perjantai 29. heinäkuuta 2011

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä

Onko sellaista termiä kuin epäromaani? Jos on, olen valmis julistamaan Siri Hustvedtin uuden teoksen Kesä ilman miehiä epäromaaniksi. Tämän kirjan ääressä en tuntenut lukevani romaania, vaan vuoroin tutkielmaa naiseudesta, vuoroin romaanin kirjoittamisesta. Lukukokemus oli mieluisa ja epämieluisa, eritoten hämmentävä.

Jos haluat tietää romaanin juonesta, kurkkaa tänne. Tein aiemmin kesästä Kesä ilman miehiä -kansi- ja esittelytekstivertailun. Siinä ilmeni, että kansien välillä on eri maiden kesken suuriakin eroja, tekstien välillä taas ei oikeastaan lainkaan.

Kun aloin sitten lukea Hustvedtin uusinta, olin yllättynyt. En muista, miten Hustvedtin aiemmat teokset ovat alkaneet, mutta olen pitänyt häntä hienostuneena ja älykkäänä kirjailijana. Nyt romaani alkoi kyllä vauhdikkaasti mutta kielenkäyttö oli sujuvuudestaan huolimatta aikamoisen keskinkertaista, melkeinpä latteaa. Esimerkki aivan kirjan alusta:


HIUKAN SEN JÄLKEEN, kun Boris oli lausunut sanan paussi, minä sekosin ja päädyin sairaalaan. Hän ei sanonut "En halua nähdä sinua enää ikinä" eikä "Se on ohi", mutta kolmikymmenvuotisen avioliiton jälkeen paussi riitti tekemään minusta sekopään jonka ajatukset hajosivat, kimmahtelivat ja törmäilivät toisiinsa kuin paukkumaissit pussissaan mikroaaltouunissa. (s. 9)

Paukkumaissit – ja tosiaanko ne sekä hajoavat ja kimmahtelevat että törmäilevät? Plaah. Kauhistuin, sillä tunsin melkeinpä lukevani särmätöntä angloamerikkalaista ihmissuhdetositarinalukuromaania. Koska kyseessä oli kuitenkin Siri Hustvedtin kirja, olin armollinen ja päätin, että kyse on ironiasta ja tietoisestä kielellä leikittelystä.

Luulen osuneeni oikeaan. Hustvedt kuljettaa päähenkilönsä, 55-vuotiaan ja miehensä jättämäksi tulleen runoilijan Mian, erokriisistä kohti rauhallisempaa mielentilaa, naapurin onnettoman nuoren rouvan ystäväksi, oikuttelevien teinityttöjen runokurssin opettajaksi ja vanhan äitinsä ystäväpiirin yhdeksi jäseneksi. Samalla Hustvedt vaihtaa tyylilajista toiseen. Alun lähes viihderomaanimainen sutkauttelu muuttuu paikoin akateemisen opettavaiseksi, lähes tieteelliseksi tekstiksi. Toisinaan Hustvedt kirjoittaa alkua vakavammin, mutta melko tyypillisen ihmissuhderomaanin genren mukaisesti:

Saatatte ihmetellä miksi minä yleensö halusin Boriksen, miehen joka kertoo edelleen lailliselle vaimolleen muuttavansa yhteen uuden naisensa kanssa "käytännöllisistä syistä", – – Ihmettelen itsekin miksi halusin hänet. Jos Boris olisi jättänyt minut kahden tai vaikka kymmenen vuoden avioliiton jälkeen, vahinko olisi ollut huomattavasti pienempi. Kolmekymmentä vuotta on pitkä aika, ja sellaisessa ajassa avioliitto ehtii saada yhteen kasvaneen, melkein insestimäisen sävyn, johon liittyy monimutkainen tunteiden, keskustelujen ja assosiaatioiden rytmi. – – Sinä ja minä. Boris ja Mia. Henkinen limittäisyys. (s. 98–99)

Tämä kaikki tyylivaihtelu teki ohuesta kirjasta jotenkin raskaan luettavan, sillä en oikein löytänyt teoksen punaista lankaa. Selvästi tämä oli kesä ilman miehiä, sillä eri-ikäisten naisten elämät ja naisten välinen ystävyys olivat teoksen keskeisiä teemoja, vaikkakin Mian mielestäni tomppeli ex-mies saikin aika paljon rivitilaa itselleen.

