torstai 9. kesäkuuta 2011

Tove Jansson, Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari


Vierastan ajatusta, että lukija oppisi tuntemaan kirjailijan persoonan tämän kirjojen kautta, mutta toisia teoksia lukiessa siltä kyllä tuntuu. Tunnen aina Tove Janssonin kirjoja lukiessani suurta läheisyyttä, melkein ystävyyttä, kirjailijan kanssa, ja lukiessani teosta Haru, eräs saari, minusta tuntui, että opin tuntemaan Tovea yhä paremmin.

Haru, eräs saari on Tove  Janssonin kirjoittama ja hänen elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilän taiteellaan kuvittama kertomus Klovharulta Pellingistä, Toven ja Tuulikin mökiltä. Oikeastaan kyseessä ei ole kertomus vaan mökkipäiväkirja. Se alkaa ihan alusta, siitä että halutaan kivinen saari ja sinne mökki:

Minä rakastan kiveä; jyrkännettä joka putoaa pystysuorana mereen ja kalliota jolle ei voi kiivetä ja piikiveä taskussani, kivien vääntämistä maasta ja niiden vierittämistä pois tieltä ja sitä kun päästää isoimmat lohkareet vierähtämään kalliolta mereen! Kun ne jylistävät matkaan ilmaan jää kirpeä rikin tuoksu. - - Ajattelimme, että jos mökki rakennetaan sen pitäisi sijaita aika korkealla kalliolla, mutta ei huipulla, koska siellä saa olla vain merimerkki, ehkä vähän laen alapuolella, niin että vain piipunsavun näkee mereltä päin. (s. 7, 15)

Parin mutkan jälkeen oma kivisaari löytyy ja alkaa melkein kolmekymmentä vuotta kestänyt saaristokesien aika. En sano mökkikesien, koska välillä pariskunta nukkuu teltassa. Kerätään kiviä ja ajopuita, seurataan lokkeja ja meren liikkeitä, odotetaan myrskyä, ihmetellään miten ruusupuskakin viihtyy saaristossa. Muuminsa lukenut tunnistaa tästä(kin) monia elementtejä.


Saaristokuvauksen ja tovemaisen humoristisen, lämminhenkisen kerrontatavan lisäksi minua viehätti se, millaisen kurkistusikkunan teos tarjoaa taiteilijapariskunnan suhteeseen ja elämään. Tuntuu, että vakka on tosiaan löytänyt kantensa:
Jos elää pitkään kahdestaan, varsinkin saarella, voi muuttua vaitonaiseksi. Sanomiset liittyvät yleensä arjen tapahtumiin, ja jos arki sujuu tavanomaisesti, puhutaan vielä vähemmän. - -
Joaka kerta kun sumu alkoi tihetä sanoimme toisillemme että nyt tulee sumuista, sitten sanoimme kuten tavallista että nyt se tuli, eikä siitä sitten ollut enempää puhumista.
Minä kyllästyin meihin, minusta me olimme muuttuneet ikäviksi.
Eräänä myöhäiselokuun iltana menin mäelle, oli sysipimeää ja aika lämmintä, etäällä kulki ohi dieselvene. Tulin miettineeksi että joku ohiajaja näkee meidän valaistun ikkunamme, nousee maihin ja kiipeää kalliota ylös, ja vaikka hän tietää ettei kuulu hyviin tapoihin kurkistaa ikkunasta ennen kuin on koputtanut, hän ei voi vastustaa kiusausta, ja hän näkee rauhallisen kuvan kahdesta ihmisestä jotka istuvat pöytälampun kajossa toisiaan vastapäätä, kumpikin puuhaten omiensa ja vailla tarvetta sanoa sanaakaan.

Mutta kyllä saarella puhuttiinkin! Kirjan alussa Tove toteaa, että hän on kuvanveistäjän tytär mutta Tootin isä oli timpuri: Toven elementti on kivi, Tuulikin puu. Muitakin eroja tuntuu olevan. Kirjan perusteella Tuulikki vaikuttaa Tovea pedantimmalta mutta kärsivälliseltä. Hän ei hermostu, vaikka Tove kaataa hänen naulalaatikkonsa pöpelikköön.

Pariskunnan tekemisistä ja yhdessäolemista tuntuu kautta kirjan huokuvan jonkinlainen rauha. Minusta oli ihastuttavaa ja kiinnostavaa kuvitella, miten taiteilijat asuivat askeettisesti mutta keskustelivat ylevästi:

Me lähetimme listan Porvoon maalaiskuntaan ja anoimme rakennuslupaa.
Odotusajan asuimme Harulla teltassa. Satoi taukoamatta. Tooti luki Vicomte de Bragelonnen kuudetta osaa.
Mikää ei vedä vertoja klassikoille, hän sanoi. Ota vaikka Les Misérables, lyhentämätön laitos, niin ymmärrät, että on oltava uskollinen.
Minä tiedän että Tooti on uskollinen sille johon uskoo, jopa jälkikäteen.



