keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Vääristä kirjoista kuuluisia?

Luin viime sunnuntain paperi-Hesaria vasta eilen. Kulttuurisivujen Sivuääniä, kohinaa kirjamaailmasta -palstalta löytyi mieltä kutkuttava pikku uutinen.

Guardian-lehdessä on kuulemma ihmetelty, että jotkut kirjailijat ovat kuuluisia vääristä teoksista. Viime aikoina blogeissakin paljon esillä olleen Kazuo Ishiguron teos The unsoled olisi ansiokkaampi kuin Ole luonani aina tai Pitkän päivän ilta, joista kirjailija kuitenkin tunnetaan paremmin. Kurt Vonnegutilta ei pitäisi mainita aina Teurasto 5:ta (jota muuten miespuolinen kollega eilen haukkui minulle; siteraan suoraan ja kerron, että kirja on kuulemma ihan paska eikä kukaan voi pitää siitä!), kun on olemassa myös Kissan kehto.

Alkoi kiinnostaa. Oli pakko etsiä netistä Guardianin John Selfin artikkeli Famous for the wrong book. Kannattaa vilkaista artikkelia jo siksi, että tätä kirjoittaessani siinä on jo yli 600 kommenttia ja keskustelussa on mainittu tuttuja kirjailijoiden ja kirjojen nimiä. Ja kannattaa vilkaista jo siksi, että ylipäätään näkee kirjakeskustelun, jossa on noin huimasti kommentteja. En muista nähneeni moista Suomessa! Näkisinpä blogissani. ;)

Arvatenkin yritin heti miettiä, kuka suomalainen kirjailija on kuuluisa "väärästä" teoksesta. En tiedä. Olen usein kuullut, että Aleksis Kiveltä ei pitäisi mainita ainaa Seitsemää veljestä, kun on esim. Nummisuutaritkin, mutta kyllä minulle Jukolan veljekset ovat ykkösiä. Nopealla mietinnällä en keksinyt ketään muutakaan mielestäni väärin ymmärrettyä. Mieleeni tulleet esimerkit olivat korkeintaan henkilökohtaisia esimerkkejä. Minulle esimerkiksi Timo K. Mukan teoksista Kyyhky ja unikko on läheisempi kuin Maa on syntinen laulu, joka on varmasti huimasti tunnetumpi.

Ehkä enemmän on niitä kirjailijoita, joiden maine on tietyntyyppisten kirjojen varassa. Olen usein puolustanut Veikko Huovista, että hänellä on muitakin kuin humoristisia irvileukajuttuja (vaikka osuvia nekin ovat). Ylipäätään tuntuisi, että pitkän linjan kirjailijoilla on se "rasite", että ne, jotka eivät seuraa kirjailijan koko tuotantoa, mieltävät tämän ensimmäisen kuuluisan kirjan, läpimurtoteoksen, mukaan. Montakohan kirjaa Anja Kauranen/Snellman on kirjoittanut Sonja O:n jälkeen, tai Anna-Leena Härkönen Häräntappoaseen? Kuitenkin nämä kirjat mainitaan melkein aina heistä puhuttaessa.

26 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa! Subjektiivisiahan nuo kaikki arviot ovat, mutta mielenkiintoisia ja tällaisten juttujen perusteella kirjallista kaanonia vahvistetaan, mutta myös edelleen muokataan ja se on hyvä se.

    Äkkiä mietittynä itselleni tulee mieleen ainakin Hannu Salama, joka on tullut tunnetuksi Juhannustansseistaan, mutta Siinä näkija, missä tekijä on mielestäni paljon parempi.

    On myös paljon yliarvostettuja kirjoja (siis minun mielestäni), yhtenä esimerkkinä kriitikkolistoilla ensimmäisenä vuodesta toiseen roikkuva Alastalon salissa. Toisaalta taas samaisten kriitikkopiirien ja myös yliopistoväen (kirjallisuustieteilijät)keskuudessa Täällä Pohjantähden alla on mielestäni liian aliarvostettu.

