sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun

Minun kirjani eivät ole aina minun...


Kuinkakohan monta vuotta ajattelin, että Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun on niin hyvä kirja, että se on joskus luettava uudelleen? Kerran jo ryhdyinkin lukemaan sitä - vain huomatakseni, että olen kadottanut kirjan. Kun se nyt tuli vastaan Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan kierrätyspisteessä, se oli pakko napata mukaan ja lukea heti.

Sinun lapsesi eivät ole sinun on melko pitkä ja monitahoinenkin, mutta pääpiirteittäin se kertoo Nellistä, nuoresta opiskelijasta, joka tuntee olonsa monin tavoin juurettomaksi. Nelli on itse palannut juuri opiskelijavaihdosta ulkomailta takaisin kotiin, kun hänen perheensä aikoinaan jättänyt ja Kanadaan muuttanut isänsäkin palaa Suomeen. Isän paluu sekä nuoruudelle muutenkin ominainen identiteetin etsiminen laittavat Nellin kohtamaan uudelleen lapsuutensa ajat ja miettimään, millainen hän on itse, millaisia lähimmäiset. Nelli oli lapsuudessaan innokas pikku pioneeri, oikeaksi taistolaiseksi kasvatettu. Hän on itse yhä lapsuuden aatteiden kannalla, mutta tuntee voimattomuutta, kun muut eivät tunnu olevan. Isän lähdettyä äiti muutti rivitaloon - kaiken rahanahneuden ja pikkusieluisuuden symboliin - uuden miesystävänsä kanssa ja ryhtyi yrittäjäksi. Nellin isoveli unohti taistolaislapsuutensa hänkin ja elää mukavaa elämää kivan tyttöystävänsä kanssa, arkkitehdiksi opiskellen. Onneksi sentään ystävät, jotka ovat oikeastaan Nellin nykyinen perhe, ymmärtävät Nelliä edes jonkun verran.

Ensimmäisellä lukukerralla pidin Sinun lapsesi eivät ole sinun -teosta erinomaisena. Se johtui Honkasalon sujuvasta ja taitavasta kerronnasta, joka saa pitkänkin kirjan tuntumaan lyhyeltä: tämä kirja, jos mikä, on todella luettava. 70-luvun helsinkiläislapsi, joskaan ei entinen pikkupinsku kuten Nelli, löytää kirjasta monta tuttua asiaa ja samastumisen kohdetta. Niin juuri, äideillä oli mustat ruusuhuivit, kaikilla vakosamettia ja minäkin luin Elli-Velli Karamelliä. Ja toisaalta, olen minäkin ollut parikymppinen opiskelija, maailmassa ja tuttavapiirissä, omassa itsessänikin ymmälläni. Kaikenlaisissa enemmän tai vähemmän epämääräisissä bileissäkin olen käynyt, ja tulipa lukiossa joskus lintsattuakin.

Mutta. Toisella lukukerralla en ollut kirjaan enää yhtä ihastunut, vaikka pidinkin siitä yhä ja pidän kirjaa hyvin taidokkaana.

Nyt minua ahdistivat monet asiat. En tiedä, johtuvatko vain ne tästä kirjasta vai siitä, että olen sittemmin lukenut myös Honkasalon teokset Tyttökerho ja Eropaperit. Niissä kaikissa on samankaltaisia teemoja: epäonnistuneita ja epävarmoja ihmissuhteita, lapsiaan huonosti (vaikkakin usein hyvää tarkoittaen) kohtelevia vanhempia, vanhempia jotka juovat liikaa, lisäksi jonkinlaista pinnan alla olevaa katkeruutta. Ensimmäisellä lukukerralla taisin tosiaan keskittyä vain noihin tuttuihin lapsuuteni juttuihin - onhan elokuvistakin aina kiva bongata tuttuja seutuja, mistä se sitten johtuukaan. Nyt minua suututti mm. se, miten yksioikoisesti Nellin vanhemmat tuntuivat taistolaiskakaroitaan kasvattavan ja miten paljon kirjassa oli lapsia, jotka kärsivät vanhempiensa vapaamielisyydestä. Toisaalta minua ärsytti päähenkilökin, koska hän tuntui päättämättömältä ja paikoilleen jumittuneelta, paikoin ylisentimentaaliselta. Vaikka niinhän se usein on, että sivusta katsottuna asiat ovat niin paljon selkeämpiä. Siinä mielessä päähenkilö Nelli oli hyvin inhimillinen, vaikkei mielestäni erityisen pidettävä hahmo. (Eipä hänen tietenkään pitäisikään olla, kyllä tympeistäkin tyypeistä voi ja pitää lukea.)