Mutta mitä muuta tämä oli? Minusta tuntui, kun Hustvedt olisi kirjoittanut tämän kirjan aika nopeasti, osoittaakseen äkkiä sekä epäkohtia että voimavaroja länsimaisten naisten elämässä. Tuntui kuin hän olisi halunnut irrotella enemmän kuin aiemmissa romaaneissaan, mutta ei olisi päässyt akateemisuudestaan eroon. Eikä siitä, että hän on sittemmin profiloitunut Vapisevaksi naiseksi. Itse asiassa taisin jopa pitää Vapisevasta naisesta tätä uutta romaania enemmän. Tietokirjaa lukiessa on selvää, että sitä lukee oppiakseen tai ainakin johonkin aihepiiriin tutustuakseen, mutta mm. neuropsykologisten tietojen rönsyileminen tähänkin teokseen oli minusta aika ärsyttävää. Minusta romaanin faktojen pitää olla hyvin kaunokirjalliseen tekstiin "istutettuja" ilman että minusta tuntuu, että kirja yrittää opettaa minua ja kirjailija osoittaa fiksuutensa.

Millainen kirja, sellainen arvio. Tuon hieman sekavan lukukokemuksen jälkeen en löydä oikein punaista lankaa tähän kirjoitukseenkaan. Pidin siitä, että Hustvedt kuvasi ymmärtävästi ja kauniisti etenkin vanhempien naisten elämää. Olisin mieluusti lukenut enemmän runouden opettamisesta. Pidin eri kirjoitustyyleistäkin, mutta niiden yhdisteleminen antoi vähän teennäisen vaikutelman: näin hyvin Hustvedt hallitsee eri genret. En pitänyt kirjan lopusta (Mian tyttären viimeinen repliikki on epälooginen!) enkä erityisemmin päähenkilöstä enkä varsinkaan hänen miehestään Boriksesta. Vai Borisista? Niin, en pitänyt siitäkään, että nimeä taivutettiin suomennoksessa kahdella tavalla. 


Café Voltaire -blogista löytyy kirjallisuuden ammattilaisen pohdiskelu tästä Siri Hustvedtin tyylin häilyvyydestä ja siitä, onko Kesä ilman miehiä feministinen teos.

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä. (The Summer without Men). Otava, 2011. Suom. Kristiina Rikman
Kustantajan kirjaesittely   

19 kommenttia:

  1. Tätä sun arviota kirjasta oli taas tosi hauska lukea. Osuvia huomioita! :)

    Toivottavasti Hustvedtille ei käy kuin Austenille, joka mun mielestä vain osoitelee kirjoissaan, kuinka taitava se on. :(

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja toivotaan! On ikävää lukea taidokkuudestaan liian tietoista tekstiä, ja niistä puuttuu usein se särmäkin. Lisäksi on ikävää, jos kirjailija saa sellaisen aseman, että häntä kehutaan kritiikittömästi, kirjoittipa hän mitä vain. Esim. Austerille on minustakin käynyt suunnilleen noin.

    VastaaPoista
  3. Mahtava teksti, Jenni!

    Kesä ilman miehiä oli kyllä kinkkinen teos. Kun minä pidin siitä mutta.. äh. Kiteytit hyvin ajatuksia tähän langattomuudesta ja rönsyilystä. Ja minuakin olisi varmaan häirinnyt tuo Boriksen taivuttelu mutta luin englanniksi niin ei tarvinnut häiriintyä. Huh.

    Toivotaan, että Hustvedt on seuraavassa kirjassaan vähän rauhoittunut.

    Ja Austeriin pakko vielä kommentoida että hän on minusta aika vaihteleva kirjailija vaikken kauhean monta teosta olekaan lukenut. Esimerkiksi "se kuuluisa" New York-trilogia oli mielestäni aikamoista tekotaiteellista suoritusta. Plääh. :D

    Mutta kiitos aamun ajatuksista, nyt minä lähden töihin!

