keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Kaikki paitsi luonnosta nauttiminen on turhaa


 - eli kaksi eko- ja ympäristöpsykologista kirjaa.

Psykologi Kirsi Salosen teos Mielen luonto (Green Spot, 2010) vaikuttaa todella mielenkiintoiselta teokselta. Sanon vaikuttaa, koska huonona kirjastonkäyttäjänä en ole saanut luettua sitä kunnolla laina-ajan puitteissa, ja huomenna se laina-aika jo umpeutuu. Lainaan tämän varmasti joskus uudelleen.

Salonen kertoo selkeässä ja helposti lähestyttävässä kirjassaan siitä, mikä merkitys luonnolla on ihmisen henkiselle hyvinvoinnille. Hän painottaa nimenomaan luonnon tärkeyttä. Vaikka puut, pensaat ja puistot ovat oleellinen osa kaupunkia, ne eivät korvaa jos ei nyt villiä, niin vapaata ja aitoa luontoa. Salonen kertoo tutkimuksista, joiden mukaan jo pelkästään luontokuvien katselu vähentää stressiä ja auttaa rentoutumaan. Siitä vaan maisematauluja ripustelemaan.

Psykologi elää kuten opettaa, luonnonläheisesti ja eläinten keskellä. Hän kertoo hyödyntävänsä luontoa erityisesti ryhmäterapiassa: sen sijaan, että asioita hoidettaisiin keskustelemalla, hän vie ihmiset usein ulos, luontoon ja toiminnan keskelle. Myös eläimet ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnille. Tekstiesimerkki sivulta 81, luvusta Eläinavusteinen terapia:

Eläimen kohdatessaan asiakas joutuu rauhoittumaan ja keskittymään kyseiseen hetkeen, jolloin tavanomaiset huolenaiheet on työnnettävä syrjään. Usein eläin toimii muutoksen aktivoijana ja auttaa katkaisemaan vaikean elämäntilanteen, esimerkiksi yksinäisyyden, toivottomuuden ja sosiaalisen eristäytymisen, aiheuttaman noidankehän. Varsinkin lapsille eläin on helppo samastumisen kohde, jonka kautta on mahdollista saada uusia näkökulmia ongelmatilanteiden ratkaisemiseen.

Salosen kirja toi mieleeni toisen samantapaisen teoksen, omasta hyllystäni löytyvän puutarhuri Tuomo Salovuoren kirjan Vihreyden keskellä - Levon ja virkistyksen puutarhat (Kirjapaja, 2009).

Tässä kirjassa keskitytään otsikon mukaisesti puutarhoihin. Tuomo Salovuori sanoo, että tutkitusti jo puutarhalehtien selaaminen vähentää stressiä, mutta hän ei vaadi, että kaikkien pitäisi ryhtyä viherpeukaloksi. Päinvastoin, kirjan pääpaino on julkisissa puutarhoissa, niissä, joista kaikki voivat nauttia.

Salovuori jakaa puutarhat eri tyyppeihin, kuten retriittipuutarhoihin ja hiljaisuuden puutarhoihin, ja esittää esimerkkipuutarhoja eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Erääksi puutarha-alalajiksi hän nostaa lohdutuksen puutarhat eli hautausmaat. Salovuori kirjoittaa (s. 104):

Harva tulee ajatelleeksi, että monien kaupunkien parhaiten hoidettuja puistoja ovat hautausmaat, joissa kesäkaudella saattaa hääriä kymmeniä työntekijöitä kunnostustöissä. Viheralueina ja puistoina suomalaiset hautausmaat ovatkin aivan toista luokkaa kuin muualla maailmassa olevat leposijat. On sääli, että monet pitävät näitä viheralueita kolkkoina ympäristöinä, sillä niiden ihmistä hoitava vaikutus perustuu puiston kauneuden lisäksi myös niiltä löytyvään toivon symboliikkaan ja hyvien muistojen vaalimiseen. Hyvien muistojen voimaa ja kosketusta historiaan käytetään myös terapeuttisissa puutarhoissa, ja jokainen voi hyödyntää niiden voimaa omassa puutarhassaan.

Minulle luonnolla ja eläimillä on suuri merkitys, vaikken mikään eräihminen tai muutenkaan luonnossa liikkuja olekaan. Huomaan usein ajattelevani jotain (kuvitteellistakin) maisemaa tai muistelevani kauniita luontokuvia. Myös luonnonläheiset kirjat tuntuvat rentouttavilta, vaikken ehkä jaksaisikaan lukea pelkkiin luontokuvauksiin perustuvaa teosta. Selaillessani näitä ympäristöpsykologisia teoksia ajattelin myös sitä, että aika moni lukunurkkahaasteeseen vastannut on kertonut, että lukunurkka sijaitsee ikkunan äärellä ja olennainen osa lukemista on se, että voi välillä nostaa katseensa kirjasta ja katsella vaikkapa puunoksia. Näiden kahden teoksen perusteella olemme oikeilla jäljillä: unohdamme arjen murheet lukiessamme ja välillä rentoudumme luontoa tarkkaillen. Mitä muuta ihminen tarvitsee?

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta; esittelit todella kiinnostavasti noita kirjoja, jotka molemmat haluaisin lukea. Luonto on tosiaan terapeuttista, ja on ylellisyyttä nähdä ikkunasta puita eikä kerrostalon seinää.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, kiva että kiinnostuit kirjoista! :)
    Ja totta, jos näkee ikkunasta vain kerrostalon seinää, on se melkein sama kuin ei ikkunaa olisikaan. Työhuoneeni ikkunasta ei näy yhtikäs mitään ja on tosi outoa, että vaikka istun koko päivän sen ääressä, en oikein edes tiedä, millainen ilma ulkona on. Sellaisia ikkunoita ei saisi olla. :(

    VastaaPoista