Kerrassaan kiehtova ja mitä kesäisin kirja siis. On tietysti surullista, että kirjan loppupuolella tulee kesä jolloin oli äkkiä vaikea saada verkkoja nostetuksi, mutta, kuten Tove kertoo pariskunnan jankuttaneen toisilleen, joskus on aika luopua ja on tyylikkäämpää luopua ajoissa eikä vasta sitten kun on aivan pakko. Kun ihminen, josta kukkakedon perustaminen merenrantaniitylle on aina tuntunut vähän huijaukselta, jättää mökkinsä, hän tietää jättävänsä sen luonnolle - ja hyvä niin.

Sitten tulin miettineeksi miksei jokin niitty saisi kaikessa rauhassa kasvaa umpeen ja mikseivät kauniit kivet vieriä miten tahtoivat ilman että niitä ihailtiin, ja niin edelleen, ja vähitellen tulin vihaiseksi ja ajattelin että raaka lintujen sota saisi hoitaa itse itsensä ja minun puolestani mikä lokkipahus tahansa voisi kuvitella omistavansa koko talon! (s. 97)

En osaa enkä haluakaan analysoida tai arvioida tätä kirjaa sen enempää, mutta halusin jakaa näitä tunnelmapaloja. Haru, eräs saari löytyy myös kesäkirjalistaltani (tästä lähin varmasti joka kesä!). Edellisestä Tove Jansson -kirjoituksestani taas löytyy kuvia mm. Klovharulta sekä linkki vielä enemmän kuvia sisältävälle Tove-sivustolle.

P.S. Toistan etsintäkuulutuksen: jos jollakulla on tämä kirja myytävänä, ilmoittaudun ostajaksi!

15 kommenttia:

  1. Ihana, ihana, ihana, kiitos! Tove on minulle hyvin läheinen kirjailija vaikka en ole vähään aikaan lukenuntkaan. Suhteemme syveni kun tein hänestä kirjailijaesitelmän yläasteella ja luin, hm, Kunniallisen petkuttajan ja siitä se sitten jatkui. Muistan jopa olleeni Kreikassa kun Toven poisnukkumisesta uutisoitiin.

    Mutta asiaan. Tämä kirja oli nimeltään minulle tuntematon vaikka sen olemassaolosta tiesin. Sinun tekstisi perusteella tiedän nyt, että tämä on niin minun kirjani. Kesäkirjaksi.. Ehkä jo ensi viikoksi?

    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva lukea juttusi ja muistaa taas tämä kirja, voisipa lukea uudestaankin!
    Painokset on varmaan loppu, mutta kirjastoista löytynee vielä hyvin, ainakin meillä Turussa on useitakin kappaleita vielä kierrossa.

    VastaaPoista
  3. Tämän tekstin jälkeen on PAKKO lukea kirja!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa että on muitakin Tove-faneja, kiitos kommenteista! :) Myös pk-seudulla tätä kirjaa saa hyvin kirjastosta: kun lainasin sen, hyllyssä olevia kappaleita oli pk-seudun kirjastoissa melkein parikymmentä. Antikvariaateista en sen sijaan ole tätä valitettavasti löytänyt - ymmärrettävää kyllä.

    VastaaPoista
  5. Oi ihanuutta... Minulla on nyt joku Tove-vaihe menossa, liekö kesän syytä vai miksi lie.

    Oletko muuten huomannut, että kun yleensä kirjailijoista puhutaan (postauksissa) sukunimellä, niin esimerkiksi Tove Janssonista puhutaan monesti tuttavallisemmin Tovena? Johtuukohan tämä kirjailijan persoonasta, kirjoitustyylistä vai siitä että hän on monelle jo lapsuudesta tuttu? Itse veikkaisin ehkä tuota persoonaa...

    VastaaPoista
  6. Juuri oikea kesäkirja. Itse en ole vuosiin Janssonia lukenut, mutta aikoinaan kyllä kaiken mahdollisen. Sisämaan asujalle tuo Haru on kyllä kovin eksoottinen paikka. Pitääpä verestää muistoja ja palata kirjan äärelle täällä alkukesän rehevyydestä ja syreenin kukkien tuoksusta.

    VastaaPoista
  7. Voi, tämän kirjan minäkin haluaisin omistaa. Lainasin kirjan kirjastosta joskus 90-luvulla ja ihastuin, liikutuinkin.

    Menee ehkä puolittain ohi aiheen, mutta oma mummoni oli kotoisin rannikolta. Hän jaksoi vielä 80-vuotiaanakin matkustaa kotiseudulleen ja mennä siellä siskonsa kanssa saarelle mökkiin, jossa viettivät viikon lukien kirjoja. Siskonpoika toi heille aina ruokatarpeita ja kävi katsomassa, että rouvat voivat hyvin. Jotenkin ihana siivu elämää.