    VastaaPoista
  4. Linnea, minun tunteeni tätä teosta kohtaan vaihtelivat kovin lukemisen eri vaiheissa. Aluksi en tykännyt siitä melkein ollenkaan ja ihmettelin, miten näin ohut kirja voi olla niin hidaslukuinen. Sitten pidin siitä kovasti ja lopuksi ajattelin, että se olikin hyvä teos. Kun taas rupesin purkamaan lukukokemustani ensin mielessäni ja sitten blogiin, huomasin, etten juuri pitänytkään kirjasta.

    Pitääkö vai eikö pitää. Tämä kirja taitaa tehdä lukijansakin häilyväisiksi! :)

    Minä en ole saanut luettua Austerilta New York -trilogiaa, vaikka olen yrittänyt sekä suomeksi että englanniksi. Joitakin muita teoksia olen lukenut. Yleensä olen pitänyt niistä lukiessani mutta unohtanut ne sitten aika pikaisesti. Juuri tuo liika taidokkuus tekee niistä (vaikka ovatkin keskenään erilaisia) sellaisia, että lukeminen on helppoa - mutta niin on unohtaminenkin. Olen pariin otteen kirjoittanut blogissanikin Austerista ja ylipäätään siitä, ettei tämäntyyppinen kirjallisuus iske minuun täysillä.

    Hih, mitäköhän Husvedt sanoisi, jos tietäisi, että ensin arviossa moititaan hänen kirjaansa ja sitten keskustelussa hänen miehensä kirjoja? ;)

    VastaaPoista
  5. Siis niin totta, niin totta....Sirillä on nyt kyllä menossa nyt joku 'kausi'. Tosin hän harrastaa kielellä leikittelyä kuten itsekin mainitsit, mutta tämä kirja on hämmentävä. Ei voisi uskoa saman naisen kirjoittamaksi, jolta on synytnyt Kaikki mitä rakastin. Pidin myös Vapisevasta naisesta. Tämä viimeisin on todellinen kesäkirja, hieman hämmentävä, mutta hauska minusta niiltä olisn kun kerrotaan 'joutsenista'.

    Jos saat jostain käsiisi Hyvä Terveys -lehden no 4, siinä on Siristä haastattelu Vapiseva nainen kirjan tiimoilta jutussa Saa särkyä.

    ***

    No, pakko osallistua nyt Austeriin. Minusta New York -trilogia on yliylistetty, mutta Näkymätön täysin nero kirja. En voi mitään, että koin Näkymättömän kohdalla suuria väreitä...Nobel???

    VastaaPoista
  6. Olen juuri tarttumassa Kesään ilman miehiä. Jos rohkenen sanoa, Hustvedt on jotenkin sellainen kirjailija, josta KUULUU tykätä. Minusta hänen paras teoksensa tähän asti on ollut Vapiseva nainen, siis ei romaani ensinkään.

    VastaaPoista
  7. Leena, siltä minustakin tuntuu, Vapiseva nainen on nyt jotenkin vapiseva kirjoittajakin. ;) Kaikki mitä rakastin ja Amerikkalainen elegia mahtavat kyllä olla kirjailijalle taakkojakin, sillä jos tunnetaan sellaisista romaaneista, lukijat odottavat varmasti saavansa sellaista lisää - ja uudistuakin pitäisi, hankalaa. Kiitos lehtivinkistä, yritän etsiä tuon Hyvän Terveyden käsiini.

    Itse asiassa olen kaikki Hustvedtit luettuani ajatellut, että pitäisi lukea Kaikki mitä rakastin uudelleen ja katsoa, millainen se oikein olikaan, kun se on jäänyt niin vaikuttavana mieleeni. Amerikkalaisesta elegiastakin pidin suuresti, mutta nämä kaksi muuta romaanisuomennosta taitavat jäädä Vapisevan naisen jalkoihin, se oli minusta mielenkiintoinen.

    En ole lukenut Austerin Näkymätöntä, mutta sekin on niin kehuttu, että eiköhän se joskus läydä tiensä lukulistalle...

    Nora, rohkene toki, olen samaa mieltä Hustvedtista tykkäämisestä! :) Tosin myönnän itsekin olleeni aivan ymmälläni, kun ystäväni inhosi Kaikki mitä rakastin -romaania, minä kun luin sen yhteen putkeen ja olin lumoutunut.

