keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Ilkka Koivisto: Elämänmittainen luontoretki


Avara luonto on nyt kirjan kansien välissä. Syksyn mukavinta luettavaa on Ilkka Koiviston Elämänmittainen luontoretki. Siinä Korkeasaaren entinen johtaja ja muutenkin tunnettu aktiivinen eläintietäjä kertoo eläinhavaintojaan niin Suomesta kuin muualta. Tämän kirjan ääressä on tosiaan olo kuin Avaraa luontoa katselisi.

Kirjan aiheet ovat moninaiset. Nyt tiedän enemmän siitä, miten ja miksi orava heiluttelee häntäänsä tai peura näyttää peräpeiliään. Luulen, että alan katsella myös pihapiirin lintuja eri tavoin: nehän ovat suorastaan neroja – olkoonkin, että omat päähänpistonsa niilläkin, esim. urosharakkapari on tavattu hautomasta kivimunia. "Tavallisten" eläinten lisäksi oli kiinnostavaa lukea myös erikoisemmista tapauksista, kuten Koiviston perheen kotihoidossa olleista sudenpennuista sekä pohdintaa siitä, miten pikkiriikkinen krokotiilinpoikanen tunnistaa ison emonsa.

Koivisto kertoo siis monta pientä, hauskaa ja kiinnostavaa tarinaa.  Aiheita ovat niin eläinten parinmuodostus ja kumppanuus kuin esim. hajuaistikin. Kirjan ainoa miinus oli se, ettei siinä ollut  lajihakemistoa. En esim. löytänyt pikaselauksella heti uudelleen tarinaa kalaisästä, joka vartoo mätimunien äärellä kalanpoikasten ilmaantumista ja poistuu sitten jälkeläistensä luota. Ja aikuisena minusta oli kiinnostaa lukea myös Koiviston pohdintoja esim. eläinten inhimillistämisestä, mutta veikkaan, että kirjan nuorempia lukijoita kiinnostavat vain eläintarinat, eivätkä spekuloinnit eläinten ja tieteenteon olemuksesta.

Joka tapauksessa oikein sympaattinen ja monenlaisille lukijoille sopiva kirja! Ja helsinkiläiset, olkaa seuraavan kerran silmä tarkkana rautatieasemalla. Ainakin ennen aseman kattamista sikäläiset naakat kuulemma valpastuivat kaukojunakuulutuksista. Lähijunat saivat olla rauhassa, mutta kaukojunia tervehdittiin ilolla: niihin oli takertunut reissatessa paljon herkullisia hyönteisiä.

Esimerkkimakupalana tarina, joka hieman julmasti mutta kiistatta osoittaa simpanssien oppimiskyvyn. Esimerkki on hollantilaisesta eläintarhasta (s. 52-53):

 - - simpansseilla oli käytössään asianmukaiset sisätilat sekä laaja ulkotila: niitty, jossa kasvoi muutamia kookkaita lehtipuita. Koska oli selvää, että simpanssit kiipeäisivät puihin ja repisivät lyhyessä ajassa kaikki niiden oksat, puiden suojaksi viritettiin pystysuunnassa kulkevia sähkölankoja, jotka ulottuivat runsaan kahden metrin korkeudelle.  - -
Kun jokainen simpanssi oli "sisäistänyt" sähkölankojen merkityksen, alettiin - - - jättää virta monina päivinä kytkemättä. Eräänä tällaisena päivänä nuori simpanssi sattui olemaan varomaton ja osuin lankoihin. Kun se ei päästänytkään odotettua parkaisua, muutamat aikuisista simpansseista tajusivat, mistä oli kyse. Ja pian istuivat kaikki simpanssit puussa.  - - Ajan mittaan kuitenkin alettiin taas uskoa, ettei moinen enää toistuisi ja kokeiltiin taas "virrattomia" päiviä. Simpanssit puolestaan aloittivat omat kokeilunsa: joku simpanssimammoista meni puun luo, nosti pienokaisen rinnoiltaan ja painoi sen sähkölankoja vasten. Jos poikanen parkaisi, kiipeilystä luovuttiin sillä kertaa, ja jos ei, lähdettiin kiipeämään.

Ilkka Koivisto: Elämänmittainen luontoretki – Mitä luonto ja eläimet ovat minulle opettaneet. Minerva, 2010.

4 kommenttia:

  1. Tosi kivan kuuloinen kirja! Haluan ehdottomasti lukea tuon myös. :)

    Sopiiko se sun mielestä myös lapsiperheelle lahjaksi, vaikka siinä on noita aikuisemmallekin väelle sopivia pohdintoja?

    VastaaPoista
  2. Kirja on myös siitä kiva, että sitä voi lukea pätkissä.

    Ihan pienet - olen tosi huono arvioimaan, ehkä alle kouluikäiset - eivät ehkä jaksa edes kuunnella tuollaista tekstiä luettuna, mutta varmaan aikuisten vapaasti kertomina tarinoina kuuntelisivat mieluustikin. Mietin lukiessani, että missä iässä olisin itse voinut lukea tuota. Luulen, että olisin lukenut jo heti ala-asteelle päästyäni (luin silloin esim. Elsa-leijonakirjat) mutta en olisi tajunnut kaikkea. Että enemmänkin sitten ala-asteen loppuluokilta eteenpäin sopiva kirja, jos lapsi lukee itse. Aiheeltaan on kyllä sellainen, että voisin ostaa lahjaksi luonto- ja eläinystävälliselle perheelle vaikka olisi ihan pieniäkin lapsia.

    Tulipa sekava vastaus. Kuten sanottu, olen huono arvioimaan tätä ikäasiaa. ;)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa sellaiselle että pitää ehdottomasti lukea!

    VastaaPoista
  4. S, kannattaa lukea! Mitä viihdyttävintä ja samalla opettavaista luettavaa. Lisäksi joskus on kiva lukea kirjaa, jota on luontevaa lukea pienissä pätkissä.

    VastaaPoista