    VastaaPoista
  2. Minulle taas vaikkapa Waltarin ykkösteos on Turms eikä Sinuhe...

    VastaaPoista
  3. Jälleen ihan mielettömän hyvä aihe!
    Minä esimerkiksi pidän Juhani Ahon Panusta paljon ja ihmettelen miksei sitä mainita iän ikuisten Rautatien, Papin tytär ja Papin rouva teosten ohella.

    Stephen Kingiltäkin mainitaan aina esim. Hohto, joka lienee kuuluisampi elokuvan vuoksi. Eihän se kirja huono ole, mutta Kingillä on rutkasti parempiakin. Samaten Kingiltä mainitaan Carrie, joka on hänen esikoisensa (se näkyy kirjallisessa laadussakin) ja varmasti kuuluisa lähinnä filmatisoinninsa vuoksi.

    VastaaPoista
  4. Jaana, tuosta Salama-esimerkistä tuli mieleen, että kuinkakohan moni kirjailija on kuuluisa ei-kirjallisista tai ei vain kirjallisista syistä, esim. kirjan tai joskus vain kirjailijan itsensä aiheuttaman kohun vuoksi. Olisi kiinnostavaa pohtia sitäkin! En ole lukenut mainitsemistasi Salaman teoksista kuin osan Juhannustansseista, joten en osaa ottaa kantaa niihin.

    Minä puolustan Alastalon salissa -teosta, pitää Suomessakin joku Virallinen Outo Kirja olla! ;) Mutta puolustan myös Täällä Pohjantähden alla -teosta, harmi kuulla että se on mielestäni aliarvostettu.

    Anonyymi, hyvä, Waltari on varmasti sellainen kirjailija, jonka kohdalla moni muukin mainitsisi jotain muuta kuin Sinuhen, jos kysyttäisiin! Minä en osaa taas mainita häneltä mitään tiettyä teosta, minulla on vain sellainen yleinen kunnioitus hänen laajaa ja monipuolista tuotantoaan kohtaan.

    Morre, kiitos! Mielettömän hyvä aihe oli suoraan Hesarista varastettu. ;)

    Tunsin pistoksen itsessäni, kun luin kommenttisi, sillä apua, hankin Ahon Panun juuri blogikommenttien innostamana alkukesästä ja se on yhä kesken. Tai alussa, luin sitä vähän juhannuksena... Lupaan korjata asiantilan ja, kunhan olen päässyt muutamast uutudesta, palata Panun ja muutenkin vanhemman kirjallisuuden pariin.

    Elokuvat ovat varmasti syypäitä monen kirjan tunnettuuteen. Harvoin vaan tuntuisi olevan niin, että sekä leffa että kirja olisivat hyviä, usein jompikumpi on paljon toista latteampi (yleensä leffa).

    VastaaPoista
  5. Hyvä aihe!

    Waltarilta minä valkkaisin Valtakunnan salaisuuden parhaaksi, tosin en ole kaikkia niitä historiallisia lukenut...

    Hieman eri asia mutta minua kuin myös joitain muita on jälkeenpäin ihmetyttänyt että Leena Krohnin Matemaattisia olioita on se kirja josta tuli Finlandia-palkinto, se on kuitenkin urallaan niitä keskinkertaisempia kirjoja...tosin tunnetuin kirjansa taitaa kuitenkin olla Tainaron joka paremmin sen ansaitsee (vaikka henkilökohtaisesti nostankin pari muuta sen edelle, mutta syistä jotka eivät edes yritä olla objektiivisia).
    Samoin Maarit Verrosen Yksinäinen vuori taitaa olla yhä ainoa ehdokkaansa samaan kisaan, vaikka lukemistani se on uransa heikoin...

