keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Superkirjoista ja yksityisistä lukukokemuksista

Pahoittelen kirjoituksen kömpelöä otsikkoa, mutta parempaakaan en tälle sekalaiselle jaarittelulleni keksinyt.

Ensinnäkin asiaa superkirjoista, eli jatkoa keskustelulle siitä, mikä kirja on sekä hyvä että mukava. Ehdotin superkirjakirjoitustani seuranneessa keskustelussa, että yksi ehdokas voisi olla Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, koska se ravisuttaa muodollaan sekä sisällöllään.

Uusin ja vahvin ehdokkaani on kuitenkin Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär. Minusta kirja, joka kertoo ikiaikaisen ja hyvin inhimillisen tarinan hienolla kielellä ja vieläpä vetoaa sekä lapsiin että aikuisiin, on todellinen superkirja. Keskustelimme Ronjasta eilen livelukupiirissämme ja tuli juttua siitä, että oikeastaan hienoimpia kirjoja ovat sellaiset näennäisesti lastenkirjat, jotka kuitenkin vaikuttavat voimakkaasti myös aikuiseen lukijaan. Niissä on tavoitettu jotain hyvin perustavanlaatuista tarinan kertomisesta ja ihmisenä olosta, maailmasta – silloinkin, kun kyseessä on satukirja. Muumeissa on minusta tätä samaa ajatonta viisautta.

Ronja sai lukupiiriltä kehuja myös siinä, ettei se ole liian monimutkainen tai erikoinen, kuten monet kuulut ja arvostetut kirjat ovat. Ronja on aito ja elämänläheinen, ja kaikki lukupiirissämme olivat ihastuneet siihen. Hyvinä puolina pidettiin mm. sitä, ettei Ronja ollut liian siloiteltu, vaikka lastenkirja onkin. Kirjassa on surua ja huolia, roisia kielenkäyttöä ja reipasta huumoria, loppu on onnellinen muttei yli-idyllinen. Minulle lukukerta oli ties kuinka mones, yhdelle lukupiiriläiselle ensimmäinen aikuisena ja kahdelle muulle ensimmäinen kaiken kaikkiaan.

Karoliina kirjoitti jokin aika sitten Kirjavassa kammarissaan siitä, että joitakin lukukokemuksia ei haluaisi jakaa. Minulle tuli huolestunut ja vähän jännittynytkin olo ennen eilistä lukupiiriä ja sen Ronja-keskustelua. Ronja on ollut minulle tärkeä kirja aivan ala-asteen alkuluokilta lähtien ja huomasin olevani kauhistunut ajatuksesta, jos sen taika ei aukeakaan lukupiiriläisille, hyville ystävilleni! Yleensä minusta ihmiset saavat olla kirjoista mitä mieltä tahansa, mutta lempikirjani moittiminen olisi tuntunut loukkaukselta sekä minua että kirjaa kohtaan. Onneksi meitä molempia ymmärrettiin.

Olen ennenkin tuntenut halua pitää joku lukukokemus itselläni. Joistakin tarinoista ei halua kertoa, miksi ne ovat itselle tärkeitä. Lempikirjailijan tuotantoa voi myös olla mahdotonta analysoida tai esitellä. Blogin aikana olen todennut ainakin Claudie Gallayn Tyrskyjen ja Tove Janssonin Haru, eräs saari -teoksen kohdalla, että tarjoan niistä vain vaikutelmia ja tunnelmapaloja, koska en osaa enkä halua avata niitä sen enempää.

Tärkeistä kirjoista kirjoittaminen on kaiken kaikkiaan hieman ristiriitaista. Niistä jos jostakin haluaisikin kertoa ja keskustella, mutta niistä ei ole aina oikein mitään sanottavaa, vaikka mieli olisi lukiessa ollut pakahtumaisillaan. Joitakin kirjoja ei lueta, ne on koettava.

Mikä on sinun superkirjasi, yleisellä tai yksityisellä tasolla?