    VastaaPoista
  8. Villasukka kirjahyllyssä, olen huomannut tuttavallisuuden ja siihen vähän viittasinkin kirjoitukseni alussa. Minua usein ärsyttää, jos kirjailijasta puhutaan etunimellä, aivan kuin hän olisi tuttu, mutta Tovesta puhun minäkin. Tove tuntuu niin tutulta! Luulen, että se johtuu hänen persoonastaan - se persoona tuntuu olevan läsnä kaikissa Toven teksteissäkin. Ja kun kävin vuosi sitten Toven ateljeessa, tuntui kun olisi ollut hänen luonaan kylässä (jos kiinnostaa, niin blogista löytyy Tove Jansson -hakusanalla tietoa ko. visiitistä).

    Joana, minulle rannikkoihmisenö Klovharu kuulostaa aivan paratiisilta, vaikka tiedän, että olisin aivan uusavuton ja ehkä kauhuissanikin, jos joutuisin kesäksi niin askeettisiin olosuhteisiin. Mutta kirjoissa Klovharu kuulostaa minusta maailman täydellisimmältä paikalta. :) Tämä kirja jos mikä tosiaan sopii alkukesään.

    Katja, kyllä, tässä kirjassa on jotain liikuttavaa. Samoin on tuossa mummosi tarinassa! Eläköön mummot, jotka tietävät, mitä tahtovat ja vielä tekevät niin. :) Jokaisen pitäisi kyllä viettää vuodessa ainakin yksi kirjallinen mökkiviikko. Minä vietin viime kesänä ja ajattelen sitä ihanaa rauhaa ja lukeminen ja luonnon keskellä olemisen onnea edelleen usein.

    VastaaPoista
  9. Kävin lukemassa vierailupostauksesi heti kun tuon linkin huomasin :) Mainitsemasi kyläilytunnelman kyllä aisti myös tekstistäsi :)

    VastaaPoista
  10. Luin tämän joskus silloin kun kirja ilmestyi, ihana kirja! <3 Tove janssonista on kirjoitettu onneksi aika paljon, joten meille faneille riittää ihasteltavaa vielä sitten, kun kaikki Toven oman teokset on luettu. Oletko lukenut näitä kirjoja:

    Erik Kruskopf - "Kuvataiteilija Tove Jansson"
    Juhani Tolvanen - "Muumisisarukset: Tove ja Lars Jansson: Muumipeikko-sarjakuvan tarina"
    Helen Svensson (toim.) - "Toven matkassa: Muistoja Tove Janssonista"
    Tordis Ørjasæter - "Tove Jansson"
    Virpi Kurhela (toim.) "Muumien taikaa: Tutkimusretkiä Tove Janssonin maailmaan"

    Myös Erik Tawaststjerna kertoo vähän Tovesta muistelmissaan "Voces intimae: Muistikuvia lapsuudesta". (He olivat muistaakseni naapureita lapsina.)

    Itse olen tykännyt noista kaikista ja valitettavasti taitavat kaikki olla loppuunmyytyjä nykyisin. Mutta kirjastosta löytää varmasti!

    Tervehtien, toinen Tove-hullu :-)

    VastaaPoista
  11. Kiitos tuokiokuvista! Muistankin jotakin dokumentin/lyhytelokuvan (?) nähneenä lokeista ja luonnonvoimille antautumisesta, tavallaan luovuttamisesta joka taisi kuitenkin olla enemmän tosiasioiden hyväksymistä.
    On totta, että täällä saaristossa on kaksi puheenaihetta: 1) Tuuleeko vai ei, ja jos niin mistä, ja 2) Onko tullut kalaa, ja jos niin mitä.

    VastaaPoista
  12. Hieno kirja, löysin sen ruattiks halvalla kirpparist.

    VastaaPoista
  13. Villasukka kirjahyllyssä, kiva että luit ja aistit. :) Ateljeevierailu on sellainen muisto, että oikein vaalin sitä mielessäni.

    Reeta Karoliina, oi miten paljon vinkkejä, kiitos! Noista vain pari oli minulle tuttuja etukäteen. Tove-lukemista siis riittää. Yritän kuitenkin ensin lukea nyt kotona olevat kirjat, olen haalinut kirjastosta kaikenlaista. Niin ja kirjakaupastakin...

    Saila, no eikös maissakin ihmiset puhu aina säästä. Joskus tekisi mieli kysyä, että oletteko te kaikki viljelijöitä tai ulkona työtä tekeviä, kun ei muusta puhuta. :D Kalasta ei sentään puhuta usein esim. ruokatunnilla. ;)

    Hannele, hieno löytö!! Minä voisin ostaa ko. kirjan vaikka vähän kalliimmallakin, jos tulisi kirppiksellä vastaan.

    VastaaPoista
  14. Aijaijai, mistä tätä saa - ei mistään ilmeisesti! Voi ei! Vene- ja Tove-kuume nousee, ei enää montaa viikkoa saaristoelämään.. ;)

    VastaaPoista