torstai 18. marraskuuta 2010

M niin kuin Mukka – ja lukemisesta ja bloggaamisesta


Mari A:n blogissa tuli hiljattain keskustelua siitä, että me kirjabloggarit luemme usein uutuuksia ja sitten kirjoitamme samoista kirjoista. Tavallaan se on hauskaa, sillä siten saa tietää, mistä "kaikki" puhuvat. On myös kiva löytää blogeja, joissa on tuttuja kirjoja, eli bloggarilla on samanlainen kirjamaku kuin itsellä. Huono puoli siinä on se, että kuudes arvio samasta kirjasta ei enää yleensä kovin innosta, vaikka kirja olisi ollut kuinka mieleinen. Ja jos et ole itse kuuden ekan bloggaajan joukossa, voi olla vaikea enää itse kirjoittaa kirjasta!

Minäkin luen aika paljon uutuuksia, mutta en koskaan haluaisi keskittyä vain niihin. Aina aika ajoin on palattava vanhoihin suosikkeihin ja suomalaisiin ja ulkomaisiin klassikkoihin. Olen pyrkinyt valitsemaan aakkoshaasteenkin kirjat ja kirjailijat niin, että ne olisivat joko minulle tärkeitä tai yleisesti tunnettuja, eikä mitä tahansa tuntemattomia uutuuskirjaimia, umpimähkää kirjapinosta siepattuja. Pyrin valitsemaan aakkoskirjoiksi ensi sijassa oman hyllyn kirjoja.

M-kirjain meni Timo K. Mukalle ja novellikokoelmalle Koiran kuolema – tai oikeastaan toistaiseksi vain tuolle nimikkonovellille. Mukkaakaan ei ole sellaista, että lukisin häntä jatkuvasti, mutta jotain kiehtovaa tuon arktisen hysterian ja seksuaalimystiikan kuvaajan teoksissa on. Olen lukenut Maa on syntisen laulun Rukan maisemissa ja unohtanut kaiken muun ympärilläni. Kummallinen, rujo rakkaustarina Kyyhky ja unikko taitaa olla kuitenkin suosikkini (aina silloin harvoin, kun kuulen, että jonkun nimi on Darja, hätkähdän: johtuuko se Mukasta?).

Koiran kuolema oli sikäli erilaista Mukkaa, että tässä ei kuvata erityisempää hulluutta tai muutakaan kummallista, vaan kyseessä oli päinvastoin elävä, koskettava ja kuolemateemasta huolimatta aika arkinenkin kuvaus sairaan Turre-koiran ja pienen Tuomas-pojan parista päivästä. Koira on niin sairas, että jaksaa vain maata hiljaa pihalla likaisella olkipieluksella, ruokaakaan ei maita. Tuomas odottaa isää pelastajaksi, mutta koira ehtii menehtyä ennen isän tuloa ja sitten isäkin kuolee. Vietetään kahdet hautajaiset. Turren hautajaisissa isommat pojat eivät päästä Tuomasta papiksi, vaikka hän sanoo, että Turre oli hänen vahtinsa.

Ei siis mitään ihmeellistä, mutta ehkä siksi niin aitoa ja koskettavaa – ja surullista. Ihan haistoin nenässäni likaisten olkien ja sairaan koiran hajun, näin pihalla pomppivan harakan ja tunsin pienen pojan murheen: hienoa pienten asioiden huomioimista ja ihmisen ymmärtämistä.

Novellikokoelman muut tekstit eivät ilmeisesti ole näin pienimuotoisia eivätkä kesyjä, vaan niissä näkyy enemmän se Mukan tunnetumpi villi puoli. Löysin kuitenkin arvion, jossa sanottiin, että tämä novellikokoelma on kieleltään puhtainta ja juuri ihmiskuvaukseltaan tarkinta Mukkaa.  Jatkan siis lukemista.

Kannattaa tutustua myös Mukasta kertovaan Wikipedia-artikkeliin. Opin sieltä, että Mukalla on nykyisin kirjailijanimikkoseura, viime kesänä perustettu. Hienoa! Ja niin Mukasta kiinnostuneille kuin ylipäätään hyvien elämäkertojen ystäville voin suositella Erno Paasilinnan Mukka-elämäkertaa. Entä onko kukaan tutustunut uutuuteen, kokoelmateokseen Näin hetki sitten ketun? (Pääsinpä takaisin uutuuskirja-aiheeseen.)

