sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen

"Aikasi on tullut, pikkuinen", enkeli sanoi peilikuvalleen tavoitellen lempeän lopullista äänensävyä.
Se ei onnistunut. Jos sillä olisi ollut kyynelkanavat, sen silmät olisivat vuotaneet. Joka tapauksessa sen oli käännettävä katseensa pois häikäisevästä loisteesta. Muutaman kuukauden kuluttua se pystyisi jälleen harjoittelemaan ilmettä peilin edessä, silloin sen hehku olisi tarpeeksi kulunut. Viime aikoina enkelin oli ollut yhä hankalampi löytää itsestään luonnollista lempeyttä. Se oli huomannut ensimmäiset merkit seitsemisensataa vuotta sitten.
"Sinä alat tulla vanhaksi", enkeli sanoi kaavun alta pilkistäville varpailleen.
Muita juttukumppaneita sillä ei juuri ollut. Lapsille oli lupa sanoa vain tietyt asiat, "Älä pelkää", ja "Ei mitään hätää", tai "Tulehan nyt, lapseni". (s. 13)

Kun kirjan nimi on Nukkuu lapsi viallinen, ketään ei kai yllätä, että kirja on surullinen. Se ei kuitenkaan ollut niin lohduton kuin pelkäsin. Välttelin kirjaa aikani, vaikka se oli ystävältä kehujen saattelemana lainassa, kun ajattelin, että se on liiankin liikuttava.

Siiri Enorannan teos sijoittuu sotavuosien jälkeiseen aikaan ja köyhälle maaseudulle. Kymmenvuotias Sonia-tyttö sairastuu turberkuloosiin, mutta salaa isoveljensä Topiaksen avustuksella tilansa mahdollisimman kauan niin koulussa kuin kotonakin. Kotona mikään ei ole ollut ennallaan sodan jälkeen, vaikka sekä isä että setä palasivatkin sodasta hengissä ja ehjinä. Äiti on vetäytyvä, isä kiukkuinen, setä ystävällinen mutta varautunut. Aikuisten välit ovat kireät ja kaikesta on puutetta, tosin ei niin pahasti kuin monilla muilla: Sonia ja Topias asuvat isolla tilalla.

Lopulta Sonian sairaus paljastuu vanhemmille ja he alkavat valmistella Sonian siirtoa keuhkotautiparantolaan; tässä vaiheessa lääkäri on jo todennut, että Sonian toisessa keuhkossa on reikä. Kun lähdön hetki on käsillä, enkeli kuitenkin hakee Sonian.

Kirjan toinen juoni kuvaakin vuosituhansien ikäisen enkelin elämää ja hänen tehtäväänsä sairaiden lasten noutajana ja taivaaseen saattajana. Enkeli on vartonut Sonian luona jo päiviä, ennen kuin hän kutsuu Sonian mukaansa. Jokin kuitenkin epäonnistuu, ja Sonia sekä kuolee että jatkaa elämäänsä kotona, sairaana nukkuen.

Enkeli ja Sonia matkaavat kohti taivasta fantasiamaailman halki ja Sonia näkee ihmeellisiä seutuja ja lasten kohtaloita ja ymmärtää, millainen hahmo enkeli on. Enkeli on ikuinen ja aineeton ja onnetonkin - on vain yksi keino pelastaa hänet. En kerro, mikä tuo keino on, mutta paljastan, että lopulta enkelistä tulee onnellinen ja Soniasta terve. Hän palaa taas maan päälle. Setä on lähtenyt, mutta kirjan loppu on silti toiveikas.

Enorannan esikoisteos Omenmean vallanhaltija oli vuonna 2009 Finlandia Junior -ehdokkaana. Tämä uusikin kirja on varmasti suunnattu nuorille lukijoille, mutta kyllä tämän aikuinenkin luki, kuin ihmeellisenä satuna. Satu-fantasiapuolta enemmän minua kiinnosti kuitenkin Sonian perheen tarina. Aikuinen lukija saattoi arvailla, mistä kaikesta aikuisten huonot suhteet johtuivat, vaikkei juuri mitään suoraan sanottukaan. Erityisesti minua kauhistutti aikuisena lukijana se, ettei pieni kuolemansairas lapsi uskaltanut kertoa sairaudestaan vanhemmilleen, eivätkä vanhemmat huomanneet mitään. Tuntuikin, että kirjan sanoma kauttaaltaan oli lähimmäisistä välittäminen, niin lapsista ja aikuisista kuin enkeleistäkin.

Liekö Marikki-lukukokemuksen läheisyyttä, mutta etenkin kirjan "realistisista" osista minulle tulivat mieleen Astrid Lindgrenin kirjat. Se kertoo, että nuori Siiri Enoranta (s. 1987) on lahjakas kirjailija. Lindgrenin kirjojen taikahan on siinä, että lapsista niissä on ihmeellistä satua ja seikkailua, aikuiset löytävät niistä kantaaottavuutta, usein juuri kurjuutta ja köyhyyttä vastaan, ystävyyden ja välittämisen puolesta.

Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen. Kustannusliike Robustus, 2010.

P.S. Katso, miten kirjailija itse esittelee tämän teoksen nettisivuillaan.

4 kommenttia:

  1. Jee, ihanaa, että luit tämän. Oli tosi hienoa, että Kirsi Piha oli nostanut tämän esille siinä Finlandia-ehdokkaista ja muista hyvistä kirjosita kertovassa postauksessaan. :)

    Mä olin tosi vaikuttuntu siitä, että niitä perheen ongelmia ei selitetty kirjassa liikaa, vaan lukija sai päätellä ne ihan itse. Luulen, että Enorannasta kuullaan vielä paljon. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, minäkin huomasin että Kirsi Piha oli noteerannut tämän ja ilahduin, vaikken ollut vielä edes lukenut kirjaa.

    Siitä, ettei kaikkea kerrottu suoraan, minulle tulikin (myös) Astrid Lindgren mieleen. Lindgrenin kirjoissa on köyhiä ja vaivaisia, sairaita jne. mutta asioita ei avata liikaa eikä niillä mässäillä, vaikka kirjat osoittavatkin ainakin aikuiselle lukijalle epäkohtia.

    VastaaPoista
  3. Minä haluaisin kovasti lukea tämän mutta sitä ei näytä löytyvän kirjastostamme ollenkaan:( Kunhan jostain saan sen käsiini luen kirjan ehdottomasti koska olen jo lukeut muutaman todella hyvän arvostelun kirjasta:) kiitso siis tästä;)

    VastaaPoista
  4. Ole hyvä! :) Onpa outo kirjasto, luulisi että Enoranta on jo sen verran tunnettu, että hänen kirjojaan saisi kirjastosta. Jos hän ei ole kirjaston valikoimassa, ehkä voit tehdä hankintaehdotuksen?

    VastaaPoista