torstai 23. kesäkuuta 2011

Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

"Nyt tulee paras kohta, kuuntele!" Hervor työnsi ylös silmälasejaan, jotka olivat valahtaneet nenälle ja luki: "'Muistotilaisuus oli seurakuntatalolla. Monia puheita pidettiin ja lahjoituksia annettiin muun muassa Kajpen Golfseuralle, Gotlannin partiolaisille ja Gotlannin villikaniiniseuralle. ' Onko villikaniineilla tosiaan ihan oma seura?

"Näköjään. Ellei Per-Henrik sitten ole keksinyt sitä itse, jotta saisi haalittua ylimääräistä rahaa, mikä ei ihmetyttäisi minua yhtään. Per-Henrikin tapauksessa parempi lahjoituskohde olisi ollut Gotlannin pässinpääseura. Sellainen kuolevan rodun seura, jonka kolmesta jäsenestä enää yksi on elossa."

"Ei ole kauan", Hervor tokaisi. "Se seura saa lyödä kohta hanskat tiskiin, sillä sitä uhkaa sukupuuttoon kuoleminen. Siitä mie annan sanani."

Ensin minusta tuntui, etten minä anna tästä kirjasta sanakaan. Tai tarvitsen voimalauseita, että saan kirjoitettua tästä kirjasta. En nimittäin oikein tiedä, mitä mieltä tästä olen. Sen tiedän, että uutuuskirjoista on vaikea kirjoittaa, mutta siitä myöhemmin.

Ensin Ajattelen sinua kuolemaasi saakka -teoksen plussiin. Ehdoton plussa on kirjan tapahtumapaikka, ikiaikainen matkatoiveeni Gotlanti. Gotlannin, ruusujen ja kesän takia valitsinkin tämän kirjan luettavaksi. Minua myös kiinnosti se, että kirjaa kuvattiin humoristikseksi, lämminhenkiseksi ja hassunhurjaksi, skandiversioksi Thelmasta ja Louisesta.

Sitä se olikin. Kirjan päähenkilöt, viiskymppiset kuparitukkainen lääkäri Mirjam ja harmaahapsinen lapinnoita Hervor, ovat hauskoja ja sydämellisiä, heidän ystävyytensä on kummallinen mutta luja. Gotlanti on ihastuttava ja kiinnostavaa kyllä, Mirjam kunnostaa siellä vanhaa kappelia. Ruusut tuoksuvat, syödään ja juodaan hyvin,  gotlantilainen kesä on yhtä aikaa tutun kuuloinen ja kuitenkin vähän ulkomainen. Naapurinmies on charmikas. Kirjan päähenkilöt ja miljöö ovat siis mukavia.

Kirjan tarina oli vähemmän mukava eikä loppuun asti vain hyvällä tavalla kummallinen.

Mirjam on tullut aikoinaan kolmen liikemiehen huijaamaksi ja päättää noitaystävänsä kannustuksella kokeilla, voiko nuo miehet tappaa ajatuksen, tarkemmin voimalauseiden, voimalla. Arvannette, että voi. Ällöttäviksi kuvattujen miesten ja heidän ällöttävien kuolemiensa lisäksi kirjassa on ripaus romantiikkaa ja annos äiti–tytärsuhteita, isoäitiyttäkin.

Kyseessä on siis oikea naisten kesäkirja ja sellaiseksi tämä olikin ihan mukiimenevä, kiva romaani monella tavalla. Oloni on kuitenkin vähän pettynyt, sillä kirjasta puuttui jokin määrittelemätön, joka olisi tehnyt siitä todella hauskan, todella menevän tai todella jännittävän. Nyt se oli vähän kaikkea eikä kuitenkaan selvästi mitään. Olin myös pettynyt kirjan loppuratkaisuun. Ilman sitä kannustaisin valitsemaan tämän kirjan mukaan rannalle tai riippukeinuun, mutta nyt joudun sanomaan, että ota kaiken varalta toinenkin opus mukaan.