25 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia Ronja-pohdintoja.

    Yksi minun superkirjoistani on juuri tuo Täällä pohjantähden alla. Luin sen vasta tänä vuonna ja lukukokemus oli niin pakahduttava, että siitä toipuminen vaati aikaa. Sen paremmin en osaa tuntojani kuvailla, mutta teos oli järisyttävä. Mahtava. Upea. Raaka ja kamala. Puhutteleva.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Olin juuri samaan aikaan lukemassa sinun blogiasi, kun kommentoit. :)

    Pohjantähti on juuri tuollainen! Oikea kirjojen kirja. Olen lukenut sen kerran, mutta haluaisin lukea joskus uudelleen. Olin lukiessani jotekin niin lumoutunut ja pakahtunut, että moni asia jäi varmasti huomaamatta (ja osin ihan siksikin, että kirja on niin pitkä).

    Tuttua tuokin, että superkirjan jälkeen tarvitsee toipumisaikaa. Joskus jonkun kirjan jälkeen ei voi lukea hetkeen mitään muuta - eikä oikein edes tehdäkään mitään, on vain ja ihmettelee lukukokemusta.

    VastaaPoista
  3. Varmaan tiedätkin, että myös minun superkirjani on TPTA. Voisi sanoa, että se on vaikuttanut jopa ammatinvalintaani.Kirja avasi silmäni historialle, sille mitä oli tapahtunut. Olen lukenut kirjan jo useita kertoja, mutta aina välillä tulee tunne, että taas siihen pitää palata. Mielenkiintoista oli myös kuunnella äänikirjana, Veikko Sinisalon lukemana.

    Tuoreimmista kirjoista Sirpa Kähkösen koko Kuopio-sarja, ehkä uusinta Neidonkenkää lukuunottamatta (joka tosin sekin on hyvä), on aiheuttanut tunteita laidasta laitaan ja halun aloittaa kirja heti alusta.

    VastaaPoista
  4. Jaana, olen sinulle nk. positiivisesti kade. Olisi upeaa, jos voisi nimetä tuolla tavalla yhden kirjan, joka on ollut noin yli muiden ja monella tavalla merkittävä. Ainutlaatuista ja hienoa! TPTA muuten sopii varmasti hyvin äänikirjaksikin.

    Minä en ole lukenut Kähköstä vieläkään, vaikka yksi hänen kirjansa on ollut hyllyssäni iät ja ajat. Pitäisi, niin monet ovat häntä kehuneet.

    VastaaPoista
  5. Täällä pohjantähden alla on ehdottomasti yksi superkirjoista, monestakin syystä: se on hienosti kirjoitettu ja siksi nautittava. Se yhdisti suomalaiset vaikeana aikana ja yhdistää edelleen. Ja se antaa paljon ajateltavaa.

    Mielestäni superkirjan tulee olla sellainen, joka kestää aikaa, ilahduttaa, saa pohtimaan, on kielellisesti hyvä, pitää otteessaan, lohduttaa ja on vaikka kliseitä. Ronja ryövärintytär voisi hyvin olla superkirja. Tai Peppi Pitkätossu. Oma Lindgren-suosikkini Marikki on superkirjaksi jollain tasolla liian "pieni". Oma ehdotukseni on Tove Janssonin Taikatalvi. Siinä on melkein kaikki, mitä klassikokirjalta toivon ja kirja vastaa myös nykyihmisen mietteisiin.

