tiistai 11. toukokuuta 2010

Toven luona

Eilen oli se suuri päivä: Tove Jansson -kirjailijanimikkoseura vieraili Tove Janssonin ateljeekodissa Helsingin Ullanlinnankadulla.

Olen koko päivän pohtinut, mitä tuosta vierailusta voisi sanoa. Miten kertoa jostain, joka oli niin pakahduttavan mielenkiintoista, että siitä haluaisi kertoa kaiken, mutta ei osaa oikein silti sanoa mitään? Visiitti oli suuri elämys kaltaiselleni Tove Janssonin, kirjojen ja kauniin arkkitehtuurin ystävälle.

Ensimmäinen havainto oli tuoksu. Asunnossa tuoksui samalta kuin toisessa mummolassani ennen, eli vanhoilta huonekaluilta, paksuilta matoilta ja pölyisiltä kirjoilta. Oikealta vanhan ajan kodilta, eikä ollenkaan museolta.

Sitten tuli valo, ihastuttava valo. Ateljeen katto oli kuuden metrin korkeudessa ja huoneessa oli niin monta ikkunaa, että Tove oli kuulemma tukkinut niistä yhden, etelän puolella olevan, suurella kirjahyllyllä. En ole tainnut käydä kauniimmassa kerrostalohuoneistossa enkä ikinä niin korkealla kattojen yllä olevassa yksityiskodissa.

Alusta asti oli selvää, että tämä on taiteilijan ja taiteenystävän koti. Sisääntulon yhteydessä oli pieni asuinhuone, jonka seinillä oli Toven kumppanin Tuulikki Pietilän teoksia. Janssonin omia teoksia oli mm. hienossa katosta roikkuvassa taulutelineessä. Raili ja Reima Pietilä olivat vastanneet sen ja mm. lähes kaikki seiniä kiertävien kaappien ja hyllyjen suunnittelusta. Kirjoja oli kaikkialla, varmasti tuhansia ja tuhansia.

Lisäksi joka puolella oli löytöjä, kuten pieniä koriste-esineitä, simpukoita ja muun muassa kiviä. Kivet ja muut luonnon taideteokset olivat arvossaan koko Janssonin perheessä ja niitä pidettiin kuulemma parhaimpina aarteina. Ne ovatkin!

Ateljeessa oli iso parvi, josta pääsi pujahtamaan aivan pienestä - Toven kokoisesta - ovesta vielä pienemmälle parvelle. Siellä oli sänky. Kiiruhdimme pian sen ohi, koska, kuten joku sanoi, siellä tuntui melkein liian intiimiltä. Mikä oikeus meillä oli tulla Toven kotiin?

Sillä Toven koti se oli yhä. Siellä oli - edelleen jotakuta kirjallisuusseuralaista siteeratakseni - muumimainen tunnelma. Minusta siellä oli myös Toven henki, samanaikaisesti klassinen ja boheemi, aito ja iloinen Toven henki.

Ateljeeta esitteli hauskasti ja eloisasti Janssonin veljentytär Sophia Jansson. Hän kertoi, ettei ateljeeta ole tarkoitus museoida eikä sinne pääse vierasryhmiä kuin harvoin. Oli siis todella etuoikeutettua päästä Toven luokse - yhä tuntuu, että olisin saanut ainutlaatuisen lahjan.


***
Tove Janssonin ateljeesta löytyy kuva esimerkiksi täältä (eilen emme tietenkään saaneet kuvata). Ystävä ehti jo kysyä - ja tiedoksi teillekin, kyllä, istuin siellä Toven omalla sohvalla, ison kirjahyllyn edessä (Artekin pöytä ja kattolamput oli tuotu tilaan vasta Toven kuoltua)! Kirjahyllyssä oli kuulemma tarkoituksella kovin erikokoisia hyllyjä, Toven mielestä niin piti olla. Oli jotenkin hyvin helppo uskoa, ettei Tove pitänyt liian jämptistä meiningistä. 

12 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi viehättävältä paikalta! Ja tavaranpaljous - voisiko kukaan todella luoda mitään minimalistisessa ympäristössä? Olen aina ihmetellyt ihmisiä, joiden kodit eivät muka täyty kaiken maailman pikkutavaroista - ja tietenkin kirjoista. Tai sitten se on vain sisustuslehtien antama harhakuva, että jotkut asuvat asunnoissa, joista löytyy vain tyhjiä tasoja ja kirjahylly, jossa on pari koriste-esinettä...

    VastaaPoista
  2. Se olin juuri tosi viehättävä paikka, aivan ainutlaatuinen ja hyvin tovemainen (siis Tove-mielikuvia vastaava). Aion kyllä katsoa, mitä Bodil Westinin Jansson-elämäkerrassa kerrottiinkaan tuosta ateljeesta.

    Minua hermostuttaa joskus kaaos ja usein tunnen, etten voi ajatella sekamelskan keskellä. Kuitenkin aina jos puuhaan jotain, etenkin jotain luovaa, saan aina kauhean sotkun aikaiseksi. ;) Luovuuspuuskassa ei voi keskittyä mihinkään siivoamiseen tms. tylsään. Ja vaikka kirjahyllyjä ja kirjoja olisi missä määrin, se ei ole kaaosta vaan aitoa elämää. (Tosin olen joutunut lupaamaan miehelleni, ettei meille hetkeen tule enää uutta kirjahyllyä, siksi meille tulee vain uusia kirjapinoja kaikkialle).