Timo K. Mukka: Koiran kuolema. Gummerus, 2004 (samassa kirjassa myös teokset Punaista ja Ja kesän heinä kuolee). Koiran kuolema ilmestyi  alunperin v.  1967.

14 kommenttia:

  1. Mukka on minulle ihan vierasta aluetta, joten en voi siihen kommentoida, mutta tartuin tuohon kirjablogipohdintaan.

    Itsekin olen nimittäin samaa miettinyt ihan hiljattain. Itsehän keskityn blogissani vanhempiin teoksiin ja uutuuksia käsittelen vain harvoin.

    Osittain syynä on se, että tykkään lukea klassikoita, toisaalta olen myös ajatellut, että koska monissa blogissa käsitellään nimenomaan uusia kirjoja, saattaisi tällainen "kirppari"blogi kiinnostaa. Itse luen sekä sellaisia blogeja, joissa käsitellään uusia kirjoja, että sellaisia, jossa sitten vähän vanhempia.

    Sitten mulla on kyllä semmoinen pirullinen taka-ajatus, että kun luen vanhoja kirjoja, voin keskittyä "hyviksi todettuihin", jos lukisin pelkästään uutuuksia, tulisi sekaan paljon enemmän pettymyksiä. Kai.

    No, joka tapauksessa, hyvä että meitä on moneenlähtöön. Ja tosiaan, jokaisessa blogissa voi olla niin uutta ja vanhaa:)

    VastaaPoista
  2. Joskus olen nähnyt nettikeskusteluja, joissa on kiitelty juuri sitä, että blogeissa on juttua muistakin kirjoista kuin niistä, joista kaikki lehdetkin kirjoittavat. Ja ehkä me bloggarit voidaan jopa pidentää kirjojen elinkaarta, jos kirjoitamme vähän vanhemmista ja oikein vanhoistakin kirjoista - kirjastoille voi ainakin tulla uusia lainauksia, ellei muuta.

    Itse pyrin lukemaan kuten lukisin ilman blogiakin, mutta toki huomaan, että jos olen saanut pinon uutuuksia, niin luen sitten niitä enkä kaivele vanhoja kirjoja hyllyistä. Jotkut uutuudet jäävät kyllä lukematta lopulta siksi, että kun lukee niistä tarpeeksi monta esittelyä/arviota, niin sitten jo luulee tietävänsä, millainen kirja on eikä viitsi enää tutustua siihen oikeasti eli lukemalla.

    VastaaPoista
  3. No en mä ainakaan lue pelkkiä uutuuksia. :) Mulla olis muuten ilmainen blogivinkki jollekin halukkaalle bloggaajalle: Finlandia-ehdokas-kirjablogi. Joku vois lukee kaikki F-ehdokkaat putkeen ja kommentoida niitä blogiin. Sittenpä olisi syväanalyysi Finlandian tasosta. :)

    Mukan Maa on syntinen laulu oli todella iholle tuleva lukuelämys. Pitkä aika siitä on, kun olen sen lukenut, mutta mieleen jäi. Jotain lyhyempääkin olen joskus Mukalta lukenut.

    VastaaPoista
  4. Salla, hyvä idea! Mäkin seuraisin Finlandia-blogia mielelläni! Kuka ilmoittautuu bloggajaksi?

    Mukan kielenkäytössä on jotain maagista. Muutenhan esim. Maa on syntinen laulun tarina ei ole kiehtova, vaan kaamea, mutta Mukka tekee siitä merkillisen kiehtovan.

    VastaaPoista
  5. Timo K. Mukkaa olen lukenut joskus teiniangsteissani. Minulla on muistikuva, että tekstit olivat hieman ahdistavia ja outoja. Pitäisi lukea nyt ja vertailla lukukokemusta....

    Mä kannatan sitä, että bloggaajat rohkeasti esittelee omia suosikkejaan ja juuri vanhempiakin teoksia - tulee mieleen ne omat luetut. Tosin huomaan myös itsekin juuttuvani niihin uutuuksiin.

    Mulla on menossa kolmas Finlandia-ehdokas nyt ja koska havaitsin sen aika hyväksi kirjaksi, niin kävi mielessä, että pitäisiköhän lukea kaikki loputkin ehdokkaat. Jos ne kuitenkin ovat aika hyviä, luettuina ovat Pulkkisen Totta, Salmelan 27 ja kohta Karkkipäivä, joista tämä viimeisin on tällä hetkellä ehdoton suosikkini, ylitse kahden muun. Luen varmaan joka tapauksessa ne kaikki loputkin =)

    VastaaPoista
  6. Meinasin vielä nimenomaan sitä, että blogi alkaisi sieltä vuoden 1984 ehdokkaista (vai milloinkas kisa alkoikaan). Siinä riittäisi lukemista!