    Oma henkilökohtainen superkirjani on Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo. Tiedän ja tunnistan, ettei kirja ole mikään taiteellinen huippusaavutus, mutta kirja on silti nautittavaa luettavaa. Minulle kirjassa on pari sellaista asiaa, jotka koskettavat henkilökohtaisella tasolla ja luin kirjan aikana, jolloin sen lukeminen tietyllä tapaa heijasteli omaa elämääni. Kirja toi jopa lohtua, vaikka on aika surullinen. Siksi se on minun superkirjani, mutta en suosittelisi sitä muille tässä merkityksessä, lukuromaanina kylläkin. Minulle se on ehkä samanlainen kuin Tyrskyt sinulle. En voisi kirjoittaa siitä analyyttistä blogitekstiä. :)

    VastaaPoista
  6. Kuten aiemmin on käynyt ilmi, lasken mm. Carol Shieldsin "hyvä ja mukava" kategoriaan, samoin Booksyn tuossa edellisessä keskustelussa mainitseman Jane Austenin ;). Mutta jos hyvällä kirjalla tarkoitetaan sellaista, joka kirjoittaa vaikuttavasti ja ravistelevasti vaikeasta ja vakavasta, nk. suuresta aiheesta, niin mainitsen William Styronin Sofien valinnan. Kirjan nimi viittaa juutalaisnaisen keskitysleirillä tekemään valintaan, mutta romaanin pääasiallinen tapahtuma-aika ja paikka on Brooklyn parikymmentä vuotta myöhemmin, joten kirja ei ole liian raskas.

    Olen varma, että myös TPTA on "superkirja", en vain häpeäkseni ole ehtinyt sitä vielä lukemaan...

    VastaaPoista
  7. Jenni, minä en ikinä pystyisi tekemään blogiini TPTA:ta, mutta en myöskään Sinuhea ja Aksel Sandemosen Ihmissutta olen tarjonnut vain siivun sieltä, toisen täältä.

    Hupaisampaa on se, että olin luvannut itselleni etten ikinä, ikinä paljasta suurta heikkouttani lukea ja saada omistaa kaikki Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -kirjat. Se kesti Valokeilassa kirjaan asti...En vieläkään tajua, miten Saran kirjat siihen liittyy, mutta jotenkin...mutkan kautta. Ehkä hän yllytti;-)

    Tyrskyt oli myös minun kirjani, mutta sen halusin jakaa sytyttääkseni blogisavuja.

    VastaaPoista
  8. Katja, Taikatalvi on erinomainen ehdotus! Mielestäni kaikkien pitäisi lukea elämässään edes yksi muumikirja, ja se voisi olla hyvin vaikka Taikatalvi. Janssonhan ei edes kirjoittanut kaikkia muumeja alkujaan lastenkirjoiksi, joten on sääli, että monet pitävät niitä vain lapsille tarkoitettuina. Eivät tiedä, mistä jäävät paitsi!

    Ymmärrän hyvin, että Aikamatkustaja tai melkein mikä vain voi olla henkilökohtainen superkirja. Minulla on pari sellaista lukukokemusta, etten halua kirjoittaa ko. kirjoista, koska niiden aihepiiri on minulle henk.koht. hankala - ja silti tai juuri siksi ne kirjat ovat minulle hyvin tärkeitä. Sitten on näitä "liian ihania" superkirjoja, joista ei osaa sanoa mitään ja toisaalta jännittää, jos joku muu sanoo niistä pahasti.

    Lohtukirjan ei muuten tarvitse olla ollenkaan iloinen, Tyrskytkään ei ole, mutta se on lohduttanut minua paljon.

    Maria, Sofien valinta onkin hyvä valinta ja upea kirja! Hienoa, että mainitsit sen, koska olen jotenkin unohtanut, että minun piti lukea se tänä kesänä uudelleen. Luin sen aika kauan sitten ja olin ihan sekaisin, kun kirja herätti niin paljon ajatuksia. Mutta raskas se ei ollut, vaan tietyllä tavalla helppo, jopa lukuromaanimainen.

