Asia tuli mieleeni, kun luin viikonvaihteen aikana viimeinkin Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogian ensimmäisen osan Herran armo (kypsyttelen lukukokemusta vielä hetken mielessäni ja kirjoitan siitä sitten). Kirja oli minusta vaikuttava ja monella tavalla kiinnostava, muttei erityisen mukava, vaikka esimerkiksi kieli on hyvin harkittua ja kaunistakin. Mukavia ovat sellaiset kirjat, joihin uppoutuu täysin ja joita lukee ihan vain lukemisen ilosta, nauttiakseen. Sudentaljassa on ainakin ensimmäisen osan perusteella kurjuutta, köyhyyttä, sairautta ja väkivaltaa – muun muassa. Sellaisesta lukeminen ei ole varsinaisesti miellyttävää, mutta ei niin miellyttäväkin kirja voi olla hyvin voimakas ja opettavainenkin lukukokemus.
Sofi Oksasen kirjat ovat minusta sellaisia, ettei niistä voi pitää, mutta arvostan niitä suuresti, erityisesti Puhdistusta. Kirja on minusta taitava ja tärkeä, mutta sen kerronta ja aihe ovat sellaisia, että kirjan ansiot ovat jossain muussa kuin siinä, että se tarjoaisi nautinnollisen lukuelämyksen. Lionel Shriverin Poikani Kevin kuuluu tietyllä tapaa samaan sarjaan: kauhea kirja, ei edes kovin hyvää kieltä, mutta herättää miljoonia kysymyksiä ja jää ikuisesti mieleen.
Luulen, että kaunokirjallisuuden lukemista vähätellään joskus siksi, että ajatellaan lukemisen olevan "vain" mukavaa ajanvietettä – lainausmerkit siksi, että kyllä hyvää ajanvietettäkin tarvitaan, eivätkä kaikki kirjat kykene tarjoamaan edes sellaista. Toisaalta luulen joidenkin karttelevan liian "korkeaa" kaunokirjallisuutta, koska ajatellaan, että hieno, tärkeä tai vaikuttava kirja on jotenkin hankala tai tylsä, ehkä juuri lukemisen kannalta epämiellyttävä kokemus.
Kun yritin keksiä esimerkkiä kirjasta, joka olisi todella mukava ja vaikuttava samaan aikaan, en heti keksinyt. Monet kirjat ovat toki hyvinkin hauskoja ja ihastuttavia, mutta niiden vaikuttavuus on joko hyvin henkilökohtaisella tasolla (kirjaan on helppo samastua) tai kirjallisella kentällä, jolloin kirja on merkittävä omassa genressään mutta ei ulkokirjallisesti. Ainakin aivan nykykirjallisuudesta on mielestäni hyvin vaikea äkkiseltään nimetä tällaista teosta, klassikoista ja lastenkirjoista saattaisi löytyäkin. Nuorempana esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen oli mielestäni sekä hyvin jännittävä että opettavainen. Tänä vuonna lukemistani teoksista sekä kauniiksi että ajattelemisen aihetta antavaksi nousee teos Edita Morrisin Hiroshiman kukat, mutta ei sekään mikään varsinainen lukuromaani ollut.
Haluan kuitenkin uskoa, että on kirjoja, jotka ovat hyviä ja mukavia samaan aikaan, lomaltapaluupöpperöiset aivoni eivät vain nyt niitä muista. Kertokaa esimerkkejä! Olisiko Kjell Westön Missä kuljimme kerran sohvannurkkaan upottava lukuromaani, joka kuitenkin voisi tarjota myös uusia ajatuksia, kenties muuttaa lukijan maailmankuvaakin?
Tähän kysymykseen on helppo vastata ollen samaa mieltä kanssasi. Hyvä kirja ei ole aina mukava. Itse asiassa oikein hyvä kirja on harvoin mukava (miellyttävällä tavalla). Esimerkiksi Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär, Jose Saramagon Kertomus Sokeudesta tai mainitsemasi Oksasen Puhdistus ovat selvästi hyviä kirjoja, jotka ovat kaikkea muuta kuin mukavia. Oatesin ja Saramagon kirjoista kuitenkin pidin kovasti, Oksasen kirjaa pidin hyvänä, mutta en pitänyt kirjasta (en esimerkiksi halua omistaa Puhdistusta tai lukea sitä uudelleen).