    Leffat ovat hankalia. Kingiltä suosikkikirjani on Se, josta tuli hyvin keskinkertainen tv-elokuva (omalla tavallaan ehkä niin hyvä kuin siitä kirjasta voi tehdä, mutta auttamatta keskinkertainen). Philip K. Dickiltä samoin muistetaan parhaiten Do Androids Dream of Electric Sheep koska siitä tehtiin Blade Runner, vaikka Dickillä on parempia kirjoja...

    Parissa paikassa olen myös päätynyt kommentoimaan Agatha Christien sitä aina mainittua Roger Ackroydin murhaa, että sen ansiot ovat ensisijaisesti historiallisia, mikä oli sen vaikutus dekkarikirjallisuuteen jne. Mutta jos haluaa lukea hyvän dekkarin niin Christiellä löytyy kasa parempia kirjoja.

    VastaaPoista
  6. ...ja sekalaisia kommentteja tuolta Selfin artikkelin takaa luettuani,

    C.S.Lewis: Paholaisen kirjeopisto>Narnia
    J.R.R.Tolkien: Hobitti>Taru sormusten herrasta
    Kawabata: House of Sleeping Beauties>Lumen maa

    Austenilta päädyn kuitenkin valitsemaan sen Ylpeyden ja ennakkoluulon vaikka Viisasteleva sydän onkin hyvä.

    VastaaPoista
  7. Erinomainen aihe! En nyt valitettavasti ehdi paneutua linkkiisi, käyn katsomassa joskus paremmalla ajalla.

    Kirjailijan leimaaminen jonkun tietyn kirjan kautta on samaan aikaan omituista ja ymmärrettävää. On toki kirjailijoita, joilla on yksi hyvä kirja ja loput keskinkertaisia. Mutta yleisesti ottaen hyvä kirjailija pystyy varmasti kirjoittamaan useita hyviä teoksia. Ja se, mistä kukin eniten tykkää, vaihtelee yksilöllisten mieltymysten mukaan.

    Olen huomannut, että itse jostakin syystä tartun "vääriin" kirjoihin. En siis siihen klassikkoteokseen, joka pitäisi kaikilla olla luettuna, vaan johonkin muuhun. Dostojevskiltä olen lukenut Karamazovin veljekset ja Vanhan ruhtinaan rakkauden, mutta aina mainitaan vain Rikos ja Rangaistus. Tai Charles Dickensiltä olen lukenut Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit, suurin piirtein ainoan hänen teoksistaan, mitä ei rummuteta joka paikassa. Waltarilta olen lukenut kaikki Komisario Palmut, mutta en yhtään "niistä suurista" (Sinuhe sentään odottaa jo kiltisti kirjahyllyssä). En tiedä onko se jotakin synnynnäistä vastarannankiiskeyttä vai mitä, että päädyn aina kirjailijan marginaalituotantoon :D

    Toisaalta herää kysymys: kertooko kirjailijasta ja hänen tyylistään enemmän se yksi hittikirja vai se muu, vähemmälle huomiolle jäänyt tuotanto?

    VastaaPoista
  8. Mitenkä mielenkiintoinen, herkullinen aihe :) Minulla vain pää lyö tyhjää tällä kertaa, joten en vielä kommentoi tämän kummempaa, mutta toivottavasti tästä sikiää keskustelua!

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen ja hyvä keskustelunaihe. Luulen, että väärä kirja ei oikeastaan voi nousta kuuluisimmaksi tai rakastetuimmaksi, koska joku syyhän siinä on, että jonkun kirjailijan joku tietty teos nyt vain nousee korkeammalle kuin muut: Kirjan julkaisuajankohta (hyvää esikoista/toista kirjaa on usein vaikea ohittaa, koska muuta tuotantoa verrataan aina niihin tai kirja osuu johonkin poliittiseen aikaan tai jää kirjailijan viimeiseksi jne.) lie tärkein, mutta myös kirjan yleinen vastaanotto ja kustantajan tekemä työ etenkin nykykirjojen kohdalla saattavat vaikuttaa tähän arvostukseen paljonkin.