    Aika monella on TPTA lukematta, ei sitä pidä hävetä! Kannustan kuitenkin lukemaan sen. :)

    Leena, tosiaan, Sinuhesta voisi olla mahdoton sanoa mitään, vaikka siinä on kaikki ja siitä tulee vaikka mitä mieleen. Jotkut kirjat ovat liian suuria joko tunnettuuden tai vaikuttavuutensa takia (tai molempien), sitten kaikki, mitä niistä yrittää kertoa, tuntuu lattealta. Ehkä niitä superkirjoja voi käsitellä vain siivuina tai yleisinä spekulointeina, kuten minä olen nyt tehnyt.

    Jos Marian ei tarvitse hävetä, että Pohjantähti on lukematta, niin ei Kay Scarpettaakaan tarvitse piilotella! :) Tiedän luultavasti enemmän Scarpettan kuin Pohjantähden lukijoita. Eiköhän meillä kaikilla ole kirjallisia luurankoja kaapissa. :D

    Heh, minä olen kirjoittanut Tyrskyistä kaksi tai kolme vain Tyrskyihin liittyvää kirjoitusta ja lisäksi maininnut sen muissa kirjoituksissa vähän väliä. Sitten en muka halua kertoa siitä mitään... Mutta en osaa kertoa siitä analyyttisesti, se on liian läheinen kirja sellaiseen.

    VastaaPoista
  9. Todella kiinnostava aihe, Jenni! :)

    On aika mielenkiintoista miettiä, mitkä ovat omat henkilökohtaiset superkirjat ja sitten sellaiset kansalliset superkirjat. TPTA on selvästi kansallinen superkirja, samoin kuin Sinuhekin. Omia henkilökohtaisia voivat olla sitten melkein mitkä tahana. Minulle yksi sellainen on Taru sormusten herrasta. :)

    VastaaPoista
  10. Mahtava määritelmä superkirjalle!

    Mulle ei tule että olisin viiden vuoden aikana jättänyt yhdestäkään kirjasta bloggaamatta sen vuoksi, että lukukokemus tuntuisi liian yksityiseltä. Piti oikein pohtia mikä voisi olla tällainen "liian yksityinen" kirja. Pari ns. elämänhallintaopasta tuli mieleen, ne ovat ehkä sellaisia mitkä tuntuisivat vähän noloilta ja henkilökohtaisilta. :)

    Kaunokirjallisuuden puolelta ei tule vastaavaa mieleen. Jos joku kirja säväyttää siksi, että siitä tulee mieleen liian intiimejä muistumia omasta elämästä, niin eihän sellaisista ole pakko kirjoittaa vaan voi blogata vähän pinnallisemmin. Ei siis ole pakko kertoa että "tämä kirja oli koskettava koska muistin kuinka setä joutui huumekaupoista vankilaan ja serkku abortoi vammaisen sikiön". (Keksittyjä esimerkkejä.)

    VastaaPoista
  11. minulla on suhteellisen useinkin kirjoja, joista en niin haluaisi blogata juurikin siksi, että aihe tulee liian lähelle. silti bloggaan, mutta pinnallisemmin. monet superkirjat eivät minusta ole useinkaan mitään maailmanluokan klassikoita, vaan sellaisia jotka siinä hetkessä osuvat. kaipa kirja voi auttaa käymään läpi jotain vaikeaa ja parhaimmillaan tuoda uutta näkökulmaa johonkin umpikujaan, suruun, traumaan, riitaan jne. viime ajoilta muistan etten voinut blogata muumilaakson marraskuusta lainkaan...

    VastaaPoista
  12. Minä odotan tätä Ronjan uudelleenlukemista lämmöllä, entisenä kakkiaisena. Olen samaa mieltä kanssasi, Ronjassa on sellaista viehätystä mitä harvoin mistään saa.

    Minun omat "superkirjani" ovat ehkä muutamat iänikuisen Jonathan Carrollin kirjat ja ehkä myös Marley ja minä, jonka luin pian oman kultaisennoutajani poisnukkumisen jälkeen.

    Se on kumma tunne kun toisaalta tahtoisi hihkua rakasta kirjaansa ja toisaalta tosiaan pelkää, että mitä jos joku lyttää minun rakkaani..

