perjantai 10. syyskuuta 2010

Ian McEwan: Ikuinen rakkaus

Nyt minut varmasti teilataan, koska aion teilata McEwanin. Kuulun Ian McEwanin ja vielä sen teoksen, jota niin monet ovat kehuneet. Onneksi olen jo antanut tästä ennakkovaroituksen.


Ikuinen rakkaus kertoo parisuhteesta, jota eräs onnettomuus tai oikeastaan sen seuraamukset horjuttavat. Se kertoo myös mm. pakkomielteistä, uran ja parisuhteen ristiriidoista ja haasteista, lapsettomudesta, siis aikuisten ihmisten elämästä. Se on tiivistunnelmainen ja taitavasti rakennettu, nopealukuinen ja täsmällinen, tarkkoja havaintoja käsittävä kirja. Ei mitään lällyttelyä, vaan ihmissuhdekirja, jonka mieskin voisi lukea.

Eikä se silti jättänyt minuun sen suurempaa jälkeä. Mutta minussa onkin McEwan-vika: en ole saanut luettua Lauantaita tai Sovitusta alkua pidemmälle. Rannalla olen lukenut ja vaikutuinkin siitä (lähinnä ahdistumalla päähenkilöiden avuttomuudesta), mutta en pitänyt siitä. Amsterdamista muistan pitäneeni, kun luin sen pari vuotta sitten – mutta nyt en saa edes kunnolla päähäni, mistä se kertoi.

Minulle ei siis aukea, miksi juuri McEwan on Se Suuri Kirjailija niin monelle. Tunnistan, että hän on taitava, mutta jotenkin ehkä liiankin taitava. Minulla on McEwania lukiessani sellainen tunne, että käsissäni on teknisesti moitteeton mutta silti hajuton ja mauton, liian harkittu kirja. Vanhetessani minulle on alkanut tulla sama fiilis myös Paul Austerin teoksista. Ja kun kokeilin lomalla niin ikään tiivistunnelmaisten ja tarkkojen ihmissuhdekuvausten mestariksi luonnehditun Richard Fordin novellikokoelmaa, niin kas, sama lopputulema siinäkin.

Kannattaisiko vielä kokeilla jotain McEwania? Sementtipuutarha ehkä vielä kiinnostaisi. Tai sitten on vain myönnettävä, ettei minusta ole jännittävien ulkomaanpoikien lukijaksi. Ainoa mieskirjailija, joka on saanut minut viime aikoina intoutumaan, on ollut Veikko Huovinen. Tämä ei taida olla maailman modernein, trendikkäin tai kansainvälisin kirjablogi.

14 kommenttia:

  1. Sementtipuutarhasta minä aloitin, mutta se saattaa olla aika rankka kirja, jos on jo pettynyt.

    Kokeile " Vieraan Turva" - kirjaa. Rankka sekin on, mutta se pysyy hyvin kasassa, imee lukijan mukanaan ja saa ajattelemaan.

    Sementtipuutarha on aika ahdistava kirja. Se on loistava, tiivis, raju, moniulotteinen ja hyvin ajankohtainenkin. Mutta se on myös kirja, jota et saa mielestäsi kuukausiin.

    VastaaPoista
  2. Minä koetin lukea tuon Lauantain, mutta enpä päässyt kovin pitkälle. Jotenkin en vaan päässyt kirjaan sisään.

    No, minulla on nyt meneillään jokin dekkarivillitys, ollut jo pitemmän aikaa. Mitä raaempia ja verisempiä, sen parempia. Tuota ei uskoisi jos minut tuntisi! ;)

    VastaaPoista
  3. Tillman, kiitos mielenkiintoisista vinkeistä. Noille voisin kyllä antaa mahdollisuuden. Jotenkin olen kyllä tunnistanut noita mainitsemiasi ominaisuuksia muissakin McEwaneissa, mutta silti ne eivät ole kuitenkaan pysyvästi koskettaneet minua. Koskettaisipa joku kirja, sellaiset kirjathan ovat kaikkein merkittävimpiä.

    Sikäli mikäli mikään McEwan ei kuitenkaan kosketa, niin hyvä tietää, että minulla on edes yksi kohtalotoveri yhden McEwanin kirjan kanssa. Kiitos tunnustuksesta, Villikissa! Raaka ja verinen villitys kuulostaa kyllä hieman epäilyttävältä... ;)

    VastaaPoista
  4. En ole lukenut McEwanilta muuta kuin Rannalla -romaanin, joka oli jotenkin ahdistava ja hämmentävä. Sementtipuutarha odottaa tällä hetkellä hyllyssä lukemista.

    Sovitusta haluaisin yrittää, koska siitä tehty elokuva oli mielestäni loistava. Vaikka ei ehkä pelkästään leffojen perusteella pitäisi kirjojaan valita... :)

    VastaaPoista
  5. Minä en ole lukenut McEwanilta mitään, enkä kyllä ole ihan varma haluanko edes. Austerilta olen lukenut vain Sattumuksia Brooklynissa, ja se oli kyllä hyvä, mutta jotain rosoa olisin kaivannut vähän lisää. Ehkä se New York -trilogia sitten...?

