tiistai 28. kesäkuuta 2011

Viisi Kesää ilman miehiä

Olen viettänyt kesääni ainakin toistaiseksi ilman Siri Hustvedtiä, mutta kirjablogeissa ei ole voinut välttyä hänen uutuudeltaan Kesä ilman miehiä, jonka minäkin aion kyllä vielä ennen syksyä lukea.

Mistä juolahtikaan mieleeni, mutta päätin tutkia, onko tämän kirjan nimi sama kaikilla kielillä – tai no, muutamalla osaamallani kielellä ainakin. Halusin myös tietää, miten kirjaa esitellään eri maissa. Pikaisen selvitykseni perusteella näyttää siltä, että Sirillä on markkinointihommat hanskassa: kirjan esittelytekstit eivät juuri poikkea sisällöiltään eri maiden kustantajilla. Myös kirjan nimi on pysynyt samana – joskushan kirjojen ja elokuvien nimet vaihtuvat perin merkillisesti maasta ja kielestä toiseen. Suurin ero on kansikuvissa.  

*** 


Toivottavasti olen oikeassa, mutta käsittääkseni tämä on Kesä ilman miehiä -teoksen "virallinen" kansi. Ainakin tämä löytyy Siri Hustvedtin kotisivuilta ja luulen, että Picador on hänen amerikkalainen ykköskustantajansa.



Olin hieman yllättynyt kannesta, sillä ajattelin, että amerikkalainen kansi olisi runsaampi ja koristeellisempi. Tämä hyppy tuntemattomaan on kyllä tyylikäs!

Kirjasta kerrotaan Siri Hustvedtin sivuilla:

"And who among us would deny Jane Austen her happy endings or insist that Cary Grant and Irene Dunne should get back together at the end of The Awful Truth? There are tragedies and there are comedies, aren't there? And they are often more the same than different, rather like men and women, if you ask me. A comedy depends on stopping the story at exactly the right moment."
Mia Fredrickson, the wry, vituperative, tragic comic, poet narrator of The Summer Without Men, has been forced to reexamine her own life. One day, out of the blue, after thirty years of marriage, Mia’s husband, a renowned neuroscientist, asks her for a “pause.” This abrupt request sends her reeling and lands her in a psychiatric ward. The June following Mia’s release from the hospital, she returns to the prairie town of her childhood, where her mother lives in an old people’s home. Alone in a rented house, she rages and fumes and bemoans her sorry fate. Slowly, however, she is drawn into the lives of those around her—her mother and her close friends,“the Five Swans,” and her young neighbor with two small children and a loud angry husband—and the adolescent girls in her poetry workshop whose scheming and petty cruelty carry a threat all their own. 

From the internationally bestselling author of What I Loved comes a provocative, witty, and revelatory novel about women and girls, love and marriage, and the age-old question of sameness and difference between the sexes. 

***

Englantilainen kansi on jotenkin runotyttömäisempi, mielestäni amerikkalaista kantta heppoisemman oloinen, joskin myös runsaampana jotenkin helpommin lähestyttävä.



Kustantaja Hodder & co. kertoo kirjasta:

After Mia Fredricksen's husband of thirty years asks for a pause - so he can indulge his infatuation with a young French colleague -  she cracks up 'briefly', rages 'deeply', then decamps to her prairie childhood home.

There, gradually, she is drawn into the lives of those around her: her mother's circle of feisty widows; the young woman next door; and the diabolical teenage girls in her poetry class. By the end of the summer without men, Mia knows what's worth fighting for - and on whose terms.

Provocative, mordant, and fiercely intelligent, this is a gloriously vivacious tragi-comedy about women and girls, love and marriage, and the age-old war between the sexes.


***

Ruotsissa kirja ei ole vielä ilmestynyt ruotsinkielisenä, mutta kansi on jo julkaistu. Siinä missä amerikkalaiset hyppäävät ylös, Ruotsissa sukelletaan alas! Onneksi sukeltaminen näyttää leijuvalta, ei uppoamiselta. Tämä kansi yllätti minut kansikuvista eniten, se on jotenkin vanhanaikaisen oloinen.


Kustantamo Norstedtin sivuilta löytyy esittely:

Mia Fredricksens tillvaro raseras i samma stund som hennes make Boris låter meddela att han vill ta en "paus" i förhållandet. I själva verket har han träffat en tjugo år yngre arbetskollega. Mias väg tillbaka är både vinglig och krokig.

