maanantai 20. syyskuuta 2010

Muriel Barbery: Siilin eleganssi


Joskus on kiva olla väärässä. Esimerkiksi tästä kirjasta minulla oli vahva kielteinen ennakkokäsitys: höttöä, lässytystä ja kikkailua, ei ole mun kirja. Pidin käsityksestäni kiinni aina siihen saakka, kunnes luin Hreathemuksen arvion.

Ja nyt olen lukenut kirjankin ja myönnän, että se on mun kirja. Luin tämän parissa päivässä ja muistan tämän – mikä ei ole kohdallani ollenkaan sanottua kaikkien kirjojen kanssa – varmasti kauemmin kuin pari päivää.

Siilin eleganssi on ollut niin paljon esillä, että lähtöasetelma lienee monille tuttu: ollaan Pariisissa ja keskitytään yhden kerrostalon elämään, tarkemmin viiskymppiseen tympeänankeaan ovenvartijaleskirouvaan ja 12-vuotiaaseen, itsemurhaa hautovaan tyttöön. Sitten taloon muuttaa japanilainen mies, ja kaikki mullistuu. Löytyy ystävyyttä, maailman kauneus näyttäytyy, jopa elämän tarkoitus paljastuu.

Ymmärrän kyllä, että väärässä mielentilassa lukiessa tämä kaikki voi ärsyttää suuresti: teini-ikäinen itsemurhakandidaatti on kovin tiedostava ikäisekseen eikä kirja ole muutenkaan kovin uskottava. Ovenvartijarouva on raivostuttava ja loppuratkaisukin oli vähän pliisu. Mutta mitä siitä? Minä annoin paljon anteeksi jo siksi, että kirjassa puhuttiin paljon ranskalaisuudesta ja japanilaisuudesta – eikös Ranskan ja vähän Japaninkin kirjallisuus ja muu kulttuuri olekin usein vähän hassua tai erikoista, samanaikaisesti kevyttä ja raskasta suomalaisen mielestä? Kirjassa oli mielenkiintoisia havaintoja kummankin maan kulttuurista. Ihastuin siihenkin, että kirjan kantava idea kautta linjan oli kirjallisuuden ja kulttuurin merkitys. Kummallisesta lähtökohdastaan ja synkeistä teemoistaan huolimatta kirja oli kaiken kaikkiaan kepeää ja jotenkin hyvin ilahduttavaa, pienimuotoisella tavalla tyylikästä luettavaa. Mitä sopivin syysviikonlopun kirja: tähän on helppo uppoutua.

Jouduin muuttamaan käsityksiäni myös kirjan rakenteen suhteen. Kirjassa oli kaksi vuorottelevaa kertojaa, enkä usein pidä sellaisesta. Tässä kirjassa se kuitenkin toimi hyvin. Plussaa siitäkin, että eri kertojilla oli eri fontti. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin joutua lukiessa setvimään, kenen tarinaa tässä nyt edes luetaan.

Kaiken kaikkiaan: ajatuksia herättävä ja viehättävä kirja!

Muriel Barbery: Siilin eleganssi ( L'Élégance du hérisson). Gummerus, 2010. Suom. Anna-Maija Viitanen.

P.S. Kirjasta on lukunäyte kustantajan esittelyssä.

12 kommenttia:

  1. Itse kanssa tuon luin erittäin pian suomennoksen ilmestyttyä ja yllätyin kovasti - en suuresti samantyyppisiä teoksia lue, mutta Barbery onnistui luomaan aivan ihanat hahmot ja ihanan maailman. Ja minä ainakin yllätyin loppuratkaisuista, leuka loksahti alas kirjaimellisesti. Harva kirja onnistuu viemään yhtä hienosti mukanaan.

    VastaaPoista
  2. Hannele, toivottavasti pidät kirjasta!

    Je elicorleone, minä hämmästyin lopusta puolittain - en nyt viitsi kertoa, miltä puolelta ja kenen osalta, ettei tule edes puolittaisia juonipaljastuksia. Kirja vei tosiaan omaan ihanaan maailmaansa - enkä minäkään yleensä lue tämäntyyppisiä kirjoja enkä edes pidä niistä. Tämä oli miellyttävä poikkeus!

