maanantai 11. lokakuuta 2010

Märta Tikkanen: Emma ja Uno (osa 2)

On hyvin miellyttävää ja samanaikaisesti sekä innostavaa että rauhoittavaa löytää kirja, jossa pitää kaikesta. Tulee luottavainen olo: tämän vuoksi kirjoja kirjoitetaan ja luetaan. Tämän takia kirjoja tarvitaan.

Märta Tikkasen uutuusteos Emma ja Uno - rakkautta tottakai oli itselleni tällainen seesteinen ja melkeinpä eheyttävä lukukokemus. Mielenkiintoinen kertomus ja tarkka, kuulas kerrontatapa kantoivat koko romaanin ajan, ja minä nautin.

Nautin siitä, että kyseessä oli tositarina: se teki tästä hyvin tärkeän ja pisti ajattelemaan. Kuitenkin iloitsin myös siitä, että tosi oli puettu romaanin muotoon. Luen mieluummin kaunokirjallisuutta kuin faktatekstiä. Hyvä kaunokirjallisuus opettaa sekä kielestä että maailmasta.

Kirjan päähenkilöt, Märta Tikkasen äidinäiti Emma ja hänen miehensä Uno Stadius sekä heidän kuusi vilkasta lastaan, tulivat kirjan myötä hyvin tutuiksi. Kirja oli kauttaaltaan hieno ajankuvaa Suomesta ja vähän Ruotsistakin 1800-luvun loppuvuosista lähes nykypäivään. Eläydyin mukaan tapahtumiin ja olin sodasta, köyhyydestä ja muista vaikeuksista ahdistunut, toisinaan taas aivan ilosta liikuttunut. Esimerkkinä kuvaus Emman ja lasten osallistumisesta Suomen itsenäisyyden juhlintaan. Seiska oli Kruununhaan asunto, jossa Emma, lapset ja anoppi asuivat kauan, ja jossa Emma piti lastentarhaa saadakseen tuloja:

Seiskassa asuessaan he kokevat myös sen päivän, jolloin Suomi julistautuu itsenäiseksi.

Helsinkiläiset ovat miehissä ulkosalla, Emma ja nuoret vaeltavat karnevaalitunnelmassa Esplanadin ihmisvirrassa, kaulassa punavalkoisia ja sinivalkoisia lippuja. Uudenvuodenyönä he ovat läsnä kun Maamme-laulu ensimmäistä kertaa soitetaan Nikolainkirkolla. Jota kohta aletaan kutsua Suurkirkoksi ja sitten Tuomiokirkoksi. (s. 203)

Suomen historian lisäksi kirja vei taidokkaasti myös yhden perheen historiaan. Ihailin Märta Tikkasen tapaa kirjoittaa rauhallisen objektiivisesti itselleen tärkeistä asioista ja vielä ihmisistä, jotka ovat hänen sukulaisiaan ja jotka hän on tavannut. Vaikka varsinkin levottoman oloisen Unon kohdalla olisi ollut aihettakin, Tikkanen ei syyttele kumpaakaan rakkaustarinan osapuolta eikä sorru myöskään selittelyyn. Ajat ja ihmiset nyt vain olivat mitä olivat, tällainen tarina siitä tuli. Vain toisinaan huomasin Märtan oman äänen ottavan kantaa asioihin. Ei kiukkuisena, vaan hieman pettyneenä: asiat olisivat voineet mennä toisinkin.

RAKAS UNO, on laiha lohtu ettet sinä ole ainoa joka sata vuotta sitten tiesi, ettei logiikka kuuluu naisen luontoon ja mitä naiset ovat luotuja kirjoittamaan.

Jos olisit tullut kokeilleeksi, ei ole lainkaan mahdotonta että olisit aikaa myöten selvinnyt hyvinkin lastenhoidosta. Harjoituksen puutetta sinulla ei ainakaan olisi pitänyt olla (s. 52, luku loppuu kirjassa ilman pistettä)

Romaanin loppu oli totta sekin, mutta taianomaista totta. Kun ensin kerran käyn Töölössä, minun on pakko katsella ylöspäin ja miettiä, missä oli Emman oma pieni huone.

Ihana kirja! Ensivaikutelmani siitä olivat oikeita.

Märta Tikkanen: Emma ja Uno - rakkautta tottakai. (Emma & Uno - visst var det kärlek). Tammi, 2010. Suom. Liisa Ryömä

6 kommenttia:

  1. Eikö Tikkanen olekin mukaansa tempaava, tykkään hänen tyylistä kirjoittaa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, tämä kirja vei todella mukanaan. Se oli kuitenkin Tikkaseksi jotenkin hyvin selkeää ja ytimekästä kieltä, ei ollut tajunnanvirtamaisia/lyyrisiä osuuksia kuten joissakin romaaneissa. Katselin tätä ruotsiksikin ja tuntui, että olisin voinut lukea sen alkukielelläkin. Päädyin kuitenkin suomennokseen, joka oli hienoa työtä, kiitos kääntäjälle!

    VastaaPoista
  3. Tosi houkuttelvan kuuloinen kirja. Taitaa mennä lukulistalle. :)

    VastaaPoista
  4. Tikkasen kirja toi minulle aiheeltaan tietyllä tapaa mieleen Westön Missä kuljimme kerran, mutta tästä kirjasta minulle jäi selkeä käsitys: luin kaiken huolellisesti ja muistan koko kirjan. Missä kuljimme oli minusta aivan ihastuttava, mutta niin runsas, etten hahmota sitä samalla tavalla kokonaisvaltaisestikuin Emma ja Unon enkä muista siitä läheskään kaikkea. Aionkin kyllä lukea sen joskus uudestaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä lukuvinkistä! Nautinnollista luettavaa! Ensimmäinen Märta Tikkaseni...

    VastaaPoista
  6. Naukulan Mamma, kiitos kommentista! Kiva että pidit - ihanaa kuulla, että luit Tikkasen ja nautit kirjasta, Tikkanen kun on suuri suosikkini (mitä kukaan ei varmaan olekaan vielä huomannut, heh).

    VastaaPoista