perjantai 14. toukokuuta 2010

Kreetta Onkeli: Kutsumus


Käsi sydämelle: kuka lukutoukka ei olisi haaveillut kirjailijan ammatista? Tai työstä kustantamossa? Niin minäkin, molempia ja usein.


Pahimpaan haaveilutuskaan kannattaa lukaista Kreetta Onkelin uusin romaani, hyvin nopealukuinen ja sujuvasanainen, hullunhauska Kutsumus. Siitä selviää, että kustannusalalle tai jopa kirjailijaksi voi päätyä lähes vahingossa, siis ilman suurta kutsumusta. Kirja myös kertoo ironisesti, millaista taiteilijaelämä on pahimmillaan. No juuri sellaista kuin muuallakin on kuvattu: luomisentuskaa, köyhyyttä, suhteellisuudentajun puutetta. Outoja edustustilaisuuksia ja sivullisuudentunnetta, haahuilevaa elämää. Yhdellä hetkellä ollaan huipulla, sitten tulee taas uusi median suosikkikirjailija.


Kirjan päähenkilöt eivät olleet kovin kiinnostavia eivätkä varsinkaan sellaisia, että heihin - kahteen kirjailijanaiseen, naistenmies-kustannustoimittajaan - mitenkään kiintyisi. Pidin kirjasta kuitenkin, sillä se oli onkelimaisen laadukasta tekstiä: napakkaa, hauskaa, osuvaa. Vähän samantyyppistä kuin Hotakaisen Ihmisen osassa, ja kirjojen teemat liippaavatkin osin toisiaan.


Suosittelen tätä tragikoomikseksi välipalakirjaksi etenkin pöytälaatikkokirjailijoille. Voisin myös kuvitella, että tämä joko naurattaisi tai suututtaisi kustantamoväkeä. Ystäväni, jolla on teini-ikäinen tytär, sanoi nauttineensa erityisesti Kutsumuksen päähenkilökirjailijan ja tämän nuoren tyttären kipakasta dialogista; ystäväni tytärtä taas äidin ääneen lukemat dialoginpätkät eivät olleet naurattaneet lainkaan.


Tekstinäytettä ei nyt tule, koska palautin kirjan epähuomiossa jo kirjastoon. Kustantajan kirjaesittely löytyy täältä.


Kreetta Onkeli: Kutsumus. Sammakko, 2010.


1 kommentti:

  1. En ole vielä päässyt noihin dialogin pätkiin, mutta hauska loppu arvioinnillasi. :)

    Vaikuttaa tosi nopealukuiselta kirjalta, joten enköhän saa pian tehtyä siitä arvion myös.

    VastaaPoista