tiistai 10. toukokuuta 2011

Helen Moster: Hylky

Kansi Satu Ketola.
Hyvän kirjan merkki on se, että kirja on lukemisen jälkeen täynnä kirjanmerkkejä. Minun kappaleeni Helen Mosterin Hylystä on varsin liputettu ja laputettu. Lukiessa tuntui, että usein, että tämä kohta pitää merkitä, tähän haluan vielä palata.


En saanut kirjoitettua Hylystä heti lukemisen jälkeen, mutta olen jo tuolloin tallentanut siitä tekstiluonnoksen Bloggeriin. Siinä lukee:

Helen Mosterin Hylky on sopivan kokoinen lukuromaani.

Olen edelleen samaa mieltä. Tietysti minäkin rakastan tiiliskivikirjoja, jotka imaisevat mukaansa, mutta aina ei ole aikaa sellaisille. Mosterin esikoisteoksessa on paljon hyvän lukuromaanin aineksia, mutta se on lyhyt (vajaa 250 sivua), nopealukuista tekstiä ja jotenkin ”helppo” kirja, vaikka siinä on kolme toisiinsa limittyvää tarinaa ja runsaasti yksityiskohtia.

Ensimmäinen tarinoista tapahtuu nykyajassa. Anton on hieman syrjäytynyt suomalainen mies, jonka elämä muuttuu, kun hän löytää sukeltaessaan hylyn ja sieltä kauniin posliinikupin palasen. Hylyn historiaan tutustuminen vie Antonin Saksaan – ja ennen kaikkea muuttaa hänen elämänasennettaan, tuo häneen ryhtiä. Antonin löytämä posliinikuppi on osa Katariina Suurelle tehtyä astiastoa, joka oli matkalla Rotterdamista Pietariin. Hylyn toinen tarina kertoo vanhenevasta Katariina Suuresta ja kolmas kertomus tuon laivan, nyttemmin siis hylyn, miehistöstä ja matkasta.

Kaikista näistä kertomuksista voi nauttia sellaisenaan, kiehtovaan, moniulotteiseen romaanin sukeltaen. Hylkyä voi tarkastella myös siten, että ajasta ja paikasta riippumatta ihminenkin voi tuntea olonsa hylyksi. Anton on eronnut ja yksinäinen, saamaton. Laivan kapteenin teini-ikäinen poika Arne on nuoresta iästään huolimatta hyvin lahjakas piirtäjä – ei ollenkaan reipasta merimiesainesta, mikä onkin tehty hänelle selväksi. Hänen ainoa ilonsa, kun isä pakottaa hänet mukaan laivamatkalle, onkin, että merellä hän voi piirtää.

Suurimpana hylkynä teoksesta jäi mieleeni kuitenkin Katariina Suuri. Kirja antaa hänestä aika säälittävän kuvan. Vanhenevalla keisarinnalla ei ole enää hampaita ja muutenkin hänen kukoistuksensa päivät ovat takana. Jäljellä ovat vain raha ja valta, joiden avulla Katariina Suuri saa pidettyä nuoren rakastajansa Platonin luonaan. Oli kuitenkin surullista lukea tällaista:

Platon Zubov raotti oikeaa silmäänsä. Hänen kasvoillaan käväisi kyllästynyt ilme mutta keisarinna ei sitä nähnyt. Nopeasti Zubov hillitsi itsensä ja kääntyi oikealle kyljelleen. Katariina käänsi päänsä mieheen päin.
-      Ettekö saa nukuttua, Katjusha? kysyi Platon Zubov.
-      Älkää välittäkö, nukkukaa te vain, vastasi Katariina.
-      Heräsin, kun minulle tuli niin kylmä, jatkoi Zubov ja heilutti notkean vartalonsa istuma-asentoon. – Voinko sulkea ikkunan?
-      Sulkekaa, ystävä hyvä, sanoi Katariina ja hipaisi sormillaan miehen paljasta rintaa. Platon Zubov värähti. – Oi, te palelette! En halua, että vilustutte!
Mutta Platon Zubov ei värähtänyt kylmästä eikä häntä häirinnyt avoin ikkuna vaan voimistuva valo, joka paljasti armottomalla tavalla Katariinan kasvot ja vartalon ääriviivat. (s. 145)

Kuten tekstinäytteestä käy ilmi, Moster kirjoittaa hyvin ja sujuvasti, jotenkin kansainvälisesti. Tarkoitan, että mielestäni tällaista kielenkäyttöä on usein käännöskirjallisuudessa, juuri niissä paksuissa lukuromaaneissa. Miellyttävän sujuvan tekstin lisäksi pidin kirjassa myös lukujen nimistä. Ne olivat kovin kuvailevia, kuten Metsä herää eloon, Timpuri korjaa fokkaa ja Anton Saksa palelee veneessä. Tuli mieleen vanhat romaanit, joissa luvut on usein vain numeroitu, mutta numeron tai mahdollisen otsikon alla on luvun sisältöä esittelevä teksti.

Lopuksi:

Joskus (usein) olisi parempi, että lukisi vain kirjan kirjana. Nyt ensin lukemistani ja sitten kirjoittamistani hieman häiritsi, että olin nähnyt kirjailijan haastattelun Avain-kustantamon kirjailijaillassa. Helen Moster oli viehättävän ja fiksun oloinen nainen, joten tutustuin mielelläni hänen teokseensa. En kuitenkaan osannut heittäytyä siihen täysin, koska ajattelin koko ajan, mitä kirjailija oli puhunut haastattelussa. Muistin myös, mitä hän oli kirjoittanut Pienen esikoiskirjakerhon saatekirjeeseen. Tosiaan, romaanista kyllä huomasi, että Moster on tehnyt paljon taustatyötä kirjaansa varten. Se ei ole Mosterin ongelma, mutta ikävä kyllä minä keskityin tarinan sijasta välillä siihen, että mietin, miten tämäkin yksityiskohta on kirjaan päätynyt ja millaista taustatyötä se on vaatinut.