VastaaPoistaMikä hyvä kirja sitten olisi mukava? Mukava miellyttävällä tavalla. Sitä onkin vaikea miettiä, koska moni mukava _hyvä_ kirja pitää sisällään surun, menetyksen, tai ankean yhteiskunnallisuuden elementtejä. Italo Calvinon Paroni puussa voisi olla sellainen mukava kirja, joka on hyvä ja joka antaa myös ajateltavaa. Tai melkein kaikki Carol Shieldsin kirjat. Nehän ovat arkisuudessaan hurjan mukavia, mutta silti hyviä ja niitä pohtii vielä kauan lukemisen jälkeenkin.
Kiitos kommentista, Katja! Shields, tosiaan. Hän kirjoittaa ainakin tiettyjen lukijoiden mielestä varmasti hyviä, mukavia ja tärkeitäkin kirjoja. Mutta vain tiettyjen - voisin kuvitella, että Shieldsin lukijakunta on aika tasaista, ja onko kukaan koskaan kuullut miehestä, joka lukisi Shieldsiä? Hän on kuitenkin hyvä esimerkki, kiitos!
VastaaPoistaMonet hyvät ja vaikuttavat kirjat ovat muuten sellaisia, etten haluaisi lukea niitä uudelleen. Esimerkiksi Poikani Kevin avautui tarpeeksi jo kerralla, enkä tiedä, haluanko nähdä elokuvaakaan. Sen sijaan monet "vain mukavat" kirjat olen lukenut moneen kertaan jo lukemisen ilosta.
Minäkin olen aivan samaa mieltä kanssasi. Sekä lukijana että kirjailijana. Esim. juuri tuo Puhdistus on hyvin tärkeä kirja, mutta se ei ollut mielestäni mukava lukea teknisesti/kerronnallisesti(oli liian ennakoitavasti sumplittu).
VastaaPoistaMielestäni Marguerite Duras kirjoittaa hyviä ja mukavia kirjoja. Samoin Nabokov, sitten esimerkiksi Auringon asema on sellainen. Mutta täytynee korostaa, että minulle sana "mukava" voi pitää sisällään - lukemisesta puhuttaessa - myös vaikeita, kipeitä aiheita. Mukavuus tulee sitten ehkä juuri noista teknisistä hommista.
Ihana anyways, että teit tällaisen kirjoituksen. Tämmöisiä juttuja on hyvä pysähtyä miettimään välillä :)
:) Olen eri mieltä Shieldsin lukijakunnasta. Toki se on aika nais- ja akateemisvoittoista, mutta naiset ikähaitarilla 20-70-vuotta tuntuvat nauttivat Shieldsin kirjoista. Ja tässä on linkki Shieldsiä (ja monia muitakin naiskirjailijoita, esim. Siri Hustvedtia) lukevan miehen blogiin
VastaaPoistahttp://poplaari.blogspot.com/
Jäin miettimään tuota, että joku hyvä kirjailija on vain tiettyjen tai tietynlaisten lukijoiden suosiossa. Luulen, että suurin osa kirjailijoista on sellaisia, että heillä on oma uskollinen yleisönsä. Hittikirjailijat ovat sitten oma lukunsa.
Tiedän ainakin yhden miespuolisen Shieldsin lukijan, Poplaari-blogin Pekan, ja uskon että Kanadassa Shieldsiä lukevat miehet paljon yleisemmin kuin Suomessa :).
VastaaPoistaMinulla on muuten sama juttu kuin Katjalla: en yleensä halua omistaa rankkoja kirjoja.
Todella hyvä aihe muuten; olen miettinyt sitä mm. arvontaani liittyvän kysymyksen yhteydessä: kysyin koskettavinta/vaikuttavinta kirjaa, ja suurin osa maininnoista on koskenut juuri todella rankkoja kirjoja (esim. Oatesia), vaikka kysymyksenasettelu mahdollisti myös ilahduttavien, naurattavien ym. kirjojen mainitsemisen.
