tiistai 2. elokuuta 2011

Tiina Raevaara: Koiraksi ihmiselle

Mistä koira on peräisin? Miten koirasta on tullut ihmisen paras ystävä? Miksi koira ja ihminen ymmärtävät toisiaan niin hyvin?

Näin kysellään Tiina Raevaaran tietokirjan Koiraksi ihmiselle takakannessa ja tuollaisiin kysymyksiin oletin saavani tästä kirjasta vastauksia. Sainkin osin, ja eritoten sain huimasti yleistä koiratietoa. Sen sijaan jäin kaipaamaan vielä enemmän tietoa koiran ja ihmisen - tai muun lemmikin ja ihmisen - ystävyydestä, tuosta suhteesta, joka on usein jopa tärkeämpi kuin moni ihmissuhde. Valitettavasti kirja ei kuitenkaan ollut niin ruohonjuuritasolla liikkuva kuin olin kuvitellut. Käsitin jostain naistenlehden kirjaesittelystä, josta tämän kirjan löysinkin, että Raevaara kertoisi teoksessaan myös oman tarinansa, miten hän kasvoi koiraihmiseksi. Teoksessa ei ollut kuitenkaan oikein mitään omakohtaista, mikä oli minulle, kissakirjojen keräilijälle ja eläinelämäkertojen rakastajalle, pettymys.

Muuten kirja oli perusteellinen ja kunnollinen esitys koiran ja siinä samassa myös ihmisen historiasta.

Raevaara aloittaa tarinansa Chauvet'n luolasta Ranskasta ja ajasta noin 30 000 vuotta sitten. Tuosta luolasta on löydetty arviolta kahdeksanvuotiaan pojan ja hänen vierellään kulkeneen suuren koiraeläimen jäljet. Nämä ovat vanhimmat löydetyt Cro-Magnonin ihmisen jalanjäljet sekä ensimmäiset todisteet koirasta.

Miten koirasta sitten tuli kotieläin ja miten koirat levisivät niin laajalle ja muuttuivat niin erinäköisiksi roduiksi? Raevaara on tehnyt kirjaansa varten selvästi hurjasti taustatyötä ja kuljettaa lukijan esihistoriallisista luolista sujuvasti kohti nykyaikaa. Mutta vaikka kerronta on sujuvaa, se ei kuitenkaan ole aukotonta, sillä oikeastaan ei tiedetä, mitä kaikkea tapahtui, että koira saatiin kesytettyä ja koulutettua.

Kirjassa on kuitenkin erittäin kiinnostavia teorioita ja arveluja sekä jopa anekdoottimaisia tietoja. Kuulin ystäväni, oikein pitkän linjan koiraharrastajan ja todellisen koiraihmisen, lukeneen tämän kirjan ja kysyin häneltä, mitä hänelle jäi kirjasta mieleen. Kuulemma juuri nuo yksittäiset tiedot ja tarinat koiran menneisyydestä. Ystäväni mainitsi esimerkkinä kieltämättä merkillisen tiedon, että tarhatuissa olosuhteissa eli ei vapaana olevien susien kuonot alkavat vähitellen kehittyä koiramaisiksi, belgianpaimenkoiratyyppisiksi.

Suosittelen kirjaa kaikille hyvää koirahistorian perusteosta kaipaaville. Kirjan pääpaino on koiran fyysisessä muuttumisessa kautta aikojen, mutta loppupuolella pohditaan myös koiran mielen muuttumista vuosituhansien saatossa ja kurkataan vähäsen koiraihmisen päähänkin. Kolmannen linjan Miia on kirjoittanut tästä kirjasta minua seikkaperäisemmin ja innostuneemmin - jos kiinnostuit, kurkkaa ihmeessä Miiankin arvio!


Tekstinäyte s. 78:

Koon pieneneminen koiran kehityksen alkutaipaleilla saattoi kuitenkin olla hyvinkin tärkeää. Pienempi eläin vie vähemmän energiaa kuin suuri, ja jos koira kehittyi ensin metsästävää ihmistä seurailevaksi ja teurasjätteitä hyödyntäväksi, pienempi koko oli etu. Suuri ja vahva susi oli metsästäjänä toki parempi, mutta koira kehittikin metsästyksen rinnalle muita ravinnonhankintamenetelmiä. (s. 78)


Tiina Raevaara: Koiraksi ihmiselle. Teos, 2011.
Kannen kuva Albrecht Dürer, graafinen suunnittelu Sofia Wilkman
Kustantajan kirjaesittely

4 kommenttia:

  1. Kiinnostava arvio mielenkiintoisen oloisesta kirjasta. Minä en ole lukenut koirakirjoja pitkään aikaan joten tämä voisi olla aika kiva.. Ja pienet kiinnostavat faktat herättävät aina mielenkiintoni. :>

    Kiitos jälleen hyvästä tietokirja-arvostelusta Jenni! Pidän tämän mielessä.

    (ps. ihana tuo Dürerin kansi!)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Linnea! Olisikin hauska tietää, mitä sinä koiraihmisenä ja luonnontieteilijänä pitäisit tästä teoksesta. Veikkaan, että saisit siitä paljon enemmän irti kuin minä, vaikka se oli minustakin kiinnostava kirja. :)

    Kansi on tosiaan ihana. Se on osa teoksesta Englanninvinttikoira, noin vuodelta 1500-1501.

    VastaaPoista
  3. Kiitos linkkauksesta, mielenkiintoinen juttu :) Jännä, miten ennakko-odotukset vaikuttavat aika lailla varmaan lopulliseen mielipiteeseen: en osannut odottaa itse tältä kirjalta oikein mitään kun en ollut siitä mistään etukäteen lukenut.

    Toisaalta nyt kyllä mietin, että minäkin pidän yleensä sellaisesta vähän omaelämäkerrallisesta otteesta tietokirjoissa (esim. Esko Valtaoja tekee sen hyvin), joten Raevaaran "oma tarina" olisi ehkä tehnyt tästä vielä mielenkiintoisemman. Kunhan omakohtaista ainesta ei ole liikaa!

    VastaaPoista
  4. Miia, ole hyvä. :) Minulla tosiaan ennakko-odotukset vaikuttivat lukemiseen, mutta toisaalta väärästä ennakkokäsityksestä oli hyötyäkin: ilman tuota omakohtaisuuden oletusta en varmaan edes lukenut koko kirjaa. Ja kannatti tämä kuitenkin lukea.

    Minusta silloin, kun tietokirjaa ei lue esim. tenttiin vaan omaksi ilokseen, omaelämäkerrallinen tai muuten "lämmin ja inhimillinen" ote on kirjassa paikallaan, sillä se tekee lukemisesta usein mukavampaa ja auttaa minulla sitäkin, että luettu jää paremmin mieleen. Esko Valtaojan teokset ovat olleet lukusuunnitelmissani jo kauan, ja pitää kyllä tarttua johonkin hänen kirjaansa, kun niitä niin kehutaan. Osaatko suositella häneltä mitään tiettyä teosta?

    VastaaPoista