perjantai 8. heinäkuuta 2011

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

 Kun perheenjäsenet eivät tunnu tarjoavan Papalle elämän perustaa, paneutuu hän meren salaisuuksiin. Myös meri on hänelle Toinen, jonka voi yrittää ottaa haltuunsa. Hän yrittää käsittää maailman teoreettisin välinen. Hän yrittää kartoittaa saaren keskellä olevan lammen luonteen, kerää havaintoja, laatii muistiinpanoja... (s. 208)


Jukka Laajarinteen Muumit ja olemisen arvoitus on kiinnostava teos jokaiselle vähänkään filofiasta tai edes kirjojen ja tekstien analysoinnista kiinnostuneelle muumifanille. Laajarinne kuljettaa helppolukuisessa kirjassaan sujuvasti rinnan tunnetuimpia filosofeja ja heidän teorioitaan sekä muumiromaanien tapahtumia. Kirjaa lukiessa tuntuu kuin pääsisi lukemaan kaikkia muumikirjoja yhtäaikaa! Kuvia ja sitaattejakin on mukavasti.

Olin myyty heti alkupuheesta. Laajarinne kertoo löytäneensä muumit vasta lukioiässä, itse taisin ihastua niihin vielä vanhempana – eikä Tove Jansson kaikkia muumiromaaneja alun perin lapsille kirjoittanutkaan. Voisin itsekin kirjoittaa näin:

Ihastuin Tove Janssonin tapaan hullutella kielellä. Ihastuin tunnelmallisiin, taidokkaisiin kuviin. Ihastuin terävään ja hauskaan ihmis- tai oikeastaan ötökkäkuvaukseen. Näin piirteitäni Muumipapassa, hattivateissa, Mörössä ja Nuuskamuikkusessa, Nyytiä unohtamatta. Kirjoissa puhuttiin samoista vaikeista kysymyksistä, joita itse mietiskelin, ja kirjailija osasi käsitellä niitä lämpimällä, voimia antavalla tavalla. Uskallan sanoa, että kaikista lukemistani kirjoista juuri Muumi-kirjat ovat vaikuttaneet minuun kaikkein syvimmin. (s. 10)

Nyt kun olen aloittanut tämän kirjoituksen näin ihastuneena, joku saattaa hämmästyä, kun lopetan sen melkein samoin tein ja ilmoitan, etten kuitenkaan lukenut tätä kirjaa loppuun.

Filosofiaosuudet olivat kyllä helppoa ja kiinnostavaa luettavaa nytkin, mutta muumiosuuksien suhteen olisin toivonut, että olisin muistanut romaanit tämänhetkistä paremmin. Nyt kaikki Laajarinteen kuvaamat muumikirjojen henkilöt ja tapahtumat olivat kyllä kovin tuttuja, mutta en silti saanut hahmotettua päässäni kirjojen "suuria linjoja" eli kokonaisia tarinoita, etenkin kun Muumit ja olemisen arvoitus siirtyi muumitarinasta toiseen. Jos olisin muistanut enemmän, niin olisin saanut vielä enemmän irti tästä kirjasta.

Toimintasuunnitelmani on seuraava: odotan syksyyn, jolloin Muumit ja olemisen arvoitus ilmestyy pokkarina (nyt minulla oli kirjaston lainakirja). Hankin sen ja luen sitä yhdessä muumiromaanien kanssa. Vietän siis muumisyksyn! Suosittelen samaa kaikille oikein mukavaa syksyä kaipaaville. Tai ainakin suosittelen tämän kirjan hankkimista, sillä kyllä tämä on melkeinpä pakollinen muumien ystävän tietoteos.

Muumipeikko rakastaakin rakastamista, ei Niiskuneitiä.
Omituista, eikö totta?
Intohimojaan valitessaan ötökkä määrittelee ensisijaisesti itseään.
Sartea mukaille: Jos Niiskuneitiä ei olisi ollut olemassa, Muumipeikko olisi keksinyt hänet itse.
Ja juuri niin hän teki. (s. 42)

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus. (Atena, 2009)
Kustantamon kirjaesittely

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut kaikki muumikirjat, ihan joitain alkukirjoja (suuri tuhotulva) lukuunottavaa.

    Ongelma on siinä, että Tove Janssoninkin tyyli muuttuu kirjasta toiseen, joskin elämänfilosofia ei niinkään muutu.

    Kannen kuva on Muumipappa ja merestä (luullakseni?), jossa muumi tulee alas majakasta. Majakka on kirjan alussa kuvattu varsin ankeaksi paikaksi ja kaikilla tökkii. Lopuissa kirjoissa on filosofiaa eniten, mutta alkupään kirjoissakin tulee esille suhde nipottajiin, ja filosofeihinkin, koska Pyrstötähden filosofi on kuvattu hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Jokke, luulen, että tuo variaatio muumikirjojen tyylissä johtuu siitä(kin), että Jansson kirjoitti osan kirjoista lapsille ja osan aikuisille, mielestäni juuri Muumipapan ja meren ainakin. Ja ehkä Jansson pääsi itsekin ajan myötä jotenkin enemmän sisälle muumifilosisaan tai ainakin uskaltautui tuomaan sitä enemmän esille?

    Palaan asiaan, kunhan alan lukea muumeja uudelleen. Yritän lukea ne syksyn mittaan ja mielellään aikajärjestyksessä. Tämän Laajarinteen kirjan lisäksi löysin romaanien oheen toisenkin Janssonista kertovan tietokirjan, mutta siitäkin lisää myöhemmin.

    VastaaPoista