Minulla onkin vähän se ongelma, että en jaksa lukea viihdettä yksinkertaisen kielen, kaavamaisen juonen ja ohuiden henkilöhahmojen takia, mutta en myöskään aina jaksa korkeakirjallisuuden rankkoja ja vakavia aiheita. Onneksi on Shields <3, esimerkiksi.
Helmi-Maaria, kiitos kommentista. Minullekin mukavuus tarkoittaa monenlaisia asioita, mutta kun yritin keksiä kirjaa, joka olisi niin mukava kuin jokin rakkain kirja voi olla ja samalla hyvin tärkeä muutenkin kuin rakkaana kirjana tai vaikka hienon kielenkäytön takia, tuntui melkein mahdottomalta keksiä tällaista "superkirjaa". Keksin monia henkilökohtaisesti merkittäviä superkirjoja, mutta yleisellä tasolla tuntuu olevan hankalampaa nimetä edes yhtä teosta.
VastaaPoistaKiva, että pidit postauksen aiheesta, vaikka kirjoitukseni jäikin aika yleisen löpinän tasolle. :)
Katja, jee, joku mies siis lukee Shiedsiä! Minä tiedän Remestä lukevia naisia mutta en Shieldsiä lukevia miehiä, jos tällainen vertaus sallitaan! Ja monet tietämäni naisetkin pitävät Shieldsiä liian arkisena ja viihteellisenä, minä itse kyllä en.
Mietin, voisiko Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa olla sellainen kirja, joka olisi tavoittanut monenlaiset ihmiset ja tarjonnut sekä kirjallisen elämyksen että aivojumppaa? Kirjahan on aika vetävästi kirjoitettu, aihe (ilmastonmuutos) on tärkeä ja kirjaan viitataan usein eri yhteyksissä. Itse olin kyllä pettynyt siihen kirjallisesti, niin että minulle se ei nouse sellaiseksi kirjaksi, joka syöpyy mieleen ikiajoiksi.Olin lukiessani hämmentynyt, kun kuvittelin, että Finlandia-ehdokasteoksessa pitäisi olla taidokkaampaa kielenkäyttöä.
Maria, kommenttisi tulikin tähän väliin. Kiitos sinullekin kommentista! :)
VastaaPoistaMinusta koskettavin kirja ei ole useinkaan sama kuin vaikuttavin. Esimerkiksi Tove Janssonin Kesäkirja ei ole yleisesti ottaen kovinkaan vaikuttava teos (jos vaikuttavuudella tarkoitetaan tietynlaista rankkuutta), mutta silti se on minulle hyvin tärkeä, siis koskettava. Jotkut koskettavat kirjat ovat sellaisia, etten halua niistä puhuakaan, sillä ne ovat aikoinaan olleet koskettavia hyvin henkilökohtaisista syistä.
Sitten vaikka Grassin Peltirumpu on minusta merkillinen ja merkittävä teos, mutta en nostaisi sitä lempikirjalistalleni kuitenkaan.
No mulle esim. Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut hyvä kirja, mutta ei mitenkään mukava. Monen mielestä se ei ole myöskään hyvä ;D
VastaaPoistaJotenkin taidan liittää mukavan kirjan kieleen ja hyvyyden siihen, puhutteleeko kirja minua. Joten kirja voi olla myös mukava ja hyvä. Tai se voi olla mukava mutta ei hyvä. Onko mukava kirja sitten sitä, että siinä on vain kivoja asioita?
Joskus mietin myös blogeista, että onko hyvä blogi mukava eli sellainen, että siinä ei ole kauheasti ikäviä asioita tai siinä ei esitetä kovasti omia mielipiteitä?
Ja tuosta mukavuudesta. Minulle Shields ei taas ole mukava kirja. Minusta Shieldsin kirjat ovat vähän jopa rasittavia ja epämukavia, esim. minä mukava nainen, joka olen ollut mieheni kanssa naimisissa 30 vuotta, harkitsen syrjähyppyä, pitsinnypläyksen lomassa. Argh! Sai mut raivon partaalle! Tai, me tässä mieheni kanssa harrastamme päivälliskutsuja, kun se on niin ihanan keskiluokkaista.... omg.