    Selvää toki on, että hyvä kirjailija julkaisee sinänsä parempia teoksia kuin se rakastetuin tai joidekin mielestä "väärin" suosituimmaksi noustu teos, mutta kun joku asia on saatu mielikuvalliseen kirjallisuuden kaanoniin, on sitä vaikea alkaa ylittää.

    Mietin vielä, että joskus joku voi jopa brassailla sillä, ettei vaikkapa Ishiguron paras teos ole suinkaan vaikkapa tuo Pitkän päivän ilta, vaan joku muu, koska on aina kiinnostavampaa nostaa paremman ominaisuudessa esille joku vähemmän tunnettu teos.

    Selitin varmaan hieman sekavasti, mutta niin moni asia vaikuttaa teoksen vastaanottoon ja kun se yksi saavuttaa sen kuuluisimman aseman, niin sitä on vaikea ylittää.

    Kauranen/Snellmannin paras kirja mielestäni on edelleen tuo Sonja O. ja Ahon kirjoista pidän eniten juuri Papin tyttärestä/rouvasta. Mutta Waltarin paras kirja ei mielestäni ole suinkaan Sinuhe, vaan Suuri illusioni. ;)

    Ja miten muuten ne kirjailijat, jotka kirjoittavat koko ajan niin laadukkaita kirjoja, että heidän parhaansa nimeäminen olisi jo väärin. Mikä olisi vaikkapa Italo Calvinon tai Pirkko Saision paras?

    VastaaPoista
  10. Hdcanis, kiitos molemmista kommenteista ja lukuisista esimerkeistä! Minulla pisti tuosta silmään Guardianin keskustelusta heti alkuun ehdotus, että Jeffrey Eugenides pitäisi tuntea Middlesexistä eikä Virgin Suicidesta. Middlesex on mielestäni todella vaikuttava (olen siitä blogannutkin), joten olen samaa mieltä. Virgin Suicides ei ollut yhtä tyrmäävä kirja, joskin aion lukea senkin joskus uudestaan.

    Olen ollut aikeissa lukea myös Austenin Viisastelevan sydämen. Siitä on juttua Siri Hustvedtin uusimmassa kirjassa, herätti lukuhalun (muuten ko. kirja ei ole kauheasti houkutellut minua lukemaan itseään eikä muutakaan, mutta palaan asiaan lähipäivinä).

    Ja edelleen, Leena Krohnin tuotannosta olen ihan samaa mieltä. Luulen muuten, että moni luuleekin Tainaronin saaneen F-palkinnon.

    Amma, hauskaa että sinulla on melkeinpä taipumus tarttua "vääriin" kirjoihin. :) Luulen, että on kirjailijakohtaista, kertooko se kaikkien tuntema kirja tietystä kirjailijasta vai ei. Minä en ole muuten lukenut Waltarilta yhtään Komisario Palmua! Ehkä pitäisi, sillä kiinnostaisi etenkin niissä kuulemma oleva hyvä Helsinki-kuvaus. Tai olen kuullut, että dekkariseura on järjestänyt ihan Palmu-kävelyjäkin.

    Helmi-Maaria, ei se mitään. :) Minua alkoi heti kutkuttaa tämä aihe kovasti, vaikka sitä käsiteltiin Hesarissa vain muutaman rivin verran, mutta samoin, minunkin pääni löi tyhjää esimerkkien kanssa...

    Katja, kiitos pitkästä kommentista! Varmasti kirjan tunnettuuteen vaikuttaa vaikka kuinka moni asia ilmestymisajankohdasta markkinointiin ja kirjailijaan itseensä pelkän teoksen lisäksi. Ja varmaan ainakin tietyissä piireissä on tosiaan hienompaa tai jotenkin odotuksenmukaista mainita kirjailijoilta joku muu teos kuin se, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet.

    Pirkko Saision paras... Hmmm. En ole lukenut kovin montaa Saisiota, mutta pistit silti aika pahan, en osaa nimetä suosikkiani edes noista muutamista lukemistani!