    VastaaPoista
  13. Löysin tään hienon tekstin ja keskustelun vasta yöllä ja vastaan nyt ihan lyhyesti. Minun superkirjani on kyllä Muumilaakson marraskuu. Se on syvällinen, lohduttava, toivoa antava, kaunis, iätön, ihanan ihana. Luen sen yleensä syksyllä, kun pimeys ahdistaa. Jos pitäisi valita vain yksi kirja kaikista maailman ihanista kirjoista vaikka autiolle saarelle, niin se olisi MM. Ehdottomasti.

    VastaaPoista
  14. Marjis, hieno ilmaus tuo kansallinen superkirja. Aion ottaa sen sanastooni! :) Minulle Taru Sormusten herrasta ei ole ihan superkirja, mutta kuitenkin sellainen kirja, josta muistan ehdottoman hyvin, milloin luin sen ensimmäistä kertaa ja miltä se tuntui. Luin kirjan vasta parikymppisenä ja lukukokemus oli ihan hypnoottinen. Olen sittemmin lukenut kirjan 2-3 kertaa uudelleenkin.

    Salla, mahtavia esimerkkejä. ;) Ja elämänhallintaoppaista en ehkä minäkään bloggaisi, tosin en tunnusta niitä viime vuosina lukeneenikaan. Vaikkei olisi edes yksityisyysestettä, niin ei sellaisista ole kovin luontevaa ehkä muutenkaan kirjoittaa. Minulla on ollut blogin aikana kai kaksi kirjaa, joiden kanssa on ollut yksityisyysongelma. Ensimmäisen kirjan aihepiiri oli sellainen, että oikein tarvitsin kirjan lukemista, mutta en kirjoittanut kirjasta koskaan riviäkään blogiin. Toisen kirjan aihe taas oli niin koskettava, että kirja lojui viikkoja työpöydälläni ennen kuin vein sen kotiin ja luin. En voinut edes katsoa kirjan kantta, joten pidin sitä väärinpäin, kunnes aika oli kypsä lukemiselle. Miten niin tunteikasta suhtautumista kirjoihin?

    Anni m., juuri tuollaisia ovat henkilökohtaiset superkirjat. Mielenkiintoista, että muumit ovat sekä lohdullisia että surulliseksi tekeviä ihmisten ja tilanteiden mukaan. Minulle Näkymätön lapsi oli joskus sellainen kirja, etten voinut lukea sitä kunnolla, kun se ahdisti ja suretti niin. Se johtui ihan omasta elämäntilanteestani. Kun luin kirjan myöhemmin, en tuntenut enää samoin, onneksi. Olen aikeissa lukea kirjan vielä kertaalleen nähdäkseni, miltä se nyt tuntuu.

    Linnea, voi Marley ja minä on varmasti ollut kirja paikallaan oman lemmikin menettämisen jälkeen. Vaikka eläintarinat (kun ne usein loppuvat eläimen kuolemaan) ovat ihan riipaisevia, ovat ne myös todellista lohtulukemista eläinrakkaalle. Ja Carrolia olen minäkin lukenut vähäsen! Hän ei ole superkirjailijani, mutta pidin kuitenkin paljon lukemastani. Nyt vain en enää edes muista, mikä lukemani kirjan nimi oli.

    Anna Elina, no niin, kuten edellä todettu, muumeissa on taikaa ja muumit vaikuttavat meihin monin tavoin! Harvaa kirjaa muuten edes jaksaa lukea niin monta kertaa kuin muumikirjoja mutta minä voin lukea niitä ilmeisesti rajattomasti. :) Muumilaakson marraskuu ja muutkin muumit ovat juuri tuollaisia kuin kuvailet. Onneksi meillä on muumit!

