maanantai 27. syyskuuta 2010

Mia Malmi (toim.): Hullu akka!


Kun uskoin vielä yleisihmiseen, kuvittelin mieheni patoavan tunteitaan, koska hän ei halunnut puhua niistä koko iltaa heti lapsen mentyä nukkumaan. Tulkitsin itseäni miehen kautta. Jos minä yhtäkkiä en halua puhua tunteistani, olen loukkaantunut – ja tietysti todellisuudessa haluan puhua tunteistani. Nyt hyväksyn, että mieheni on kertakaikkisen erilainen. Hän nauttii heteromiesten joukkioista niin pyyteettömällä innolla, etten voi kuin ihmetellä liikuttuneena. Hän ei ole erityisen kiinnostunut itsestään tai sisäisestä maailmastaan. (Pauliina Seppälä teoksessa Hullu akka, s. 58)

Olisinpa vielä toimittaja. Mia Malmin toimittamasta monipuolisesta, naisten elämää ruotivasta kirjoituskokoelmasta saisin paljon osuvia sitaatteja, ja löytäisin näkökulmia naiseuteen sekä uusia haastateltaviakin. Tässä kirjaassa on vimmaa, josta ammentaa!

Lähestyin teosta nyt kuitenkin vain tavallisena lukijana. Tai en aivan tavallisena, sillä hassusti juuri kun olin saanut kirjan käsiini, tapasin Avaimen kirjabloggari-illassa sattumalta yhden sen kirjoittajista, kulttuuritoimittaja ja -kriitikko Anna Kortesalmen. Hänen kirjoituksensa olikin kokoelman mielenkiintoisimmasta päästä. Anna kertoo, millaista on rakastua nelikymppisenä yksinhuoltajaäitiin ja ryhtyä koululaisten äitipuoleksi, sitten mennä näiden äidin kanssa naimisiin ja alkaa odottaa yhteistä koeputkilasta. Aikamoisista elämänmuutoksista huolimatta Anna ei ole ollenkaan hullu eikä edes akkamainen.

Eivät ole muutkaan kokoelman paristakymmenestä kirjoittajasta. Arvostin tässä teoksessa erityisesti sitä, että naiset (ja kaksi miestä, joiden kirjoitukset olisi voinut jättää poiskin) kirjoittavat omilla nimillään ja hyvin avoimesti. Aiheet liikkuvat parisuhdekiemuroista äitiyteen ja äitipuoleuteen, yksinhuoltajuuteen ja enemmän tai vähemmän omaehtoiseen sinkkuuteen, itsetuhoiseen käytökseen ja perheväkivaltaan, pms-raivoon. Ei siis mitään kevyttä "löydä ihana naiseutesi" -lepertelyä, vaan tiukkaa tykitystä. Kirjassa kategorioidaan erilaiset narsistiäidit (he voivat pilata lapsensa heti alkuunsa, seuraukset saattavat sitten kulkea sukupolvesta toiseen), ruoditaan tasa-arvoa ja feminismiä, ulvotaan väsymyksestä pienen lapsen äitinä, viillellään pois pahaa oloa.

En tiedä, mitä ajatella tästä kirjasta. Ei se ainakaan mennyt huomaamatta ohitseni. Muistan varmasti aina Anna Kortesalmen tarinan, tai miten Rosa Meriläinen vaihtoi mummunsa vaipat ja ylipäätään sen, että rankoissakin tarinoissa oli toiveikas sävy. Ei niitä muuten olisi kirjoitettukaan: kun on täysin hullun akan tilassa, ei osaa eritellä elämäänsä niin selkeäsanaisesti ja tarkkanäköisesti kuin tämän kirjan kirjoittajat kauttaaltaan tekevät.

Vaikuttava ja tärkeä kirja siis. En kuitenkaan pitänyt siitä, että välissä oli fiktiivisiä ja fakta-artikkeleja, minämuotoiset tunnustukset olivat kiinnostavampia. Loppua kohden lisäksi ahdistuin. En siksi, etten kestäisi rankkoja aiheita vaan siksi, että joka asian ruotiminen muistutti jotenkin nuoresta minästäni, siitä joka juuri hullujen akkojen tavoin vatvoi ja ylianalysoi joka asiaa ja löysi näin hyviä selityksiä sekä omalle että muiden paskamaiselle käytökselle. No, enpä ole ollut ainoa, mikäli tätä kirjaa on uskominen. Käsitykseni mukaan monet Hullun akan kirjoittajista olivatkin ikäluokkaani, n. 35–40-vuotiaita. Ehkä tarvitaan enemmän tai vähemmän hulluja kokemuksia, jotta hullu akka rauhoittuu? Ainakaan en tuntenut olevani enää yhtään hullu ja vimmainen ja raivostunut, kun luin näitä tarinoita – onneksi, olen mieluummin tylsä akka. Tai vaikka yleisihminen.