Mutta: voin sanoa, että Helen Mosterin laskuvarjo on auennut. Alkuvuoden kirjailijaillassa hän sanoi, että on nyt hypännyt, kun esikoiskirja on julki, mutta ei vielä tiedä, miten tuossa hypyssä käy. Hyvin käy. Toivottavasti Moster hyppää pian uudelleen!

Helen Moster: Hylky. Avain, 2011.

P.S. Satu Ketolan suunnittelema kansi on hieno!


9 kommenttia:

  1. Ihana, että nostit esiin myös kannen tekijän, sillä teoksen kansi on todella kaunis. Mystinen, hämyisä, kiinnostava.

    Joskus itseäkin häiritsee, että haluan tietää niin paljon etukäteen kirjoista ja olen kiinnostuneena kuuntelemassa ja lukemassa kirjailijan ajatuksia. Välillä se rikkoo pahastikin lukukokemusta.

    VastaaPoista
  2. Hanna, pitäisi lukea ensin kirja ja sitten vasta tutustua kirjailijaan. Tosin silloinkin on suotavaa, että kirjailija on nk. hyvä tyyppi, muuten lukukokemus voi häiriintyä jopa jälkikäteen. :)

    Kirjan kansi on erittäin onnistunut!

    VastaaPoista
  3. Lainasin Hylyn juuri tänään kirjastosta :). Kiva tosiaan, että historiallisten lukuromaanien joukossa on tarjolla myös jotain tiiliskiviä ohuempaa, kun lukuaika on niin kortilla. Usein juuri lukuromaaneissa olisi tiivistämisen varaa, joskus tuntee pettymystä kun on kahlannut 500 sivua eikä käteen ole jäänyt juuri mitään. Eeppinenkin kerronta on kyllä nautittavaa, silloin kun kirjailijalla on taitoa ja itsellä aikaa syventyä.

    VastaaPoista
  4. Pidin kovasti tästä kirjoituksestasi, kuten melkein kaikista muistakin blogiteksteistäsi. Toit uusia ulottuvuuksia Hylkyyn, josta muuten pidin kyllä kovasti. On ihan totta, että sivumäärältään ohuempikin kirja voi olla lukuromaani. Aina ei tarvita paisuttelua ja silti kirja voi olla moniulotteinen.

    Hylyn lukujen nimet ovat viehättäviä. Ne tuntuvat niin tuoreilta nyt, kun lukuja harvoin nimetään.

    VastaaPoista
  5. Pienen mökin emäntä, meillä taitaa olla aika samanlainen kirjamaku. Mari Möröstä Hylkyyn jne. :) Toivottavasti pidät Hylystä. Eeppinen kerronta voi kyllä olla todella nautinnollista, jos se on hyvin tehty ja sille on aikaa, mutta joskus piiiitkää kirjaa on aika tuskallista lukea, vaikka kirja olisi hyväkin.

    Katja, kiitos! Lukuja taidetaan tosiaan nimetä nykyisin harvoin, sillä tuollainen nimeäminen kiinnitti heti huomiotani. Ehkä Mosterin toimittajan ammatti näkyy siinä, että teksteillä on oltava otsikot. :)

    VastaaPoista
  6. Hei Jenni

    Oli kiva lukea sinun arviosi Hylystä! Minäkin olen usein miettinyt joidenkin kirjojen kohdalla sitä kirjailijan tekemää valtavaa taustatyötä. Mosterhan kertoi silloin, että hän kirjoitti tätä kauan - monta vuotta.

    VastaaPoista
  7. Sara, oli myös kiva lukea silloin aiemmin sinun arviosi! :) Hylky on kyllä todella huolellisen ja harkitun oloinen kirja, siis taustatyötä on todella tehty. Joissain kirjassa on niin paljon ideoita ja yksityiskohtia, etten oikeasti ymmärrä, miten kukaan on voinut kirjoittaa niin monipuolisen teoksen!

    VastaaPoista
  8. Hyvä arvio, taas kerran. Itsekin mietin jotenkin epämääräisesti tuota hylyn symboliikkaa henkilöiden kohdalla tätä lukiessani, mutten osannut sitä omassa arviossani sanoiksi pukea, mutta sinä osasit. Muutenkin samoilla linjoilla oltiin, kiva nähdä miten Helenin kirjailijan ura kehittyy. Jännä juttu on se, että kirja on minusta jotenkin hyvin "eurooppalainen", ei mitenkään erityisen suomalainen. Jotenkin henkii tätä aikaa ja avautumista kansainvälisemmälle otteelle.

    VastaaPoista
  9. Arja, minustakin kirja oli hyvin eurooppalainen. Tuntuu, että yhä useampi teos on nykyisin. Minulla ei ole mitään suomalaisen oloisia kirjoja vastaan, päinvastoin, mutta silti on aina hyvin ilahduttavaa, jos kotimainen kirja tuntuu kansaiväliseltä. Ties vaikka suomalaisia kirjoja alettaisiin kääntää entistä enemmän! Esim. tämän Mosterin teoksen luulisi kiinnostavan eurooppalaisia lukijoita. Ja minua kiinnostaa Mosterin mahdollinen seuraava teos, luen sen varmasti!

    Aloin miettiä, että toivottavasti en siepannut hylyn symboliikkaa kenenkään muun tekstistä, kun luin kuitenkin joitakin arvioita kirjasta etukäteen.:) Joka tapauksessa ajattelin lukiessani, että kirjassa oli monta ihmishylkyäkin.

    VastaaPoista