    VastaaPoista
  15. Suomenlinnan Ronja-esitys oli muuten mitä mainioin. :)

    Ja onpa mukava kuulla, että Pohjantähti on näin monelle tärkeä kirja. Kun Linnaa ei paljon blogeissa näy, olen jotenkin tulkinnut että ehkä kovinkaan moni bloggaaja ei lue Linnaa. Morren maailmassa muistan Pohjantähdestä lukeneeni, itse olen blogannut Tuntemattomasta (Sotaromaanin nimellä), siitäkään en muista lukeneeni muista kirjablogeista paljon mittään. Huhtihaasteessa Linna toki sai mainintoja.

    Pohjantähden uusintalukeminen on suunnitteilla ja varmasti tulee blogiinkin juttua sitten! Kyllä minä ainakin erittäin mielelläni lukisin muidenkin blogimietteitä Pohjantähdestä. Eihän blogikirjoituksen tarvitse olla mikään maata mullistavan ihmeellinen ja uutta luova syväanalyysi. Hajamietteet ja mielleyhtymät ovat oikein mukavaa luettavaa!

    Monia käännösviihdekirjoja rummutetaan blogeissa todella näkyvästi. Ei nyt turhan takia jätetä Väinö Linnaa blogipimentoon, jos häntä kerran aktiivisesti luetaan!

    VastaaPoista
  16. Salla, ooh, olet jo nähnyt Ronjan! Mulla on vielä yli kuukausi odottamista.

    Minäkin mietin, etten muista kauheasti Pohjantähti-keskusteluja netistä, mutta kiva tietää, että kirja on niin merkittävä. Ja kuule, löysin eilen ihan yllättäen Linnan toisen, paheellisesta rakkaussuhteesta kertovan, eilen pokkarina Akateemista. Aloitin sen jo ja kirjoitan siitä varmasti jo alkuviikosta. Olen ihan intona: hyvä kirja ja Linnaa ja vielä ihan erilaista Linnaa kuin nämä tunnetummat! Aion rummuttaa ko. kirjaa parhaani mukaan: Linnaan voi tutustua myös kevyemmin, jos Pohjantähti tai Tuntematon pelottavat.

    Asiasta vähän toiseen: kun kirjoitin viime viikolla ensin Aino Kallaksesta ja sitten Aapelin Pikku Pietarin pihasta, samaan aikaan Tove Janssonistakin, blogissani oli kävijäennätys. Vaikken niin tarkkaan niitä kävijöitä syynäkään, olin ihan liikuttunut: näin vanha ja kotimainen kirjallisuus kiinnostaa! Se on kuitenkin minulle tärkeintä kirjallisuutta.

    VastaaPoista
  17. Mä olen ehkä liian avoin hölösuupaltti, mutta mä en osaa olla jakamatta mitään lukukokemustani. Koko "yksityinen lukukokemus" käsite on minulle ihan vieras!

    Salla muistaa oikein :) Pohjantähti on käsitelty blogissani ja kyllä se tosiaan on yksi superkirjojani.
    Toinen on Tuulen viemää (joka odottaa taas uusintalukemistaan). Siinä henkilöt ja tarina ovat niin voimakkaita, että se jaksaa värisyttää yhä uudestaan ja uudestaan.

    VastaaPoista
  18. Morre, toivottavasti luet Tuulen viemän pian ja olet oikein hölösuupaltti sen suhteen! En muista, että siitäkään olisi juuri blogeissa ollut juttua, mutta olisipa hauskaa päästä muistelemaan ja lukemaan toisten muistoja. Jo ajatus Tuulen viemää -keskustelusta värisyttää!

    VastaaPoista
  19. Morre sanoi ääneen sen mitä minä vähän kiertelin: en pystynyt muistamaan koko lukijahistoriastani yhtään sellaista niin "yksityistä" kaunokirjallista lukukokemusta, ettenkö voisi sitä jakaa. Tietysti taso vaihtelee: ei jotain kipeää mielleyhtymää välttämättä halua jakaa, mutta kirjasta voi silti keskustella.