"En tid efter det att han hade yttrat ordet paus blev jag galen och hamnade på sjukhus. Han sa inte Jag vill aldrig se dig igen eller Det är slut, men efter trettio års äktenskap räckte det med paus för att förvandla mig till en sinnessjuk vars tankar exploderade, rikoschetterade och krockade mot varandra likt popcorn i en mikrovågspåse."
Herregud, halva sitt liv har Mia delat med Boris, alla sorger och bedrövelser, all lycka och alla överraskningar längs vägen. Men nu vill han ta en paus. Efter en tid på sjukhus beslutar sig Mia för att åka hem till sin familj. Där kan hon återhämta sig och förhoppningsvis jobba lite som lärare.
I mötet med sin 87-åriga mor och hennes väninnor - De Fem Svanarna - på sjukhemmet blir Mia plötsligt varse att alla bär på en förlust, alla har de på ett eller annat sätt blivit lämnade. Var och en har hanterat det på sitt sätt - och det finns alltid hopp.

Sommaren utan män är en ny roman av Siri Hustvedt som slog igenom med Vad jag älskade. Den här gången har hon skrivit en rolig, utmanande och avslöjande bok om kvinnor och flickor, kärlek och äktenskap - och den eviga frågan om likheter och olikheter mellan kvinnor och män.  

***

Ranskassa vasta runotyttömäisiä ollaankin, mutta mielestäni ihastuttavalla tavalla! Minäkin haluaisin istua hämyisessä puistossa lukemassa. 

Kustantaja Actes Sud on aika vähäsanainen:

Incapable de supporter plus longtemps la liaison que son mari entretient avec une femme plus jeune qu'elle, Mia quitte brusquement New York pour se rendre dans le Minnesota et se réfugier quelque temps auprès de sa mère octogénaire. Parcours d'une femme blessée en forme de "lecture de soi" et d'inattendue épiphanie personnelle, ce roman solaire – féministe au meilleur sens du terme – irradie d'une énergie aussi rebelle que stimulante.
***
Ja vielä muistin virkistykseksi suomalainen kansi ja Otavan kirjaesittely:



Rakastetun kertojan uusi romaani on eloisa, älykäs ja provosoiva tarina naisista, rakkaudesta ja avioliitosta
 
Kun aviomies kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen ilmoittaa haluavansa pitää taukoa avioliitosta, Mia Fredricksen saa hermo romahduksen. Toivuttuaan ensi sokista hän vetäytyy lapsuutensa kotikaupunkiin äitinsä helmoihin. Yksin vuokraamassaan talossa hän raivoaa, puhisee ja valittaa surullista kohtaloaan.

Hitaasti Mia tulee vedetyksi ympärillään olevien ihmisten elämään. Hän vaikuttuu siitä palavasta elämänhalusta ja toisinaan leikkisästä kapinasta, jolla hänen äitinsä ja tämän läheiset ystävät suhtautuvat hiipumisen vuosiinsa. Hän tutustuu naapurin nuoreen naiseen, jolla on kaksi pientä lasta ja vihainen aviomies, ja seuraa vetämänsä runopajan teinityttöjen juonia ja pikkumaisia julmuuksia.
Kesän aikana Mia oppii näkemään elämänsä kokonaan uudessa
valossa. Mutta miten käy avioliiton?


Kirjailija, taidekriitikko ja kirjallisuuden tohtori Siri Hustvedt (s. 1955) asuu Brooklynissä New Yorkissa aviomiehensä Paul Austerin ja tyttärensä kanssa. Hänen suomennetut romaaninsa Kaikki mitä rakastin, Amerikkalainen elegia ja Lumous sekä omakohtainen teos Vapiseva nainen ovat saaneet haltioituneen vastaanoton. Hustvedtilla on norjalainen sukutausta.


Ikävä kyllä en tarttuisi näistä kansista mieluiten kotimaiseen, vaan amerikkalaiseen tai ranskalaiseen. Olen kuullut, että suomalainen kansi sopii hyvin romaaniin, mutta mielestäni se on aika mitäänsanomaton ja viihteellisen oloinen, kun romaani ei ole kuulemma erityisen viihteellinen, vaan joidenkin arvioiden mukaan jopa Hustvedtin vakavimpia teoksia.

Niin tai näin, arvio jää nyt pintapuoliseksi, kun en ole lukenut kyseistä kirjaa millään kielellä. Oli kuitenkin kiinnostavaa tehdä kansi- ja esittelytekstivertailua ja vierailla ulkomaisten kustantamoiden sivuilla, sitäkään en ollut ennen tehnyt. Luulen, että joskus kannet, kirjan otsikko ja esittelytapa poikkeavat toisistaan paljon enemmän kuin Kesä ilman miehiä -teoksen kohdalla.

