyt mennä oikein.

    Kiitos hyvästä arviosta!

    VastaaPoista
  11. Hui, näin paljon innostuneita kommentteja sitten eilisen! Toivottavasti ette sitten pety tähän teokseen. No, mielestäni tämä oli sen verran laadukas kirja, että sitä voi hyvin arvostaa ja sen lukee kiinnostuneena, vaikkei siitä varsinaisesti lukiessa pitäisikään. Toivon ainakin näin. Jos niin ei ole, syyttäkää harhaanjohtamisesta. ;)

    En oikein tiedä, mistä nuo vertailut muihin kirjailijoiihin kumpusivat. Minusta ei siis tuntunut, että Rasi-Koskinen olisi matkinut ketään, ei todellakaan, mutta lukiessa oli jotenkin etäisesti tuttu olo, samanlainen kuin noita mainitsemiani kirjailijoita lukiessani. Se oli mukavaa. :)

    VastaaPoista
  12. Loistavaa Jenni, ettei meillä mennyt tälläkään kertaa maut ristiin, ihanan inspiroitunut arvio. ;) Katariina istuu täydellisesti siihen genreen, joka on mun makuun: vaivatonta ja kielellisesti hyvää kerrontaa ilman kikkailua ja sopivasti mysteeriä. Esikoiseksi mun mielestä hämmentävän kypsä.

    Ja nyt kun sanoit niin onhan siinä jotain Gallaymaista, kieltämättä!

    Nyt kun luen muiden hyviä arvioita niin alan pikkuhiljaa päästä kesäterästä ja ehkä kohta pystyy jo itsekin kirjoittamaan kirja-arvioita, on tuntunut tähän asti ihan mahdottomalta hommalta.. ;) Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  13. Ina, no niin se kai vaan on, ettei me koskaan yllätetä toisiamme. :) No ehkä Tikkasen uusimman kohdalla, mutta muuten... Tämä oli tosiaan kypsä teos ja seuraan mielenkiinnolla, mitä tästä sanotaan. Toi sun kuvailu tästä genrestä on todella osuva. :)

    Kivaa, että olet palannut lomalta - paitsi ehkä itsesi kannalta - ja toivon mukaan kirja-arviotkin alkavat taas luistaa. Jos eivät, niin kesäisiä saaristokuviakin olisi kiva katsella!

    VastaaPoista
  14. Jenni, enhän voinut tietää, että eräs innokas kotimaisen kirjallisuuden opiskelija on päättänyt heivata minua vähän kauemmas käännöskirjallisuudesta...kirja tuli tänään;-) Olen lukenut nyt jo kolme arviota tästä, mitä uutta enää keksin, tai pidänkö kirjasta ollenkaan, kun tunnen välillä olevani ihan eri linjoilla (vrt. vaikka Käännöksiä tai Mitfordin tytöt) kuin valtavirta kirjabloggaajista.

    Yritän nyt selvitä yhdestä tiiliskivestä ja sitten, sitten se nähdään.

    Minua usein kiinnostaa HÄMMÄSTYTTÄVÄT esikoisteokset, jotka ovat heti niin valmista 'kauraa', että kenelläkään ei ole siihen mitään sanomista/epäilemistä. Ihan ekana tulevat mieleen Ian McEwanin Sementtipuutarha ja John Irvingin Garpin maailma, joissa kummassakaan ei ole mitään tavanomiasta. Ei ollut silloin, ei ole nyt, eikä tule olemaan. Ikierottujaesikoisia.

    VastaaPoista
  15. John Irvingin esikoisromaani oli Setting free the bears, sitten tuli Vesimies ja sitten Välisarjan avioliitto, Garpin maailma on hänen neljäs romaaninsa, mutta ensimmäinen suomennettu.

    T. Heli

    VastaaPoista
  16. Leena, saatan arvata, kuka tuo Katariinaa suositellut opiskelija on! :) Ja sehän tekee lukemisesta vain mielenkiintoisempaa, ettemme ole kaikki samaa mieltä joka kirjasta. Katariina ei onneksi ole mikään tiiliskivi.

    Heli, vähän noloa tunnustaa, mutta minulla on nuorempana tehtyä Garpin maailma -yritystä lukuun ottamatta Irvingit lukematta. Pitäisi kyllä...

    VastaaPoista