    VastaaPoista
  11. Pitääpä osallistua keskusteluun, vaikka en kookoswokin valmistuessa osaa muuta kuin nyökytellä. Tuntuu, että kaikki on jo sanottu, vaikka näin ei varmasti ole. Helle on sulattanut pääni ja nälkä kurnii - ei silloin voi ajatella. Onneksi on kiinnostavat blogikirjoitukset, joita voi vain imeä itseensä! :-)

    Aihe on kiintoisa. On totta, että moni on kuuluisa läpimurtoteoksestaan tai, kuten sanottua, jostakin ei-kirjallisesta syystä. Jokunen kirjailija tekee läpimurtonsakin ei-kirjallisesti. Joku taas ei lyö läpi oikein koskaan, vaan nauttii kestävästä suosiosta laajalla tuotannollaan, kuten vaikka Laila Hirvisaari. Vai katsotaanko heidän läpimurrokseen aina esikoisteos?

    VastaaPoista
  12. Amma, tuossa Selfin keskustelussa muutamakin mainitsee Karamazovin veljekset siksi kirjaksi josta Dostojevski pitäisi tuntea, eli hyvillä linjoilla olet :)
    Dickensilta olen parasta aikaa lukemassa yhtä niistä kuuluisammista, Suuria odotuksia, ja ainakin tällä perusteella ensikosketukseni Dickensiin ei ole mitenkään positiivinen...ja ilmeisesti hänelläkin on sitä hajontaa potentiaalisesta parhaasta.

    Katja, Calvino onkin hyvä maininta, monesti häneltä nostetaan esille se Paroni puussa ykköskirjaksi, itse en niin tekisi (joskus pohdin onko syynä tuon kirjan asemaan se, että se on kuitenkin suhteellisen "normaali" verrattuna fantasioivampiin muihin kirjoihinsa). Oma suosikkini taitaa olla Näkymättömät kaupungit vaikka nyökyttelisin kyllä jos joku julistaisi Jos talviyönä matkamiehen, Kosmokomiikan tai Ritarin jota ei ollut olemassa ylivertaisuutta...

    VastaaPoista
  13. Kiitos hyvästä avauksesta ja kiinnostavasta keskustelusta! Luin (uutena Ishiguro-fanina) saman Hesarin jutun. Sillanpäältä mainitaan aina Silja, nuorena nukkunut, mutta minä rakastan Ihmisiä suviyössä, ja Aleksis Kiven runot taas tekivät aivan lähtemättömän vaikutuksen joskus. Kuka niistä puhuu, ei kukaan.

    Häräntappoaseen ykkösasemaa Härkösen parhaana ei horjuta mikään (ja se on kyllä jotenkin sääli, että voi kaikkensa antaa jo teininä), ja Pickwick-kerhon ja Oliver Twistin minäkin olen ihan väärinä valintoina lukenut. :)

    Näitä on hauska miettiä, vaikken nyt pääsekään puusta pitkään. :)

    VastaaPoista
  14. Minäkin kiinnostuin tuosta Hesarin pikkujutusta, kiitos kun laitoit tuon Guardian-linkin ja aloitit tämän keskustelun!

    Minäkin olen lukenut joiltakin kirjailijoilta "vääriä" kirjoja, esim. Hannu Raittilalta vain Kirjailijaelämää ja Antti Tuurilta vain Kuinka kirjoitan romaanin :). Muutama on jo maininnut Waltarin, häneltäkin olen lukenut epätyypillisesti enemmän pienois- kuin historiallisia romaaneja.

    Finlandia-ehdokkuus on aika sattumanvarainen mittari, siihenhän vaikuttaa koko kirjavuoden sato, kuinka paljon hyviä ja kiinnostavia kirjoja on raadin mielestä tyrkyllä ehdokkaaksi.

