tiistai 14. kesäkuuta 2011

Aapeli: Pikku Pietarin piha

Aina klassikon ei pidä olla suuri järkäle. Pikku Pietarin piha on pieni ja nopealukuinen, hauska ja fiksu kirja. Luin sen jo viime viikolla, koska Eeva Kilven lapsuuskuvauksen jälkeen halusin lisää jotain samantapaista. Nyt, myös Aino Kallasta luettuani, kotimaisten klassikojen haluni on vielä suurempi. Johtuuko se tästä kesästä ja lomasta, on suomalainen ja nostalginen olo?

Mene ja tiedä, mutta nyt itse kirjaan. Pikku Pietarin piha ei varmastikaan kaipaa suurempia esittelyjä, sillä ainakin itse olen lukenut sen ensimmäistä kertaa jo koulussa, niin varmasti moni muukin. Teos sijoittuu kansalaissodan jälkeiseen aikaan, Kuopion puukortteleihin ja nimensä mukaisesti pienen Pietari-pojan pihalle. Pietarin äiti on juuri kuollut tuperkkeliin, mutta isä ei aikaile: Pietari saa äitipuolen, Karoliinan. Varmaotteinen Karoliina tuo Pietarille tinasotilaita ja teettää hänelle upeat molskihousut, jollaisia ei joka pojalla olekaan.

Paljon muutakin pientä mutta lapsen mielessä merkittävää tapahtuu lyhyen ajan sisällä. Pietari tarkkailee pihapiirin tapahtumia ja yrittää ymmärtää, miksi jotkut ovat punikkeja ja toiset eivät, miksei kaikilla ole isää, miksi naapurin hieno rouva ei tervehdi - tai mitä tehdä, jos pallo rikkoo naapurin ikkunan. Aapeli (kirjailija Simo Puupponen) kuvaa tuon ajan arkista elämää elävästi ja humoristisen lämpimästi Pietarin kautta. Mm. eri ammattien sekä nuorten riiustelun kuvaukset ovat mukavaa ja aidon tuntuista luettavaa.

Oman osuutensa kirjaan tuovat kohtaukset, joissa Pietari keskustelee taivaan isän kanssa. Pietari kyselee, voisiko tavata äitinsä, mutta vielä ei ole sen aika. Taivaan isältä Pietari saa kuitenkin vastauksia kaikenlaisiin kysymyksiinsä. Taivaskohtaukset toivat hienosti vaihtelua kirjan rakenteeseen. Voisi myös sanoa, että kirja sai niistä psykologista syvyyttä, sillä pienen pojan vakaviakin pohtiva ajatusmaailma tuli noissa kohtauksissa hyvin esiin. Poikia askarruttavat muutkin asiat kuin hienot tinasotilaat.

En oikein muista, mitä mieltä olen koulussa ollut tästä kirjasta. Nyt pidin siitä paitsi ajankuvauksen takia, kahdesta syystä: kirjassa oli inhimillistä lämpöä ja huumoria. Huomasi heti, että teksti on syntynyt pakinoitsijan kynästä. Esim. s. 53:

Takkusen vuotavaraston vinnissä asui johtaja Palkeinen. Hän sanoi itseään johtaja Palkeiseksi ja tietysti muut sanoivat perässä. Vaikka johtaja Palkeinen asui vuotavaraston pahanhajuisella ullakolla, hän ei eronnut muista kaupunkilaisista muuten kuin että oli hullu. Eikä hän siinä suhteessakaan paljon muista erottunut, kerrottin maisteri, vapaa-ajattelija ja jumalankieltäjä Lahtisen sanoneen. Lahtinen oli tosin alunperin toispaikkakuntalaisia.

Tuo oli siis huumori- tai sanoisinko nasevuusesimerkki. Sen viereisellä sivulla oli taas lämminhenkinen kohta, joka jäi kirjasta erityisesti mieleen. Pietari on juuri saanut tinasotilaat uudelta äitipuoleltaan ja äitipuoli Karoliina sekä Pietarin isä Jormalainen keskustelevat. Ensimmäinen vuorosana on Pietarin.

- Kuulkaa rouva... ei kun kuule, mikä sinä nyt olitkaan?
- Niin?
Karoliina pisti päänsä keittiön ovesta. Mutta Pietari nukkui jo värillisten sotamiesten keskellä.
- Mitä se? Se olisi kaiketi kysynyt, mitä ne maksoivat, päätteli Jormalainen.
- Ei. Se olisi sanonut kiitos, sanoi Karoliina.

Minä sanon kiitos hyvästä kirjasta. Kun katselin, millaista tietoa netti tarjoaa Pikku Pietarista, huomasin, että se oli toisinaan luokiteltu lastenkirjaksi. Minusta se on aikuisten kirja, mutta sellainen, että sopii kyllä lapsillekin, koululaisille ainakin.

Aapeli: Pikku Pietarin piha. Wsoy, 1958. 2. painos

6 kommenttia:

  1. koulussa pakotettiin lukeen, pitäisköhän pistää uusiks

    VastaaPoista
  2. En muista olenko lukenut tätä, mutta elokuvan olen katsonut koulussa. Muistan ainakin ne housut hyvin! :-D

    Höh, nyt alkoi tehdä hirveästi mieli katsoa vanhoja mustavalkoisia Suomi-Filmejä!

    VastaaPoista
  3. Hannele, luulen että aika moni on lukenut tämän enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti koulussa. :)

    Ja Reeta Karoliina, kiitos vaan, nyt minullekin tuli vanhan elokuvan halu. :D En ole nähnyt Pikku Pietarin pihaa elokuvana, mutta mieluusti näkisin - tai vaikka kesäteatterina, siihen se olisi mainio!

    VastaaPoista
  4. Siis onko se tässä se tuperkkeliperkkule, vai jossain Sillanpään kirjassa?

    Oisin varmaan sanonut, etten ole lukenut tätä, mutta juttusi toi semmoisia muistoja, että joskos olenkin?

    VastaaPoista
  5. Oi, tämä on ihana kirja! En muista, luimmeko koulussa, mutta elokuvan olen nuorena nähnyt ja nyt muutamia vuosia sitten aikuisena luin tämän kirjan ja ihastuin siihen valtavasti. Juuri tuo huumori ja pienen pojan näkökulma.

    Minullakin on muuten monesti kesäisin kaipuu lukea suomalaisia klassikoita. Mitähän tänä kesänä ottaisi luettavaksi?

    VastaaPoista
  6. Erja, ei tässä mitään erityistä tuperkkeliperkuletta ollut, tuperkkeli vaan. :) Jotkut kirjat ovat sellaisia, että niistä on kuullut niin paljon, ettei lopulta tiedä, onko lukenut kirjan vai ei.

    Jonna, jos keksit hyviä kesäklassikkoja, palaa kertomaan. :) Nyt kun parikin on kommentoinut tuosta Pikku Pietarin piha -elokuvasta, niin kiinnostaisi kyllä nähdä se. Pitää tutkia jossain vaiheessa, saako sitä kirjastosta lainaan.

    VastaaPoista