Mietin lukiessani sitäkin, kuinka vaikea onkaan kirjoittaa lapsen maailmasta aidosti. Sinun lapsesi eivät ole sinun on siis kauttaaltaan ansiokasta kieltä, siinä on hienoja havaintoja ja sinänsä uskottavaa dialogia. Sinänsä - mutta ei aivan. Parissa kohdassa minua häiritsi se, että ajattelin, ettei kukaan voisi oikeasti muistaa noin paljon yksityiskohtia ja täsmällisiä vuorosanoja lapsuudestaan.

Mutta jos tuohon ylimuistamiseen ei kiinnitä huomiota, tämä kirja on kiinnostava matka 70-luvun aatteisiin, tapoihin ja ilmapiiriin. Se on myös hyvä kirja, yksinkertaisesti. Tämä teos on mielestäni sekä kielellisesti että etenkin sisällöllisesti vaikuttavampi ja uskottavampi kuin Eropaperit, joita moitin ylilyönneistä. Honkasalon Tyttökerho on mielestäni hänen romaaneistaan kepein ja rasittavinkin, vaikka olen kuullut toisenlaisiakin mielipiteitä.

Jotain Laura Honkasalossa kuitenkin purnauksestani huolimatta on. Mistä ikinä hän kirjoittaakaan seuraavan romaaninsa, aion lukea sen.

Tekstinäyte romaanista Sinun lapsesi eivät ole sinun, s. 69:

"Vieläkö sinua pelottaa?" isä kysyi.
Nyökkäsin. Isä taputti polveaan ja minä istuin kahareisin hänen syliinsä. Hän painoi otsansa minun otsaani vasten ja sanoi:
"Sinä voit kertoa isälle kaikesta mikä pelottaa."
"Jos tulee sota. Kiinan ja Neuvostoliiton sota. Tai Neuvostoliiton ja Amerikan."
"Etkö sinä muista, mitä laulussa sanotaan? Neuvostoihminen ei halua sotaa. Luuletko, että Nikolai haluaa sotaa?"

s. 78
"Nelli", Juri kuiskasi. "Aletaan porvarien ruokia."
Me ryhdyimme suunnittelemaan, mitä söisimme sitten, kun mummi veisi meidät kahvilaan, jossa kävivät vain porvarit, kuten äiti sanoi.


Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun. Gummerus, 2003. 5. painos

11 kommenttia:

  1. Minun on ollut jo tovin aikomus lukea tämä, sillä tykästyin Eropapereihin sen verran. Kai tuo Eropaperit kolahti siksi ja tuntui myös uskottavalta, valitettavasti, koska olen itsekin joutunut lapsena näkemään/kokemaan asioita, jotka voisi tuntua monista yliampuvilta kirjoissa, mutta ovat täyttä totta.

    Olen ymmärtänyt, että Honkasalo kirjoitti mm Eropaperit omiin kokemuksiin pohjautuen ja luulen, että hän kantaa niin voimakkaana tiettyjä lapsuudenasioita sisimmässään, että ne kumpuavat sitten noissa hänen kirjoissa voimakkaana. Esim tuo miten tietyt aikuiset käyttäytyvät kirjoissa jne.

    VastaaPoista
  2. Mainio kuva, kun kissa on vohkinut kirjasi ;)
    Olen myös kirjan aikoinaan lukenut ja tekstisi jälkeen heräsi ajatus mahdollisesta uusintakierroksesta.