    Tästä Kesä ilman miehiä -teoksesta olen kuullut mielipiteitä laidasta laitaan. Osa on ollut lyttääviä, osa taas nostanut teoksen Hustvedtin parhaimmaksi. Mielenkiintoista tietää, mitä siitä pitää lukija, jonka mielestä Vapiseva nainen on Hustvedtin paras teos, sekin kun on sellainen, että jäi vissiin monelta kesken.

    VastaaPoista
  8. Erinomainen kirjoitus! Minulla ei ole ollut ihmeempää kipinää tarttua tähän kirjaan, mutta perustelit kyllä oivallisesti tämän hyvät ja huonot puolet.

    VastaaPoista
  9. Salla, kiitos! Onneksi on blogeja, niin kirjoista voi saada käsityksen ilman että lukee itse kaikki maailman opukset. Mulla on muuten nyt yhtenä luettavana kirjana Tapio Koivukarin teos, mistä menee kiitos ihan sinulle. Ilman blogiasi en olisi huomannut koko kirjaa kaupassa ja kiitos kirjoituksesi, tiesin, mitä odottaa. Kirja on tuntunut lukiessa oikein mukavalla tavalla tutulta. :)

    Tällainen pieni syrjähyppy kotimaisen kirjallisuuden puolelle...

    VastaaPoista
  10. Minulla tämä on "pian lukuun tulevien kirjojen pinossa" jo odottamassa ;)

    Tiedän, että koska en ole ennen lukenut Siriä, kaikki suosittelevat sitä parhainta, eli Kaikki mitä rakastin, ensi kosketukseksi hänen tuotantoonsa, mutta aion olla jääräpää ;) Luen tämän ensin ja sitten vasta tuon kovasti kehutun. Toisaalta olisi kurjaa jopa lukea se parhain ensin koska sittenhän se odottamisen nautintokin olisi heti ohi herkästi.

    VastaaPoista
  11. Tämä oli kyllä omalla tavallaan vaikea kirja. En vieläkään tiedä, että pidinkö hurjasti vaiko vain vähän. Pidin kyllä, koska tottahan Hustvedtista kuuluu tykätä (kuten Nora kirjoitti) ja tykkäänkin, mutta tästä jäi päällimmäisenä mieleen kaikenlaiset hyppelehtivät pohdiskelut sekä Mian tunnetilojen vaihtelut.

    Tuo, että huomasit Boriksen ja Borisin kirjoitusasun erot, kertoo siitä, ettei kirja tosiaankaan uponnut sinuun täysin. Samaa perua kuin Sallan blogissa ollut Pulkkisen nakkipaperi-ilmiö tai Erjan mainitsema rotta Ali Shawn kirjassa. :)

    VastaaPoista
  12. Vapiseva nainen ohittaa minunkin mielestäni Amerikkalaisen elegian. Siksi tämä lehtijuttukin kiinnosti niin kovasti. Minulta on itseasiassa lähdössä kahdelle kirjabloggaajalle ma tai ti kopio ko. jutusta, joten jos kiinnostaa, laita vain yhteystietosi meiliini.

    Siri on jänyt nyt jonkun tai joidenkin asioiden jumiin. Siinähän voi olla sekä sairaus että tuo KMR:n kirjan suurenmoisuus ja vielä jotain mitä emme tiedä, sillä Kesä ilman miehiä heijasti hajaannusta tai vedenjakajalla oloa tms.

    Itse asiassa minun oli PAKKO lukea KMR kahteen kertaan, sillä ensimmäisellä kerralla jäin niin Billin lumoamaksi, ettei järki pysynyt päässä. Samoihin aikoihin meilailin monenlaista erään Kustannusherran kanssa ja hän kertoi yhden yön valvoneensa lukien KMR ja kehui kirjaa 'aivan uskomattomaksi'. Olihan se aika paljon sanottu ja tehty, kun lukee työkseen päivät pitkät vuodesta toiseen. Ehkä KMR onkin tosiaankin Sirille nyt jumi ja taakka ylittämättömyydessään.

