sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Väinö Linna: Musta rakkaus

Akateemisessa kirjakaupassa sattui silmään oikea aarre: Väinö Linnan toinen romaani, Musta rakkaus, ja vielä edullisena pokkarina ja näin huikean hienon kansikuvan kera. Kiitos kannesta menee Maria Nosowille (kuva) ja Marjaana Virralle (päällys) ja Väinö Linna -tutkan virittämisestä superkirjakeskustelulle. Olisin ehkä muutenkin huomannut tämän klassikon, mutta Täällä Pohjantähden alla -puheenvuorojen jälkeen sydämeni ihan hypähti, kun huomasin tämän kirjan: Väinö Linnaa muussakin kuin tiiliskivikoossa!

Musta rakkaus on siis Linnan toinen romaani ja hänen läpimurtoteoksiaan. Tarina kielletystä, ts. luokkarajoja rikkovasta, rakkaudesta keräsi 1940-luvun lopulla ilmestyessään runsaasti huomiota ja Linna voitti sillä kirjallisuuspalkintoja. Tämä nyt lukemani tarina on romaanin toinen versio vuodelta 1957, Linna muokkasi tuolloin teostaan.

Tarina on se perinteinen: "ylempi" eli tamperelainen insinööriopiskelija Pauli rakastuu "alempaan", työläisneiti Marjattaan. Vanhan ajan tapaan asiat etenevät vauhdikkaasti. Vaikka kumpikin nuorista on perin hitaan ja kömpelön, arankin, oloinen, muutaman kävelyn ja kyläreissun jälkeen tiedetään: se on tässä. Vietetään kihlajaisia, suunnitellaan tulevaisuutta.

Ja sitten kaikki menee kauhealla tavalla mönkään. Niin kauhealla ja niin turhalla tavalla, että lukijan tekisi mieli kiljua päähenkilöille ja ravistella heitä: älä nyt ole noin hölmö! Paha saa kyllä palkkansa, liiankin rajusti, mutta siinä samassa kärsivät viattomatkin.

Tehokas kirja siis. Siitä on vaikea kertoa enempää kertomatta koko juonta (joka kyllä, kun klassikko on kyseessä, löytyy helposti netistä). Sanon vain, että mielestäni kirja kertoi vähemmän yhteiskuntaluokkien eroista ja sillä tavalla paheellisesta rakkaudesta. Enemmänkin tämä oli tarina sairaasta mustasukkaisuudesta ja kipeästä menneisyydestä, häpeästä, siveellisyydestä ja siveettömyydestä, salaisuudesta ja sen mielettömästä hinnasta. Kun suljin kirjan, en ollut tyytyväinen, mutta olin vaikuttunut.

Toivoisin voivani sanoa, että kirja kannattaa lukea vain Väinö Linnaan tutustuakseen. Linnan pääteokset tuntuvat pelottavan monia pituudellaan ja kaikenlaisella massiivisuudellaan, mutta tämän teoksen lukee hetkessä. Haluaisin myös sanoa, että kirja on suositeltava historiasta kiinnostuneille; ei siitä ole kovinkaan kauan, kun Suomi oli vielä aivan erilainen, ja Linna jos kuka osaa luoda hienosti elävää ajankuvaa.

Valitettavasti kirja on kuitenkin pelottavan ajankohtainen edelleen. Lööpit kirkuvat tänäänkin turhia, ulkopuolisesta käsittämättömiä nk. intohimorikoksia ja nk. kunniamurhatkaan eivät ole Suomessakaan tuntematon asia. Sanon "niin kutsutut", sillä silloin ei voi puhua oikeasta intohimosta tai kunniasta, kun rakkaus on sairasta ja - mustaa.

Tekstinäyte s. 103:

-Minun vestaalini...minun pieni vestaalini... Sitten hän yhtäkkiä päästi Marjatan sylistään, nosti kätensä tämän olkapäälle, työnsi hänet kauemmaksi itsestään ja katsoi tätä silmiin villistä vihasta kiiluvin silmin.

- Saatanan narttu, hän karjaisi sitten ja sysäsi Marjaanan vuoteelle selälleen. Tämä älähti kauhusta, sillä Paulin silmissä oli niin hurja ilme että hän kuvitteli loppunsa tulleen. Pauli nousi kuitenkin sängyltä ja käveli lattialla edestakaisin ähkien ja huohottaen. Viimein hän sai lausutuksi sanoja, jotka tulivat käheällä ja vapisevalla äänellä:

- Luulitko sinä lumppu että voisit pistää minua silmään? Minua! Minua!

Väinö Linna: Musta rakkaus. Wsoy, 2010. 6. painos
Kustantamon kirjaesittely

6 kommenttia:

  1. Ihastelin itsekin tänään ostoksilla käydessäni Mustan rakkauden kantta ja hämmästelin samaa Väinö Linna-ohut teos-pokkari -yhdistelmää :)

    VastaaPoista
  2. Oho, aikamoinen yhteensattuma! :) Onkohan kauppoihin tullut juuri uusi erä Mustaa rakkautta tms.?

    VastaaPoista
  3. Hei Jenni kiva, kun sait tämän luetuksi! On kyllä upeannäköinen kansi. Minä olen ajattellut, että kun vihdoin aloitan Väinö Linnaan tutustumisen, niin aloitan sitten niistä perinteisemmistä tiiliskivistä...

    VastaaPoista
  4. Hei Sara, ainakin ne tiiliskivet ovat tunnettuja ja arvostettuja, niin että ovat joka tapauksessa yleissivistävää luettavaa, jos ei niistä pitäisikään. En kyllä ymmärrä, miten ei voisi pitää Täällä Pohjantähden alla -romaanista!

    VastaaPoista
  5. Luin tämän kirjan parisen kuukautta sitten ja minusta kirja kuvasi hyvin aikaansa ja toisaalta ihmisen mustavalkoisuutta, ehdottomuutta, mustasukkaisuutta, tarvetta pitää itseään muita ylempänä (tarkoitan tällä esim. toisten "siveellisyyden" vahtimista) jne.
    Luulisin, että kirja voisi olla oikein hyvä jo vaikkapa ysiluokkalaisille ja antaisi nuorille monenlaista ajateltavaa.

    Hieman samantyylinen kirja on McEwanin Rannalla, jossa nuoret päähenkilöt olivat samanlaisia, että heitä tekisi mieli ravistella, kun käyttäytyvät niin typerästi, tekevät asioista aivan liian vaikeita ja astuvat onnensa ohi!

    VastaaPoista
  6. Heidi, kiitos kommentista ja hyvä huomio, että tätä voisivat lukea (ja ehkä heidän pitäisikin) jo nuoret!

    Minullakin kävi McEwanin Rannalla mielessä tätä lukiessani, mutta mietin, onko kaukaa haettua rinnastaa Väinö Linnaa ja Ian McEwania! Ei ole, jos sinustakin siltä tuntui. :) Tosiaan kummassakin on ravistelua kaipaavat päähenkilöt.

    VastaaPoista