    VastaaPoista
  15. Saisiolta mainitaan aina Elämänmeno ja Punainen erokirja. Kumpaakaan en kyllä ole lukenut, joten niiden parhaudesta en osaa sanoa.

    VastaaPoista
  16. Paula, totta, tuostakin usein puhutaan, että joillakin kirjailijoilla on vankka suosio, mutta ei "sitä yhtä" teosta tai toisaalta arvostusta kirjallisessa kaanonissa, vaikka kirjailija olisi oikein suuren yleisön eli tavallisten lukijoiden suosikki. Mielenkiintoisia ja monitahoisia asioita nämä kirjoitus- ja lukemisasiat!

    Hdcanis, hyviä täsmennyksiä. Calvino on ollut "luen ihan kohta" -suunnitelmissani vuosia. Tiedän ainakin yhden ihmisen, jonka mielestä Kosmokomiikka on maailman paras kirja. Olen ajatellut aloittaa Calvinon lukemisen sitten joskus siitä, mutta saa nähdä.

    Ilse, totta, Aleksis Kiven runoista puhutaan ihan liian vähän! Minähän kuuntelen niitä mp3-soittimella metsässä ulkoillessani ja se on ehkä täydellistä. :) Haluaisin kyllä runot paperi- eikä vaan äänikirjanakin.

    Ajattelin samaa, että tuntuisi varmaan kauhealta, vaikka uudetkin kirjat myisivät, jos olisi leimautunut johonkin kirjaan, jonka on kirjoittanut 18-vuotiaana. Tuleekohan siitä olo, että pitää ylittää itsensä vielä jonain päivänä? Vai onko se, että on aloittanut komeasti, hyvä kiviljalka koko tulevaisuuden työlle?

    Maria, kiitos kommentista sinullekin! Noilla kaikilla mainitsemillasi kirjailijoilla taitaa olla niin laaja tuotanto, että harva on lukenut kaikkea - ja halutessaan voi keskittyä "vääriinkin". Finlandia-palkinto on tosiaan hieman sattumanvarainen ja erikoinen järjestelmä kaikkineen, mutta niin vain minäkin aina Finlandia-asioita seuraan. Ja mulla on Finlandia-haastekin...

    Morre, joo, nuo ainakin "pitää" muistaa Saisiolta. Olen lukenut molemmat, ovat hienoja ja Saisio on ehdottomasti kirjailija, jota arvostan ja joka kiinnostaa, mutta hänen kirjansa eivät silti jätä mitään elämää suurempaa jälkeä minuun.

    VastaaPoista
  17. Tunnistan ilmiön. Osasyyn vieritän "tyhmien toimittajien" piikkiin - tunnetuimman teoksen "kerrannaisefekti" voi olla voimakas, jos kirjailijan nimi mainitaan lehtijutuissa, tv-arvioiden yhteydessä tms, ja sitten toimittajat kierrättävät yleisimpiä faktoja kirjailijasta. Siis juuri tähän tyyliin: "Aleksis Kivi, joka kirjoitti Seitsemän veljestä" tai "Veikko Huovinen, joka kirjoitti Havukka-ahon ajattelijan".

    Minulle moni Huovisen myöhempi teos on paljon tärkeämpi kuin Havukka-ahon ajattelija, mutta tunnistan tässä tunnettavuuden syyksi kirjan luoman ilmiön. Samoin vaikka Astrid Lindgreniltä voisi pääteoksina mainita vaikka Ronjan tai Veljeni Leijonamielen, mutta selvää on, että Peppi Pitkätossu on ilmiönä niin vahva, ettei sitä voi ohittaa.

    Mitäs mieltä Jenni olet Tove Jansson -fanina siitä, että Jansson mainitaan aina "muumikirjailijana", vaikka hänen myöhemmässä tuotannossaan kypsät aikuisromaanit ovat tärkeässä osassa?