    Minun blogistani löytyy myös Tuulen viemää (Gone with the windin nimellä). Kivaa jos kirjasta on pian Morrella bloggaus!

    VastaaPoista
  20. Salla, en minäkään onneksi muista montaa kirjaa, koska ne kaikki muistamani liittyvät surullisiin tai muuten hankaliin aiheisiin. Tietysti voisi pitää kirjan kirjana ja oikean elämän oikeana elämänä, mutta tuntuvat sotkeentuvan välillä. Ja joskus olen tosiaan oikein hakeutunut sellaisen kirjan pariin, joka käsittelee oikeassa elämässä akuuttia hankalaa aihetta.

    VastaaPoista
  21. Juuri niin, Sinuhesta on mahdotonta kirjoittaa kuin viipaleina.

    Tyrskyjäkin likempää minulla liippasi Fletcherin Meriharakat, sillä se tuli liian liki...joskus ollutta. Ihmettelen vieläkin, että tein sen. Tyrksyissä minä olin jo hän, joka hallitsee tilanteen.

    Kiva kuulla, että Kay Scarpettaan ihastuneita löytyy muitakin kuin minä ja muutama lähiystäväni;-)

    VastaaPoista
  22. Jenni, ihanaa, joku muukin on siis lukenut Carrollia! Jos olet lukenut suomeksi niin sitten se on ollut Naurujen maa tai Valkoiset omenat. :)

    VastaaPoista
  23. Leena, minä en ole lukenut Meriharakkoja, mutta aion joskus lukea, kun se on monelle sellainen superkirja. Siinä saattaa sitten tosin jännittää se, että entäs jos se ei olekaan minulle niin vavisuttava... ;)

    Ja olen varma, että jos kyselisin tuttavapiirissäni, niin Kay Scarpettan tuntijoita olisi enemmän kuin Pohjantähden ja jopa Sinuhen.

    Linnea, se oli sitten Naurujen maa, hassu ja mukaansa vievä, hienolla tavalla vinksahtanut kertomus!

    VastaaPoista
  24. Kun oikein mietin, niin ehkä Charlaine Harrisin True Blood -kirjat ovat sellaisia, että ajatukseni siitä olisi voinut pitää yksityisinä. Ei niinkään "mustasukkaisuuden" vuoksi, vaan nolouden vuoksi. Ajattelin nimittäin ensin, että taantumiseni viikinkivampyyria kuolaavan teinin tasolle, ei olisi kovin imartelevaa näin julkisesti :D
    Mutta hölösuupaltti ei osannut pitää silti suutaan kiinni. Ja kohta sitäkin osastoa on luvassa lisää kunnes mieheni (!!!) on ensin lukenut Veren imussa.
    Ehkäpä voisinkin ottaa Tuulen viemää kesälukemistooni... Siitä tosiaan on blogattu aika vähän.

    VastaaPoista
  25. Morre, minä taas yritin eilen tämän keskustelun innostamana miettiä noloja kirjallisia luurankoja kirjakaapissani, mutta olen kai tylsä lukija, kun en keksinyt. Tai olen lukenut yhden ja saman Tommy Tabermannin rakkausromaanin varmaan 20 kertaa (romaanin Suudelma), mutta muuta paljastettavaa en keksinyt. Tuossakaan se nolous ei liittynyt niinkään kirjaan vaan siihen, että olen lukenut sen noin monta kertaa. Kaiken muun olen lukenut ylpeänä ja tunnustan lukemani!

    Hahaa, kohta siis saadaan tietää, onko miehesikin taipuvainen muuttumaan kuolaavaksi teiniksi. :D Odotan ehkä kuitenkin enemmän Tuulen viemää -keskustelua! ;)

    Minäkin muuten usutan miestä lukemaan samoja kirjoja kuin minä, että voisin sitten kirjoittaa hänen lukukokemuksistaan. Ei ole suostunut, pöh.

    VastaaPoista