    VastaaPoista
  3. Todella hyvä kirjoitus - vai onkohan tämä subjektiivinen mielipide, koska olen niin samalla viivalla tämän kirjan suhteen. :) Minullekin tämä oli intensiivinen ja vaikuttava lukuelämys, ja kirjan uudelleenlukeminen on ollut mielessä siitä asti. Tuo vahva nostalgia ja tunnemuistijäljet vaikuttivat. Mutta huomasin että jo Eropapereita lukiessa siinä vähän ärsytti se muistikuvien "liika tarkkuus" ja ylinostalgisointi, vaikka sekin oli hyvä kirja. Joten ymmärrän hyvin, jos uusintakierroksella löysit tästä sekä hyvää että huonoa!

    Divarista ostin vähän aikaa sitten Honkasalon nuortenkirjan Siskoni, enkelinluinen tyttö ja kas kummaa, siinäkin on takakansitekstin mukaan ongelmallisia uusperhekuvioita. Todellinen kestoaihe Honkasalolla. Näin hänen tv-haastattelunsa Eropaperien ilmestymisen aikaan, ja kyllä siitä kävi hyvin ilmi että melkoisen iso trauma tuo avioerolapsuus on Honkasalolle ollut, joten ei ihme että aihe heijastuu kirjoihinkin. Vaikka lukijana tietysti toivoisi, että jospa sama levy ei jäisi liikaa päälle. Paneutunut kirjailija Honkasalo on kyllä ollut, ei hän ainakaan vielä ole ryhtynyt itseään kopioimaan, vaikka teema onkin toistunut monessa kirjassa.

    VastaaPoista
  4. Voi kissaa <3

    Ensinnäkin, kiitos mielenkiintoisesta otteesta taas Jenni! Sinun tekstiäsi on miellyttävä lukea.

    Toiseksi, siitä on pitkä aika kun minä olen lukenut tämän ja muistikuvat aika hatarat.. Honkasaloa pidän kuitenkin lahjakkaana ja mielenkiintoisena kirjailijana. Olen kai lukenut tuon Tyttökerhonkin, Eropapereita en. Teininä luin monta kertaa Honkasalon Siskoni, enkelinluista tyttöä ja Metsästä tuli syöjätärtä. Molemmat ovat edelleen omassa hyllyssänija jälkimmäisen ajattelin lukea nostalgiahaasteeseen.

    Nyt menee kyllä vähän aiheen vierestä. Mutta muistan tästä suurinpiirtein ehkä sen että olin vaikuttunut mutta toisaalta kirja taisi jäädä vähän etäiseksi. Ehkä tämänkin voisi joskus lukea tosiaan uudestaan, ja Eropaperit kiinnostaisivat kyllä. Kiitos kun nostit Honkasalon esiin, poistun muualle höpöttelemään! :>

    VastaaPoista
  5. Susa, sinulla on varmasti tosiaan ikävä kyllä erilainen suhtautuminen Eropapereihin. Minustakin se oli melkein uskottava, mutta sitten tietyt asiat menivät yli ja veivät makua koko teoksesta. Kiinnostava teos yhtä kaikki, ja tuntuu jakavan paljon mielipiteitä.

    Minäkin luulen (mutta en halunnut laittaa sitä niin suoraan itse arvipoon), että Honkasalon kirjoissa on paljon häntä itseään ja hänen kokemuksiaan. Eihän siinä ole mitään pahaa, mutta jo hänen itsensä takia toivoisin, ettei kirjoissa olisi sitä ahdistunutta pohjasävyä ja katkeruuttakin, jonka ainakin minä olen niissä aistivinani. Tai sitten olen vain kuullut itse kirjailjasta niin paljon, etten enää tiedä, mikä on kirjallinen ja mikä ulkokirjallinen vaikutelma.

    Elämäni matkat, meidän Cisu on oikein vohkijakissa! Nuorempana siirteli päivän mittaan huonekalujakin. :D

    Olisipa kiva, jos muutkin lukisivat tämän kirjan uudelleen ja siitä tulisi vielä enemmän keskustelua. Hyvä kirja se on - siitä kertonee jo sekin, että moni tuntuu ainakin aikovan lukea sen uudelleen.