    VastaaPoista
  3. Tätä on haukuttu blogeissa niin paljon, etten ollut ajatellut vaivautua lukemaan, mutta pitääkö nyt sitten kuitenkin... Voihan nenä. :)

    Karoliina

    VastaaPoista
  4. Karoliina, juuri noin minullekin kävi. :) Ainakin voin lohduttaa sillä, että se on nopealukuinen kirja. Ja voihan sen jättää keskenkin. ;)

    VastaaPoista
  5. Olisi kauniisti tehty mainita myös suomentaja, jos kerran mainitset kustantajankin. Ilman Anna-Maija Viitasen työtä sinäkään et olisi lukenut tätä kirjaa.

    VastaaPoista
  6. Lisäsin nyt suomentajan ja kirjan alkuperäisen nimenkin. Useimmiten olen ne muistanut kertoa, mutta tämän kirjan kohdalla unohtui.

    VastaaPoista
  7. Mulla kävi tuuri, etten ollut ehtinyt lukea kenenkään kommentteja tästä kirjasta kun sen luin. Ja pidin kovasti, luen sen varmasti joskus uudestaan. Olen vähän sitä mieltä, että monet haukkukommentit johtuvat osittain siitä hypetyksestä joka kirjan ympärillä ilmeisesti on maailmalla ollut. Eli siis kehuttu etukäteen elämää suurempana filosofisena saavutuksena tai jotain muuta sellaista. Jos unohtaa sen kaiken muun ja lukee vain tarinan, kirja on oikeasti hyvä. Itse pidin kummastakin päähenkilöstä ja juuri tuo kommenttisi, "mitä siitä" voihan muutamia päähenkilöiden uskottavuusongelmia antaa anteeksi, on juuri niin totta. Tarina oli kuitenkin kokonainen ja henkilöitä miellyttävä seurata.
    Olen lukenut monia niin paljon huonompiakin kirjoja.

    VastaaPoista
  8. Mulle on kahdelta taholta (äiti!) suositeltu tätä kirjaa mutta... Mua jotenkin epäilyttää. Luin osan lukunäytteestä ja lauseet oli mukavia ja muutama ihan hauska juttukin sieltä löytyi, mutta mua ärsyttää ton kirjan lähtökohta. Siis mikä ihmeen työläisnainen joka kuuntelee Mahleria ja tykkää taiteesta? Vou? Ylimielinen idea. Miksi ne hanhenmaksat pitää piilottaa makaronin alle? Miksi porvariston täytyy antaa säilyttää illuusionsa tyhmästä työväenluokasta? Mä en vaan tajuu. (Mut mä oonki ruokabloggari.)

    VastaaPoista
  9. Anni, hauskasti kiteytetty, miksi myös minä tunsin epäluuloa kirjaa kohtaan. Tuollaista jutuista on syytäkin ärtyä. :) Kumma kyllä, tässä kirjassa nuo epäuskottavuudet ja ylilyönnit eivät minua kuitenkaan häirinneet, ehkä se johtui kerrontavasta. Juttelin kirjasta jokin aikaa sitten siskoni kanssa. Hän oli suositellut kirjaa minulle ja meitä molempia ihmetti yhä, että noin oudoista lähtokohdista kirjoitettu tarina toimi ja jopa viehätti ja kiinnosti. Kannattaa siis kokeilla!

    VastaaPoista
  10. Aiotko lukea sen Kulinaristin kuoleman? Mie kävin lainaamassa Siilin eleganssin kirjastosta, mutta en ole vielä ehtinyt tarttua siihen. Kävin vain kertaamassa arviotasi.

    VastaaPoista
  11. Hanna, aion! Jos olisit kysynyt eilen klo 18, en olisi kuullutkaan koko kirjasta, mutta eilen illalla huomasin Kulinaristin kuoleman olemassaolon netistä. :) Sitä ei saa nähtävästi vielä kirjastosta, joten ihan lähiaikoina en ole sitä lukemassa, ellen osta omaksi, mutta tuskin ostan.

    Luin juuri erään suomalaisen kirjan, joka muistutti lukufiilikseltään Siilin eleganssia. Yritän kirjoittaa siitä vielä tänään! (Olenpa salaperäinen, kun näin vihjailen.)

    VastaaPoista