    VastaaPoista
  3. Kuvaat paikkaa sen verran herkullisesti että jos en aiemmin tajunnut olla kateellinen visiitistä niin nyt olen! :)

    VastaaPoista
  4. Tuollainen käynti jää tajuntaan varmasti! Arkkitehtonisesti upeat tilat voivat olla jopa terapeuttisia.

    Kuvailemasi kirja edellisessä postauksessa vaikuttaa juuri sellaiselta, josta saattaisin pitää. Täytyy laittaa muistiin.
    Hyvää pyhää!

    VastaaPoista
  5. Voi että! Tuonne kun pääsisi itsekin! Niisk! Liityn heti yhdistykseen!

    VastaaPoista
  6. Kyllä kannattaa olla valppaana ja tehdä kaikkensa päästäkseen Toven ateljeehen, jos joskus tarjoutuu tilaisuus. Olen nyt muutaman päivän suorastaan herkutellut ateljeevisiitin muistolla. Olen myös ajatellut kovasti, mitkä muut kodit ja tilat ovat tehneet minuun yhtä suuren vaikutuksen ja huomaan, että ne kaikki ovat olleet taiteilijoiden/käsityöläisten koteja (Gallen-Kallela, Karin Widnäsin koti, ulkomailla Frida Kahlon koti esim.). Ajattelin jopa jonkinlaista juttusarjaa näistä kotiblogin puolelle, ehkä... Ja ystävän kanssa alettiin jo suunnitella erilaisia Tove-retkikohteita kesäksi, joten oli todellakin innostava ateljeevisiitti. Ja niin, aion myös tutustua muumeista tehtyyn väitöskirjaan!

    Ja vielä: olen myös pohtinut, mihin muuhun kirjailijanimikkoseuraan voisin liittyä, jos niiden toiminta on näin kiinnostavaa ja innoittavaa. Hmmm...

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen ja ihanan innostunut kuvaus. Kiitos myös linkistä. Pyydän anteeksi negatiivisuuttani, mutta taas se nousi pintaan kun luin yhden saamasi vastauksen. Miksi kirjaihmiset aina jaksavat ilkkua ihmisiä, joilla on kirjahyllyssä koriste-esineitä? Missä on paljon lukeneiden erilaisuuden hyväksyminen. Ei kirjojen omistamattomuus tarkoita välttämättä lukemattomuutta tai sivistymättömyyttä, vai tarkoittaako. Kyseinen kirjoittaja ei loukannut minua henkilökohtaisesti, sillä minun kirjahyllyssäni on vain kirjoja.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi, kiva että pidit kirjoituksesta + linkistä!

    Tuohon kommenttiin... eikös siinä juuri puolustettu runsasta kirja- ja tavaramäärää? Mutta ajatus on kyllä tuttu: kirjahyllyssä pitää minunkin mielestäni olla ensi sijassa kirjoja, mutta saa siellä toki muutakin olla, on minullakin. Ja itse pidän niistä tyhjistä "sisustuslehtikodeista" - tai ainakin luulin pitävän, kunnes muutin kotiin, jossa on niin paljon tilaa, että kas, meillekin on alkanut kertyä kaikenlaista... Kirjojen omistamattomuudesta/omistamisesta on ollut täällä blogissakin paljon puhetta. Se on vähän kahtalainen juttu. Vaikka rakastan suuria, täysin hyllyjä, tunnen myös välillä lähes voimattomuutta, että kirjoja vain tulee ja tulee lisää.. Niin että mielestäni on kyllä hienoa, jos joku on lukutoukka muttei silti halua omistaa kaikkia maailman kirjoja. Tai jos kodin kirjakokoelmassa on edes jotain logiikkaa... Myönnän itse aina ensimmäisenä tarkkailevani vieraan kodin kirjahyllyä, olen aina ollut sellainen. Kyllä se "sivistyneen" kodin henki tulee kuitenkin muusta kuin kirjoista, eivätkä kaikki lukeneet ole mitenkään sydänsivistyneitä ihmisiä, vaikka kirjaviisaita olisivatkin. Eikä kaikista kirjoista edes tule viisaaksi.

    Ehkä Toven koti oli siksikin niin vaikuttava, että siellä selvästi asui (myös kirja-)sivistynyt ihminen, muttei mikään tiukkapipo!

    VastaaPoista
  9. Huomasin ilmeisesti ivaa siellä missä sitä ei ollut. Anteeksi.

    Pidän tavastasi kirjoittaa.

    VastaaPoista
  10. Minä en ainakaan pahoittanut mieltäni, toivottavasti ei myöskään kirja-tavara-kommentin lähettäjä.

    Kiitos kehuista, ilahduin! :)

    VastaaPoista
  11. Löysin kirpparista se kirja Tove Janssonin saaresta, maksoinkohan euron.

    VastaaPoista