    VastaaPoista
  13. Tunnistan tuon, että lukiessa tuntee suurimmaksi osaksi pitävänsä kirjasta, mutta lukukokemusta purkaessa huomaa ettei sittenkään niin paljon pitänyt. Itse asiassa minulle kävi Kaikki mitä rakastin -kirjan kanssa juuri niin. Pidin lukiessani kirjasta hyvinkin paljon - varsinkin alkupuoliskosta - mutta jälkikäteen muistan paremmin kaikki ne asiat jotka kirjassa ärsyttivät.

    Vaikka en ollut edes ylistettyyn Kaikkeen mitä rakastin loppujen lopuksi kauhean ihastunut, Hustvedt on ehdottoman kiinnostava kirjailija. Ristiriitaisten tunteiden ja jopa ärsytyksen herättäminen kun on kuitenkin hedelmällistä, koska on melkeinpä pakko analysoida omia reaktioitaan enemmän kuin monen säröttömän hyvän lukukokemuksen kanssa.

    VastaaPoista
  14. Minäkin muistan ihmetelleeni joitain sanavalintoja tai -muotoja, mutta silti pidin kirjasta paljon.

    Minulla on ollut sekä Hustvedtiä että Austeria kohtaan sellainen ennakkoluulo, että heidän kirjansa ovat melkein liian suurella ammattitaidolla tehtyjä, takuuvarmoja tuotteita.

    Nyt kun sekä tämä että Vapiseva nainen olikin kirjoittu vähän kuin roiskaisten, olen valmis antamaan tuon ammattitaidon anteeksi;-)

    VastaaPoista
  15. Olit kyllä kiteyttänyt monta kohtaa osuvasti. Ja oli hauska lukea aivan erilainen kirjoitus kirjasta. (Aloitin vasta tämän kierroksen muiden ajatelmista.)

    Tämä kirja selvästi herättää paljon ajatuksia lukijoissaan. Ei ihme, siinä on niin paljon ituja. Ja on ihan totta, että esseekirjoittaminen, tieteellinen kirjoittaminen, lyriikka ja kaunokirjallinen teksti sekoittuvat. Minä jotenkin ajattelin, että se oli tarkoituksellista. Vähän kuin mielen mosaiikki.

    Jännää, että monella oli ollut tunne, että kirja on hätäisesti kirjoitettu. Minulla tuli pikemminkin sellainen tunne, että tämä kirja on ollut työn ja tuskan takana. Aivan kuin kirjailijalla olisi ollut niin paljon materiaalia ja dataa, ettei se millään asetu aivan ehyeksi kokonaisuudeksi. Toisaalta Mia, kirjan kertoja´, oli kokenut hermoromahduksen ja siksi pomppelehtiva ja ailahteleva kerronta sopi hyvin Mian suuhun. Minulla tosin oli välillä sellainen kummallinen olotila, että tässä on sama kertoja kuin Vapisevassa naisessa...

    Kaikesta tästä huolimatta pidin kirjasta ja sen teemoista. Luin sitä pätkissä. Siksi ehkä pomppelehtiminen ei häirinnyt.

    Olen aina pitänyt Sirin laaja-alaisuudesta ja älykkäästä tavasta taustoittaa kirjan asioita. Tässäkin näkyy se valtava työ, mikä kirjaan on täytynyt tehdä. Näkyykö se sitten liikaakin?

    VastaaPoista
  16. Kiitos kommenteista kaikille! Olin kerrankin viikonlopun pois koneen ääreltä, joten vastailua hieman jälkijunassa.

    Susa, voi olla hyväkin tutustua Hustvedtin tuotantoon "väärässä" järjestyksessä, niin Kaikki mitä rakastin ei väritä lukukokemusta, niin kuin monilla on mitä ilmeisemmin käynyt.

    Katja, naureskelin kommentillesi. Juu, taitaa tosiaan olla merkki epätäydellisestä lukukokemuksesta, kun borikset, nakkipaperit ja rotat alkavat häiritä. Olen aikonut kirjoittaa blogiinkin siitä, että mitä parempi kirja, sen vähemmän siitä muistan kun ahmin hyvät kirjat niin innoissani. Vähän ristiriitaista, kun juuri niistä hyvistä haluaisi tietenkin muistaa kaiken.