Mari A., ainakin Shield-kommenttisi oli sekä hyvä että mukava! Alkoi naurattaa ihan ääneen (ja vielä työkoneella), kun luin Shield-kiteytyksesi. Voi sen noinkin nähdä! :D Minulle Shields-tyyppinen kirjallisuus on sellaista, että joskus haluan oikein haluan uppoutua "pohjoisamerikkalaiseen älykkääseen ihmissuhderomaaniin", mutta joskus en taas voi sietää sellaista ollenkaan, pitää olla jotain omituisempaa ja kaunokirjallisempaa.
VastaaPoistaTuhat loistavaa aurinkoa on minulta vielä lukematta. Ja minusta riippuu paljon blogin aiheesta, sopivatko ikävät tai hankalat aiheet mukaan. Esim. käsitöiden keskelle en kaipaa mitään henkilökohtaisuuksia, mutta kirjablogeja, joissa ei ole mielipiteitä tai kehutaan ylenpalttisesti kaikkia kirjoja, en oikein ymmärrä. Tai ymmärrän vielä sen, että voi kirjoittaa vain mieleisistä kirjoista, mutta en sitä, että kaikki luetut kirjat ovat tasaisesti mahtavan hyviä.
Shieldsistä vielä: Ymmärrän hyvin Mari A.:n perustellun ja hauskasti ilmaistun mielipiteen Shieldsin kirjoista :), mutta en ymmärrä niitä, jotka pitävät Shieldsiä liian viihteellisenä. Senkö takia, että niissä ei ole väkivaltaa, suurta pahuutta, sotaa, nälänhätää jne? Kirjan aihe ei ole minulle jakoperuste viihteeseen/kaunokirjallisuuteen vaan aiheen käsittelytapa, kieli, henkilökuvauksen syvyys ja kyky herättää ajatuksia.
VastaaPoistaMaria,luulen, ettei Shieldsiä pidetä viihteellisenä aiheiden vaan juuri tuon käsittelytavan takia. Ina kirjoitti taannoin siitä, pitääkö Shieldsin (muistaakseni kyse oli Shieldsistä, kuitenkin samantyyppisestä kirjallisuudesta) sankarittarien käyttää silkkipuseroa ja muutenkin vaihtaa koko ajan vaatteita. :) Vaatteet, käsityöt jne. ovat asioita, jotka voidaan nähdä joko "viihdekirjallisuuteen sopivina mitättöminä seikkoina" tai sitten aitoina ja arkisina, vertauskuvallisinakin juttuina. Tämä on siis minun tulkintani.
VastaaPoistaShieldsin kirjoihin en ota kantaa, koska en ole vielä lukenut yhtäkään, mutta aion kyllä lukea ;)
VastaaPoistaMutta itse kysymykseen, eli ei. Hyvä kirja ei useinkaan ole mukava. Hyvä kirja voi olla ahdistavakin ja jopa provosoiva ärsyttävyyteen asti. Hyvänä esimerkkinä mainitsit tuon Poikani Kevinin, joka on yksi lempikirjoistani, vaikka on kaikkea muuta kuin mukava.
Minä taas tykkään omistaa myös noita ei mukavia, hyviä kirjoja ;)
sen takia kirjoja on niin paljon et voi valita eri kirjoja eri mielialaan
VastaaPoistaSusa, minäkin luin ekan Shieldsini vasta muutama vuosi sitten, vaikka "kaikki" ovat lukeneet häntä "aina". :) Vietinkin sitten oikein Shields-kesän, kun niin innostuin!
VastaaPoistaHyvä että toit esiin provosoivat kirjat, nekin ovat oma lajinsa. Ja kyllä minäkin pidän myös ei-mukavien kirjojen omistamisesta, koska pidän kaikkien kirjojen omistamisesta. Liikaakin....
Hannele, niinpä, onneksi on valinnanvaraa! Joillain ihmisillä vain tuntuu olevan aika yksiselitteinen käsitys kirjoista ja sitä myöten lukemisestakin.
Olen lukenut Shieldsiltä vasta yhden kirjan, mutta en pitänyt Aina vain Mary Swannia kauhean kevyenä. Eihän siinä tietysti tapahtunut mitään kovin ihmeellistä ja henkilötkin oli aika taviksia, mutta päässä niillä liikkui kuitenkin aika kiitettävästi ja mielenkiintoisia juttuja.