    VastaaPoista
  18. Juu, se oli kiinnostava uutinen, vaikka en sellainen kirjatoukka itse olekaan että osaisin verrata kirjailijoiden teoksia, kun en varmaan ole niitä lukenut niin suuria määriä, etenkään jonkin yksittäisen kirjailijan koko tuotantoa (paitsi ehkä Ollin, tai P. G. Wodehousen).
    Mutta tuli mieleen, että eiköhän kirja, niin kuin kaikki muukin taide, liity kullakin omiin kokemuksiin ja muodostu niiden kautta tärkeäksi tai läheiseksi. Miten ihmeessä kaikki ihmiset voisivatkaan vaikuttua samasta kirjasta.

    VastaaPoista
  19. Tulipa mieleen että minkäköhän verran sitten kirjoissa esiintyy tällaista "connoisseur's choice" erottelua, että jonkin kirjan asema ja ansiot yleisesti vetoavana ja tärkeänä kulttuurisena ilmiönä tunnustetaan mutta Alan Harrastajat nostavat sitten jotain muuta kirjaa. Tuo Viisasteleva sydän taitaa olla vähän sellainen jonka mainitsemisesta Austenin parhaaksi saa hipster-pisteitä, tai Huoviselta jokin Koirankynnen leikkaaja...(musiikin puolella tuollaista esiintyy paljon).

    VastaaPoista
  20. Salla, tätä ei saisi sanoa, mutta tunnistan ilmiön osin myös blogimaailmasta: kun joku kirja on liikaa esillä meidän "tyhmien bloggarien" toimesta, siitä luulee tietävänsä kaiken ilman lukemistakin ja menee maku koko kirjasta. Tai yhdistää ko. kirjailijan vain siihen teokseen, vaikka voisi olla muunlaistakin tuotantoa.

    Minulle Havukka-aho on tärkeä teos ihan kirjana itsenään, mutta osin siksi, että olen usein kertonut juuri siitä, kun joku on "syyttänyt" Huovista liikavitsikkäiden satiirien kirjoittajaksi. Havukka-ahossa, kuten monissa muissakin Huovisen kirjoissa, on huumorin lisäksi esim. herkkyyttä ja ekokriittisyyttä.

    Mietin juttua kirjoittaessani, mikä Lindgreniltä mainitaan useimmin ja kai se on tosiaan Peppi. Minäkin soisin, että se voisi olla vaikka Ronja, koska Ronja on jotenkin yleismaailmallisempi, myös aikuisten kirja (superkirja!). Pepin suosioon on vaikuttanut varmasri sekin, että Peppejä on niin monta.

    En ole lukenut kyllä Peppiä aikuisena, joten Peppi-analyysi on todellista mutua.

    Tove Jansson -asiaakin pohdin kirjoittaessani, mutta en sitten maininnut hänestä mitään. Minua kun harmittaa se, että puhutaan vain muumeista tai sitten vastavuoroisesti mainitaan, että luetaan nimenomaan Janssonin aikuisten tuotantoa. Ensinnäkin osa muumeistakin oli alkuaan aikuisille kirjoitettuja ja toiseksi, minusta kaikkien pitäisi lukea sekä muumeja että aikuisten novelleja ja romaaneja! Tai siis, minulle Janssonin tuotanto on yksi moniulotteinen, ihmistä ja maailmaa hyvin ymmärtävä kokonaisuus ja Jansson hyvin monipuolinen taiteilija, monilahjakkuus.


    Saila, näemmä vaikka olisikin aika pahasti lukutoukka, noita kirjaesimerkkejä on yllätävänkin vaikea keksiä. Mutta oikeassa olet. Harva todella merkittävä taideteos, esim. juuri kirja, on minusta "absoluuttisesti ja objektiivisesti" hyvä, vaan usein siihen hyvyyteen liittyy kaikkea henkilökohtaista, oli se sitten vain mukava lukuhetki tai se, että teoksen teema tuli lähelle.

    VastaaPoista
  21. Hdcanis, kiitos kommentista, se tuli näemmä juuri kun olin vastaamassa edellisille kommentoijille.

