torstai 9. syyskuuta 2010

Miina Supinen: Apatosauruksen maa


Luin Miina Supisen kertomuskokoelman Apatosauruksen maa viime viikolla, heti kun sen käsiini sain. Jossain vaiheessa olen tallentanut siitä tällaisen yhteenvedon puhelimeeni tekstiviestiluonnoksena:

Outoja, silti inhimillisiä ja nerokkaita tarinoita. Lukeminen ei päässyt ihan heti vauhtiin, mutta n.  puolivälissä kyllä. Heti ihailtavan tarkkaa, selkeää, jollain tavalla paljasta kieltä. Tarkkanäköinen muttei tärkeilevä kirjailija.

Koko teoksen luettuani ja kokemusta muutaman päivän sulateltuani olen yhä samaa mieltä. Tämä teos ei riemastuttanut minua ensi sivulta lähtien kuten hulvaton Liha tottelee kuria, mutta jossain vaiheessa sekin vei todella mukanaan. Tai tarkemmin kertomuksessa Vaari ja ravintola, se alkaa kirjan sivulta 54. Pidin kirjan alustakin, mutta Vaari-juttu oli ensimmäinen, joka jäi todella mieleeni.

En suosittele Supista ihmisille, jotka pitävät vain vakavasta, klassisesta tekstistä. Heitä alkaa varmasti hirvittää jo hänen novelliensa nimet:  Yliponin valtakunta,  Norsu! Norsu! tai Ympyrässä niin kuin jumatsuikka käärme.

Ennakkoluulottomille lukijoille, railakkaiden tekstien ystäville sen sijaan suosittelen Supista hyvinkin. Hän kirjoittaa todella hauskasti ja vauhdikkaasti ja usein kekseliäistä aiheista tai ainakin kekseliäällä tavalla. Silti tekstit kertovat samalla ihan tavallisista ihmisistä ja elämästä yleensä. Supinen on hyvä havainnoimaan ja ironisoimaan. Ehkä hänessä on kaksi puolta, suuhygienisti ja taiteilija (joista on Apatosauruksessa novelli). Supiseen kannattaa tutustua jo siksikin, ettei hän muistuta ketään muuta suomalaista kirjailijaa. Ulkomaisista tulee ehkä kaukaisesti mieleen Dan Rhodes, yhtä hullua ja inhimillistä samaan aikaan.

Pidin enemmän Liha tottelee kuria -teoksesta kuin Apatosauruksesta, mutta lopulta vain siksi, että olen enemmän pitkien kuin lyhyiden tarinoiden ystävä. Ja Supinen kirjoittaa niin hyvin, että olisin mieluusti lukenut häntä enemmänkin! Aloinkin heti lukea Lihaa uudestaan. Supinen saa kuitenkin paljon pisteitä siitä, että lukiessani sain itseni kiinni itselleni ennen melko vieraasta ajatuksesta, että novellejakin on kiva lukea.

Hauska ja hyvä kirja siis.

Tekstinäytteen voisi valita melkein mistä novellista tahansa, mutta valitsen sen novellista Kitkerä – aistimellinen teos, koska se kertoo hyvin siitä outoudesta, jota ihmiset usein tuntevat taidetta kohtaan. Miina Supisen taide on hieman outoa muttei yhtään vieraannuttavaa tai vakavaa, vaan päinvastoin hyvin helposti lähestyttävää:

1. PÄIVÄ
Vahtimestari ei voinut edes yrittää ymmärtää. "Kitkerä – aistimellinen teos" koostui elävistä muurahaisista, joiden happoa museonkävijöiden piti nuolaista paperiliuskoista. Taideteos oli sijoitettu museon yläkerran paahteiseen huoneeseen, jonka seinät olivat lasia, ja vahtimestarin piti vahtia sitä.
Kukaan ei käynyt nuolaisemassa muurahaisten happoa, paitsi pieni, itkevä poika, jonka toiset luokkaretkeläiset pakottivat.

Miina Supinen: Apatosauruksen maa. WSOY, 2010.

P.S. Miina Supisella on myös blogi, Sokeripala.

7 kommenttia:

  1. Naureskelen täällä noille novellien nimille, aivan mahtavia! Pidin tavattomasti Liha tottelee kuria-romaanista, vaikka sen jokainen henkilöhahmo oli aika kammottava. Odotan paljon myös tältä novellikokoelmalta, mutta odotan varmaan aika kauan, kunnes sen kirjastosta saan.

    VastaaPoista
  2. Supisen kirjat kuulostavat tois kiinnostavilta. Pitäisi lukea se vanhempi varmaan ensin?

    VastaaPoista
  3. Liha tottelee kuriahan oli kokonaisuudessaan ihan kammottava, mutta ne kauheat ihmiset ja julma tarina siitä niin hassun ja hyvän tekivätkin! Luulen, että pidin siitä niin paljon jo siksi, että olin hyvin yllättynyt: joku kirjoittaa näin, mahtavaa! Aikamoiset lähtökohdat siis toisen kirjan lukemiselle, paljon ennakko-odotuksia. Onneksi täyttyivät. Mun mielestä Supiseen tutustumisen voi aloittaa kummasta teoksesta tahansa.

    VastaaPoista
  4. Pidin Liha tottelee kuria -teoksesta, joten aion kyllä lukea tämän uusimmankin. Ja tämä vahvisti aikomukseni - pakkohan minun on lukea novelli nimeltä "Ympyrässä niin kuin jumatsuikka käärme"! Jo itse kokoelmankin nimi herättää uteliaisuuden.

    VastaaPoista
  5. Kirjalla on kyllä todella houkutteleva nimi. Tekisi mieli kertoa, mihin se viittaa, mutta en viitsi. Ei kuitenkaan ollut niin satumainen juttu kuin luulin, mutta hyvin keksitty kuitenkin.

    Minäkin muuten luulen, että Apotosaurus on vaikea saada kirjastosta. En edes yrittänyt odottaa, ostin omaksi. Ostin samalla Lihankin, koska sen sai näemmä pokkarina. Olen ryhtynyt keräilemään Miina Supisen kirjoja. ;)

    VastaaPoista
  6. Sain nyt luettua Apatosauruksen maan, koska otin sen yölainaan yliopiston kirjastosta. Muuten olisi ollut jonotusaika kirjastoon varmaan puoli vuotta.
    Löysin divarista uutuuksina Viinakortin ja Riitta Jalosen Hyvää yötä Irma Noora, mutta Apatosaurusta en löytänyt.

    Kiitos arvioinnista, aika samanmoiseen arviointiin päädyin itsekin luettuani.

    VastaaPoista
  7. Tomomi, hyviä divarilöytöjä! Ja mahtavaa, että yliopiston kirjastosta saa muutakin kuin kurssikirjoja, en muista, että ennen olisi saanut. Apatosaurus on onneksi niin lyhyt, että sen lukee yön ylikin. :)

    VastaaPoista