VastaaPoistaTuosta kirjan mukavuudesta, jos kirja on liian mukava, se voi helposti olla myös mitäänsanomaton. Kyllä parhaissa kirjoissa aina on jotain joka vähän vaivaa.
Kirjalllinen piiri perunapaistoksen ystäville (mahdoinkohan vaan muistaa hauskan nimen oikein) voisi olla esimerkki mukavasta kirjasta. Vaikka aiheessa oli vakavuuttakin, se oli jotenkin niin kepeästi kirjoitettu että tunnelma pysyi koko ajan mukavana.
Niin ja se oli tietysti Kaiken keskellä Mary Swann. Mun pitäis aina tarkistaa...
VastaaPoistaErja, kyllä ainakin minä heti ymmärsin, mistä kirjasta on kyse. :) Kaiken keskellä Mary Swann ei ole Shieldsin kevyimpiä kirjoja, osa on mielestäni viihteellisempiä.
VastaaPoistaUsein tosiaan käy niin, että kivakin kirja on mitäänsanomaton: vaikka sen lukemisesta iloitsisi, kirja jää sitten saman tien mielestä. Hyvä esimerkki tuo Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (mun mielestä se nimi oli noin...). Se oli tosiaan kepeä kirja, mutta antoi ainakin minulle uutta tietoa ja ajattelimisen aihetta kepeydestään huolimatta. Lisäksi siitä tuli matkakuume! Aika vaikuttava kirja siis, vaikken varsinaisesti nostaisi sitä mihinkään supervaikuttavien kirjojen kaanoniin kuitenkaan.
Huh, mukava on vaikea sana :-)
VastaaPoistaMinusta vaikkapa ikilempparini Jane Austenin kirjat ovat sekä hyviä että mukavia :-) Toisaalta monet hyvät kirjat ovat erittäin epämukavia ja silti henkeäsalpaavan hyviä, esim. tuo mainittu Poikani Kevin tai vaikka Ravilon Mesimarjani tai Björkin Posliini...
Kuten toisetkin ovat jo kommentoineet: hyvän kirjan ei tarvitse olla mukava. En kuitenkaan usko sitäkään, että "mukavuus", mitä se sitten onkaan, on este sille, että kirja herättäisi myös ajatuksia ja koskettaisi. Kieltämättä vaikuttavat kirjat kuitenkin usein ovat vähintäänkin vakavia, usein jopa paikoitellen kamalia.
VastaaPoistaAivan viimeisimmistä luetuista Hanna Tuurin Orapihlajapiiri oli ajatuksiaherättävä, mutta myös mukava, mukaansaimevä ja helppolukuinen. Tosin sekin käsitteli vakavia teemoja, muttei mitenkään ahdistavasti, kokonaiskuvaksi jäi siis toiveikas ja optimistinen tunne. Sellaisia kirjoja toivoisin löytäväni enemmän.
Jaa että esimerkkejä... Ööh. Aloitan mielipiteellä. Hyvä kirja voi tosiaan olla epämiellyttäväkin, silti vaikuttava ja mieleenjäävä. Usein häiritsevät asiat jäävätkin mieleen.
VastaaPoistaYksi viime vuosien antoisimmista lukukokemuksista oli viihdyttävä, jännittävä, välillä karmaiseva ja naurattavakin, Leningradin piirityksestä kertova fiktiivinen City of Thieves, kirjoittaja David Benioff. En tiedä onko kirjaa suomennettu. Mutta se imaisi tarinaansa ja mietin sitä vieläkin, parin vuoden jälkeen.
Kärpästen herra on erinomainen kirja, muttei mitenkään miellyttävä. Hyvä esimerkki siitä, etteivät kaikki hyvät kirjat ole kivoja kirjoja. Minua aina turhauttaa suuresti, jos joudun keskustelemaan kirjoista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät näe sitä, että hyvä kirja voi olla sellainen, josta en tykännyt yhtään... Toisille hyvä=mukava.