    Ja todellakin, tästä kirjasta jää kaikenlainen hypähtely mieleen.

    Leena Lumi, Kesä ilman miehiä -kirjasta tekee kyllä mieli tehdä tuollaisia tulkintoja kirjailijasta, tai ne tulevat oikeastaan väistämättä mieleen, vaikka kirjoja kai pitäisikin lukea "vain kirjoina"- Saa nähdä, millainen Husdvedtin seuraava teos on, palaako lukuromaanien pariin vai jatkaa tätä tutkiskelevaa tyyliä. Tiedän kyllä, kumpaa itse toivoisin hänen tekevän. :)

    Minullekin Kaikki mitä rakastin oli suuri lukukokemus, osin ihan kirjan itsensä takia ja osin siksi, etten ollut lukenut muutakaan sentyyppistä kirjallisuutta aiemmin. Olen nyt tuosta ensimmäisestä lukukerrasta asti ajattelut lukea kirjan uudelleen, joten kyllä se on joskus tehtävä.

    Kiitos artikkelitarjouksesta. Muistan nähneeni ko. artikkelin hierojallani ja menen sinne ihan lähipäivinä. Palaan asiaan, jos hänellä ei ole enää artikkelia!

    Liisa, eikä olekin hassua, että lukukokemus tuntuu muuttuvan, kun sitä alkaa oikein pohtia? Hustvedt on kyllä todella kiinnostava ja monipuolinen, ja tosiaan, hyvässä kirjallisuudessa pitää olla säröä. Sinänsä tämä uusin Hustvedt olikin kiinnostava, että löysin siitä enemmän säröä (ja ärsyyntymisen aiheita) kuin aimmista romaaneista.

    Erja, hauska mielipide: Hustvedt onkin luultua parempi, kun hänen kaksi uusinta kirjaansa eivät ole täydellisiä! :D Mutta ymmärrän, itsekin kirjoitin taannoin Vapisevan naisen kohdalla, ettei H olekaan täydellinen.

    Olsipa jännittävää tietää, ovatko Hustvedtin ja Austerin kirjat täydellisiä jo käsikirjoitusvaiheessa vai muuttuvatko ne vielä kovin kustantamossa.

    Valkoinen Kirahvi, kävin lukemassa sinun arviosio (mutten vielä kommentoinut) ja oli hauskaa nähdä suht erilainen kirjoitus samasta kirjasta. Ymmärrän kyllä, miksi sinä olit päätynyt juuri niihin mielipiteisiin kuin päädyit. Uskottava ajatus tuokin, että Vapisevassa naisessa ja Kesä ilman miehiä -kirjassa on sama kertoja; ehkä tämä oli nyt kaunokirjallinen versio elämänhallinnan pettämisestä.

    VastaaPoista
  17. Pääsin kirjassa vain sivulle 82; kirjasta oli varaus, enkä yrityksistäni huolimatta saanut sitä luettua kuin aina muutaman sivun kerrallaan. Arviosi summasi aika tasan tarkkaan omatkin ajatukseni (siis sivulle 82 asti). Punaisen langan puute, hyppelehtivyys, lukeneisuudella brassailu (?), ärsyttävä Boris, ärsyttävä Mia... Tietysti tekstissä oli upeita yksityiskohtia ja mainioita sivuhenkilöitä, kuten se peruukkipäinen pikkutyttö (Flora). Ehkä luen kirjan joskus loppuun (koska inhoan keskeyttämistä) mutta mitään suosikkia tästä ei kyllä tule.

    VastaaPoista
  18. Lumikko, kirja jatkuu enemmän tai vähemmän samanlaisena koko kirjan, eikä loppuratkaisu miellyttänyt ainakaan minua. Eli jos luet kirjan joskus kokonaan, varaudu siihen, ettei varsinaisia yllätyksiä ole tiedossa. :) Kirjassa oli kyllä muutama varsin mainio henkilöhahmo (ei päähenkilöissä) ja olihan se kieli taidokasta, mutta... Ei, mitä enemmän tämän lukemisesta kuluu aikaa, sen vähemmän huomaan kiintyneeni kirjaan.

    VastaaPoista