    Salla, sen perusteella, mitä ollaan aiemmin tästä kirjasta juteltu, en yhtään ylläty, että olet samoilla linjoilla! :) Kannustan sinuakin lukemaan kirjan uudestaan ja kertomaan vaikutelmista.

    Juuri vastasin Susan kommenttiin, että Honkasalon kirjoissa tuntuu tosiaan olevan paljon häntä itseään, mutta en oikein tiedä, johtuuko se kaikki itse kirjoista vai juuri noista Honkasalon haastatteluista. Ristiriitainen juttu - toisaalta sitä haluaa tietää kirjailijoista, mutta sitten se tieto sekoittuu helposti lukukokemukseen.

    Se ansio Honkasalolla tosiaan on, että kirjat ovat erilaisia, vaikka teemat ovat aika pitkälti yhteneväisiä. Toivottavasti luet ainakin tuon nuortenkirjan, niin kuullaan, mitä ajatuksia se herättää sinussa!

    Linnea, kiitos kehuista. :) Minä en tunne Honkasalon nuortenromaaneja ollenkaan, joten olisi kiinnostavaa, jos tosiaan lukisit häntä nostalgiahaasteeseen ja vielä peilaisit vanhaa ja uutta lukukokemusta.

    Sinun lapsesi eivät ole sinun on hyvä ja huolellinen, tarkkanäköinen kirja, mutta luulen, että tuo aikakausi vaikuttaa todella paljon siihen, kuinka läheiseksi sen tuntee. Jos on viettänyt itse kaikki 70-luvun talvet mustassa Easy-Beasy-haalarissa, teos tuntuu kovin tutulta. :D

    VastaaPoista
  6. Oli mukavaa lukea tämä teksti, sillä olen usein miettinyt tämän lukemista.

    Minä pidän Honkasalosta kaikkine liikatarkkuuksineenkin. Pystyn samaistumaan parhaiten juuri Eropapereihin sekä tähän, vaikken olekaan ollut pikkupioneeri enkä tule avioeroperheestä. Ehkä juuri 70-luvulla vietetyt pikkulapsuusvuodet saavat aikaan jonkinlaisen tuttuudentunteen, vaikka minä vietin lapsuuttani savolaisessa pikkukaupungissa. Mutta nuo kukkahuivit, taistolaislaulut myös ei-kommunistisessa kodissa, rauhanmarssit (vielä 80-luvulla) ym. toivat tuttuuden tunteen tätä muutama vuosi sitten lukiessani.

    Minäkin aion lukea Honkasaloa myös jatkossa.

    (Uusperhekuvioista on kirjoitettu suomalaisessa (nuorten)kirjallisuudessa jo aika kauan. Kirjoitin blogiini hiljattain Rauha S. Virtasen Tuletko sisarekseni-romaanista ja samaa teemaahan Virtasella on ollut Seljoissakin - 50-60-luvuilla jo. Ok, Honkasalo on aika kaukana Virtasesta, mutta jotain samoja ajatuskulkuja tuli mieleeni molemmista. :))

    VastaaPoista
  7. Minäkin pidin aikoinaan kovasti Sinun lapsistasi, ja minullakin on ollut tarkoituksena lukea se uudestaan jossain vaiheessa. Pidin muistaakseni erityisesti siitä, että Nellin ongelmia ei lopussa ratkaistu kokonaan, mutta annettiin kuitenkin ymmärtää että jotain kehitystä oli tapahtunut. Toki se 70-luvun lapsuus -osuus vetosi myös, varsinkin kun itse olen vasemmistoperheestä, vaikkakaan en ihan niin jyrkästä kuin kirjassa. Muistelen, että kirjassa oli minusta välillä vähän kömpelöä ilmaisua, mutta ajattelin että se varmaan hiotuu kirjailijasta ajan myötä pois.