Tämä oli tällaista vertailevan kirjallisuudentutkimuksen (heh, en todellakaan kuvittele tekeväni kansikuvia imuroimalla ja mainostekstejä copypeistaamalla tutkimusta!) harjoittelua. Joskus suunnittelen vertailevani Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä -teosta erikielisinä versioina. Olen lukenut teoksen vain suomeksi, enkä ymmärrä, miten sellainen rytmi ja aitous on saatu käännettyä: lukiessa ei todellakaan ajattele, että teoksen alkukieli on ollut ruotsi.

Haaveilen myös joskus Günher Grassin Peltirummun uuden ja vanhan suomennoksen vertailemisesta keskenään. Olen haaveillut siitä jo niin kauan, etten ole varma, toteutuuko haave koskaan. Mutta ainakin tällaista kevyttä vertailua oli hauska tehdä internetin avulla. Suosittelen!

20 kommenttia:

  1. Ääni englantilaiselle ja ranskalaiselle kannelle! Suomalainen on mielestäni myös ihan hyvä; jostain syystä en näe kuvaa viihteellisenä.

    VastaaPoista
  2. Hyviä ääniä! Minä en tiedä, mikä minua lopulta tökkii suomalaisessa kannessa, mutta joku tökkii. Ehkä tuo sinisen/turkoosin sävy? No, ainakin kansi on jäänyt mieleen, kun olen alusta asti suhtautunut siihen epäluuloisesti...

    VastaaPoista
  3. Hieno idea, Jenni, kiitos!

    Minäkään en ole vielä lukenut tätä, mutta odotan kovasti varausjonojen hellittämistä tai siis omaa vuoroani. Tosi mielenkiintoista oli lukea tämä vertailusi, ja jänniä eroja löysitkin.

    Tuo suomalainen kansi ei tosiaan ole kovin innostava, idea on kyllä aika hyvä mutta toteutus,hmm, kiharoista vedessä voisi kyllä saada kauniimmankin kuvan, vai eikö kauneuteen ole pyrittykään?

    Amerikkalainen kansi miellyttää minuakin eniten, englantilainen ja ranskalainen ovat kauniita mutta viittaavat ehkä vähän liikaa romantiikkaan, ruotsalainenkin on viehättävä mutta sen vanhahtavuus oudoksuttaa, kertomus liikkuu käsittääkseni nykyajassa.

    Mutta vielä Jenni, sun blogisi on aarre!

    VastaaPoista
  4. Tämä oli mukava ja mielenkiintoinen postaus. Hyvä idea verrata kirjojen kansia!

    Kirjan luettuani on todettava, että amerikkalainen, ruotsalainen ja suomalainenkin kansi sopivat mielestäni kirjaan hyvin. Niin paljon kuin rakastankin runotyttömäisiä kansia (ja Runotyttö-kirjoja :)), ei noissa kansissa mielestäni välity kirjan tunnelma kovin hyvin. Mia toki pitää koululaisille runokurssia, mutta silti.

    VastaaPoista
  5. Erja, kiitos kiitos, et usko miten ilahduin! :) Kansivertailuista sen verran, että olen törmännyt niihin joskus muuallakin, en ota kunniaa innovaatiosta itselleni. Tämän kirjan kansista en muista nähneemi mitään juttua.

    Minunkana käsitykseni mukaan liian romanttinen kansi ei sovi tähän teokseen.

    Ja Katja, kiitos kommentista sinullekin! Kommenttisi vain vahvistaa ennakkokäsitystä, ettei tälle kirjalle sovi liian koristeelline tai hempeä kansi. Luen kirjan varmaan elo- tai syyskuussa (vrt. kesäkirjapino muutama postaus taaksepäin, nyt on muutakin lukemista) ja lupaan sitten ilmoittaa, mikä näistä kansista on mielestäni kirjalle sopivin. Aiempiin Hustvedt-kokemuksiini sopisi parhaiten tuo amerikkalainen kansi, ajattoman tyylikäs mutta värikkyydessään houkutteleva ja sopivan huomionhakuinen.

    VastaaPoista
  6. Vautsi mikä postaus Jenni! Minä omistan tuon jenkkiversion ja pidän siitä kovasti. Ymmärrän miksi suomalaista kantta pidetään sopivana ja pidän sen raikkaista väreistä mutta muuten vähän.. noh. Ranskalainen kansi on ihana ja ruotsalaisessa on jotain todella hurmaavaa ja, kuten sanoit, vanhanaikaista.