Tarkempi esittely kirjasta löytyy kustantajan sivuilta. Ja Inakin ehti näemmä jo lukea tämän!

Mia Malmi (toim.): Hullu akka! Kirjoituksia naiseuden pimeältä puolelta. Like, 2010.

7 kommenttia:

  1. Jäi kiinnostamaan yksi lauseesi ja kyselenkin vähän tarkennusta, koska en ole kyseistä teosta itse lukenut. Miksi ajattelet, että miesten kirjoittamat artikkelit olisi voinut jättää pois? Olivatko ne tylsiä, liian fiktiivisiä, kokoelmaa särkeviä vai millaisia kirjoituksia?

    Mukava lukea nyt jo kahdesta intensiivisesti seuraamastani kirjablogista tästä teoksesta. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä kysymys! Meinasinkin kirjoittaa noista "turhista" miesten teksteistä enemmänkin, mutta en viitsinyt, kun kirjajutusta tuli niin pitkä muutenkin.

    Kirjassa oli siis kaksi miehen kirjoittamaa lukua. Yhden pointtina tuntuivat olevan ainoastaan se, että naiset lihovat avioliitossa rumiksi lehmiksi ja, yllättäen, naisetkin hikoilevat ja käyvät vessassa. Ehkä oli tarkoitus olla hauska ja/tai provosoida, mutta stereotypiset jutut olivat vain latteita. Toisessa miehen tekstissä oli taas 11-vuotiaan tytön haastattelu aiheesta "miehet ja parisuhde". Ihan nokkelaa, mutta ei mitään uutta tai mullistavaa tai kirjan tekstikokoelman kannalta oleellista sekään.

    Niin että naisten kirjan olisi voinut pitää naisten kirjana tai sitten valita miehiltä erikoisempia tekstejä, vaikka siitä naisten (oletetusta) jatkuvasta tunnekeskustelusta tai naisten outoudesta ylipäätään. Luin joskus hauskan lehtijutun, jossa mies kertoi, että kun hän kuulee muuten järkevän vaimonsa juttelevan naisystäviensä kanssa, hänestä tuntuu, että naiset puhuvat ihan eri kieltä eikä vaimo voi olla ihan järjissään. ;)

    Toisaalta en ole kauhean innostunut sukupuolijaotteluista, joten ehkä oli hyvä että pari miestäkin sai sanoa sanottavansa (sen tilaisuuden vain olisi voinut käyttää paremmin).

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ajattelin Jenni ihan samaa! Miehiltä olisin odottanut jotain räväkämpää tai ainakin uutta. Nyt toinen teksti oli vain yltiösovinistinen ja siksi ei edes provosoiva, ja toinen "ihan kiva", mutta aika vaimea - koska 11-vuotias nyt puhuu asioista kuten 11-vuotias puhuu. Onhan sekin yksi näkökulma, mutta kyllä mä oon samoin lukenut paljon hauskempia tai haastavampia analyyseja miehiltä naiseuteen ja varsinkin hulluuteen liittyen.

    Itse asiassa kuulen usein kotonakin huomattavasti haastavampia ja kiinnostavampia näkökulmia naiseudesta ja naisen elämästä ainakin silloin, kun olen itse hullu akka. ;)

    VastaaPoista
  5. No niin! Vaikka kirjoittajat olisivat olleet mukana vain kiintiömiehinä, olisi niiltä voinut silti vaatia enemmän.

    VastaaPoista
  6. Nyt kirjan lukeneena sanon ihan samaa, että miesten artikkelit olivat turhia. Toisaalta, niin oli kyllä muutama alkupään naisten kirjoittama muka-tykitys-hauska juttukin. Joko miesten artikkeleita lisää tai erityyppisiä, sillä olivat vähän hohhoijaa-kamaa. :D

    VastaaPoista
  7. Joo, näin viikko pari lukemisen jälkeen olen sitä mieltä, että osa teksteistä oli tärkeitä, osa taas turhaa täytettä. Ja kuten sanoin, se linjanvaihtelu omakohtaisista tieteellisiin ja kuvitteellisiin teksteihin vähän häiritsi. Toisaalta sain tieteellisistä pari hyvää lukuvinkkiä, niistä lisää tuonnempana!

    VastaaPoista