    Varmasti tuollaista tapahtuu paljonkin! Pidän itseäni vain niin tavislukijana, etten osaa arvioida, mikä kirja olisi oikein hyvä esimerkki kirjasta, johon Alan Harrastajat ja muut lukijat suhtautuvat eri lailla.

    Olisi kiinnostavaa tietää, mitä esim. kirjallisuuden opettajat lukevat vapaalla, kuuluja (mutta osin jo suuren yleisön unohtamia) klassikoja vai jotain muuta. Ja valitsevatko he jonkun yllättävän teoksen tunnetuilta kirjailijoilta.

    VastaaPoista
  22. Hih, taisit ymmärtää "tyhmät toimittajat" ihan oikein, päätellen "tyhmien bloggarien" maininnasta. :) Kun olin lähettänyt kommentin, aloin miettiä että oliko väite liian jyrkkä, kysehän ei siis ole henkilökohtaisesta tyhmyydestä vaan siitä että kirjoitellaan asioista, jotka tuntee vain pintapuolisesti. Silloin nämä ylimalkaiset yleistykset lähtevät kertautumaan ja voimistumaan.

    VastaaPoista
  23. Salla, väite ei ollut ainakaan minusta liian jyrkkä, joskin olenkin vain tyhmä bloggari, heh... Maailma on täynnä yleistyksiä ja kyllä niitä mahtuu kirjallisuus- ja kirjablogimaailmaankin.

    Tuosta Janssonista piti vielä sanoa, että hänen kohdallaan minua ärsyttää usein se, että ikään kuin Alan Harrastajien pitäisi sanoa, että he lukevat vain aikuisten-Janssonia, ei muumeja kuten valtaväestö. Kyllä Janssonin aikuisten tuotantoakin voi arvostaa ja olla silti väheksymättä muumeja. EIkä ole mikään synti lukea suosittua kirjallisuutta, kuten juuri muumeja. Ei se erikoisuuden tavoittelukaan mikään itse tarkoitus ole.

    VastaaPoista
  24. No juuri niin! Se menee sellaisen turhan pätemisen puolelle. Muumikirjat ovat hyviä, muumikirjat ovat klassikoita, on typerää vähättelyä ylvästellä ettei lue muumeja. (onneksi en ole kauheasti tällaisia ihmisiä tavannut, mutta monen muun asian kohdalla tällainen on turhan tuttua...)

    VastaaPoista
  25. Minusta tämä on hyvä näkökanta blogijutulle. Jokainen kokee kirjat eri lailla, myös kirjailija, kriitikko, lukijat.

    Kirjailijalle olisi hyvä, jos juuri ilmestynyt kirja olisi aina paras.

    Paljon kirjoittaneet Waltari, Christie, ovat kirjoittaneet huonojakin. Luin Härköseltä jonkun odotuskirjan taisi olla Heikosti positiivinen ja se oli minusta parempi kuin Häräntappoase. Kaurasen Sonja O:n luin, mutta en osaa kirjoittaa siitä mitään, koska en ymmärtänyt Sonja/Sofia juttuakaan, eli tässä tulee kriitikko/lukija näkökulma :)

    VastaaPoista
  26. Jokke, se vasta hämmentävää onkin, kun saa käsiinsä jonkun kuulun ja kehutun kirjan, ja sitten ei saa itse siitä mitään otetta. Olen huomannut livelukupiirissäni, että sama kirja voi jakaa paljonkin mielipiteitä, eikä edes tutun ihmisen mielipidettä osaa ennustaa etukäteen.

    Olisi aikamoinen ihme, jos Waltarin ja Christien kaltaisten todella paljon teoksia julkaisseiden kirjailijoiden koko tuotanto olisi loistavaa. Luin Lukupiiri-blogin keskustelua varten kesällä pitkästä aikaaa Christien (Ikiyö) ja olin pettynyt.

    VastaaPoista