VastaaPoistaJoskus minulla on vahva tarve lukea mukava kirja - vähät siitä, onko se hyvä vai ei. Voi olla joku tosi hyvä kirja kesken, mutta en halua lukea sitä, koska se ei ole mukava ja siinä mielentilassa siis ihan vääränlainen.
Mielenkiintoisia kommentteja, kiitos!
VastaaPoistaBooksy, mukava on tosiaan hankala sana. Kiitos kirjaesimerkeistä, tuo Ravilon Mesimarja kiinnostaisi. Palaan varmaan tähän keskusteluun, kun kaipaan jotain ravisuttavaa luettavaa.
Amma, tuollaiset kirjat, joita on helppo lukea mutta joissa on kuitenkin selvästi pointtia, ovatkin ihan parhaita. Tuosta Orapihlajapiiristä on nyt ollut sen verran juttua, että pitää lukea se jossain vaiheessa, vaikka välillä ajattelin, ettei se niin kiinnosta. Pitää katsoa, kiinnostaako!
Saila, kiitos mielipiteestä. :) Ja kiitos myös esimerkistä, joka oli minulle aivan tuntematon kirja! On muuten mielenkiintoista pohtia, mitä kirjoja miettii vielä parin vuoden jälkeenkin. Aina sitä ei voi lukiessaan aavistaa - joskus kirja on ollut minusta lukiessa melko mitäänsanomaton, mutta sitten olen huomannut sen palaavan yhä uudestaan ajatuksiin. (Hmmm, tämäkin olisi kiva keskustelunaihe.)
Rooibos, tiedän tuon turhautumisen tunteen! Olen keskustellut juuri Oksasen Puhdistuksen kohdalla siitä, että sen kirjan voi lukea ja sitä voi jopa arvostaa, vaikka Oksanen ärsyttäisi ja kirjassa olisi kauheita kohtauksia. Myös Timo K. Mukasta on käyty samanlaisia keskusteluja... Johan se olisi tylsää, jos kaikki kirjallisuus olisi vain kivaa ja helppoa. Vaikka kiva, että sellaisiakin kirjoja on, joskus on tosiaan pakko saada jotain huolettoman mukavaa luettavaa,
Kärpästen herra on minulla edelleen lukematta, pitäisi kyllä ryhdistäytyä!
Keksin muuten yhden mahdollisen superkirjan: Linnan Täällä Pohjantähden alla. Se on ehkä vähän ilmeinenkin vastaus? Mutta sitä lukiessani olin vaikuttunut kielestä, tarinasta ja kirjan yleisestä merkittävyydestä. Se ei ole vähän se. Kirja oli minusta lumoava vaikkei se ole mitenkään ihastuttava tai mukava.
Hieno teksti ja hyvä aihe, Jenni!
VastaaPoistaOlen, myös, samaa mieltä. Jotkut parhaista lukemistani kirjoista ovat oikeasti olleet aika kamalia, mutta silti todella hyviä ja vaikuttavia.
Voisin taas käyttää esimerkkinä rakasta Jonathan Carrolliani (ja toivon nyt että en tee tätä aivan perusteettomasti pinkit lasit silmilläni). Hänen kirjansa eivät yleensä ole kovin mukavia, itse asiassa Carroll on kirjailijoita joille olen joskus ollut jopa todella raivoissani siitä kuinka hän kohtelee henkilöitään. Ja silti hänen kirjansa osaavat olla kauniita ja mieleenjääviä, ajatuksiaherättäviä.
(niin ja minäkin vasta yhden Shieldsin lukeneena tykästyin täysin, kommentoidakseni vielä)
Hyvä aihe, ja olen kanssasi tietysti samaa mieltä.
VastaaPoistaUskon kuitenkin, että on olemassa myös niitä lukijoita, jotka haluavat, että kirja on helppo, eivätkä siksi pidä esim. inhottavia asioita käsittelevistä kirjoista.
Paula, niin minäkin uskon, ja se on harmi: jos haluaa aina vain tietynlaisia kirjoja, ajautuu varmasti lukemaan kovin samantyyppisiä kirjoja, enkä ihmettele, jos silloin kyllästyy lopulta lukemiseen kokonaan. Toki välillä helppo kirja on juuri se, mitä lukija tarvitsee!
VastaaPoista