    VastaaPoista
  7. Minusta tuo amerikkalainen kansi on kamala. Kauhean ruma. Suosikkini on tuo ranskalainen kansi, se on kaunis ja vangitseva. Kirjan nimi on kyllä sieltä huonoimmasta päästä: Kesä ilman miehiä kuulostaa ihan Harlekiiniromaanilta! :D

    VastaaPoista
  8. Linnea ja Anki, kiitos kommenteista! Hauska kuulla mielipiteitä, Ankin kanta eroaa selvästi muista. :)

    Kirjan nimestä olen samaa mieltä, vaikka se taitaakin kuvata sisältöä täydellisemmin. Se on liian selkokielinen ja, no, juuri harlekiinimainen. Näemmä se on kuitenkin ainoa oikea nimi tälle kirjalle, kieliversioista päätellen.

    VastaaPoista
  9. Hauska idea esitellä eri maiden kansia! Minäkään en ole lukenut tätä, joten en osaa arvioida, mikä kansi sopii kirjaan parhaiten, mutta suomalainen miellyttää taas minun silmääni eniten.

    Aika jännä juttu muuten, että englantilaisessa ja ranskalaisessa kannessa on käytetty samaa taustaa ja samannäköistä naista, mutta eri asennoissa. Englantilainen nainen ottaa rennommin, kun taas ranskalainen nainen lukee ryhdikkään ja siveellisen näköisenä. :)

    VastaaPoista
  10. "Kuka lohduttaisi Nyytiä?" on suomeksi niin hyvä, koska sen on kääntänyt Kirsi Kunnas. Olen huomannut, että melkein kaikki erityisen hyvin suomennetut lastenkirjat ovat Kunnaan jäljiltä.

    VastaaPoista
  11. Hauskan mielenkiintoinen ja yllätyksiä tarjoava kansainvälinen kansiesittely!

    Vastasin eilen blogissani Arkiporinaa, jota pidän "poriksi", jo yli kuukausi sitten esittämääsi haasteeseen. Haasteesi kuului: "Kerro, minkälainen on se paikka, jossa kotona mieluiten luet." Tosin nyt huomaan, etten oikeastaan kauheasti kertonut, minä vain panin siihen kuvan lukunurkastani. Lisäksi yhdistin tähän haasteeseen kaksi muuta haastetta, koska ne mielestäni sopivat yhteen.

    VastaaPoista
  12. Zephyr, Ranskan ja Englannin kannet ovat tosiaan hassusti samanlaiset mutta kuitenkin erilaiset. Nyt alkaa kyllä kiinnostaa tämän kirjan lukeminen, niin tietää, mikä kansien naisista on oikeassa asennossa:)

    Reeta Karoliina, kiitos kiinnostavasta tiedosta - ja ilmankos, Kunnas on nero! Laitoin juuri eilen kissablogin puolelle hänen runonsa, koska se on niin mainio ja loistavasti kissukoiden hiippailua kuvaava:

    NIITYLLÄ PILIPILIPOM

    Niityllä kissankellot
    pilipilipom
    ja sirkat sirisirisom
    kun katalina
    matalina
    hiipivät meidän kissat
    Tiiu ja Tom.

    Ja hiiret hinkuivat hii hii hii
    ja myyrät vinkuivat vii vii vii
    ja linnut lensivät selälleen
    pii pii pii
    pelästyneinä
    kun kahisi heinä
    kun kuuruluurua
    katalina matalina
    hiipivät Tiiu ja Tom.

    (Kirsi Kunnas: Tiitiäisen pippurimylly, 1991)


    Paula, kiitos haasteeseen vastaamisesta ja hyvä idea yhdistää monta haastetta! Kävin jo kurkkaamassa blogiasi, mutten ehtinyt vielä kommentoida, palaan siis myöhemmin vielä.

    Seuraavaksi olisi kiinnostavaa tehdä kansivertailu jostain suomalaisesta, muille kielille käännetystä romaanista. Hmmm...

    VastaaPoista
  13. Oi, pidän tosi paljon tällaisista kansivertailuista ja yleensäkin keskusteluista kirjojen kansista!

    Kirjaa lukematta ja sisältöön siten tukeutumatta pidän ilmeisesti outona lintuna tosi paljon kirjan nimestä. :) Eihän se ole lainkaan harlekiinimainen vaan päin vastoin! :D Harlekiiniromaania ei saisi aikaan ilman miehiä. :) Minulle tulee nimestä heti mieleen ihana, naisten vahvasta yhteisöllisyydestä kertova romaani.