    VastaaPoista
  7. Salla: hih, siinäpä oliskin ja vielä ne kaikki ehdokkaat, jotka on lähetetty kustantajalta kisaan. Siinäpä elämäntyö =) Pitäiskin joskus katsoa, kuinka monen noista F.-ehdokkaista on lukenut. Minä ajattelin ihan tyytyä tämänvuotisiin.

    VastaaPoista
  8. Ja minä taas visioin, että jonain vuonna (kun olisi yksi ylimääräinen elämä) voisi pitää henk.koht. Finlandia-raadin. Lukisi kaikki ehdolle tarjotut kirjat (jos saisi selville, mitä ne ovat?) ja valitsisi omat kuusi parasta suosikkiaan ja vaikka sen oman Finlandian saajansakin. Olisi urakka. :)

    Sitä olen kyllä joskus ajatellut puolivakavissani, että ryhtyisi lukemaan systemaattisesti Finlandia-palkittuja. Lista ehdokkaista ja palkituista löytyy Akateemisen kirjakaupan nettisivuilta.

    Oiskos Finlandia-palkittuihin tutustumisessa aihetta ensi vuoden lukuhaasteeksi?

    VastaaPoista
  9. Jos ensi vuonna lukisikin kirjoja sillä silmällä ja laittaisi aina perään merkinnän Finlandia-ehdokkaani...
    Kävin tarkistamassa, niin en olekaan hirveästi lukenut noita F-kirjoja, kirjailijoilta kylläkinmuita kirjoja. 2000-luvulta kuitenkin enemmän (melkein kaikki) kuin muita. Voisi olla hyvä idea tutustua niihin muihinkin.

    VastaaPoista
  10. Minulla pari Mukan kirjaa kirjahyllyssä, pitäisi lukea.. Maa on syntinen laulu, eikö se hänen..

    VastaaPoista
  11. Minäkin luen tosi mielelläni blogeista "arkistojen aarteista", mutta ymmärrän kyllä, että blogin on hyvä myös pysyä ajan tasalla ja ajankohtaisena. Mikään ongelma itsessään ei tietty ole kirjoittaa sekä uutuuksista että vanhemmista teoksista, mutta aikaahan se vie.

    Minä olen tosi ihastunut haasteiden ideaan ylipäätään - ehkä siksikin, että kaipaan usein pientä pepulle potkimista lukemiseni kanssa, ellei kohdalle satu ihan täysin mukaansatempaava kirja. Niinpä ajattelin, että jos ensi vuonna saan blogin tai vastaavan vihdoin pystyyn, harrastaisin haasteita ja "readalongeja" jne. Minä luen tällä hetkellä lähinnä vanhempia teoksia, mutta jos blogi saisi minutkin keskittymään uutuuksiin, tulisi noiden haasteiden myötä ainakin luettua sitten muutakin.

    Karoliina

    VastaaPoista
  12. Luen mielelläni blogeja, joissa on sekä uusia että vanhempia kirjoja.

    Minulla on menossa yhden hengen Finlandia-raati. Luen kaikki kuusi ehdokasta ja valitsen voittajan. Tässä valintavaiheessa lainaan kirjat kirjastosta, mutta voittajakirjan ostan. Tai, jos on saatavilla kirjailijan vanhempi teos, ostan sen.

    VastaaPoista
  13. Minäkin tykkään haasteista, koska niiden kautta tulee luettua sellaista, jota ei ehkä muuten lukisi. (Paitsi James Joycea, siihen ei auta edes haaste.)

    Anonyymin yhden hengen Finlandia-raati on hyvä ja kunnianhimoinen! Paljon suunnitelmallisempaa lukea kaikki ehdokkaat ja punnita niitä ja ostaa sitten uusi kuin vain lukea se voittaja, kuten itse teen (voi olla, että luen muitakin ehdokkaita ainakin jossain vaiheessa).

    VastaaPoista
  14. Jos F-blogi alkaisi jo ensimmäisestä Finlandiasta, olisi varmaan järkevämpöö pyörtittää sitä useamman hengen voimin? Ei sillä muuten ole toivoakaan olla edes hieman ajantasalla...

    VastaaPoista