***

No, nyt siitä on kirjoitettu ainakin jotain! Hieman latteaksi jääneen lukukokemuksen lisäksi kirjoittamistani jarrutti se, että tämä kirja on juuri nyt ollut blogeissa todella paljon esillä. En ole vähään aikaan lukenut sellaista uutuutta, josta putkahtelee blogiarvioita tuon tuosta, eilenkin kaksi melkein yhtäaikaa. Olen tuskaillut sen kanssa, voinko lukea nuo arviot, ja jos luen, keksinkö enää mitään sanottavaa. Lopulta luin kaikki näkemäni arviot, mutta hyvin silmäilevästi. Kaikista noista blogikirjoituksista linkitän tämän Amman eiliseen kirjoitukseen, koska Amma oli pitkälti samaa mieltä kirjan hyvistä ja huonoista puolista.

Tässä linkki myös kustantamon kirjaesittelyyn.

Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka (Svinhugg). Atena, 2011. Suom. Nina Leino

9 kommenttia:

  1. Mitä ajattelet siitä, että tästä on tarkoitus tulla sarja? Minusta tarina aika tyhjentävästi käsiteltiin.

    VastaaPoista
  2. Joo, samaa mieltä. Voisin lukea lisää Cedervallia sellaisena huolettoman hauskana lukemisena, mutta mieluummin sitten ihan muusta aiheesta ja eri hahmoista kuin tässä kirjassa, etenkin kun kirjan loppukin oli mikä oli.

    VastaaPoista
  3. Minulle tässä oli vaikeaa hauskuus. En ole hauskojen kirjojen ystävä. Pidän tummista, syvistä, vaikuttavista, joskus vähän rankoistakin...

    Otin tämän kesäkirjana, jota voi lukea vaikka veneessä tai mökin laiturilla, jossain mattopyykin ja uusien perunoiden keittämisen välissä.

    Linkitän sinut nyt arvosteluuni, sillä on hyvä saada monenlaista mieltä.

    VastaaPoista
  4. Leena, sama vika, yleensä en halua lukea mitään hauskaksi mainostettua. Kepeä voi vielä (joskus) olla mutta ei hauska, tulen heti epäluuloiseksi! ;)

    Tämä oli tosiaan tuollainen kesä- ja varsinkin kesälomakirja ja siksi se kai kesän kynnyksellä julkaistiinkin. Sopisi myös matkakirjaksi. Luulen, että tämä löytää kyllä lukijansa, koska myös harmittomia välipalakirjoja tarvitaan.

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos linkistä! Olemme tosiaan kanssasi aika yksimielisiä tästä kirjasta. Minuakin häiritsi se, että tässä on niin paljon kaikenlaista, olisin ehkä kaivannut tähän jotakin tiettyä linjaa.

    Ja loppu... en tainnut kirjoittaa siitä itse mitään, sillä en tiedä mitä mieltä siitä olisin. Ensin petyin, mutta sitten riemastuin. Nyt olen jossakin siellä välillä. Mielenkiintoinen lopetus joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  6. Amma, ole hyvä! :) Luin eilen kommenttisi heti tuoreeltaan ja mietin illalla, josko minullekin tulisi kirjan lopusta jälkiriemastus. Ei tullut. Mutta ei kaikkien kirjojen pidä olla elämää suurempia lukukokemuksia, johan siinä hengästyisi. Minusta lopetus oli vähän päälleliimattu, sellainen "tekoshokeeraava", että laitetaanpas tähän tällainen loppu, niin se jää mieleen. Jäi kyllä, myönnän. ;)

    VastaaPoista
  7. Minä taisin pitää tästä kirjasta hieman enemmän kuin sinä, ainakin jos kirjalle annettuja tähtiä katsoo (annoin ***½). Minulle tämä oli näppärä ja nimenomaan Gotlannin ansiosta hyvä kesäkirja, jonka helppo tarina katkaisi lukutyhjiöni heti alkuunsa. Nautin tämän lukemisesta, mutta en pitänyt siitä, miten stereotyyppisiä kaikki henkilöt olivat, samoin lopetus oli vähän... No, ei-hyvä. :)

    Katja / Lumiomena

    VastaaPoista
  8. Katja, onneksi kirja sentään sijoittuu juuri Gotlantiin, kun Gotlanti tuntuu olevan kaikkien mielestä kirjassa parasta! :D

    VastaaPoista
  9. Minusta tämä oli kummallinen kirja, kun mieleen tuli vaikka kuinka paljon kritisoitavaa, mutta silti kuitenkin viihdyin hyvin tämän parissa.

    VastaaPoista