    VastaaPoista
  6. Tunnustan, etten ole lukenut yhtään Mc Ewania... olen katsellut opuksia Rannalla ja Lauantai, mutta aina jokin muu kirja on mennyt ohitseni. Pitäisi kopaista, eihän sitä muutoin tiedä. Mistä aloittaa?

    Austerin kanssa olen ristiriidassa: en ole lukenut herralta kuin kaksi kirjaa. Sattumuksia Brooklynissa vei mennessään, Yksinäisyyden äärellä taas sai lähinnä tuhahtelemaan turhautuneena. Nyt on luvussa uusin, josta lisää myöhemmin.

    VastaaPoista
  7. Olen joskus katsellut joitakin McEwanin kirjoja, mutta jotenkin takakansiteksti niissä kuulostaa aina sen verran lattealta, ettei se herätä juurikaan mielenkiintoa. Ei pitäisi tuomita takakansitekstin mukaan, mutta minulle on ehkä kehkeytynyt niistä oletus, että hänen kirjojensa lukeminen on tervan juontia, joten olen aina ohittanut ne haaskaamatta niihin enempää aikaa ja blogitekstisi luettua totesin, että se on varmaan ollut ihan fiksu veto osaltani. :)

    VastaaPoista
  8. Olen lukenut aika monta ao. kirjailijan teosta. rehellisesti sanoen, mikään niistä ei ole kolahtanut...

    VastaaPoista
  9. Kaikki eivät siis pidäkään McEwanista. Ihan hyvä, en ole ainoa. Kun ei kolahda, niin ei kolahda. Taitavia kirjoja, mutta jokin puuttuu.

    Austerin kirjoista olen pitänyt eniten Sattumuksia Brooklynissä, vaikka joidenkin mielestä se on tylsä. Minusta se oli viihdyttävä ja hyvällä tavalla tavallinen; erikoisemmat Austerit ovat olleet hyviä lukuromaaneja, mutta sitten niistäkin on aina puuttunut se jokin määrittelemätön, joka saa todella kirjan tuntumaan hyvältä ja jäämään mieleen.

    VastaaPoista
  10. Lauantain jälkeen päätin poistaa IanMcEvanin kirjahyllystäni. Kiinnostavasta aiheestaan ja ajankohtaisuudestaan huolimatta kirja ei sytyttänyt. Lopussa ihmettelin, tapahtuiko siinä edes mitään.

    Sementtipuutarhan haluaisin silti lukea.

    VastaaPoista
  11. Itse pidin vanhoista McEwanin kirjoista todella paljon, mutta tästä on aikaa jo 10 vuotta... Sovitus oli minusta hyvä, Lauantai aluksi lupaava, mutta ei täyttänyt odotuksia. Rannalla taas jätti vain suuren ihmetyksen "ei kai ihmiset oikeasti voi olla näin saamattomia ja avuttomia" ja oman elämän ajoittaiset kommunikointiongelmat alkoi näkyä ihan eri ulottuvuudessa. ;)

    VastaaPoista
  12. Minustakin Lauantai oli aluksi lupaava, mutta kävi kuten Päiville, yhtäkkiä kadotin siitä otteeni ja lopussa en tiennyt, mitä olin lukenut, ihan loppuun en tainnut lukeakaan.

    Rannalla jäi tosiaan mieleen lähinnä siksi, että teki mieli ravistella päähenkilöitä ja kiljua: ei KUKAAN voi olla noin avuton!

    VastaaPoista
  13. Apua, muistutit mua siitä, että Sattumuksia Brooklynissä on jo tokaa vuotta kesken.. Mulle Austerista on tulossa vielä McEwania pahemmin kuvaamasi kaltainen kirjailija: taitava, tavallaan kiinnostava, teknisesti kympin arvoinen kirjoittaja, mutta joku ylitaituruus häiritsee ja tekee Austerin kirjoista liian samanlaisia, jotenkin yllätyksettömiä. Mulle tulee fiilis, että Auster istuu hienossa ullakkosviitissään seinät täynnä kirjoitusopin fläppejä, joista se rakentelee Nobel-kirjaa...

    Tällasia taitavia luottokertojia tarvitaan maailmassa pitämään yllä puhdasta ja jaloa romaanikertomusperinnettä, mutta itse kaipaan myös niitä särökirjoja, jotka yllättävät lukijan täysin. Joskus kömpelyydellään, joskus omaperäisyydellään.

    Mutta kumpia luetaan sadan vuoden kuluttua? Emme saa ikinä tietää.. ;)

    VastaaPoista
  14. Hyvin kiteytetty, Ina! Tosiaan tällaisia kertojia tarvitaan jo siksi, että on oltava kirjoja, joihin voi tarttua huoletta: edessä on taatusti laadukasta, hyvää tekstiä. Kuitenkin kirjassa pitää olla muutakin, muuten siitä ei jää mitään mieleen tai siihen jopa pettyy, tässäkö se nyt sitten oli?

    VastaaPoista