    Edelleen sisältöä sen paremmin tuntematta pidän kyllä suomalaisen kannen raikkaudesta. Tyylikkäimmät ovat amerikkalainen ja ruotsalainen versio, mutta Sirin suomalaisiin kansiin tottuneena ne näyttävät oudoilta.

    VastaaPoista
  14. Ihana aihe! Tällaiset kansivertailut ovat todella mielenkiintoisia: on jännä nähdä miten erilaisen kuvan samasta kirjasta voi saada kannen perusteella. Minunkin suosikkini on -kirjaa lukemattomana- amerikkalainen kansi.

    VastaaPoista
  15. Karoliina, kiitos samoin, minustakin kirjojen kannet ovat todella kiinnostava ja tärkeä aihe. Kuten tässäkin keskustelussa huomataan, niin kannella ON väliä, mutta kaikkia yleispätevästi miellyttävää kantta on vaikea tehdä.

    Hahah, Harlekiinia ei tosiaan saisi aikaan miehettä. :D

    Luru, pitäisi tehdä enemmänkin kansivertailuja, niin tietäisi, onko näin suuri kansivariaatio yleistäkin. Amerikkalainen kansi taitaa olla sellainen, että siitä joko tykkää paljon tai ei yhtään. Minäkin tykkään. :)

    VastaaPoista
  16. ...ja sukupuolittumiskeskustelu vei sitten tähän kiinnostavaan merkintään.
    Ihan noin olematta lukenut yhtään Hustvedtia sanoisin että minä en tarttuisi tuohon suomalaisella kannella varustettuun kirjaan, se on jotenkin liian särmätön angloamerikkalainen ihmissuhdelukuromaani. Englantilainen ja ranskalainen kansi ovat jänniä, ilmeisesti samasta kuvaussessiosta peräisin mutta toisaalta antavat aika erilaisen käsityksen. Englantilainen on myös tuollainen aika hömppäkansi, sellainen "tätä lukee parhaiten vaahtokylvyssä suklaakonvehteja popsien"-kirja, mutta ranskalaisessa taas naisen jäykempi asento, eri fontti ja kuvan rajaus (kaappi ei ole symmetrisesti keskellä kuvaa) antavat sellaisen vakavamman kuvan (mutta joo, runotyttömäistä paatosta lupailee).
    Ruotsalaisesta ja amerikkalaisesta taas ei tule mielikuvia oikein mihinkään suuntaan, mutta luulen että amerikkalainen on se johon minä helpoimmin tarttuisin...

    VastaaPoista
  17. Hdcanis, kiitos kansianalyysistä, olen samaa mieltä! Nyt kun luin kirjan (ja juuri kirjoitinkin siitä), en oikein tiedä, mikä noista kansista kuvaisi sitä parhaiten, koska kirjassa oli aineksia monista genreistä ja kokonaisuus jäi (ainakin minulle) hieman hahmottomaksi. Amerikkallainen kansi taitaa on visuaalisin perustein edelleen suosikkini, ja kyllä se tuohon kirjaan mielestäni sopiikin.

    VastaaPoista
  18. Mahtava näkökulma tämä kirjojen kannet! Itse teoksesta en hirveästi välittänyt, mutta jos tarttuisin kannen perusteella, lukisin mieluiten vanhahtavan ruotsalaisen version.

    Ja kiitos inspiroivasta blogista.

    VastaaPoista
  19. Kiitos Kati! :) Kirjojen kannet ovat kyllä ikikiinnostava aihe, johon haluaisin paneutua joskus enemmänkin. Tai ainakin haluaisin tehdä kansivertailun jostakin muustakin teoksesta. Ehdotuksia saa esittää. :)

    VastaaPoista
  20. Kommentoin tosi jälkijunassa, kun nyt vasta oman postaukseni yhteydessä käydyssä keskustelussa mainio vertaileva tutkimuksesi tuli tietooni :) Nyt kun olen nähnyt muut kannet, nousi suomalaisen pisteet huomattavasti. Ihan omituisia kansia minusta! Kaikista parhaiten kirjan tunnelmaa kuvaa minusta ruotsalainen. Amerikkalainen on mielestäni kammottava, englantilainen ja ranskalainen ihan nättejä, mutta liian söpöjä... olenkohan vähän nirsolla päällä?? :)

    VastaaPoista