    Olinkin aika innoissani, kun sain Tyttökerhon käsiini, mutta se oli suuri pettymys. Hirveää höttöä ja jankutusta lapsuusnostalgiasta. Sinun lapsiesi Nelli oli minusta juuri sopivasti ärsyttävä henkilöhahmo, mutta Tyttökerhon päähenkilö on yksi raivostuttavimmista kirjallisista hahmoista, mihin ikinä olen törmännyt.

    Tyttökerho-pettymys hiukan heikensi intoani lukea Sinun lapsesi uudestaan: mitä jos se ei olekaan hyvä? Eropapereitakaan en ole lukenut, vaikka juuri tänään kirjastossa katselin, pitäisikö se lainata. Sen perusteella, mitä olen kirjasta lukenut, se ei välttämättä olisi minusta kauhean hyvä, mutta herättäisi varmasti tunteita.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista, Katja ja Liisa!

    Katja, minuakaan ne liikatarkkuudet eivät ole ennen häirinneet, vaan pidänkin juuri sellaisesta tekstistä, joka on tarkkaa ja huoliteltua ja jossa yksityiskohdat luovat tunnelmaa, kuvaavat aikaa ja ovat muutenkin tärkeitä. Ehkä se oli se liiaksi muistettu dialogi, joka minua alkoi nyt häiritä, ja sitten kun aloin tarkkailla sitä, niin... pitäisi vain lukea, ei tarkkailla.

    Huomasinkin, että kirjoitit Rauha S. Virtasesta, mutta juuri silloin en päässyt kommentoimaan - palaan juttuusi. Kiitos kirjailijavertailukommentista, mielestäni kirjojen ja kirjailijoiden vertaaminen on aina kiinnostava!

    Liisa, muistat oikein, Nellin tilanne jäi lopussa auki, mutta hän ei ollut niin epävarma kuin kirjan alussa.

    Minä en huomannut tässä kirjassa toisellakaan lukukerralla kömpelöä ilmaisua (ellei siksi lasketa tuota liiallista muistamista), mutta Tyttökerhosta olen samaa mieltä. On hyvä, että kirja on arkirealistinen ja kuvaa aikaansa jne., on hyvin kirjoitettu, mutta minullakin meinasi mennä ja menikin hermot Tyttökerhon päähenkilön kanssa.

    Suosittelen Eropapereita, sillä jos ei muuta, niin se ainakin tosiaan herättää tunteita!

    VastaaPoista
  9. Kiitos mielenkiintoisesta arviosta! Minullakin on ollut jo pidemmän aikaa aikomuksena lukea tämä. Honkasalon muukaan tuotanto ei ole ennestään tuttua, mutta tämän romaanin aihe kiinnostaa henkilökohtaisesti enemmän kuin esim. Eropapereiden.

    VastaaPoista
  10. Hyvä kirjoitus ja palautti mieleen omat lukukokemukset. Jostain syystä kaikista näistä kolmesta mieleeni on jäänyt jonkinlainen ärsyyntyneisyys päähenkilön saamattomuuteen ja tiettyyn asioiden vääjäämättömyyteen (ja vielä: menneisyydessä piehtarointiin). Perustan tämän tuntemuksen pääasiassa muistikuviin, jotka voivat toki olla värittyneitä. Olisi aika mielenkiintoista lukea kirja uudelleen (vaikken sitä yleensä harrasta), jolloin näkisi missämäärin omat näkemysten muutokset vaikuttaisivat lukukokemukseen.

    VastaaPoista
  11. Zephyr, luepa sinäkin tämä, olisi kiva kuulla mielipiteesti! Minun mielipiteeni on tietysti vain minun, mutta minusta Sinun lapsesi eivät ole sinun on ansioikkain Laura Honkasalon aikuistenromaani. Se on myös teemaltaa yleisin, niin että siitä löytänee tarttumapintaa, vaikkei kirjan pääteema ihan omalta tuntuisikaan.

    Riittävän hyvä, muistikuvasi on oikea, etenkin Tyttökerhosta jäi minullekin tuollainen ja noista syistä ärtynyt olo. Kannustan sinuakin lukemaan tämän uudelleen!

    VastaaPoista